Satu Hassin 10 EU-teesiä:
10. EU:n päätöksenteon tulee olla avointa
Demokratia ei toimi ilman avoimuutta. Jotta kansalaiset voivat arvioida
päättäjiään, heidän on voitava tietää, mitä päätetään, ketkä päättävät, milloin
ja millä perusteella. EU:n päätöksenteon avoimuutta tulee kehittää. Esimerkiksi
päättävien elinten kokousten aikataulut ja esityslistat tulee julkistaa
etukäteen. Myös päätösten perusteluasiakirjojen tulee olla julkisia, ellei ole
erityisen painavia perusteluita toimia toisin, esimerkiksi turvallisuussyistä.
Asiakirjoja ei tule voida salata vain siksi, että niiden sisältö on
vallanpitäjille kiusallinen.
Demokratia edellyttää kaikkien ihmisarvon kunnioittamista, myös vähemmistöjen
ja niiden, joiden on vaikea puolustaa itse itseään.
Lisää aiheesta:
www.demokratiafoorumi.fi »
www.transparency.org »
Europarlamentin vihreä ryhmä »
|