Satu Hassin 10 EU-teesiä:
3. Tarvitaan fiksuja veroja.
EU-maiden keskinäistä veroalekisaa on voitava hillitä. Suunnilleen kaikissa
EU-maissa vaaditaan verojen alentamista vedoten kansainväliseen kilpailuun,
niin Suomessakin. Siirtyminen yhteiseen rahaan kiihdytti kisaa ja EU:n
laajeneminen uhkaa kiihdyttää sitä entisestään. Veroja kuitenkin tarvitaan,
jotta voimme rahoittaa koulutuksen, sosiaaliturvan ja julkisen terveydenhuollon.
Jotta veroalekisa ei nakertaisi pohjaa yhteiskunnan hyvinvointipalveluilta,
sitä täytyy voida hillitä. Tarvitaan vähimmäistasoja tietyille veromuodoille,
kuten pääoma- ja alkoholiverolle sekä ympäristöveroille.
Veropäätöksentekoa on helpotettava. Se, että EU tällä hetkellä on voimaton
suitsimaan jäsenmaidensa veroalekisaa, johtuu EU:n perussopimuksesta, jonka
mukaan verotusta koskevia päätöksiä voidaan tehdä vain yksimielisesti. Lähes
aina löytyy yksi maa, joka torpedoi päätöksen. Tätä pitää muuttaa,
määräenemmistöpäätöksillä on voitava sopia tiettyjen veromuotojen
vähimmäistasoista, kuten pääoma- ja alkoholiverojen sekä ympäristöverojen.
Ympäristöveroilla voidaan edistää kestävää kehitystä ja työllisyyttä.
Ympäristöverojen avulla voidaan puhdistaa saastepäästöjä, hillitä
uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja edistää uuden puhtaamman tekniikan
kehitystä. Ympäristöverojen tuotolla voidaan alentaa työhön kohdistuvaa
verotusta ja näin edistää työllisyyttä. Siksi ympäristöverojen osuutta
yhteiskuntien veropohjasta tulee asteittain lisätä.
Lisää aiheesta:
www.attac.fi »
www.maailma.net »
European Basic Income Network »
|