Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
Tiedote 13.11.2007

Europarlamentti haluaa lopettaa lentoliikenteen vapaamatkustajuuden ilmastonsuojelussa



Euroopan parlamentti käsitteli tänään lentoliikenteen liittämistä EU:n päästökauppaan. Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Satu Hassi on iloinen siitä, että parlamentti tiukensi komission ehdotusta monilta osin. Parlamentti haluaa ulottaa päästökaupan sekä EU:n sisäisiin että EU:n ja muun maailman välisiin lentoihin samanaikaisesti eli vuonna 2011. Komissio ehdotti EU:n sisäisten lentojen päästökaupan aloittamista vuonna 2011 ja muiden seuraavana vuonna.

- Lentopäästöjen suitsimisella on kiire. Ne ovat kasvaneet nopeammin kuin minkään muun alan päästöt. Kioton sopimuksen vertailuvuoden 1990 jälkeen ne ovat jo kasvaneet 87 %, eli lähes kaksinkertaisiksi. Ellei rajoituksia aseteta, lentopäästöjen arvioidaan vielä kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä, mikä ei todellakaan ole hyväksyttävää, selvittää Satu Hassi.

- Lentoyhtiöt eivät ole suhtautuneet ilmastonsuojeluun vakavasti, koska Kioton sopimus jättää kansainvälisen lentoliikenteen rajoitusten ulkopuolelle. On hienoa, että Euroopan parlamentti haluaa tehdä lopun tästä vapaamatkustajuudesta, Hassi sanoi.

- Parlamentti haluaa lentokoneiden päästöille sekä hinnan että ylärajan, Hassi sanoi. - Parlamentti vaatii, että lentoliikenteelle jaetaan päästöoikeuksia vain 90 % vuosien 2004-2006 päästöistä ja että neljännes näistä myydään huutokaupalla. Yksikään lentoyhtiö ei siis saa kaikkia päästöoikeuksia ilmaiseksi. Muilta sektoreilta lentoyhtiöt saisivat ostaa lisää päästöjä vain noin 13 %, ja vuodesta 2013 eteenpäin kiintiöitä saa tarkistaa vain alaspäin, selvitti Hassi.

- EU:n komission ehdotus ei varsinaisesti olisi estänyt päästöjen kasvua, Hassi selitti. - Tämä olisi voinut johtaa siihen, että lentoyhtiöt vain olisivat ostaneet päästöoikeuksia muilta sektoreilta, mutta eivät oikeasti olisi vähentäneet päästöjään, Hassi jatkoi.

- Parlamentti haluaa myös, että lentojen hiilidioksidipäästöt kerrotaan kahdella. Tämä on oikein, koska lennot aiheuttavat ilmastonmuutosta muillakin tavoin, esimerkiksi typen oksidipäästöjensä kautta, iloitsi Hassi.

- Johdonmukaisinta olisi huutokaupata kaikki päästöoikeudet, se sopisi parhaiten markkinatalouteen, totesi Satu Hassi. - Tähänastiset kokemuksemme päästökaupasta on opettanut, että yhtiöt laskuttavat päästöoikeuksien hinnan kuluttajilta myös silloin, kun ovat saaneet ne ilmaiseksi. Pitemmällä aikavälillä tuleekin siirtyä kaikkien päästöoikeuksien huutokauppaamiseen, vaatii Hassi.

- Finnair on ajanut ilmaisten päästöoikeuksien jaon pohjaksi mallia, joka suosisi puolityhjinä lentäviä koneita. Tänään olin siinä enemmistössä, joka tuki toisenlaista jakoperustetta. Parlamentti antoi kuitenkin tänään tukensa sille, että jäsenvaltiot saavat tukea syrjäseutujensa lentoliikennettä niillä varoilla, joita ne saavat päästöoikeuksien huutokaupasta.

Lisää lentopäästöistä täällä.