Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti

REACH:in käsittely parlamentissa


Kemikaalilain uudistusehdotuksen käsittely oli parlamentissa iso työ. Työn huipentumat olivat ensimmäisen käsittelyn täysistuntoäänestys marraskuussa 2005 sekä toisen eli lopullisen käsittelyn äänestys joulukuussa 2006.

Valmistelin talous- ja raha-asioiden valiokunnan (ECON) lausunnon lakiehdotuksesta. Valiokunnan enemmistö (konservatiivit, liberaalit ja osa sosialidemokraateista) tosin käänsi lausunnon sisällön lähes päinvastaiseksi ehdotukseeni verrattuna. Olin myös vihreiden varjoesittelijä teollisuusvaliokunnan (ITRE) lausuntoa käsiteltäessä ja lisäksi vihreiden koordinaattorina ympäristövaliokunnassa mukana myös tämän valiokunnan neuvotteluissa. Ympäristövaliokunta oli asian pääkäsittelijä.

Kemikaalilakiin kohdistui poikkeuksellisen voimakas lobbaus. Syksyllä 2005, kun käsittely oli kuumimmillaan, olisin voinut syödä kaikki ateriani lobbarien laskuun, jos olisin halunnut. Lobbauksessa olivat mukana jopa myös USA:n ja Australian kemianteollisuus sekä näiden maiden hallitukset.

Parlamentti heikensikin ensimmäisessä käsittelyssä kemikaalien tietovaatimuksia. Olen kuvannut tulosta siten, että luotiin "reikäinen siivilä", vaarallisimpien kemikaalien seulomiseksi esille. 1–10 tonnia vuodessa tuotettavista markkinoilla jo olevista kemikaaleista ei tarvitse toimittaa muita kuin valmistajilla ennestään olevat tiedot, paitsi jos aine jo ennestään tiedetään haitalliseksi. Toisaalta parlamentin enemmistö myös tiukensi REACH-ehdotusta. Toisin kuin komissio, parlamentti vaati korvaamaan vaarallisimmat (esimerkiksi syöpää ja hedelmättömyyttä aiheuttavat) aineet silloin, kun turvallisempi vaihtoehto on olemassa.

Ministerineuvosto hyväksyi suurimman osan tietovaatimusten heikennyksistä, joten ne jäivät lopputulokseen. Ministerineuvosto ei kuitenkaan halunnut hyväksyä vaarallisimpien aineiden tiukkaa korvausvelvollisuutta. Tämä oli loppuvaiheen neuvottelujen pääkysymys. Ministerineuvosto oli valmis hyväksymään sen pysyville ja elimistöön kertyville aineille.

Viimeisellä neuvotteluviikolla joulukuussa 2006 ministerineuvosto oli valmis hyväksymään sen, että myös hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit on korvattava turvallisemmilla aineilla, jos vaihtoehto on olemassa. Parlamentin konservatiiviryhmä, joka on parlamentin suurin ryhmä, uhkasi kuitenkin kaataa koko lopputuloksen ja viimeisen yön neuvotteluissa tämä parannus peruutettiin. Lopullinen REACH-päätös käsiteltiin täysistunnossa pari viikkoa ennen joulua. Uusi laki astui voimaan 1. kesäkuuta 2007.



Alkuun