|
Vihreät kampanjoivat niin Euroopassa kuin Suomessakin voimakkaasti kansanäänestyksen puolesta. Esimerkiksi EU:n perussopimusten uudistuksista tulisi yhden ja saman päivän aikana järjestää koko Euroopan laajuinen kansanäänestys.
Alun perin Euroopan integraatio merkitsi tavallisille ihmisille ennen muuta rauhaa, toimintatapaa, jolla estetään uudet sodat Euroopassa. Nyt yhä useammat näkevät EU:n uhkaavan arkensa turvallisuutta, monien silmissä EU näyttää möröltä, joka jyrää läpi säälimätöntä uusliberalistista talouspolitiikkaa.
Siitä, kehitetäänkö EU:ta uusliberalistiseen vai sosiaaliseen suuntaan, käydään kuitenkin jatkuvaa köydenvetoa. Sosiaalisen Euroopan kannattajat, kuten vihreät, haluavat rakentaa turvaverkkoja, jotka suojelevat tavallista ihmistä taloudellisen voiton tavoittelun ylivallalta. Ympäristönsuojelu on keskeinen osa noita turvaverkkoja.
Lue lisää »
Vain oikeudenmukainen maailma voi olla turvallinen
EU voi tehdä paljon ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisen maailman eteen niin Euroopassa kuin muuallakin. Itse olen kiinnittänyt huomiota Venäjän ihmisoikeustilanteeseen, esimerkiksi kansalaisjärjestöjen oikeuksiin toimia siellä. Nämä järjestöt tekevät tärkeää työtä mm. ympäristöasioiden hyväksi. Anna Politkovskajan murha oli kova takaisku työlle avoimen yhteiskunnan rakentamiseksi Venäjällä.
Lue lisää »
Eurooppa-talon ovet auki
Vihreä ryhmä kokoontui lokakuussa 2006 Kanarian saarilla. Syynä tähän matkaan oli se, että Kanarialle saapuu Afrikasta suuria määriä laittomia maahanmuuttajia, jotka vaarantavat henkensä pitkällä merimatkalla usein alkeellisilla veneillä. Ryhmä tutustui Las Palmasin vastaanottokeskukseen.
* Vihreän ryhmän maahanmuuttopäivien ohjelma »
Kanarian saarille asti selvisi vuonna 2006 kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat vaarantaneet henkensä merimatkalla Afrikan eri maista, pääosin Länsi-Afrikasta. Tuhansia on myös kuollut. Vihreä ryhmä pyrki löytämään ratkaisuja tähän kriisiin. Euroopan unionin pyrkimykset rajoittaa maahanmuuttoa tiukentamalla rajavalvontaa eivät toimi, ne vain pidentävät hengenvaarallisia venematkoja.
Lue lisää »
Lobbarien Bryssel
Päätöksenteko EU:ssa ei aina aukea ulkopuolisille: kieli on byrokraattista eikä systeemi ehkä avaudu helpolla edes päätöksentekijöille jäsenmaissa, saati sitten kansalaisille, joilla on oikeus tietää mistä ja miksi päätetään ja kuka päättää.
Päätöksenteon yksi merkittävä osapuoli ovat lobbaajat.
Lue lisää »
Kirjalliset kysymykset
* Rekisteröidyn parisuhteen tunnustaminen »
* Homofobian vastaisen päivän viettäminen »
* Venäjän kansalaisjärjestöjä koskeva uusi laki »
* Ihmisoikeusaktivistien olot Tšetšeniassa»
* Sukupuolikiintiöt julkisissa toimielimissä »
Alkuun
|