Yritysten kannettava vastuunsa kestävästä kehityksestä
Satu Hassi ja Worldwatch-instituutin johtaja Chris Flavin 22.10.03
Suomessa eilen ja tänään vieraileva riippumattoman ympäristötutkimuslaitoksen Worldwatch-instituutin johtaja Chistopher Flavin puhui tänään joukolle suomalaisia yrityselämän edustajia. Hän peräsi yrityksiltä ympäristön ja tulevaisuuden kannalta vastuullisempaa toimintatapaa. Worldwatch-instituutin seuraava Maailman tila 2004 –raportti tulee keskittymään kestävään tuotantoon ja kulutukseen. "Tuotantotavat ovat viime vuosikymmeninä puhdistuneet paljon uuden ja paremman teknologian ansiosta, mutta kulutuksen kasvu uhkaa peittää alleen tästä saatavan ympäristöhyödyn. Siksi ekologisesti kestävään kehitykseen ei ole mahdollista päästä yksinomaan kehittämällä tuotantoa, vaan myös kulutustapoja tulee muuttaa", totesi Flavin.
"Yhdysvalloissa on nykyisin rekisteröityjä autoja enemmän kuin aikuisia kansalaisia", kertoi Flavin. "Eurooppalaiset kulutustavat kuormittavat ympäristöä jonkin verran vähemmän kuin Yhdysvalloissa, kuitenkaan emme voi tuudittautua siihen uskoon, että kaikki maailmassa voisivat omaksua edes eurooppalaiset kulutustottumukset. Kulutusyhteiskunnassa elää nykyään noin 1,7 miljardia ihmistä, joista useita satoja miljoonia kehitysmaissa, kuten Intiassa ja Kiinassa."
Worldwatch-instituutin hallitukseen viime kesäkuussa nimitetty Satu Hassi sanoi olevansa huolestunut amerikkalaisen kulutusmallin leviämisestä kehitysmaihin, joissa liian harvat hallitukset ovat tietoisia ympäristön ja ihmisen kannalta kestävämmistä vaihtoehdoista. "On todella valitettavaa, jos esimerkiksi amerikkalainen autokeskeinen liikennepolitiikka leviää kehitysmaihin ja unohdetaan kehittää joukkoliikennettä ja pyöräilyä. Tämä kärjistää myös sosiaalista eriarvoisuutta. Kulutus- ja tuotantotapa eivät ole vain puhtaasti taloudellisia kysymyksiä, vaan muun muassa amerikkalainen elokuvateollisuus luo esikuvia, joita kehitysmaissa matkitaan", Hassi pohti.
"Kulutustapojen muuttaminen on valtava haaste", totesi Flavin. "Mutta toisaalta esimeriksi 1980-luvun alussa tuntui mahdottomalta vähentää happosateita sillä tavalla kuin sittemmin kuitenkin onnistuttiin tekemään."
Flavin kannusti kuluttajaliikkeitä kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, miten tavarat ja palvelut on tuotettu. "Kuluttajaliikkeillä on valtava voima", totesi Flavin. "Jos kuluttajat päättävät vaatia esimerkiksi puhdasta energiaa, he pystyvät saamaan aikaan todellisen muutoksen. Onkin ilahduttavaa, että energiamarkkinoilla puhtaimmat vaihtoehdot kasvavat nopeimmin. Tuulivoiman ja aurinkoenergian vuosikasvu on 30%, kun energia-ala kokonaisuutena kasvaa 2-3 % vuodessa. Edes suuryritysten johto ei voi enää sivuuttaa tätä. Bisneksen kannalta tärkeää ei ole vain eri vaihtoehtojen markkinaosuus tänään, vaan myös niiden kasvuvauhti."
|