Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti

REACH lisää kuluttajan tiedonsaantioikeutta ja tietoa kemikaaleista


REACH velvoittaa kemikaalien tuottajat ja maahantuojat toimittamaan viranomaisille myymiensä kemikaalien terveys- ja ympäristövaikutuksia koskevat tiedot. Tietovaatimukset on porrastettu valmistusmäärien mukaan. Vaarallisimpien kemikaalien käyttö muuttuu luvanvaraiseksi, mikä tulee todennäköisesti johtamaan monien terveydelle haitallisten aineiden poistamiseen käytöstä. Uudistuksen myötä myös kuluttajat saavat oikeuden tietää, mitä vaarallisia kemikaaleja kulutustavarat sisältävät. Asiaa kannattaa siis kysyä kaupassa, kun ostaa esimerkiksi leluja, elektroniikkalaitteita, huonekaluja, vaatteita ja lakanoita. Valmistajilla on velvollisuus antaa nämä tiedot. Lisäksi valmistajien tulee huolehtia tuotteidensa turvallisuudesta sekä tiedottaa kuluttajille siitä, miten niitä käytetään turvallisesti.

Uusi kemikaalilainsäädäntö astui siis voimaan kesäkuun 1. päivänä 2007. Kuluttajien oikeus saada tietää kulutustavaroiden sisältämät vaaralliset kemikaalit toteutuu kuitenkin käytännössä vasta myöhemmin, kun virallinen lista vaarallisimmista kemikaaleista on laadittu. Siihen kulunee noin vuosi. Sen jälkeen kaupassa voi kysyä mitä kemikaaleja esimerkiksi lasten lelut, vaatteet tai pesuaineet sisältävät. Myyjällä on velvollisuus ottaa selvää asiasta, ja tuotteiden valmistajien on toimitettava myyjille nämä tiedot

Esimerkiksi allergikoille ja astmaatikoille ei ole vähäpätöinen asia, onko vaikkapa huonekaluissa, sisustustekstiileissä, vaatteissa tai pesuaineissa aineita, joille he ovat herkistyneet.

Kesäkuussa astui voimaan myös huolehtimisvelvollisuus. Tuotteiden valmistajalla on vastuu kemikaalien turvallisuudesta, ja turvallisuustiedon on oltava myös kuluttajien ja tiedeyhteisön käytössä.

Uusi lainsäädäntö ei aukottomasti takaa, että kaikki kulutustavaroissa käytetyt kemikaalit olisivat turvallisia. Mutta kyseessä on silti iso ja koko maailmassakin uraauurtava uudistus.



Alkuun