|
EU voi tehdä paljon ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisen maailman eteen niin Euroopassa kuin muuallakin. Itse olen kiinnittänyt huomiota Venäjän ihmisoikeustilanteeseen, esimerkiksi kansalaisjärjestöjen oikeuksiin toimia siellä. Nämä järjestöt tekevät tärkeää työtä esimerkiksi ympäristöasioiden hyväksi. Anna Politkovskajan murha oli kova takaisku työlle avoimen yhteiskunnan rakentamiseksi Venäjällä.
Olin mukana järjestämässä Tšetšenia-aiheista seminaaria eduskunnassa, jonka puhujista yksi oli nyt edesmennyt Anna Politkovskaja, useiden Euroopan parlamentin jäsenten lisäksi. Toukokuussa 2005 järjestin Melankolian kolme huonetta -elokuvan näytöksen Euroopan parlamentissa. Ohjaaja Pirjo Honkasalo saapui paikalle esittelemään elokuvaa. Elokuva kertoo Tšetšenian tragediasta sekä tšetšeenilasten että venäläisten lasten näkökulmasta.
Olen kiinnittänyt huomiota myös suomalais-ugrilaisten kansojen, erityisesti Venäjän marien, tilanteeseen. Heidän kysymyksensä on ollut esillä myös suomalais-ugrilaisia kansoja edustavien europarlamentaarikkojen työryhmässä, jonka toiminnassa olen ollut mukana. Parlamentin täysistunto hyväksyi 12.5.2005 päätöslauselman marikansan tilanteesta Venäjällä.
EU:n sisällä huolestuttavaa on ollut Puolassa useaan otteeseen tapahtuneet homoihin ja lesboihin ja heidän asioitaan ajaviin järjestöihin kohdistuneet hyökkäykset.
Pohjoisessa arktisten alueiden alkuperäiskansojen, kuten EU:n sisällä asuvan ainoan alkuperäiskansan saamelaisten,
elämäntavan edellytysten turvaaminen oli tärkeä osa Haavoittuva Arktis -näyttelyä.
Alkuun
|