Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti


Vulnerable Arctic – Haavoittuva Arktis –näyttely


Maapallon ilmastonmuutokset oireet näkyvät ensimmäiseksi napa-alueiden lähettyvillä, myös arktisilla alueilla. Vuonna 2005 Arktinen neuvosto julkaisi tutkimuksen ilmastonmuutoksesta arktisella alueella. Sen tekoon osallistui tutkijoita kaikista Arktisen neuvoston jäsenmaista (Pohjoismaat, Venäjä, Kanada, USA).

Maaliskuussa 2006 järjestin yhdessä Norjan ulko- ja ympäristöministeriöiden sekä Arktisten alueiden ympäristön seuranta- ja arviointiohjelman (AMAP) kanssa Euroopan parlamentissa näyttelyn, joka perustui pääosin tähän tutkimukseen. Myöhemmin EU:n komissio pyysi näyttelyn myös kadulle komission päärakennuksen eteen, jossa se oli koko kesäkuun 2006.

Yksi osoitus nopeasta ilmastonmuutoksesta arktisella alueella on se, että Pohjoisen Jäämeren jääpeitteen vuotuinen keskipinta-ala on 30 vuodessa pienentynyt noin 9 %:lla, mikä vastaa Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteenlaskettua pinta-alaa.

Jos Grönlannin mannerjää sulaisi kokonaan, merenpinta nousisi 7 metriä. Mitä muuta saattaa tapahtua? Millaiset ovat ilmastonmuutoksen sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset arktisella alueella?

 


Näyttelyn lisäksi järjestin aiheesta seminaarin Euroopan parlamentissa. Haavoittuva Arktis -näyttely on ollut esillä myös Tampereen yliopistolla ja tulevaisuudessakin sen saattaa nähdä jossain päin Suomea.

* Tutustu näyttelyyn netissä »

* Katso myös animaatio Arctic Sea Ice Summer Minimum (UCAR)»




Alkuun