
Kolumni TEK-lehdessä 11.3.2005
*Mepin tähtihetki*
Euroedustajan tähtihetkiin kuuluu, kun pääsee tärkeän
asian raportööriksi eli valmistelemaan parlamentin
päätösehdotuksen. EU-lakeja koskevan päätöksenteon
loppusuoralla raportööri neuvottelee parlamentin
edustajana komission ja ministerineuvoston kanssa, eli
on paljon vartijana.
Sain tällaisen hienon tilaisuuden, kun perin
raportööriyden mepiltä, jota ei viime vaaleissa valittu
uudestaan. Asia on laivapoltto-aineiden
rikkipitoisuusdirektiivi.
Voimalaitosten piipuista ja autojen pakoputkista
tupruavia rikkipäästöjä on leikattu parikymmentä vuotta
reippaasti, mikä on vähentänyt Suomenkin metsiä
vahingoittaneita happosateita. Mutta laivojen päästöjä
ei ole vielä hillitty.
Muuan irvileuka sanoikin laivoja uiviksi
jätteenpolttolaitoksiksi. Laivat polttavat
”bunkkeriöljyä”, joka jää jalostamolla tähteeksi kun
raakaöljystä erotetaan arvokkaammat osat, kuten bensiini
ja dieselöljy. Tämä jähmeä möhnä pitää lämmittää yli
100-asteiseksi, jotta se liikkuisi polttoaineputkissa.
Komissio ehdotti laivapolttoaineen rikkipitoisuudelle
1,5 prosentin ylärajaa Itämerellä, Pohjanmerellä ja
Englannin kanaalissa. Tällöinkin laivojen rikkipäästöt
tulisivat kymmenessä vuodessa ylittämään päästöt maalta.
Komission ehdotus auttaisi jonkin verran luonnon
happamoitumiseen pohjoisessa Euroopassa.
Mutta päästöt uhkaavat myös terveyttämme, ei vähiten
siksi että rikin oksidit muodostavat ilmassa ns.
sekundäärejä pienhiukkasia. WHO arvioi pienhiukkasten
tappavan vuosittain ennenaikaisesti 100 000
eurooppalaista. Tämä terveyshaitta on erityisen suuri
Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä ihmisiä asuu
tiheämmässä kuin täällä.
Happosateet rapauttavat myös rakennuksia ja
kulttuurimonumentteja. EU-lakien säätämisen ensimmäinen
vaihe on parlamentin ”ensimmäinen lukeminen”.
Laivapolttoaineiden ensimmäisessä lukemisessa
parlamentti vaati, että 1,5 prosentin rikkiraja
ulotetaan kaikille EU:n merille ja seuraavaksi
tiukennetaan raja 0,5 prosenttiin. Tämä vähentäisi
päästöjä 80 prosentilla.
Syksyllä ministerineuvosto päätti tukea suurin
piirtein komission ehdotusta, joka vähentäisi päästöjä
vain noin 10 prosentilla.
Jätin tammikuussa päätösehdotukseni parlamentin ”toiseen
lukemiseen”. Se noudattelee pääosin parlamentin
alkuperäistä kantaa. Mutta tarjoan vaihtoehdoksi myös
sen, että savukaasut puhdistetaan laivalla. Tekniikka on
olemassa, käyttökokemukset ovat lupaavia ja
todennäköisesti tämä tulee halvemmaksi
kuin puhtaampi polttoaine.
Kevään kuluessa parlamentti äänestää ja sen jälkeen
seuraa tarvittaessa parlamentin, neuvoston ja komission
välinen ”sovittelu”.
Suomen Varustamoyhdistyksen toimitusjohtaja on jo
Kauppalehdessä ehtinyt haukkua ehdotukseni.
Ympäristötekniikan asiantuntijat puolestaan kannattavat.
Tavoitteeni on ennen kaikkea luoda markkinat uudelle
ympäristötekniikalle. Tähänastisten kokemusten mukaan
insinöörien luovuus on aina tehnyt
päästöjen puhdistamisesta halvempaa kuin alun perin
pelättiin. |