|
|
 |

Tiedote 18.4.2005
Hassi paheksuu sosiaali- ja terveysministeriön
päätöstä kieltää WWF:n kemikaalitestit perheille
- Suomi on ainoa maa, jossa sosiaali- ja
terveysviranomainen luokittelee WWF:n veritestit
lääketieteelliseksi tutkimukseksi. WWF:n kuulemat
asiantuntijat ja muut viranomaiset eivät ole pitäneet
kemikaalitestejä lupia edellyttävänä lääketieteellisenä
tutkimuksena. WWF on tehnyt muissa EU-maissa veritestejä
yli 200 ihmiseltä. Toistaiseksi haku perheiden
veritesteihin jatkuu 12 maassa, Hassi kertoo.
REACHin nimellä kulkevaa kemikaaliuudistusta Euroopan
parlamentin talous- ja raha-asiain valiokunnalle
valmisteleva Hassi katsoo, että STM yrittää estää paitsi
kansalaisten tiedonsaantia terveyttä haittaavista
kemikaaleista, myös näiden mahdollisuutta
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
- WWF:n testitulosten pohjalta ei ole tarkoitusta tehdä
lääketieteellisiin hoitoihin johtavia päätöksiä, vaan
kerätä perustietoa suomalaisten altistumisesta
kemikaaleille eri sukupolvissa. Verikokeilla on
tarkoitus kerätä tietoa, joka auttaa sekä kansalaisia
että poliittisia päättäjiä muodostamaan mielipiteen mm.
EU:ssa valmisteltavasta kemikaaliuudistuksesta, Hassi
painottaa.
- Jos WWF:n perhetestit katsotaan luvattomiksi, olisi
myös ministeri Enestamille tehty verikoe ollut tällä
perusteella laiton. WWF:n viime vuonna tekemät
verikokeet osoittivat Enestamin verestä löytyvän
ällistyttävän määrän kemikaaleja. Myös EP:n jäsenille
2004 tehdyissä verikokeissa löydettiin keskimäärin 40
haitallista kemikaalia per meppi, Hassi toteaa.
- Kemikaalialtistumisen epäillään olevan yksi syy
Euroopassa jatkuvasti heikkenevään miesten sperman
laatuun. Viime syksynä Suomessa julkaistu tutkimus
osoitti negatiivisen kehityksen koskevan myös
suomalaismiehiä, Hassi päättää.
|
 |
 |
|
|
|
|
|