|
Liikenne kuluttaa EU:ssa 30 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta ja 71 prosenttia kaikesta käytetystä öljystä. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt jatkavat kasvuaan samalla kun useimmilla muilla aloilla päästöt on saatu tasaantumaan tai lievästi vähenemään.
Helmikuussa 2007 valmistelin teollisuusvaliokunnan lausunnon komission liikenteen valkoisen kirjan väliarvioinnista. Lisäksi olen valmistellut teollisuusvaliokunnan lausunnon eurooppalaisesta rahtiliikenteestä.
Ehdotuksessani lausunnoksi todetaan, että liikenteen kasvu ja talouskasvu on erotettava toisistaan. Ilman tätä emme saa päästöjä ja niiden haittoja vähenemään.
EU:n pitäisi nostaa liikennepolitiikkansa ykkössijalle vähäpäästöistä liikennettä ja uusia liikennemuotoja edistävät hankkeet. Lisäksi kaikki ulkoiset kustannukset (siis liikenteen muille aiheuttamat kustannukset, muun muassa ympäristöhaittojen hinta) pitäisi sisällyttää tie- ja lentoliikenteen hintoihin, nykyinen käytäntö syrjii esimerkiksi junia. Uusille ajoneuvoille tarvitaan sitovat hiilidioksidipäästörajat ja koko autokannan hiilidioksidipäästöille tiukat tavoitteet. Kaikkien EU:n jäsenmaiden pitää ryhtyä edistämään pyöräilyä, jalankulkua ja julkista liikennettä sekä auton yhteiskäytön mahdollisuuksiin.
* Lue
ehdotukseni lausunnoksi »
Teollisuusvaliokunnan hyväksymä
lausunto kestävästä liikenteestä »
* Lisäksi olen valmistellut teollisuusvaliokunnan lausunnon eurooppalaisesta rahtiliikenteestä »
Teollisuusvaliokunnan hyväksymä
lausunto rahtiliikenteestä »
Alkuun
|