Toukokuu 2006
Keskiviikko 31.5.06
Dalai Lama ilmoittautui EU:n ihailijaksi
Aamulla olin ulkoasianvaliokunnassa kuuntelemassa Dalai Lamaa. Suomalaisista kollegoista paikalla oli myös Anneli, Piia-Noora ja Alex.
Dalai Lama on todella harvinainen ihminen, hän pystyy puhumaan suurista ongelmista onnellisen ja harmonisen oloisena ja siten että kaikille kuulijoillekin tulee hyvä mieli.
Dalai Lama korosti, että tiibetiläisten tavoite ei ole itsenäisyys, vaan autonomia. He eivät halua elää museossa, vaan modernisoitua, mutta he haluavat säilyttää tiibetiläisen kulttuurin, mukaan lukien kieli ja hengellisyys. Kyse on myös luonnosta. Kiinan suuret joet alkavat Tiibetistä. Hän myös kertoi, että tiibetiläisillä on nyt vaaleilla valitut poliittiset johtajat, Dalai Lama ei enää ole päätöksentekijä. ”Olen eläkkeellä.”
Hän puhui hyvin kauniisti, Tiibetin asian ratkaiseminen parantaisi Kiinan mainetta maailmalla. Jotta Kiinasta tulisi oikea suurvalta, se tarvitsee maailman kunnioituksen. Siihen se tarvitsee moraalista auktoriteettia, jota se ei voi saada niin kauan kuin Tiibetin asia on ratkaisematta.
Kun häneltä kysyttiin näkemystä Euroopasta, hän sanoi pitävänsä eurooppalaista mallia eräänlaisena esikuvana. Euroopan malli tunnustaa sen, että monissa asioissa, taloudessa, ympäristössä jne, valtioiden rajalla ei enää ole samaa merkitystä kuin ennen. Oman edun vuoksi on tärkeää ajatella naapurinkin etua. Jos ajattelee vain omaa etuaan, häviää varmasti. ”Olen Euroopan unionin ihailija”, hän sanoi ja jatkoi, että Venäjänkin pitäisi liittyä EU:hun.
Hän korosti moneen kertaan demokratiaa, avointa yhteiskuntaa, sananvapautta, ihmisoikeuksia yhteiskunnan kehityksen edellytyksinä. Tiibetissä on sanonta, ”yksi lääke auttaa sataan tautiin”. Hänen mielestään demokraattinen Kiina olisi lääke 100 tautiin. Tiibetin asia ratkeaisi, samoin suhteet naapureihin, kuten Taiwaniin ja Intiaan.
Iltapäivällä oli seminaari ympäristöstä ja turvallisuudesta. Muutamia poimintoja siitä:
Robert Cooper: Sudan on esimerkki maasta, jossa sateiden väheneminen on myötävaikuttanut konfliktin syntyyn. Darfur saattaa jäädä historiaan ensimmäisenä ilmastonmuutossotana. Aceh on esimerkkinä paikasta, jossa ympäristökatastrofi (tsunami) on auttanut etsimään ratkaisua konfliktiin, joka on ollut kehityksen esteenä. Kongossa luonnonvarojen ryöstö on tarjonnut konfliktille rahoituksen. Kongon naapureiden kultavienti on kasvanut äkisti, vaikkei niillä ole omia kultavaroja.
Chris Flavin: Viime vuoden Maailman tila-raportin keskeinen johtopäätös oli, että monet trendit, muukaan lukien ympäristön tilan huononeminen, lisäävät konfliktien uhkaa. Jos annetaan näiden muutisten tuhota yhteiskuntia, maailmasta ei löydy varoja aiheutuneiden tuhojen korjaamiseen. Kiinan ja Intian viimeaikainen kehitys osoittaa, että eivät vain maailman kaikkein köyhimmät maat ole haavoittuvia. Esimerkiksi Haiti, ympäristön huononeminen on ollut yhteiskunnan alennustilan yksi syy. Se, mitä on tapahtunut paikoin paikallisesti, voi alkaa tapahtua maailmanlaajuisesti. 1990-luvulla, suunnilleen Rio de Janeiron Kestävän kehityksen YK-huippukokouksen aikaan maailman luonnonvarojen kokonaiskulutus ylitti kestävän tason. EU ja USA molemmat käyttävät noin 2 kertaa biokapasiteettinsa, ne tuovat resursseja muualta maailmasta ja vievät saasteita. Jos Kiina ja Intia yksin (ilman että muut kehitysmaat kehittyvät), kehittyvät EU:n ja USA:n kulutustasolle, tarvittaisiin yksi lisäplaneetta tuottamaan tarvittavat resurssit. Todennäköistä, että kestämätön kehitys ilmenee noin 10 vuoden kuluessa turvallisuusuhkina, yhteiskuntien sisäisenä alamäkenä ja myös naapurimaiden välisinä konflikteina.
Ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan suuria jännitteitä, mm merenpinnan nousun, makean veden saatavuuden, myrskyjen ja ruoan saatavuuden kautta. Ilmastonmuutos voi tuottaa myös äkillisiä muutoksia, jotka verrattavissa kytkimen kääntämiseen, eikä vain hidasta, asteittaista muutosta.
Condoleezza Rice kertoi USA:n senaatin kuulemisessa, että suurin yllätys hänelle ulkoministerinä on ollut havaita, miten paljon öljy- ja energiaturvallisuus mutkistaa asioita. Öljyn kokea hinta ei ole tilapäinen ilmiö. Öljyalan ekspertit kertovat, että jokaista kulutettua 2 öljybarrelia kohden maailmassa löydetään vain 1 barreli. Tästä tulee iso turvallisuusongelma. Presidentti Bush sanoi, että olemme öljyaddikteja. Addiktio ei ole hyvä sen enempää ostajalle kuin myyjälle. Thonmas Friedman totesi New York Timesissa, että ”öjypolitiikan ensimmäinen laki” on se että öljyn hinnan noustessa vapaus ja ihmisoikeudet menevät alaspäin isossa joukossa öljyntuottajamaita.
Frits Schlingemann: Erimielisyys, joka seuraa siitä, että jonkun ympäristöresurssin käyttö aheuttaa haittaa toiselle, voi aiheuttaa konfliktin, mutta se voi myös kannustaa osapuolet yhteistyöhön. Sellaisetkin osapuolet, jotka eivät siedä toisiaan, voivat tehdä yhteistyötä torjuakseen yhteisen uhkan. Taiwan on ympäristöluokituksessa USA:n yläpuolella, Kiina 70 pykälää USA:n alapuolella. ”Vihreän kasvun” tiedon jakaminen näiden maiden välillä voi johtaa yhteistyöhön, joka heijastuu muuallekin.
Nick Mabey: Kenian kansantuote laski 22 % 3 vuodessa kuivuuden takia. Mikä yhteiskunta kestää sellaisen muutoksen?
Pekka Haavisto kertoi muun muassa, että tehdessään työtä monissa köyhissä maissa hän on havainnut että nimenomaan köyhimmät ihmiset tarvitsevat ympäristön laatua. Jos esimerkiksi kalavesi tai metsä tai juomavesilähde tuhoutuu, rikkailla on keinoja selviytyä, köyhillä ei ole, he voivat menettää kaiken. Israelin ja Palestiinan asiantuntijoiden välinen yhteistyö Jordan-joen vesivarojen hoitamiseksi on myönteinen esimerkki ympäristöongelmasta, jonka ratkaiseminen on pakottanut yhteistyöhön tahot, joiden välinen yhteistyö muutoin on todella hankalaa.
Tiistai 30.5.06
Lentoliikenne päästökauppaan
Komission päärakennuksen Berlaymontin eteen nousi näyttelyni arktisesta ilmastonmuutoksesta. Samalla saimme ilouutisen: näyttely ei ole siellä kaikkien ohikulkijoiden katsottavana vain tämän viikon, komission ”Greenweekin” ajan, vaan koko kesäkuun.
Kuvia näyttelypaikalta. »
Ympäristövaliokunnassa äänestettiin lentoliikenteen päästöjen hillitsemisestä. Muutamassa äänestyksessä kollega Korhola jäi täysin yksin, edes hänen oma ryhmänsä ei tukenut. Saamistani posteista päätellen, nämä muutosehdotukset olivat lentoyhtiöiden kirjoittamia. Valiokunta haluaa päästökaupan piiriin kaikki EU:sta lähtevät ja EU:hun saapuvat lennot.
Suomen lehdissä näyttää olevan aivan päinvastaisia kommentteja vihreiden puoluekokouksesta. Aamulehden pääkirjoitus on otsikoitu "raamit kaulassa hallitukseen": Lehti sanoo muun muassa, että vihreillä on hirveä hinku hallitukseen ja että suunnilleen kaikki on kaupan. Myös Karjalaisen mukaan vihreät eivät asettaneet selviä tavoitteita, sen esti halu hallitukseen.
Toiset lehdet tulkitsevat ihan päin vastoin, vihreät hyväksyivät niin kovia tavoitteita, että sulkevat itsensä hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Karjalainen kirjoittaa, että vihreät hyväksyivät niin tiukkoja linjauksia että sulkivat itsensä etukäteen hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Samoin tulkitsee Pohjolan Sanomat. Kaleva kirjoittaa, että vihreät radikalisoituivat.
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että vihreissä puoluejohto ei yksin päätä siitä, millä ehdoin voimme mennä hallitukseen? Senhän pitäisi olla yleisesti tiedossa, että vihreissä hallitukseen osallistumisen ja sieltä lähdön päättää eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous.
Mihin on unohtunut sekin, että Lipposen II hallituksen aloittaessa ydinvoima-asia jätettiin tarkoituksella auki. Asiassa oli vapaat kädet paitsi eduskunnassa, myös hallituksen sisällä. Puheenjohtaja Soininvaara olisi halunnut vihreiden jatkavan hallituksessa ydinvoimapäätöksen jälkeen, puoluedemokratia päätti toisin. Millä tavalla Cronbergin linjaukset ovat lepsumpia kuin Soininvaaran?
Olin puhujana kansainvälisen päästökauppajärjestön seminaarissa. Järjestön takana on lähinnä yrityksiä, jotka kannattavat sekä päästökauppaa että sen laajentamista mahdollisimman laajalle koko maailmaan.
Juttelin kanadalaisen Alcan-firman varatoimitusjohtajan kanssa. Hän totesi, että vaikka hiilidioksidi on alumiiniteollisuuden prosessipäästö (ja monet väittävät, ettei prosessipäästöjä pysty pienentämään, toisin kuin energiantuotannon päästöjä), pelkästään soveltamalla kattavasti alalla jo nyt sovelletaavaa parasta tekniikkaa, maailman alumiinintuottajat pystyisivät tasaamaan päästönsä vuoteen 2015 mennessä ja sen jälkeen kääntämään päästöt laskuun. Hän myös arvioi, että Kanadan hallituksen ilmoitus irtautua Kiotosta oli harkitsematon, Kanadan kansalaiset kannattavat Kiotoa, se on nähty moneen kertaan.
Hänen oman firmansa näkemys päästövähennyksistä on, että se on edellytys firman toiminnan hyväksyttävyydelle pitkällä aikavälillä. Firma on pystynyt vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 33 % samalla kun tuotanto kasvoi 40 %. Alcan ei hyväksy uusia investointeja, jos niihin ei sisälly hiilidioksidisuunnitelma. Firman vuotuinen investointibudjetti on noin 700 milj $.
Japanin kauppa- ja teoll ministeriön edustaja kertoi Japanin ”top runner” ohjelmasta. Sen idea on, että kullakin teollisuudenalalla katsotaan, minkä firman tuotteet ovat parhaita, esimerkiksi minkä firman autojen bensankulutus on pienin. Sen jälkeen huonommat firmat joutuvat kirimään parhaiden tasolle tietyssä ajassa. Tämä on toiminut hyvin, se on ollut win-win strategia, se, on parantanut Japanin teollisuuden kilpailukykyä.
Kuuluisasta USA:n aloitteesta syntyneestä ”Aasia-Tyynimeri kumppanuusohjelmasta” (jota monet markkinoivat vaihtoehtona Kiotolle) hän sanoi, että se täydentää Kiotoa.
Nettiuutinen: Maailmanpankin raportin mukaan Kiinan ja Intian hiilidioksidipäästöt nousee yli 2 kertaa nopeammin kuin maailman keskiarvo. 1992-2002 Kiinan kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 33 %, Intian 57 %, maailman keskikasvu oli 15%.
EU-tuomioistuin on kumonnut ministerineuvoston USA:n kanssaa tekemän sopimuksen siitä, että eurooppalaiset lentoyhtiöt toimittavat USA:n viranomaisille tietoja lentomatkustajista (esim erikoisateria ja luottokortin numero). Parlamentti haastoi ministerineuvoston oikeuteen tästä päätöksestä, nyt tuomiosistuin totesi, että päätökselle ei ollut laillista perustaa. Mm Finnair on kuitenkin ilmoittanut jatkavansa tietojen luovuttamista.
Palveludirektiivi on hyväksytty neuvostossa, suunnilleen samanlaisena kuin parlamentti hyväksyi sen aiemmin.
Aurinkolämmityksen markkinat kasvavat 10 kertaa nopeammin kuin maailmantalous kokonaisuutena. Vuonna 2004 aurinkokerääjät tuottivat lämpöä 58 GWh, millä säästettiin yli 9 mrd tonnia öljyä ja vältettiin yli 25 milj tonnia hiilidioksidia (melkein puolet Suomen viime vuoden hiilidioksidipäästöistä). Eniten alan markkinat kasvavat Kiinassa, vuosikasvu 25 %. Australiassa ja Uudessa Seelannissa kasvu 19 %, Euroopassa 13 %.
Eduskunnan lakivaliokunnan enemmistö ei halua sallia hedelmöityshoitoja naispareille eikä yksinäisille naisille. Minusta tämä on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa. Ihmettelen myös millä keinoin voidaan oikeasti kontrolloida, elääkö joku avoliitossa vai ei. Ajatuskin kontrollimenetelmistä on absurdi.
Nettiuutinen Ranskasta: Se reaktorityyppi, jota Olkilyuotoon ollaan rakentamassa, ei kestä lentokoneen törmäystä, vastaavaa kuin World Trade Centerissä tapahtui. Eikös tämän törmäyskestävyyden pitänyt olla Olkiluodon kolmosvoimalan rakennusluvan ehto? Toisaalta olen kuullut myös yhden brittiasiantuntijan väittävän, että kun STUK teki turvallisuusanalyysin Olkiluoto 3:sta, lentokoneen törmäyskestävyyden analysointi siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
Maanantai 29.5.06
Sasi Lordiin?
Viesti, lähettäjä European Public Health Alliance Environment Network: Bromatut palonestoaineet pentaBDE ja octaBDE kiellettiin terveydelle vaarallisina. Mutta palonestoaine decaBDE, jonka käyttöä ei ole rajoitettu yhtä paljon, tuottaa näitä hajoamistuotteinaan. DecaBDE hajoaa valon vaikutuksesta näiksi tunnetusti myrkyllisiksi ja kielletyiksi aineiksi pölyssä, maaperässä ja sedimenteissä.
Viime viikolla allekirjoitettiin sopimus ITER-tutkimuslaitoksesta. EU panee siihen 7 vuodessa 3 mrd euroa. Se on tosi paljon verrattuna kaikkeen muuhun energiatutkimukseen. Fuusiotutkimukselle tämä on hyvä asia. Mutta en ole lainkaan vakuuttunut, että se on hyvä asia ihmiskunnan tulevaisuudelle. Fuusioenergia on nimittäin käytettävissä aikaisintaan 50 vuoden päästä. Monia muita teknologioita, aurinko- ja tuulienergiaa, biopolttoainetta, vuorovesivoimaa, jne, voidaan kehittää paljon nopeammin hiilidioksidipäästöttömän sähkön tuottajaksi. Maailman hiilidioksidipäästöt pitäisi saada laskuun suunnilleen vuoteen 2020 mennessä, muuten on vaarana ilmastonmuutoksen ryöstäytyminen käsistä. Fuusio tulee tähän tarpeeseen auttamattoman myöhään, jos ylipäänsä koskaan tulee. Fuusioenergiaahan sinänsä käytämme jo koko ajan, koska kaikki elolliset prosessit maapallolla toimivat auringosta peräisin olevalla energialla, ja auringonsäteilyn energia tulee fuusiosta.
Kimmo Sasi on ehdottanut Aamulehdessä, että seuraavassa hallituksessa vihreille annettaisiin ydinvoimaministerin salkku. Se olisi sopiva jatko Lordin aloittamalle linjalle. Hän sanoo: "Jos vihreät pääsevät hallitukseen, he kannattavat ydinvoimaa, jos muut haluavat siitä päätöksen tehdä. Hallituksen ulkopuolella he vastustavat ydinvoimaa."
Minä ehdotan, että Sasi hakisi Lordin jäsenyyttä. Hän olisi ainakin täysin pätevä siihen Private Eye-lehden julkaisemaan kuvaan, jossa Lordi-yhtyeen kasvoilla mainostetaan ydinvoiman turvallisuutta.
Kauppa- ja teollisuusministerin paikan vihreät ottaisivat toki mieluusti. Mutta silloin siitä tulisi uusiutuvan energian edistämisen salkku.
Viikonloppu 27-28.5.06
Puoluekokouksessa vauvoja, ydinvoimaa ja seksin ostokieltoa
Läksimme varhain aamulla saaresta, koska minun piti mennä vihreiden puoluekokoukseen. Poukamassa uiskenteli harvinaisempi lintuvieras, Jukka arveli sitä lapasorsaksi. Poukaman suulla kalalokki ja tiira katselivat lähtöämme.
Merellä oli varsinainen hernerokkasumu. En ole koskaan ennen ollut niin pahassa sumussa liikkeellä. Jukka joutui suunnistamaan paljolti karttaplotterin avulla, koska enimmäkseen näkyi vain vettä ja sumua. Matka kesti paljon kauemmin kuin yleensä. Niinpä myöhästyin puoluekokouksen alusta. Sanoin sen puheeni aluksi.
Rosa Meriläinen oli paikalla suloisen Frans-vauvansa kanssa. Rosa nauroi, että selitykseni myöhästymiselle oli kerrankin oikea meriselitys.
Keskustelussa puhuttiin paljon ydinvoimasta. Toimittajat tivasivat, onko ydinvoima vihreille kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa. Monella näyttää olevan suuri halu tulkita, että vihreät ovat lieventäneet kantaansa. Minä en koe niin. Emme me kumpaankaan Lipposen hallitukseenkaan mennessä vaatineet hallitusohjelmaan nimenomaista tyrmäystä ydinvoimalle. Asia jätettiin hallitusohjelmassa auki. Kumpaakaan Lipposen hallitusta muodostettaessa ei tiedetty, tuleeko mikään firma jättämään hakemusta luvaksi uudelle ydinvoimalalle. Mitä todennäköisimmin tätä ei tiedetä myöskään seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Emmehän me tiedä sitäkään, ovatko vihreät seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Suomalaisesta politiikasta kertoo paljon, ettei toimittajille näytä tulevan mieleenkään kysellä keltään muilta kuin vihreiltä, onko heillä hallitusneuvotteluissa kynnyskysymyksiä.
Aika moni puhui myös uraanikaivoshankkeista. Ville Elonheimo totesi, että jos Pohjois-Karjalaan tulisi uraanikaivos, radioaktiivista kaivosjätettä tulis enemmän kuin koko Pohjois-Karjalan asuntojen tilavuus. Janne Länsipuro Uudeltamaalta totesi, että uraanin maailmankarkkinahinta on viisinkertaistunut, kaivoshankkeissa on kyse siitä.
On todella skandaali, että Suomen kaivoslaki antaa malminetsijöille ja kaivosvaltauksen tekijöille erittäin vahvan etulyöntiaseman kaikkiin muihin yhteiskunnan tarpeisiin verrattuna, mukaan lukien paikallisten asukkaiden oikeudet.
Juttelin Tuija Braxin kanssa seksin ostokiellosta. Eduskunnassahan puuhataan nyt sellaista muotoilua, jossa seksin osto kielletään vain jos seksikauppa liittyy ihmiskauppaan tai paritusrikollisuuteen. Toisaalta on kysytty, miten asiakkaan voidaan edellyttää tietävän, onko prostituoitu itsenäinen vai sutenöörien orja.
Minulla on ehdotus. Seksin ostajalla pitää olla näyttää poliisille kuitti, jossa on seksiyrittäjän ly-tunnus. Näin hän voi osoittaa ostaneensa paritusvapaata seksiä. Vaihtoehdot ovat siis kuitti tai rapsut. Kuitin vaatimisen nyt pitäisi tosin olla jo ennestään selvää, onhan pimeän eli verottoman palvelun ostaminen ylipäänsä laitonta.
Muuan toimittaja kommentoi, että kokouksessamme on hyvä tunnelma. Se pitää paikkansa.
Käytäväkeskusteluissa kommentoidaan paljon Lordin menestystä. Lehdissä on suunnilleen nostalgisia juttuja menneisyydestä, jolloin Suomi aina pärjäsi euroviisuissa huonosti. Missä kirkossa on kuulutettu, että tästä alkaen Suomi aina pärjää Euroviisuissa?
Perjantai 26.5.06
Hääpäivä
On hääpäivämme. Vietimme sitä saaressa ulkotöissä, illalla sentään avasimme samppanjapullon. Verkoista tuli 11 ahventa. Soutaessa huomasimme, että keskiviikkoinen myrsky on rikkonut silkkiuikkuparin pesän. Ne tekevät usein kelluvan pesän kaislikon laitaan, se on sangen altis myrskyille ja vedenpinnan vaihteluille. Koskeloita ei näy, naapurin mukaan minkki on syönyt koskeloemon.
New Scinetistissa on taas paljon ilmastoon liittyviä artikkeleita. Etelä-Aasian monsuunisateet, joista 1.5 miljardin ihmisen makean veden saanti riippuu, ovat heikkenemässä, tai itse asiassa siirtymässä maalta merelle. Tämä johtuu sekä ilmastonmuutoksesta että saastepilviestä, joka roikkuu Intian valtameren yllä. Intiaan tulevat sateet ovat vähentyneet 5-8 %:lla vuoden 1950 jälkeen. Afrikan vuoristojäätiköt ovat katoamassa. Rwensorivuorella, joka on Ugandassa ja Kongon Demokraattisessa tasavallassa, jäätiköt vetäytyvät kymmeniä metrejä vuodessa. 100 vuotta sitten niiden pinta-ala oli 6,5 km2, nyt enää 1 km2. Myös Kilimandjaron ja Kenia-vuoren jäätiköt ovat kutistumassa.
New Scientist kommentoi myös EU:n hiilidioksidipäästökauppaa. Lehti toteaa, että päästöoikeuksien hinnan romahdus johtui siitä, että hallitukset ovat jakaneet päästöoikeuksia liikaa. (Suomen lehdistö muuten tulkitsi ihan toisin, sen mielestä viime vuoden tulos oli Suomelle imarteleva, kun peräti neljännes teollisuuden päästöoikeuksista jäi käytämättä. Asian voi nähdä niinkun, että Suomen hallitus oli lapioinut suomalaisfirmoille oikein roppakaupalla liikaa päästöoikeuksia). Hiilidioksidipäästömarkkinoiden vuosiarvo ylitti viime vuonna jo USA:n vehnäsadon hinnan ja oli noin 11 mrd $.
Himalajan metsät hupenevat. Himalajan alue arvioidaan biodiversiteetiltään jopa rikkaammaksi kuin Amazon. Vaarassa ovat muun muassa tiikeri, mustakarhu, leopardi, myskipeura, partakorppikotka ja kultakotka. Moni näistä on vaarassa kuolla sukupuuttoon tämän vuosisadan aikana.
Keskiviikko 24.5.06
On tuullut aikamoisesti. Kun aurinko alkoi paistaa, Jukka löysi kuitenkin kallionkolon, jossa oli tarpeeksi tuulensuojaa, joimme siinä päiväkahvit. Jukka sanoi, että oli harmi, kun en aamulla ollut paikalla, kun hän näki ketun, niitä näkee joskus nimenomaan myrskysäällä liikkumassa päiväsaikaan. Juuri hänen puhuessaan huomasin ketun viereisellä kalliolla. Se ei huomannut meitä, juoksenteli vain sulavasti, kai ruokaa etsiskelemässä. Se juoksi pois ja palasi vielä takaisin. Vasta silloin se sattui katsomaan meihin päin, tuijotti hetken ja loikkasi sitten pakoon.
Tiistai 23.5.06
Päivän sitaatti, Raili Nurvala Iltalehdessä:
"Nyt vain odottelemaan, mikä puolue nappaa Lordin jäsenet eduskuntavaaliehdokkaikseen.
Vihreillä lienee ensiyön oikeus hirviöihin, onhan paljolti heidän ansiotaan, että naamioituneena esiintymistä ei kokonaan kielletty Sanomansa perusteella hirviöt voisivat vastata yllättäen kyllä myös kristillisille. Habitukseltaan yhtyeen jäsenet muistuttavat eniten perussuomalaisia, mutta heillähän on jo Tony Halme."
Guardianissa kerrotaan ilmaston tutkijoiden varoituksesta, että ilmasto on lämpenemässä nopeammin kuin mitä tähänastisten ilmastomallien mukaan on päätelty. Kun on tutkittu lämpenemisen vaikutusta maaperään ja meriin, on saatu selville, että ilmaston lämpeneminen lisää hiilidioksidipäästöjä maaperästä ja myös merestä, koska lahoaminen nopeutuu. Näin ilmastonmuutos kiihdyttää itse itseään. Tutkijat Britanniasta, USA:sta ja Hollannista saivat tämän tuloksen analysoimalla Etelänapamantereen jäähän varastoituneita ilmakuplia niin sanotun pikkujääkauden ajalta eli vuosilta 1550-1850. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus voi kaksinkertaistua esiteolliseen aikaan verrattuna vuoteen 2050. Lämpeneminen, jonka tämä aiheuttaa, on väliltä 1,6 – 6 celsiusastetta. Tulevan ilmaston ennustamisessa tietysti suurin epävarmuustekijä on se, miten paljon ihmiskunta tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan päästöjä, eli toisin sanoen se, onnistuuko päästöjen vähentäminen.
Iltayöstä palasimme saareen. Huomiseksi on ennustettu myrskyä, siksi päätimme mennä tänään.
Maanantai 22.5.
Europarlamentin niin sanottu vaalipiiriviikko. Olisi ollut ihanaa jäädä saareen, mutta Jukalla on kokouksia Tampereella ja Helsingissä. Tein Pispalassa pihatöitä. Ihana sää. Aion ulkoilla täysin siemauksin, normaaleina työviikkoina olen niin pitkät päivät vangittuna kokoushuoneisiin, lentokoneisiin ja juniin.
Sunnuntai 21.5.06
Lintuja ja hirviöitä
Pääsimme perjantai-iltana saareen. Tuomet kukkivat teiden varsilla. Merellä näimme pari valkoposkihankea uimassa. Sunnuntaina saaren yli lensi monta isoa hanhiparvea. Tavallisesti arktisten vesilintujen kevätmuutto, arktika, kulkee muutaman kilometrin päässä täältä, oli hienoa nähdä muuttoparvia täältä. Merilokki on edelleen yksin, sen puolisolle on ilmeisesti tapahtunut jotain. Silkkiuikut tekivät pesää.
Luin parin viikon takaista Hesarin sunnuntainumeroa, jossa nuoret aktivistit kommentoivat vappuyötä ja makasiinien paloa. Heidän kertomastaan tulee elävästi mieleen fiilikset 60-luvun lopulta silloisen nuorten vasemmistoradikaalien keskuudessa. Silloinkin nuoret kokivat, että tämä yhteiskunta tukahduttaa heitä eikä oikeasti välitä heistä. Suomalaisilta päättäjiltä olisi nyt suuri virhe tuijottaa vain tämänhetkisten aktivistien toiminnan ei-hyväksyttäviin lieveilmiöihin, kuten poliisien ja palomiesten kivitykseen vappuyönä, ja olla kallistamatta korvaansa varsinaiselle sanomalle, muun muassa sille että liian iso osa nuorista joutuu nyt elämään pätkätöiden varassa.
Lauantai-iltana katsoin ensimmäistä kertaa moneen kymmeneen vuoteen Euroviisut. En ollut nähnyt enkä kuullut Lordin kappaletta aikaisemmin. Täytyy sanoa, ettei se ollut lainkaan kehnommasta päästä kisassa, jossa valtaosa esityksistä kilpaili pikkusievyydellä. Naisesiintyjät olivat kuin samasta muotista valettuja, täydelliset kasvot, täydelliset hiukset, täydelliset rinnat, täydelliset vyötäröt, täydelliset sääret ja kaikki tämä hyvin esillä. Lordin visuaalinen show pelasi hyvin ja kappaleessa on kreisiä huumoria. En kuitenkaan jaksanut katsoa ääntenlaskentaa, joten sain tietää tuloksen vasta sunnuntaina avattuani kännykän, jossa oli turkkilaisen ystävättäreni viesti ”congratulations Suomi!”.
Sunnuntaina kuuntelimme silkkiuikun ääntä ja totesimme, että se on suunnilleen kuin Lordi.
Torstai 18.5.06
Blairin ydinvedon arvostelu jatkuu
Guardianissa on paljon juttua Blairin eilisestä ydinvedosta. Hallituksen sisällä hänen päätöstään kritisoidaan muun muassa siitä, että ydinvoiman todellinen hinta on täysin hämärän peitossa, samoin käytetyn polttoaineen kohtalo. Blairia arvostellaan, että hän otti kantaa ennen kuin hallituksen energiaselvitys on valmis. Jos satsattaisiin ydinvoimaan, se olisi sukupolvemme suurin virhearvio.
Nettikeskustelussa joku sanoo: "Ison ydinvoimaonnettomuuden mahdollisuutta pidetään yhtenä miljoonista, pidämme sen osumista kohdalle niin epätodennäköisenä, että nukumme yömme rauhassa. Mutta pari kertaa viikossa meitä kehotetaan samanlaisen sattuman toivossa lottoamaan punnalla tai parilla. 'Seuraava voit olla sinä', sanoo Camelot. Ajatellaanpa, jos ydinvoimaa markkinoitaisiin samaan tapaan. Voiko reaktorin sydän sulaa: 'Ehkä, jospa kumminkin'."
Professori Tom Burke toteaa, ettei tänäkään päivänä yhtään mikään estä investoijia rakentamasta ydinvoimaloita. Jos Blair haluaa niitä, hänen pitää ensin saada investoijat uskomaan, että se on kannattava sijoitus. Moni ihminen, jonka kanssa olen keskustellut, arveleekin, että Blairin itse asiassa ajaa valtion tukiaisia uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen.
Financial Timesin mukaan EU:n energiakomissaari Piebalgs on sanonut, että ydinvoimateollisuuden pitäisi antaa vakuuttavampaa tietoa ydinvoiman todellisista kustannuksista, turvallisuudesta ja jätteen kohtalosta ennen kuin he voivat odottaa kansalaisilta hyväksyntää.
Parlamentin ulkoasiainvaliokunta ja Venäjä-delegaatio kuulivat Venäjän ulkoministeri Kirill Lavrovia. Lavrov muun muassa arvosteli niitä, jotka moittivat Venäjää energian käyttämisestä poliittisena aseena. Hän sanoi, että kun viime talvena oli kova pakkanen, pidimme kiinni sitoumuksistamme ja toimitimme enemmänkin kuin olimme luvanneet. – No suomalaisten muistikuva on hiukan toisenlainen. Hän arvosteli myös sitä, että Venäjää on moitittu Valko-Venäjän presidentinvaalin tuloksen hyväksymisestä. Hän sanoi, että Valko-Venäjä on ystävä ja liittolainen ja on niitä muitakin maita, jotka eivät täytä demokratian vaatimuksia, esimerkiksi Latviassa juuri ministeri kutsui sotaveteraaneja miehittäjiksi. – No, mitä muita kuin miehittäjiä venäläiset toisen maailmansodan veteraanit latvialaisesta näkökulmasta voivat olla?
Ministerin vastaukset esitettyihin kysymyksiin, olivat jos mahdollista vielä paksumpaa tekstiä. Esimerkiksi uudesta kansalaisjärjestöjen toiminraa rajoittavasta laista Lavrov sanoi, että olemme verranneet kansallista lakiamme muihin maihin, kuten Ranskaan Suomeen. Muissakin maissa on aivan samanlaiset lait. USA:ssa kansalaisjärjestön perustajan pitää vastata 240 kysymykseen.
EU:n kilpailuviranomaiset ovat ratsanneet suuria energiayhtiöitä, kuten EON, ja Gas de France. Todennäisesti aiheesta, päästökauppahan on osoittanut, ettei kilpailu energiamarkkinoilla toimi kuten pitäisi.
Guardian kertoo geenitutkijoiden päätelleen, että ihmisen kehityslinja erkaantui simpanssista 10 miljoonaa vuotta sitten, mutta ihminen ja simpanssi jatkoivat edelleen geenien vaihtoa eli suomeksi parittelua ainakin 4 miljoonaa vuotta. Se lopetettiin "vasta" ehkä 5,4 milj vuotta sitten.
Kauppalehdessä Merja Myllylahti irvailee kauppaketju Tescolle, joka on ilmoittanut ryhtyvänsä tuulisähkön käyttäjäksi ja vähentävänsä energiankulutuksen puoleen 4 vuoden aikana. Ilmoitus nimittäin tuli juuri samaan aikaan, kun tiedot Britannian viime vuoden hiilidioksidipäästöistä tulivat julki ja kertoivat, että Tesco on yksi eniten päästöjä aiheuttavista brittiyrityksistä. No, päästötilastojen tulo julkiseksi onkin yksi pstökaupan hyvä puoli, siitä seuraa julkinen paine skarpata. Esimerkiksi Guardian teki ison jutun Britannian suurimpien tupruttajien päästöistä ja siitä, että muutama firma aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä yhtä paljon kuin koko Britannian liikenne. Tämän päivän Guardianissa jo jokunen firma selittelee päästöjään. Eläköön kriittinen brittilehdistö!
Keskiviikko 17.5.06
Blairin ydinvoimalinjausta arvostellaan
Parlamentille kävellessä tuoksui hyvältä. Monet tuoksuvat puut ja pensaat ovat kukassa.
Aamulla olin erään saksalaisen konservatiivimepin järjestämässä tilaisuudessa, joka liittyi parlamentin käsittelyssä olevaan ilmanlaatudirektiiviin. Yksi saksalaisprofessori todisteli, ettei ilman saasteiden päivittäisillä raja-arvoilla (joita ei saisi ylittää kuin 35 päivänä vuodessa) ole mitään merkitystä keuhkosairauksille, vain vuosikeskiarvoilla on merkitystä. Toinen saksalaisprofessori todisteli, ettei liikenne aiheuta ilman pienhiukkasia, vaan ne tulevat luonnosta, eivätkä ilman pienhiukkaset sitä paitsi millään voi olla terveydelle niin vaarallisia kuin väitetään. Autoteollisuuden tilaussanomaa. No, jokin aika sitten olin Saksan makeisteollisuuden lobbaustilaisuudessa, jossa eräs professori todisteli, ettei sokerinsyönnillä ole mitään yhteyttä lasten yleistyvään lihavuuteen ja ettei karkkimainonnalla ole mitään vaikutusta. Saksasta voi näköjään tilata professorin sanomaan ihan mitä vaan.
Vähän sen jälkeen oli neuvottelu samaisesta ilmalaatudirektiivistä. Raportööri, saksalainen liberaali Holger Krahmer, oli valmistellut kompromissiehdotuksen, joka heikentäisi komission ehdotusta selvästi. Vihreät eivät voi sellaista hyväksyä.
Tänään on homofobian vastainen päivä. Vihreät mepit Jean Lambert ja Raul Romeva ovat julkaisseet kannanoton, jossa he tuomitsevat Puolan hallituksen homojen ja lesbojen kansalaisoikeuksia polkevat toimet. Turkissa on hyökätty korkeimpaan oikeuteen, 1 tuomari kuoli ja muita haavoittui. Europarlamentin vihreä ryhmä totesi, että tämä ja muut aseelliset hyökkäykset pyrkivät haittaamaan Turkin demokratiauudistusten toteuttamista.
Täysistunnossa hyväksyttiin instituutioiden välinen sopimus EU:n budjettikehyksestä. Se paransi toki monia asioita verrattuna edelliskauden budjettiin, mutta toisaalta tulos oli heikennys komission esitykseen verrattuna. Siksi vihreät äänestivät vastaan.
Kreikan presidentti Papoulias puhui istunnolle. Turkin jäsenyyttä hän kommentoi, että jäseneksi tullakseen Turkin on täysin hyväksyttävä EU:n periaatteet ja säännöt. Niinpä.
Britannian pääinisteri Tony Blair on ilmoittanut haluavansa ydinvoimaa, tarkemmin sanottuna hän haluaa, että kun Britannian vanhat ydinvoimalat poistetaan käytöstä, ne korvataan uusilla ydinvoimaloilla. Kaksi viikkoa sitten erotettu ilmastoministeri Elliot Morley arvosteli Blairin linjausta, hän sanoi, etteivät sen perustelut ole avoimet. Puheessaan Blair viittasi Britannian energiaselvityksen alustaviin tuloksiin. Morley sanoo, että hänen ollessaan ministeri, hän ei koskaan saanut selville kyseisen selvityksen taustaoletuksia. Tuntuipa tutulta, palautui mieleen miten paljon minun piti aikoinani tehdä töitä saadakseni selville edes osittain ne lähtöoletukset, joille Suomen kauppa- ja teollisuusministeriö rakensi niin sanotun kansallisen ilmastostrategian vuonna 2001. Kyseistä strategiaahan käytettiin sitten perusteluna luvan antamiseen uudelle ydinvoimalalle.
CIA:n salaisia vankienkuljetuslentoja selvittänyt meppivaltuuskunta kertoi tiedotustilaisuudessaan useammankin CIA:n virkailijan vahvistaneen, että vankilentoja kulki Euroopan maiden kautta normaalit lailliset prosessit ohittaen, mikä ei ole voinut olla mahdollista kyseisten maiden hallitusten tietämättä.
Tiistai 16.5.06
Harhaanjohtava elintarvikemainonta loppuu – hyvä!
Suomalaismepit tapasivat ministeri Pekkarisen. Hän selosti oman näkemyksensä siitä, mistä kaikesta Suomen päästöoikeuksien käyttämättä jättäminen johtuu. Noin puolet siitä johtuu hänen mukaansa Pohjoismaiden hyvästä vesivuodesta, jonka vuoksi sähköä voitiin tuoda Suomeen normaalia enemmän, jolloin kivihiili- ja turvevoimalaitoksia voitiin seisottaa. Tämä on varmaan totta, mutta itse lisäisin tähän, että päästökauppa vaikutti muun muassa siihen, mitä voimalaitoksia seisotettiin ja mitä pidettiin käynnissä. Ennen päästökauppaa naftaliinissa ei välttämättä olisi pidetty juuri kivihiililaitoksia. Tämä on yksi niistä tavoista, joilla päästökauppa alentaa päästöjä.
Sarjassamme hieman epätodennäköisiä tilanteita: Olin iltapäivällä Saksan television järjestämässä keskustelussa, saksaksi. Aiheena olivat maiden koulujärjestelmät. Paikalla oli lisäkseni kaksi saksalaismeppiä ja yksi itävaltalaismeppi. Saksassahan on herättänyt suunnatonta huomiota se, että maa on pärjännyt kouluopetuksen perillemenoa mittaavassa Pisa-tutkimuksessa aika huonosti, Suomi taas on ollut paras. No, saksalaisten kiinnostus Suomen koulujärjestelmää kohtaan on ollut niin suurta, että Opetushallituksesta löytyi onneksi saksankielistä esittelyaineistoa, jolla saatoin päivittää tietojani ja myös saksan sanavarastoa. Mutta tähän asti olen parlamentissa lähinnä kuunnellut saksaa ilman tulkkausta, englantia on niin paljon helpompi puhua, kun ei tarvitse miettiä, tuliko tähän der die vai das ja akkusatiivi vai datiivi.
Täysistunnossa oli toisen käsittelyn äänestys elintarvikkeiden terveyyllisyysväitteistä. Lopputulos oli hyvä, päinvastoin kuin ensimmäisen käsittelyn äänestys noin vuosi sitten. Isoin kuuma peruna tässä asiassa oli se, saako elintarvikemainonnassa käyttää terveellisyysargumenttia, jos tuotteessa on epäterveellisen paljon rasvaa, suolaa tai sokeria. Vuosi sitten konservatiivit sekä osa liberaaleista ja saksalaisdemareista tanssi makeisteollisuuden pillin mukaan ja poisti tämän artiklan kokonaan. Tämä merkitsisi, että esimerkiksi maitosuklaata saisi mainostaa kalkin lähteenä. Ministerineuvosto oli kuitenkin – onneksi – komission kanssa samaa mieltä, että tuotetta, joka kokonaisuutena ottaen on epäterveellinen, ei saa mainostaa esimerkiksi yhdellä terveellisellä ainesosalla.
Parlamentin ja ministerineuvoston hyväksymä kompromissi, joka nyt siunattiin, tarkoittaa, että tuotteen terveellistä ainesosaa saa mainostaa, jos yksi mutta vain yksi ainesosa ylittää epäterveellisen rajan. Mutta silloin se epäterveellinenkin puoli pitää kertoa yhtä selvästi. Esimerkiksi, jos aamiaismuroihin on lisätty kalkkia mutta ne on myös tönkkösokeroitu, kalkkia saa mainostaa, jos yhtä selvästi sanoo, että sokeriakin on rutkasti. Tai maustetusta jugurtista, jossa on terveellistä maitohappobakteeria, saa kertoa tämän, mutta korkea sokeripitoisuus pitää myös kertoa. Tavallisessa suomalaisessa 2 dl:n maustetussa jugurttipurkissahan on 8 sokeripalan verran sokeria. Juomaan, jossa on alkoholia yli 1,2 %, ei saa liittää terveellisyysväitteitä. Alkoholijuomista saa sanoa vain, että alkoholimäärä on alhainen tai että kaloreita on vähemmän kuin muissa vastaavissa alkoholijuomissa.
Istunnossa hyväksyttiin, ikävä kyllä, myös kiistanalainen kalastussopimus Marokon kanssa. Vihreät äänestivät vastaan, koska sopimus koskee myös Länsi-Saharan aluevesiä, vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan Marokolla ei ole mitään oikeutta sopia Länsi-Saharan alueesta tai aluevesistä. Ministerineuvostossa tätä vastaan ovat olleet Ruotsi ja Suomi, eli tässä asiassa Suomi on ollut hyvillä linjoilla.
Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas puhui istunnossa. Hän puhui siitä, miten nyt pitäisi edistää rauhaa ja miten jännitteet ovat kovat.
On ollut mielenkiintoista seurata kommentteja eilisistä päästöuutisista. Ympäristöjärjestöt ovat sanoneet samaa kuin minäkin, tiedot paljastivat EU-maiden antaneen firmoilleen liikaa päästöoikeuksia. Muun muassa brittiliberaali Chris Davies on todennut saman. EU:n komissio on varovaisempi kommenteissaan, selittelee melkein kuin suomalainen energia-ala, että oli hyvä vesivuosi ja lämmin talvi ja niinedespäin.
Iltapäivän istunnossa Olli Rehn kertoi komission kannan Bulgarian ja Romanian jäsenyysaikatauluun. Komissio ei halua vielä sulkea ovea maiden liittymiseltä ensi vuoden alusta, mutta edellyttää vielä korjauksia. Bulgaian pitää selvästi skarpata korruption kitkemisessä, erityisesti korkean tason korruption. De facto päätös siirrettiin syksyyn, Suomen puheenjohtajakauteen. Bulgaria sai laiskanläksyä enemmän kuin Romania. Tämä vastasi asiantuntijoilta tulleita ennakkotietoja.
Olin mielenkiintoisella illallisella. Sen tarjosi Vattenfall, joka esitteli omaa ehdotustaan siitä, mihin periaatteisiin maailmanlaajuinen hiilidioksidin päästökauppa voisi perustua. Mallista sinänsä olen kuullut esittelyn jo aikaisemminkin. Puhuja, firman yhteiskuntasuhdejohtaja Arne Mogren, totesi, että jos markkinoilla on kannuste, tarvittava teknologia kehitetään. Päättäjien tehtävä on luoda sopivat kannusteet. Kiva kuulla omia mielipiteitäni suurfirman edustajan suusta.
Paikalla oli lähinnä parlamentin teollisuus- ja energiavaliokunnan ITRE:n jäseniä, monia ”energiahaukkoja”. Niinpä muutama osanottaja kyseli ydinvoimasta. Mogren vastasi, ettei hänellä sinänsä mitään ydinvoimaa vastaan ole. Mutta on tärkeää ymmärtää, ettei se voi ratkaista ilmasto-ongelmaa. Nyt ydinvoimalla tuotetaan 7 % maailman energiasta. Vaikka se kaksinkertaistettiin, ilmastoa ei sillä pelastettaisi. 100 vuoden perspektiivissä tärkeintä on huolehtia siitä, että päästöt fossiilisten polttoaineiden poltosta vähenevät reippaasti. 100 vuoden päästä tulee olemaan teknologiaa, jota emme nyt pysty kuvittelemaan, ehkä fuusiota, ehkä aurinkoenergiaa.
Illalla hotellille kävellessä satoi oikein reippaasti.
Maanantai 15.5.06
Päästöoikeuksia jäi käyttämättä, Suomi samaa sarjaa Baltian maiden kanssa
Komissio julkaisi viralliset tiedot viime vuoden hiilidioksidipäästöistä. Useimmissa EU-maissa päästöt alittivat teollisuudelle etukäteen myönnetyt päästöoikeudet. Mielestäni tämä osoittaa, että päästökauppa täyttää perustehtävänsä, eli se alentaa päästöjä. Kun päästöille tulee hinta, teollisuus suhtautuu niihin uudella tavalla. Tulos osoittaa myös, että useimmissa EU-maissa on langettu antamaan teollisuudelle liikaa päästöoikeuksia. No, teollisuus kävikin aikamoisen valitusvirsikampanjan ennen päästöoikeuksien alkujakoa.
Suomi on päästöoikeuksien yliallokoinnissa omaa luokkaansa. Euroopan lehdissä mainitaan kautta linjan, että Saksan teollisuus oli saanut päästöoikeuksia 20 milj hiilidioksiditonnin edestä yli sen, mitä käytettiin. Mutta pikkuisen Suomen käyttämättä jääneet päästöt olivat suhteellisesti paljon suuremmat, 11 tonnia, 25 % myönnetyistä päästöoikeuksista. Vain Baltian maat, Viro, Latvia ja Liettua, yltivät suurempaan prosenttiin. Koko EU:n päästöt alittivat myönnetyt oikeudet 2,5 %:lla, Suomen ero oli siis kymmenkertainen. Koko EU:ssa päästöoikeuksia jäi käyttämättä noin 60 milj tonnia, Suomen käyttämätön potti oli tästä melkein viidennes. Huh huh!
Turun Sanomat kertoo, että Suomi luopuu tuulivoimatavoitteestaan, jonka mukaan tuulivoimaa pitäisi olla 500 megawattia vuonna 2010. No, eipä kauppa- ja teollisuusministeriö missään vaiheessa olekaan tosissaan miettinyt keinoja tuulivoiman edistämiseksi. Niin sanottu syöttötariffi on tukimuoto, joka toimii. Mutta sitä ei Suomessa edes harkita. Sen sijaan annetaan investointitukea ja sitäkin vain tuulimyllyille, joissa on jotain uutta tekniikkaa. Sitä ei haluta edistää, että tuulivoima sinänsä yleistyisi. Tämä on minusta tosi valitettavaa.
Guardian kertoo Christian Aid-järjestön raportista, jonka mukaan myös kehitysmaiden pitää ripeästi siirtyä fossiilienergian käytöstä uusiutuviin, jos eivät halua ilmastonmuutoksesta aiheutuvan katastrofaalisia seurauksia. Järjestön mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jopa 182 miljoonaa ihmistä voi kuolla ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sairauksiin tämän vuosisadan loppuun mennessä, kuten malariaan, denguekuumeeseen ja koleraan. Ja paljon useampia tulee kuolemaan merenpinnan nousun, tulvien, nälänhädän ja konfliktien takia. Sen sijaan siirtyminen uusiutuvaan energiaan toisi työpaikkoja ja auttaisi kehitysmaita loikkaamaan kehityksessään suoraan puhtaan energiatekniikan vaiheeseen, käymättä ensin läpi likaisen energiatekniikan aikaa.
Guardian kertoo myös, että viime talvena Pohjoisen Jäämeren jää jäi ennätyspieneksi. Ero edelliseen talveen oli noin 300 000 km2, isompi alue kuin Britannian pinta-ala (ja melkein Suomen pinta-ala). Tutkijoiden mukaan Pohjoisnapaa ympäröivä jää on kutistunut erittäin nopeasti vuoden 2003 jälkeen. Tätä menoa Pohjoinen jäämeri voi sulaa vuoteen 2030 mennessä, ensi kertaa yli 800 000, ehkä jopa miljoonaan vuoteen.
St Paulin katedraalin ovensuussa nukkui taas se koditon. Kävelin samaa matkaa Ari Vatasen kanssa, joka kertoi joskus jututtaneensa miestä.
Sunnuntai 14.5.06
Viikonloppuna oli tehtävä veroilmoitus. Täytyy myöntää, että se helpotti, kun viranomaiset olivat etukäteen laskeneet yhteen edes tulot. Sen jälkeen läksimme käymään Kuhmoisten mökille, jonne ystäväni Maire on majoittautunut putkiremonttia pakoon. Ensimmäisen kerran tänä keväänä näimme järven lainehtivan sinisenä. Myös siellä sipulikukat kukkivat, se on Mairen ansiota, hän istutti sipulit viime syksynä.
Perjantai 12.5.06
Onko ongelma päästöoikeuksien alhainen vai korkea hinta?
Kauppalehdessä on toissapäivänä taas uhkailtu, että hiilidioksidin päästökauppa EU:ssa vie savupiipputeollisuuden pois Euroopasta, koska se nostaa sähkön hintaa liikaa. On tämä aika veikeää, kun yhtenä päivänä saa lehdistä lukea, että on ongelma, kun päästöoikeuksien hinnat laskivat, ja seuraavana päivänä, että päästöoikeuksien korkea hinta vie teollisuuden perikatoon tai ainakin Aasiaan.
Ruokohelven viljely Suomessa kasvaa. Sehän on energiakasvi. Sen viljelu on nykyhinnoilla kannattavampaa kuin rehuohran. Neljä vuotta sitten eduskunnassa Erkki Pulliainen oli suunnilleen ainoa, joka puhui ruokohelvestä eikä häntä kovin moni kuunnellut.
Kotipihalla sipulikukat kukkivat. Piha on kauniimpi kuin minään muuna vuodenaikana. Rikkaruohot eivät ole saaneet yliotetta – vielä.
Torstai 11.5.06
Irtautuminen Strasbourgista näyttää alkavan toden teolla
Olin asiantuntijakuulemisessa, joka liittyi ilmanlaatudirektiiviin. Kuulimme muun muassa, että ilman saasteiden aiheuttamat kuolemat johtuvat paitsi astmasta ja hengityselinsairauksista, myös sydäntaudeista. Uusimpien tutkimusten perusteellahan arvioidaan, että EU-maissa vuosittain 300 000 ihmistä kuolee ennenaikaisesti ilman saasteiden vuoksi. Bryssel lähiympäristöineen kuuluu pahimpiin paikkoihin. Kuulimme myös, että maatalouden toimia ilman laadun parantamiseksi pitäisi skarpata, monet muut sektorit, esimerkiksi liikenne, ovat tehneet paljon enemmän. Esimerkiksi Italian päästökartoissa Parman alue erottuu alueena, jolla on isot ammoniumpäästöt. Ammonium yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa alailmakehän otsonin muodostumista. Se on ihmisten, ja eläintenkin, terveydelle vahingollista (vaikka yläilmakehässä ongelmana onkin liian ohut otsonikerros).
Saksan ympäristöministeriön edustaja totesi, että liikenne on kaupungeissa suurin pienhiukkasten lähde. EU:n Euro 4 ja Euro 5-ohjelmat autojen pakokaasujen puhdistamiseksi ovat lepsumpia kuin Japanin ja USA:n vastaavat säädökset.
Kuulimme myös sen, minkä opin jo ollessani laivapolttoaineiden rikkipitoisuusdirektiivin esittelijä, että noin vuonna 2015 EU:n alueella rikkidioksidipäästöt laivaliikenteestä tulevat ylittämään kaikki maalta tulevat päästöt (siis voimalaitoksista, liikenteestä jne tulevat), ja typen oksidien osalta vuonna 2025. Sekä rikin että typen oksidin muodostavat ilmassa niin sanottuja sekundäärisiä pienhiukkasia, jotka nekin ovat terveydelle vahingollisia.
USA:sta kuuluu tietoja, että osavaltiot ja kaupungit ovat alkaneet toteuttaa REACH:in tyyppisiä kemikaalilainsäädännön uudistuksia. Hyvä! Kun säädetään uutta eurooppalaista ympäristölainsäädäntöä, se toimii esimerkkinä muullekin maailmalle, jopa USA:lle vaikka Bushin hallitus vastustaakin REACH-kemikaalilainsäädäntöä.
Vihreä ryhmä piti sisäisen palaverin ilmastoasioista yhdessä Euroopan vihreiden puolueiden ilmastoasiantuntijoiden kanssa. Suomesta mukana oli Oras Tynkkynen.
Muuan saksalaiskollega totesi, että energiapolitiikka on nykyisin myös turvallisuuspolitiikkaa, rauhanpolitiikkaa ja ihmisoikeuspolitiikkaa, muun muassa siksi että monet öljyntuottajamaat polkevat ihmisoikeuksia rankasti. Siviili- ja sotilaallista ydintekniikkaa ei voi käytännössä erottaa, sen osoittaa muun muassa Iranin uraanirikastusohjelma.
Joku mainitsi, että Venäjällä on kummasti alettu korjata vuotavia öljyputkia sen jälkeen, kun öljyn maailmanmarkkinahinta on noussut. Niin se taloudellinen kannuste vaikuttaa! Tähän asti vuotavia öljyputkia ei ole pidetty taloudellisena ongelmana, vaan ”vain” ympäristöongelmana, eikä sellaisista ole juuri piitattu.
Tosikeskustelu Euroopan parlamentin sijaintipaikasta alkaa, jo on aikakin! Kimmokkeena on ollut sen paljastuminen, että Strasbourgin kaupunki on perinyt parlamentilta ylivuokaa. Tuntuu siltä, että yksi ja toinen on vain odottanut, vuosikaudet, sopivaa aihetta ruveta tosissaan vaatimaan typerien Strasbourg-täysistuntojen lopettamista. Parlamentin poliittiset ryhmät ovat sopineet, että puhemies Borrellia pyydetään ottamaan tämä asia esille EU:n huippukokouksessa. Vihreät vaativat myös virallista debattia itse parlamentin täysistunnossa.
International Herald Tribune kertoo, että muuttolinnut eivät ole levitttäneet lintuflunssaa Afrikasta ympäri ämpäri, vastoin pelkoja. Tämä vahvistaa käsitystä, että tauti leviää pikemminkin siipikarjan ja siipikarjatuotteiden kaupan kautta, eikä niinkään luonnonvaraisten lintujen myötä. Taudin leviämisreitithän ovat pikemminkin siipikarjakauppareittejä eivätkä lintujen muuttoreittejä.
Strasbourgin kaupunki on lähettänyt mepeille kirjeen, jossa perustellaan ylivuokraa, heh!
Saksan ympäristöministeriö on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan sähköntuotanto uusiutuvasta energiasta on vuonna 2005 vähentänyt energian tuotannon aiheuttamia ympäristö- ja sairauskuluja ainakin 2,8 mrd euron edestä. Niinpä.
Nettiuutinen: komissiossa suunnitellaan suunnanmuutosta aiempaan liikennepolitiikan linjaan, joka on suosinut rautateitä ja vesiliikennettä. Tähänastisista tuloksista päätellen tuo suosinta ei ole ollut erityisemmin tehokasta. Voisi kysyä, miten rautateitä ylipäänsä pystyy suosimaan nykyistä vähemmän verrattuna moottoriteihin?
Keskiviikko 10.5.06
Elintarvikemainonnan säännöistä sopu
Aikaisella aamulennolla Brysseliin. Lehdet kertovat, että punaisia päin ajaminen yleistyy. No, eilen kuulin yhden esimerkin. Aamulehti kertoo etusivullaan, että Clinton asettui tukemaan Suomen ydinvoimapäätöstä. Minä en kyllä kuullut niin, minä kuulin Clintonin sanovan, että ”te Suomessa olette tehneet järkeviä päätöksiä ydinjätteestä”. Ylipäänsä hän ei puhunut ydinenergiasta, sen sijaan ydinjätteen vaarallisuudesta hän puhui pitkään.
Vihreässä ryhmässä oli pitkä keskustelu ja seminaari bioteknologian eri puolista, geenimuunneltujen kasvien lisäksi kantasolututkimuksesta ja myös niin sanotusta ”valkoisesta biotekniikasta” eli biotekniikalla valmistetuista entsyymeistä, joiden avulla visioidaan kohta mahdolliseksi vaikka mitä, esimerkiksi biopolttoaineiden valmistamista orgaanisista jätteistä ja biomuovin tuottamista kasveista. Keskustelussa tuli esille myös mielenkiintoisia uhkia. Yksi osanottaja sanoi vierailleensa laboratoriossa, jossa testattiin kemikaalien myrkyllisyyttä ”soluryhmillä” (cell clusters). Kävi ilmi, että solut olivat alkiosoluja. ”Soluryhmissä” erottui esimerkiksi sydänkudosta. Vierailijan mielestä ne olivat siis pikemminkin ihmisalkioita. Yksi keskustelija sanoi, että niin sanottuja aikuiskantasoluja käyttävistä hoidoista on toistaiseksi saatu paljon parempia tuloksia kuin alkiokantasolujen käytöstä, joka on eettisesti kiistanalaista. Tutkimusrahat menevät kuitenkin valtaosin alkiokantasolututkimukseen. Hän arveli tämän tosiasialliseksi syyksi sitä, että alkiokantasoluista kehitellyt ihmisen varaosat voisi patentoida. Niinpä. Käytännön kokemus osoittaa, että usein kun keksitään jotain periaatteellisesti uutta ja aletaan visioida mitä kaikkea siunausta se ihmiskunnalle tuottaa, liikevoiton tavoittelu alkaa ohjata kehitystä. Joskus se on ok, joskus ei.
Niin sanotusta ”health claims”-asetuksesta on sovittu kompromissi parlamentin ja ministerineuvoston välillä. Asetuksessa on kyse siitä, millä ehdoin elintarviketta saa mainostaa terveellisenä. Komissio ehdotti, että terveysargumentilla ei saisi mainostaa elintarviketta, jossa on yli tietyn rajan rasvaa, sokeria, suolaa tai alkoholia. Ensimmäisessä käsittelyssä parlamentin enemmistö (konservatiivit, osa liberaaleista ja saksalaisdemarit) pyyhkivät yli tämän kohdan. Nyt sovitussa kompromississa sanotaan, että tällaisen elintarvikkeen terveellistä ominaisuutta, esimerkiksi kalkki- tai kuitupitoisuutta saa mainostaa, jos yhtä näkyvästi kerrotaan se epäterveellinenkin puoli. Suomessa tämä muuttaa esimerkiksi monia jugurtti- ja muropakkauksia. Moniin muropakkauksiin, jossa lukee nyt ”sisältää kalkkia” tai ”kuitupitoinen”, pitäisi lisätä myös ”runsaasti sokeria”. Maustettuihin jugurttipurkkeihin, joissa sanotaan että siinä on vatsaystävällistä maitohappobakteeria, pitäisi myös lisätä, että sokeria on runsaasti. Minusta tämä on aika järkevä kompromissi. Jos mainostetaan hyvää puolta, pitää kertoa se huonokin.
Globe-ryhmä kuuli mielenkiintoista asiantuntijaa, Britannian ”Carbon Trust”in edustajaa. Tämä on rahasto, jonka valtiovalta on perustanut avustamaan hiilidioksidipäästöjä vähentäviä investointeja. Osa polttoaineveron tuotosta käytetään tähän. Rahasto käyttää rahaa tiukasti siihen, mistä saa eniten päästövähennyksiä pienimmällä rahalla. Nykyisin energiatehokkuuden parantaminen on useimmiten selvästi halvin tapa vähentää päästöjä. Britannian ilmavoimat, Royal Air Force, esimerkiksi säästi sangen paljon rahaa yksinkertaisella toimintatavan muutoksella. Kun lentokone on ”putkessa”, sen valaistus ja lämpö eivät ole automaattisesti päällä. Ne kytketään painamalla punaista nappia, joka antaa virtaa tunnin. Kun lentokoneessa on huoltohenkilökuntaa, he painavat tätä nappia. Jos valot sammuvat heidän jatkaessaan työtä, he painavat nappia uudestaan. Lähtiessä ei tarvitse muistaa sammuttaa valoja ja lämpöä. Rahasto myös investoi uuteen energiatekniikkaan. Osa investoinneista on ollut tuottavia, osa ei. Keskimäärin tuotto on ollut erittäin hyvä, noin 30 % vuodessa. Puhujan mielestä USA:n teollisuus on tehotonta. Euroopan teollisuus joutuu pakosti parantamaan tehokkuuttaan hiilidioksidin päästökaupan takia ja saa siitä kilpailuedun. Puhuja sanoi myös, että hänelle ei ollut yllätys, että hiilidioksidin päästökiintiöiden hinta laski, koska hän tiesi oikein hyvin että päästötonnin hinta oli korkeammalla kuin niiden investointien hinta, joilla saadaan aikaan tonnin päästövähennys.
Carbon Trustin edustaja kertoi myös villistä ideasta, jonka joku oli esittänyt eräässä aivoriihessä. Annetaan tuulivoimaan liittyvät patentit kiinalaisille ja annetaan heidän ryhtyä tuottamaan tuulivoimaloita, jotka ovat tarpeeksi halpoja kilpailemaan kivihiili- ja ydinvoimaloiden kanssa. Hänen mukaansa hehtaaria kohden tehokkain tapa vähentää päästöjä on biomassan poltto lämmöksi. Seuraavana tulee biomassan käyttäminen sähkön tuotantoon. Biopolttoaineet tulevat kaukana jäljessä.
Tiistai 9.5.06
Clinton puhui ilmastonmuutoksesta kuin vihreä
Kauppalehden mukaan kotitaloustyön verovähennys on luonut noin 8000 työpaikkaa ja on maksanut yhteiskunnalle itsensä takaisin. Pimeän työn osuus remonteista ja kotitaloustöistä on laskenut arviolta 60 %:sta 25 %:iin. Siinä nähdään, miten verokannusteet toimivat. Tätä asiaahan vihreät olivat aktiivisesti ajamassa. Se toteutui Lipposen 1. hallituksen aikana, kokoomuslaisten valtiovarainministerien (Viinanen ja sitten Niinistö) vastustuksesta huolimatta.
Olin kolmessa Eurooppa-päivän tilaisuudessa. Viimeinen niistä oli Aamulehden järjestämä keskustelu. Sen loputtua Piia-Noora Kauppi kysyi minulta, olenko lähdössä kuuntelemaan Clintonia. En ollut huomannut, että mepit on kutsuttu sinne. No, onneksi Piia-Noora kertoi. Hän tarjosi minulle kyydin autollaan ja minä puolestani neuvoin, miten Aamulehdeltä ajetaan Tampere-talolle ja mistä löytää parkkipaikan. Tulimme ajoissa, Clinton oli yli puoli tuntia myöhässä.
Kuulutus oli paras mitä olen pitkään aikaan kuullut. Sarasvuo sanoi: ”Yhdysvaltain 42:s presidentti Bill Clinton ja Tampere-talon toimitusjohtaja Kalervo Kummola.” Minä purskahdin nauruun. Kukaan muu ei näyttänyt pitäneen kuulutusta yhtään huvittavana. Salin takaosa, jossa istuin, nousi aplodeeraamaan seisaaltaan. Muutaman minuutin päästä salin etuosakin nousi. Oltiin Hämeessä.
Clinton näytti jonkin verran väsyneeltä ja kovin valkotukkaiselta. Hän aloitti sanomalla, että jokaisella kansalla pitäisi olla maailmankuva, jossa vastataan muutamiin kysymyksiin: Millainen maailma on nyt, millaiseksi haluaisimme sitä muuttaa sitä, mitä pitäisi tehdä, jotta maailma muuttuisi haluamaamme suuntaan. (Taputuksia. Meillä Suomessahan yleensä puhutaan vain siitä mitä meidän on ”pakko” tehdä.)
Suurin osa siitä, mitä Clinton puhui, oli kuin suoraan vihreiltä lainattua. Hän sanoi, että maailman ihmisten enemmistö ei hyödy nykyisenkaltaisesta globalisaatiosta, puolet ihmisistä elää alle 2 dollarilla päivässä, miljardi ihmistä ilman puhdasta juomavettä ja sanitaatiota, ei siis ihme, että globalisaation vastaiset liikkeet saavat kannatusta. Kuitenkaan ei maksaisi tolkuttoman paljon taata koulutus, puhdas juomavesi ja sanitaatio maailman köyhimmille.
Hän puhui pitkään ilmastonmuutoksesta. Etelämannerta tutkimalla on saatu selville, että 200 000 vuoteen maapallo ei ole lämmennyt yhtä nopeasti kuin nyt. Pohjoisen Jäämeren jääpeitteen sulamisesta, Grönlannin jäätikön sulamisesta seuraa merenpinnan nousu ja myös meren koostumus muuttuu. Jos maailma lämpenee seuraavien 50 vuoden ajan samaa tahtia kuin viimeisen 10 vuoden ajan, iso osa Manhattanista voidaan menettää. Euroopan kannalta isoin uhka on, että Golf-virta pysähtyy ja Euroopan talvet kylmenevät. Pahiten kuitenkin kärsivät maailman köyhät. Monet maailman vilja-aitoista muuttuvat pölyaitoiksi, tulee satoja miljoonia nälkäpakolaisia.
Ydinvoimasta Clinton totesi, että sen isoin ongelma ei ole Tshernobyl, vaan ydinjäte. Miten siitä huolehditaan ainakin ensimmäisten vuosituhansien ajan, kun se on vaarallisinta? Miten estetään terroristeja käyttämästä tätä materiaalia aseisiinsa?
Aika monessa kohtaa hän kommentoi nykyisen presidentti Bushin politiikkaa, nimeä mainitsematta. Muun muassa Clinton totesi, että tehokkainta on rakentaa maailmaa, jossa on enemmän ystäviä ja vähemmän vihollisia.
Hän kertoi myös työstään Aasian tsunamiuhrien auttamiseksi yhdessä vanhemman presidentti Bushin kanssa. Hän kertoi havainneensa, että köyhimmissäkin kylissä ihmiset ovat uskomattoman luovia, kun heidän kanssaan ryhtyy ideoimaan. Äly ja yritteliäisyys ovat maailmassa jakautuneet tasaisesti, sen sijaan mahdollisuudet ja yhteiskunnan organisointikyky eivät. Kaikkien pitäisi saada mahdollisuus koulutukseen ja oman yrityksen perustamiseen. Nyt nämä asiat, joita me pidämme itsestään selvinä, ovat ihmiskunnan suurimman osan ulottumattomissa.
Hän totesi myös, että ilmastonsuojelu on myös suuri mahdollisus. Kaikissa maailman maissa voidaan tehdä paljon enemmän ilmaston suojelemiseksi. Rikkaissa maissa millään muulla alalla ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet tarjota uusia työpaikkoja kuin energiatehokkuuden parantamisella ja uusiutuvan energian käytöllä. Esimerkiksi Britanniassa Blairin hallitusta arvostellaan siksi, että se ei näytä saavuttavan itse asettamaansa ilmastonsuojelutavoitetta, joka on Kiotoa tiukempi. Britannian Kioto-tavoite on vähentää päästöjä 12 % vuoteen 2010 mennessä, itse asetettu tavoite on 20 %:n vähennys. Ihmiset arvostelevat Blairin ilmastolinjaa liian vaisuksi sen takia, että ilmastonsuojelu koetaan uusien työpaikkojen lähteeksi.
Puheen jälkeen oli vielä lyhyt haastattelujakso. Venäjää koskevaan kysymykseen Clinton vastasi, että hän on aikoinaan käyttänyt laskemattoman määrän tunteja vakuuttaakseen ensin Jeltsinin ja sittemmin Putinin siitä, että Venäjän tulisi löytää 2000-luvun tapa määritellä kansallinen suuruus, 1900-luvun tavan sijaan. Venäjän pitäisi käyttää energiavarallisuuttaan taloutensa monipuolistamiseen ja koulutukseen sen sijaan että käytetään energiaa aseena. ”En tiedä, kumman näistä Venäjä valitsee.”
Kysymykseen maailmantalouden isoimmasta haasteesta hän sanoi: ”Ilmastonmuutos. Se voi muuttaa kaiken.” Jos terroristit saavat haltuunsa ydinjätettä ja panevat pienen määrän sitä tavalliseen pommiin, he voivat pilata ison kaupugin asuinkelvottomaksi. Mutta terrori-iskuilla ei voi lamauttaa koko yhteiskuntaa. On eri asia, jos näpelöidään systeemiä, jossa me kaikki elämme, se voi todella muuttaa kaiken.
Kotona kuulin, että muuan tuttava oli saanut liikennevaloissa auton peräänsä. Tuttava oli pysähtynyt punaisiin valoihin. Takana ajava nuori mies ei ollut osannut odottaa moista ja oli rysäyttänyt perään. Tuttavalle ja hänen autolleen ei käynyt kuinkaan, perään ajaneen auto sen sijaan oli kärsinyt aika pahasti.
Maanantai 8.5.06
Lehdissä kerrotaan, että Jurmossa on nähty paljon kuolleita lintuja. Heti tuli mieleen, onko meidänkin mökkisaaren vesilintukanta harventunut lintuflunssan takia.
Yhdessä vaiheessa ajoin makasiinien ohi. ”Siinä se nyt on”, sanoi kuljettaja. ”Tosi kurjaa”, minä sanoin. "Vihdoinkin", sanoi taksikuski. Kävimme pienen keskustelun makasiinien arvosta. Emme päässeet yksimielisyyteen.
Hesarin muut lehdet-palstalla on mielenkiintoinen Turun Sanomien sitaatti: "Meillä on pidetty itsestään selvänä, että reaktorien polttoaine hankitaan ulkomailta ja palautetaan käytön jälkeen muiden murheeksi. Loviisan ydinvoimaloita pyörittävä uraani on kotoisin Venäjän Siperian lakeuksilta Krasmokamenskista. Teollisuuden Voiman Olkiluodon yksiköihin polttoainetta on rahdattu muun muassa Afrikan sydänmailta Nigeristä. On ilmeistä ja todennettua, etteivät uraanin louhinta-, jalostus- ja jälleenkäsittelyn olosuhteet täytä näissä laitoksissa eurooppalaisia normeja. Kaivosseutujen ilmasta mitatut sätteilyarvot, paikallisten ihmisten korkea syöpäkuolleisuus ja luonnon ekologialle aiheutuneet vauriot osoittavat joko törkeää piittaamattomuutta tai teknologista takapajuisuutta - tai molempia. Oli niin tai näin, suomalaisessa energiakeskustelussa on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle se omantunnon kysymys, voidaanko ydinvoiman tuotanto rakentaa eettisesti näin kestämättömän asetelman varaan."
Niinpä. Ennen eduskunnan ydinvoimaäänestystä keväällä 2002 yritin itse nostaa esiin tuota asiaa, mistä uraani Suomen ydinvoimalaitoksiin tulee ja mitä uraanikaivokset tekevät ihmisille ja luonnolle lähympäristössään. Silloin tämä ei Suomessa herättänyt kiinnostusta.
Sunnuntai 7.5.06
Merellä
Pääsin sunnuntaiksi Kotkaan saareen, Jukka oli tullut jo aikaisemmin. Olipa ihanaa olla taas saaressa, keväisen valon ja meren ympäröimänä. Vielä viime viikonloppuna meri oli sen verran jäässä, että saareen ei päässyt. Oli lämmintä ja enimmäkseen aivan tyyntä, mikä näin toukokuun alussa tuntui aivan epärealistisen ihanalta.
Lintuja näkyi ja kuului monia lajeja, teeriä, peippoja, västäräkkejä, pääskysiä, kala-ja merilokkeja, karikukkoja, meriharakoita. Ihmettelimme, kun tuttu merilokkipariskunta ei asettunut normaalille pesäkivelleen. Mietimme, ovatko ne tulleet liian vanhoiksi vai onko puolisoista jommallekummalle käynyt köpelösti, vai mistä on kyse. Jukka ihmetteli myös, miksi tiirat eivät olleet saapuneet, yleensä ne tulevat heti jäiden lähdettyä. Jukka aprikoi sitäkin, onko lintuja ylipäänsä vähemmän kuin ennen. Minä en osaa sanoa, Jukka tarkkailee lintuja tarkemmin.
Näimme myös kärpän luikkimassa kivien välissä.
Kerroin Jukalle, että lauantain Ilta-Lehden pääkirjoitus vihjailee nuorten vihreiden sytyttäneen Makasiinit palamaan. Jukka tuhahti, että pitää vastenmielisenä ammattikuntana noita iltapäivälehtien juoruämmiä, joista useimmat kylläkin ovat miespuolisia.
Vihreät ovat nostaneet esille asioita, joille muut poliittiset ryhmät eivät näytä juuri korvaansa lotkauttavan, kuten turkistarhauksen epäeettisyys ja pätkätyöläisten asema ja se että sosiaaliturva ei ota huomioon pätkätyöläisiä. Kun näihin asioihin ei ole saatu korjausta ja jotkut ihmiset menettävät malttinsa ja ryhtyvät väkivallantekoihin, aletaan syyttää vihreitä, jotka ovat yrittäneet saada näihin asioihin korjausta normaalin poliittisen toiminnan keinoin.
Keskustelimme myös viikolla tv-uutisissa kerrotusta asiasta, että hiusväreissä on syöpävaarallisia aineita. Entäs sitten kaiken maailman ”hoitotuotteet”, totesi Jukka, mitähän niissä on. Lehtien mukaan miestenkin pitäisi käyttää jos jonkinlaista tököttiä, muuten ei ole mies eikä mikään. Katsoin Jukan merikarhumaista olemusta. Räjähdin nauruun, siitä ei ollut tulla loppua.
Perjantai 5.5.06
Makasiinit tulessa
Hesarin pääuutissivun otsikko: ”Suomen taloudella menee nyt todella hyvin.” Miten se voi olla mahdollista? Hiilidioksidin päästökaupanhan piti romuttaa Suomen talous. Tätä sanomaa on toitotettu ainakin kolmen vuoden ajan.
Kauppalehdessä Pekkarinen kertoo, että Suomen teollisuus käytti viime vuonna päästökiintiöitä reilusti alle sen mitä firmoille jaettiin. Eipä siitä ole kovinkaan kauaa, kun Pekkarinen kertoi, että Suomen teollisuus joutuu ostamaan aika paljon päästöoikeuksia ulkomailta. Ei kannattaisi aina uskoa teollisuuden itkuvirsiä.
Presidentti Halonen on kieltäytyny nimittämästä poliittisia valtiosihteereitä kansliapäälliköiksi. Oikein. Kun valtiosihteerien virat kerran perustettiin poliittisiksi, siis jotta he voisivat olla eräänlaisia ministerien oikeita käsiä, ei olisi johdonmukaista eikä oikein, että he hallituksen kauden loppusuoralla muuttuisivat kuin taikaiskusta "puolueettomiksi" johtaviksi virkamiehiksi.
Margaret Beckettistä tulee Britannian uusi ulkoministeri. Jo toinen ulkoministeriksi muuttunut ympäriustöministeri, edellinen oli Japanin Yoriko Kawagushi.
Metsätalolla Helsingissä alkoi Euroopan vihreän puolueen kokous. Kesken tilaisuuden alkoi tulla tekstiviestejä, jotka kertoivat Makasiinien olevan tulessa. Se oli todella ikävä uutinen. Sitten tuli täsmennys, nimenomaan se osa palaa, joka oli kaupunginvaltuustossa päätetty suojeltavaksi. Sekin vielä!
Joku tokaisi, että onneksi ainakin Suomen vihreiden nuorten koko johto oli paikalla Euroopam vihreiden kokouksessa, heitä ei ainakaan voi tulipalosta syyttää. Vappuaattoyön kokkoja ja poliisien kivitystähän on joissakin lehdissä yritetty panna vihreiden nuorten piikkiin. Kun ei tiedetä oikeita syyllisiä, syytetään niitä joista ei tykätä.
Kokouksesta siirryimme Helsingin kaupungintalolle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin isännöimälle vastaanotolle. Suomalaiset eivät keskenään puhuneet juuri muusta kuin makasiinien palosta.
Torstai 4.5.06
Onko mielenosoittaminen rikos?
Viime päivien lehdissä on kirjoitettu paljon siitä, että päästöoikeuksien hinta on romahtanut viikossa noin 30 eurosta 11 euron tuntumaan, kun paljastui, että viime vuoden hiilidioksidipäästöt ovat olleet odotettua alemmat. Niinpä niin, heti kun tuli porkkana, alkoi löytyä keinoja päästöjen vähentämiseen, vaikka teollisuus on koko ajan väittänyt että pussin pohjalta on jo ajat sitten raavittu kaikki konstit ja rapiat päälle.
Ympäristövaliokunnassa oli äänestys toimista, joilla EU-maissa voidaan suojautua tulvilta. Pahat tulvathan ovat yleistyneet ja ne ovat Euroopan yleisimpiä luonnonkatastrofeja. Tulvia pahentavat ilmastonmuutoksen lisäksi metsien hakkuut, tehomaatalous, kaupungistuminen (muun muassa maan asvaltointi). Toinen äänestys koski lastenlääkkeitä. Kyse on siitä, että lääketeollisuutta kannustetaan tutkimaan lääkkeiden soveltuvuutta nimenomaisesti lapsille. Useimmat lapsille annettavat lääkkeethän on varsinaisesti kehitetty aikuisia varten. Tämä esitys antaa lääkefirmalle muutaman kuukauden pidennyksen sellaisen lääkkeen patenttiin, jonka soveltuvuus lapsille tutkitaan erikseen. Kolmas äänestys koski valmiutta sen varalta, että lintuinfluenssa muuttuu pandemiaksi eli että lintuflunssavirus muuntuu ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi.
Greenpeace pitää komissaari Siim Kallasin esitystä lobbauksen uusiksi avoimuussäännöiksi liian hampaattomana. Greenpeace toteaa, että kemian teollisuuden REACH-lobbareita siirtyi komission teollisuuspääosastolle REACH-asioita junailemaan ja päinvastoin niin että pyöröovi vain viuhui. Kas kummaa, komission teollisuuspääoisasto ajoikin ponnekkaasti kemian teollisuuden linjaa ja lopulta onkin käymässä niin, että noin kaksi kolmasosaa niistä 30 000 kemikaalista, joihin järjestelmällisten testien vaatimus piti ulottaa, jäänee niiden ulkopuolelle. Greenpeacen raportti ”How the chemicals industry is trying to kill REACH” netistä http://www.greenpeace.org/toxiclobby
Teollisuuskomissaari Verheugenin edustaja oli tarpeeksi tyhmä väittääkseen, ettei kolme Greenpeacen raportissa mainittua ihmistä koskaan komissiossa työskennellyt REACH-kemikaalilainsäädännön parissa. Greenpeacen oli helppo osoittaa, että tämä on pötyä. Lena Perenius oli 6 vuotta komission teollisuuspääosastolla kemikaaliyksikössä ja siirtyi sieltä CEFIC:in (Euroopan kemian teollisuuden kattojärjestön) REACH-yksikköön. Uta Jensen-Korte työskenteli 14 vuotta kemikaalifirma Bayer AG:ssa ja 7 vuotta CEFIC:in lobbarina. Sieltä hän siirtyi komission teollisuuspääosaston REACH-yksikköön. Ralf Burgstahler työskenteli BASF-firmassa useissa tehtävissä ja siirtyi sieltä komission teollisuuspääosaston REACH-yksikköön syyskuussa 2001, ja sieltä Saksan talousmiisteriöön, jossa hän edelleen työskentelee REACH:in parissa. Asiasta on ollut mielenkiintoisia juttuja Financial Timesissa.
Teollisuusvaliokunnan enemmistö vastusti äänestyksessä ydinpolttoainejätteen viennin kieltämistä EU:n ulkopuolisiin maihin. Vihreät arvostilevat valiokunnan enemmistön linjaa vastuuttomaksi. Esimerkiksi Tsheljabinsk ja Majak Venäjällä ovat paikkoja, joihin ydinjätettä viedään käsiteltäväksi, mutta joissa käsittely ei täytä eurooppalaisia normeja.
En malta vieläkään lopettaa kommentointia sienistä ja radioaktiivisuudesta: Säteilyturvakeskuksen raportin (www.stuk.fi/julkaisut/katsaukset/pdf/elintarvikkeiden_ja_juomaveden_valvonta.pdf) mukaan vuosina 1999-2003 Suomesta kerätyissä näytteissä myynnissä olevista sienistä seuraavat lajit ylittivät keskimäärin (ymmärtääkseni koko maassa) EU:n radioaktiivisuusrajan:
- suppilovahverot noin 1,5-kertaisesti
- orakkaat ja rouskut 2-kertaisesti
- mustatorvisienet ja kehnäsienet 3-kertaisesti
- mustavahakkaat 5-kertaisesti
Edellä mainituista sienistä rouskut ryöpätään aina, jolloin radioaktiivisen cesiumin määrä alenee. Muita näistä sienistä ei normaalisti ryöpätä. Kaikki yllä luetellut sienet ovat herkullisia ”kolmen tähden sieniä” eikä kenenkään herkkusuun mieleen tietysti tule laimentaa niiden aromia ryöppäämällä. Maksimissaan sienten radioaktiivisuus oli EU-rajaan verrattuna haperoilla 4-kertainen, orakkailla ja suppilovahveroilla 5- kertainen, mustatorvisienillä 6- kertainen, kehnäsienillä 8- kertainen, rouskuilla ja mustavahakkailla peräti 11- kertainen. Vuonna 2003 Tampereen elintarvikeliikkeistä kerätyissä sieninäytteissä oli radioaktiivisuutta EU-rajaan verrattuna 1,5-2,5 kertaisesti, suolasienissä vielä enemmän.
Minusta ihmisille pitäisi kyllä kertoa aika isoin kirjaimin, että monien myynnissä olevien sienilajien keskimääräinen radioaktiivisuus on Suomessa moninkertainen EU-rajaan verrattuna.
Paluumatkalla lentokoneessa Suomen lehtiä lukiessa ei voinut kuin huokailla, jälleen kerran. Ilta-Sanomissa on juttu, jonka idea on että poliisi olisi ennalta voinut tajuta millaiseksi vappuaattoyön mielenosoitus muodostuu. Lehti kertoo, että mielenosoituksesta tiedotettiin etukäteen netissä ja ulkomainoksilla. Onkos tuo nyt jokin uutinen? Eihän mielenosoitusta voi järjestää tiedottamatta, eihän sinne ketään tulisi. Lehti kirjoittaa siihen sävyyn kuin mielenosoitus ja sen valmistelu olisi jotenkin tuomittavaa. Yhden nettiviestin lehti on löytänyt, joka viittaa muuhun kuin normaaliin mielenosoitukseen, siinä sanottiin että poliisit tulevat saamaan turpaan. Toinen viesti on ehkä vähän sillä rajalla, siinä luvattiin ottaa kadut haltuun. Mutta eikös nyt vappuaattona jengi muutenkin parveile kaduilla? Poliisia voi kyllä mielestäni arvostella siitä, että he eivät ajatelleet mielenosoituksessa vappuaattona voivan tulla yllätyksiä, koska vappuaattona porukka nyt tuppaa olemaan humalassa. En usko, että nuori uusköyhälistö, prekariaatti ja heidän asiaansa ajavat, tässä suhteessa poikkeavat perinteisestä työväestöstä ja työväen asian ajajista.
Menee kyllä lapsi pesuveden mukana, jos muutaman häirikön hulinoinnin takia ruvetaan leimaanaan mielenosoittaminen ja mielenosoituksen järjestäminen rikolliseksi meiningiksi. Milloin aletaan leimata rikolliseksi ylipäänsä yhteiskuntakritiikki?
Kauppalehdessä Pekka Nykänen kirjoittaa, että "luokkataistelua tämä maa ei kaipaa". No, entä kaipaako pätkätöitä? Se, että nuorten ihmisten toimeentulo on yhä enemmän pätkätöiden varassa ja siksi epävaraa eikä edes sosiaaliturvaa ole sopeutettu tähän todellisuuteen, on oikeasti iso ja polttava ongelma. Protesti sitä vastaan on oikeutettu ja perusteltu, hulinointi protestin keinona ei.
Minusta suomalainen eliitti saisi kyllä mennä itseensä, niin talouselämän kuin politiikankin eliitti, ja miettiä miksi nuoren pätkätyöläistön olemassaolo nousee otsikoihin vasta sen jälkeen, kun vappuyönä on sytytetty kokkoja ja kivitetty poliisia ja palomiehiä. Jo yli 10 vuoden ajan nuorten suomalaisten todellisuutta on ollut se, että pysyvää työpaikkaa on hyvin vaikea saada, varsinkaan naisten. Ja niinpä nuoret naiset lykkäävät lasten synnyttämistä, monet siihen asti kunnes on jo liian myöhäistä.
Hesari kertoo, että Lapin ja Renminin yliopistot perustavat yhteisen Deng Xiaoping-akatemian. Deng oli se Kiinan johtaja, jonka alaisuudessa alettiin ampua rauhanomaisesti mieltään osoittavia opiskelijoita Taivaallisen Rauhan aukiolla vuonna 1989. Mikähän suomalainen yliopisto keksii perustaa venäläisten kanssa Breshnev-akatemian?
Keskiviikko 3.5.06
Suomalaisia sieniä ei saisi tuoda EU:hun
Kuulin, että EU:n komissio haluaa arktista ilmastonmuutosta koskevan näyttelyni esille tämänvuotiselle Greenweekille, joka on komission järjestämä vuotuinen ympäristötapahtuma. Olen imarreltu.
Ilman laatua ja sen terveysvaikutuksia koskevassa tapaamisessa opin muun muassa, että monet isot eurooppalaiset kaupungit ovat tehneet toimintasuunnitelmansa ilman saasteiden vähentämisestä vasta vuonna 2005, kun nykyisen direktiivin rajoitukset astuivat voimaan ja ilman saasteita, kuten terveydelle vaarallisia pienhiukkasia, olisi jo pitänyt vähentää.
Vihreä ryhmä piti sisäisen palaverin bioenergiasta, koska sen käytön laajentamiseen liittyy myös ympäristöongelmia. EEA:n eli Euroopan ympäristöviraston tekemän selvityksen mukaan bioenergian käyttöä voidaan kuitenkin lisätä sangen merkittävästi aiheuttamatta uusia ympäristöhaittoja. Tämä koskee sekä biomassan suoraa polttoa energiaksi että nesetmäisten biopolttoaineiden tuottamista liikenteelle. Mutta on hyvin tärkeää laatia bioenergialle selkeät ympäristökriteerit. Jos kehitys jätetään pelkkien markkinavoimien armoille, ympäristötulos voi olla karmea. Esimerkiksi trooppisissa maissa tuotettu palmuöljy, jonka tuottamiseksi on kaadettu sademetsää, on markkinoilla hyvin kilpailukykyinen biopolttoaine. Mutta sen avulla ei saada merkittäviä hiilidioksidin nettovähennyksiä ja sen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat tietysti valtavat.
Heti tämän palaverin perään ympäristövaliokunta kuuli EEA:n pääjohtajaa Jacqueline McGladea. Hän viittasi samaan selvitykseen, jota juuri oli esitelty vihreälle ryhmälle. McGlade sanoi paljon asioita, jotka mielelläni allekirjoitan, muun muassa että Euroopassa verotetaan väärää asiaa, ihmistyötä, kun paljon mielekkäämpää olisi verottaa resurssien käyttöä. Hän kertoi, että EEA:lta on tulossa raportti, joka osoittaa, miten resurssien väärä hinnoittelu lyö korvalle EU:n itse asettamia ympäristötavoitteita. Keskustelussa puhuin vaihteeksi suomea enkä englantia. Ikävä kyllä totesin taas, että kysymykseni pointti (ilmastonmuutoksesta nimenomaan Eurooppaan kohdistuvat riskit) katosi käännöksessä. Tämä on tosi harmillista. Periaatteessa olisi hyvä puhua äidinkieltään kokouksissa, joissa on tulkkaus. Mutta kokemukseni mukaan silloin ottaa sangen ison riskin, että pointti hukkuu käännökseen.
Sähköposti kertoi, että tämänpäiväinen Iltalehti on otsikoinut "Vihreä nuorisopomo mellakassa mukana". Itse lehden artikkeli kertoo toista. Sen mukaan Vihreiden nuorten puheenjohtaja Tapio Laakso oli mukana vappuaattoyön mielenosoituksessa, mutta ei mellakassa. Lehden otsikko on siis täysin harhaanjohtava. Mielestäni on ihan oikein arvostella niitä nuoria ja vanhempiakin, jotka eivät ymmärrä eroa rauhallisen hyväksyttävän mielenosoituksen ja väkivallan välillä. Mutta kai tämän eron ymmärtämistä voi edellyttää myös tiedotusvälineiltä.
Sain lisätietoja ravinnosta ja radioaktiivisuudesta. EU:n ulkopuolelta EU:hun tuotavien maitotuotteiden ja lastenruokien radioaktiivisen cesiumin raja on 370 Bq/kg ja muiden ruokien 600 Bq/kg. Suuri osa suomalaisista sienistä ylittää tämän. Säteilyturvakeskuksen luokituksen mukaisella alueella 5, joka sai ”Tshernobyliä” eniten, suppilovahverot ylittävät EU-rajan 2-kertaisesti ja torvisienet 3-kertaisesti.
Jos Suomi olisi EU:n ulkopuolella, suurta osaa suomalaisista sienistä ei voisi tuoda EU:hun. Euratom eli Euroopan ydinenergiajärjestö suosittelee, että 600 Bq/kg rajan ylityksestä pitää aktiivisesti tiedottaa kansalaisille. Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen Säteilturvakeskuksen tiedotus tästä asiasta ei ole ollut erityisen aktiivista, eikä varsinkaan selkokielistä. Kuinka moni suomalainen torimyyjä esimerkiksi tietää tästä asiasta?
Illalla olin uusiutuvaa energiaa käsittelevällä illallisella. Siellä kerrottiin muun muassa, että maailman suurimmat tuulivoimamaat ovat, tässä järjestyksessä, Saksa, Espanja, USA, Intia ja Tanska. Tuulivoiman maailmanmarkkinat ovat 12 mrd euroa vuodessa. Suotuisissa oloissa tuulivoima kilpailee jo hinnaltaan perinteisempien sähköntuotantomuotojen kanssa, 4-6 c/kWh. Vuodesta 1999 alkaen uutta tuulivoimakapasiteettia on joka vuosi maailmassa kytketty verkkoon enemmän kuin uutta ydinvoimakapasiteettia. Vuodesta 2002 alkaen ero tuulivoiman hyväksi on ollut vähintään 2-kertainen, useana vuonna paljon suurempi. Ydinenergiaa ja fossiileja subventoidaan kuitenkin edelleen monilla tavaoilla. YK:n kehitysjärjestön eli UNDP:n mukaan vuodessa ydinvoima ja foossilienergia saavat 250 mrd dollarin edestä tukiaisia. IEA perustaa tulevaisuusskenaarionsa arvioon, että öljyn reaalihinta vuonna 2030 on 36 dollaria per barreli, ei vaikuta kovin realistiselta. Vieressäni istuva öljyalan edustaja kuiskasi, että tämän päivän markkinahinta oli 74 dollaria per barreli.
Tiistai 2.5.06
Kansalaiset eivät saa tutkituttaa, noudattaako EU:n komissio ympäristölakeja
Melkein koko päivä kului junassa ja lentokoneessa. Menin junalla Helsinkiin palaveriin, jossa keskusteltiin ensi syksynä järjestettävästä ilmastotapahtumasta. Mutta koska olin varannut lennon Brysseliin Tampereelta Tukholman kautta, jouduin palaamaan taas Tampereelle. No, tulipahan luettua yhtä sun toista.
Saavuttuani Brysseliin, kuulin, että niin sanotusta Århus-direktiivistä on saatu neuvottelutulos parlamentin ja ministerineuvoston välisessä sovittelussa, ja että tulos on huono. Kyse on Århusin sopimuksen toteuttamisesta EU:n tasolla. Århusin sopimus koskee ympäristötiedon julkisuutta ja kansalaisten oikeutta vedota oikeuteen ympäristöön vaikuttavista päätöksistä. Tärkein kiistakysymys ratkesi eri tavalla kuin vihreät olisivat halunneet. Kiistassa oli kyse siitä, voivatko ympäristöjärjestöt viedä EU:n omat toimielimet, kuten komission, oikeuteen jos katsovat että jokin tehty päätös rikkoo EU:n ympäristölainsäädäntöä. Neuvottelutuloksen mukaan tämä ei ole mahdollista.
Esimerkki: Komissio on antanut poikkeuslupia ns RoHS-direktiiviin, joka koskee tiettyjen vaarallisten aineiden, kuten raskasmetallien käytön rajoittamista sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. RoHS-direktiivi mahdollistaa tällaiset poikkeukset tietyin edellytyksin. Mutta komissio on antanut sellaisiakin poikkeuslupia, jotka rikkovat direktiiviä. Parlamentti on päättänyt viedä komission oikeuteen tämän vuoksi. Miksi komission haastaminen oikeuteen edellyttää sangen raskasta päätöksentekomenettelyä parlamentissa? Miksei Euroopan tasolla toimiva ympäristöjärjestö voi viedä asiaa oikeuden tutkittavaksi? Jäsenvaltio voi haastaa komission oikeuteen, samoin firma, joka katsoo että jokin komission toimi esimerkiksi rikkoo kilpailulainsäädäntöä.
Vappuviikonloppu 29.4 – 1.5.06
Kevättä ja Tshernobyl-mietteitä
Tekniikka ja talous-lehti kertoo, että Suomessa tuotettiin viime vuonna noin 260 000 tonnia puupellettejä. Suurin osa siitä vietiin Ruotsiin, Suomeen jäi vain 50 000 tonnia. Taas yksi esimerkki siitä, miten Ruotsin ilmastopolitiikka on kunnianhimoisempaa kuin Suomen, vaikka meillä uskotellaankin että ilmastopolitiikkamme olisi maailman edistyneintä.
Perjantaina, kun tulimme mökille Kuhmoisiin, maasta pilkistivät ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot. Myös ystäväni Mairen viime syksynä istuttamien sipulikukkien versot pistävät maasta esiin, krookuksissa näkyi jo vähän sinistä kukkaakin. Viikonlopun mittaan koivut pudottivat lehtisilmuistaan kuoret.
Rikkomalla jäätä rannasta pääsimme ensi kertaa talven jälkeen uimaan kahlaamalla.
Lauantaiaamuna Jukka katseli haurastuvaa järven jäätä ja sanoi: ”On tuo aika mahtava fuusioreaktori, kun se järven jäänkin sulattaa.” Hän tarkoitti tietenkin aurinkoa. Aloimme laskeskella, paljonko järven jään sulattamiseen suurin piirtein menee energiaa. Kyseisen järven pinta-ala on noin 20 km2 ja jään paksuus puolisen metriä. Järvessä on siis ollut jäätä noin 10 miljoonaa m3. Sen sulattaminen (333 kJ/kg) vaatii energiaa noin 3 300 terajoulea, siis lähes 1 terawattitunnin. Jos jään sulattaisi sähköllä ja maksaisi siitä noin 10 p/kWh, sähkö maksaisi yli 90 miljoonaa euroa. Tyyriiksi tulisi. Samansuuruinen sähköenergia riittäisi vuodeksi noin 45 000 sähkölämmitetylle omakotitalolle. Ei hullumpi fuusioreaktori. Vajaan sadan samankokoisen järven jään sulaminen kuluttaa saman verran energiaa kuin koko Suomi kuluttaa vuodessa sähköenergiana.
Vappuaattona eli sunnuntaina vanhempi tyttäreni täytti 30 vuotta. Haikeaa.
Matka Kiovaan ja Tshernobyliin pyörii edelleen päässäni. Luin kirjaa, jonka ostin sieltä ja jossa haastatellaan ihmisiä, jotka kokivat tapahtuman eri kanteilta, uhreina, asiantuntijoina, voimalaitoksen työntekijöinä, tai muina. Kaksi asiaa kuohutti erityisesti, kaiken sen suututtavan ohella mitä olen jo ennestään lukenut ja kuullut Tshernobylistä. Toinen näistä oli se, että kun silloinen neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov vieraili alueella, voimalaitoksella ja raivaustöissä oikeasti työskentelevät ihmiset määrättiin pysymään työpaikoillaan. Tv kuvasi kuitenkin Gorban tapaamista heidän kanssaan. Mutta Gorban tapaamat ihmiset olivat oikeasti näyttelijöitä, jotka oli puettu voimalaitos- ja raivaustyöntekijöiden työvaatteisiin. Kun Gorba kuljetettiin eteenpäin tapaamaan lähiseutujen asukkaita, myös nämä olivat oikeasti näyttelijöitä, jotka tällä kertaa oli puettu tavallisten ihmisten arkivaatteisiin. Ja tv kuvasi. ”Väärät” kysymykset ja kommentit haluttiin estää. Sitä tarina ei kertonut, tiesikö Gorba tapaamisten olevan huijausta. Toinen asia oli se, että fyysikot, jotka tutkivat maaperän saastumista Tshernobylin lähialueilla, huomasivat, että Pripjatin kaupungissa, jossa voimalaitoksen työntekijät perheineen asuivat onnettomuuteen asti, kadut oli asvaltoitu moneen kertaan. Kun he analysoivat tätä asvalttia, he huomasivat, että siinä oli päällekkäin monta radioaktiivisesti saastunutta kerrosta. Toisin sanoen voimalaitoksesta oli vuotanut radioaktiivisia saasteita ympäristöön monta kertaa aikaisemminkin. Pripjatin kadut oli aina tämän jälkeen vain asvaltoitu uudestaan. Eipä ihme, että 26.4.1986 tapahtuneen reaktoriräjähdyksenkään jälkeen viranomaiset eivät heti ryhtyneet evakuoimaan väestöä, vastaavaahan oli tapahtunut aiemminkin, tosin pienemmässä mittakaavassa, eikä väestöä edelliskerroillakaan ollut varoitettu eikä suojattu.
Se että ennenvanhaisessa Neuvostoliitossa oli N+1 hierarkiaporrasta, jotka halusivat salata onnettomuuden laajuuden sekä niiltä ihmisiltä, joita olisi pitänyt suojella että omilta pomoiltaan, on yksi asia. Tämä voitaisiin sivuuttaa asiana, joka kuuluu historian hämärään. Mutta se, että YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA tässä ja nyt yrittää vähätellä Tshernobylin katastrofin vaikutuksia, muun muassa sivuuttamalla kokonaan onnettomuuden terveysvaikutukset Ex-Neuvostoliiton ulkopuolella, koskee tätä päivää ja koko maailmaa. Jos samat ihmiset, joiden mielestä ydinvoima on käypä vaihtoehto maailman energianjanon sammuttamiseen ja ilmastonsuojeluun, toisaalta samaan aikaan yrittävät painaa villaisella tieteellisiä tuloksia maailman tähän asti suurimman ydinvoimalaonnettomuuden vaikutuksista, miten ylipäänsä voidaan yhtään luottaa ydinvoimaväen turvallisuuspuheisiin ja -arvioihin?
Se, että oma Säteilyturvakeskuksemme käyttää sordiinoa puhuessaan Tshernobylin laskeuman vaikutuksista ravintoomme, koskee sitten meitä suomalaisia. Mökillä luin muun muassa viime päivien Hesareita. Yhdessä lehdessä oli artikkeli, josta kyllä löytyi se, että sienissä voi olla EU-rajan ylittäviä määriä radioaktiivista cesiumia. Mutta asia oli sivumennen leipätekstissä, ei otsikossa. Ja tyyli oli ihan sama kuin Säteilyturvakeskuksen tiedotteissa, siis suunnilleen että sienissä voi olla radioaktiivista cesiumia yli EU-rajan, mutta voi olla olemattakin. Ota nyt sellaisesta selvää. Minusta selkokieltä olisi sanoa, että niillä alueilla, jotka saivat ”Tshernobyliä” eniten, monien sienten cesiumpitoisuus ylittää EU-rajan, jopa moninkertaisesti, ja jos syöt niitä paljon, cesiumia kannattaa vähentää ryöppäämällä tuoreita tai liottamalla kuivattuja sieniä, vaikka sienten maku tästä kärsiikin. Näin kannattaa tehdä varsinkin, jos syöt samalta alueelta pyydystettyä kalaa ja sieltä poimittuja marjoja.
Edellisiä merkintöjä »
|