
TEK-lehti 16.12.2005
Lobbarien parlamentti
Siitä, lobataanko Euroopan parlamentissa ja kuka sitä
tekee, on jonkin verran sanailtu julkisuudessa. Kerronpa
omia havaintojani.
Suomen eduskunnassa, sen jälkeen kun hallitus on
antanut lakiesityksen ja täysistunto on lähettänyt sen
valiokuntaan, kuullaan ensiksi asiantuntijoita laidasta
laitaan. Ensimmäiseksi kuullaan asianomaisen ministeriön
edustajaa, käytännössä yleensä sitä virkamiestä, joka on
ehdotuksen päävalmistelija. Sitten kuullaan kaikki
mahdolliset tahot, joilla on jotain asiaan liittyvää
varteenotettavaa sanottavaa. Jos ehdotus liittyy
työelämään, kuullaan ainakin työnantajajärjestöjä ja
ammattiliittoja, jos se liittyy ympäristöön, kuullaan
tavallisimmin teollisuutta, ympäristöjärjestöjä, MTK:ta,
mahdollisesti sellaisia firmoja, joita asia erityisesti
koskee. Näin koko valiokunta kuulee paitsi perustelut
sille, miksi esitys on sellainen kuin on, myös niitä
tahoja jotka ovat ehdotuksesta eri mieltä. Koko
valiokunta kuulee mielipiteiden koko kirjon.
Euroopan parlamentissa sen sijaan esimerkiksi
ympäristövaliokunnan työlistalla on jatkuvasti niin
paljon asioita, ettei asiantuntijakuulemisia pystytä
järjestämään koko valiokunnalle.
Sitä, että eri intressitahot tuovat näkökohtiaan ja
ehdotuksiaan meppien tietoon, sanotaan lobbaukseksi.
Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa.
Ongelma on siinä, että raha paljolti ratkaisee,
kuinka hyvin kukin taho saa äänensä kuuluviin.
Ammattiliitoilla sekä ympäristö- ja
kuluttajajärjestöillä on varaa palkata muutamia
asiantuntijoita seuraamaan lakiehdotuksia. Ne lähettävät
hyvin aktiivisesti sähköpostia ja lisäksi ne ovat
tehneet monista tärkeistä asioista hyvin havainnollisia
esitteitä. Jos lobbausta mittaa sähköpostien määrällä,
se on kohtalaisen tasapuolista.
Mutta infoähkyn maailmassa ylivoimaisesti tehokkainta
on tavata meppi henkilökohtaisesti. Siinä raha astuu
peliin. Me juuttaat olemme niin kiireisiä, että harvoin
lobbari saa sovittua yhteistä tapaamista useamman
kanssa, tehokkainta on kiertää tapaamassa meitä
henkilökohtaisesti. Etulyöntiasemassa on taho, jolla on
varaa palkata useampi lobbari. Melkein ainoa tapa
bongata useampi meppi kerralla, on tarjota lounas,
illallinen tai aamiainen. Onhan ihmisen kuitenkin
syötävä. Aterioiden tarjoamiseen pystyvät lähinnä
elinkeinoelämän lobbarit.
Brysselissä on Euroopan parlamenttiin keskittyneitä
lobbareita seitsemän kertaa niin paljon kuin meppejä.
Valtaosa heistä on yritysten ja teollisuusliittojen
palkkaamia.
Kun olen ollut parlamentissa vajaan puolitoista
vuotta, olen pelkästään kemianteollisuudelta saanut
kymmeniä kutsuja aterioille, ellen toista sataa. Koko
tämän vajaan puolentoista vuoden aikana muistan olleeni
vain yhdellä aterialla, jolla sapuskat piffasi
ympäristöjärjestö, ja kahdella illallisella, jonka
isännöi ammattiliitto.
Kaiken kaikkiaan kutsuja erilaisten firmojen ja
teollisuusliittojen tarjoamille lobbausaterioille
ropisee harva se päivä, yleensä monta. Jos haluaisin,
pystyisin syömään kaikki ateriani lobbarien laskuun. (En
tosiaankaan halua.) Eduskunnassa vastaavia kutsuja tulee
korkeintaan pari kuukaudessa.
|