
Kolumni TEK-lehdessä 10.6.2005
USA:n tie ja kilpailukyky
Lissabonin huippukokouksessa hyväksyttiin aikoinaan
ohjelma, jonka tavoitteena on tehdä EU:sta maailman
kilpailukykyisin talousalue. Nykyisin taho jos toinenkin
valittaa, että Lissabonin tavoitteiden toteuttaminen
laahaa jäljessä. Se on ihan totta.
Samassa yhteydessä aika monet poliitikot ja
lehtikommentaattorit toteavat, että meidän tulisi ottaa
oppia USA:sta, jossa talous kasvaa nopeammin.
Talouselämälehti julisti kuukausi pari sitten jopa, että
USA:n tie on meidän tiemme.
Toisenlaista sävyä tähän keskusteluun toi
yhdysvaltalainen professori Jeremy Rifkin, joka luennoi
Euroopan parlamentissa. Hän totesi, että Yhdysvaltojen
kasvu on velkavetoista. Sekä kansantalous että perheet
velkaantuvat.
Euroopassa kotitalouksien säästämisaste on 14
prosenttia, USA:ssa nolla prosenttia. Dollarin arvo on
laskenut monta vuotta ja silti USA:n kauppavaje kasvaa.
Tampereen kauppakamarin järjestämässä
keskustelutilaisuudessa kuulin tällaisenkin kommentin:
USA:n tuotteet eivät mene maailmalla kaupaksi edes
alihintaan.
1980-luvun lopulla Suomessa talous kasvoi
ennätysvauhtia, mutta sekä kansantalous että perheet
velkaantuivat. Jälkikäteen tätä kutsuttiin kuplaksi.
Yhdysvaltojenkin kasvua saatetaan ruveta kutsumaan
kuplaksi siinä vaiheessa, kun muiden maiden keskuspankit
kyllästyvät pitämään suuria dollarivarantoja.
Eurooppa voi oppia Yhdysvalloista paljon. Toivon
meidän oppivan ainakin suuremman avoimuuden
maahanmuutolle. Mutta mikään ei viittaa siihen, että
suuremmat tuloerot ja työntekijöiden heikommat oikeudet
olisivat kilpailukyvyn keskeinen avain.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana talous on
Yhdysvalloissa kasvanut nopeammin kuin EU:ssa. Mutta
pidemmässä perspektiivissä kuva on toinen. Vuonna 1950
USA:n BKT oli kaksi kertaa niin suuri kuin
Länsi-Euroopan.
Nyt USA:n ja EU:n BKT ovat tasoissa. Henkeä kohden
USA:n BKT on noin 30 prosenttia suurempi kuin EU:n.
Mutta eurooppalaiset elävät pidempään.
Professori Rifkin luetteli pitkän rimpsun asioita,
jotka hänen mielestään ovat Euroopassa paremmin kuin
rapakon takana. Euroopassa pidetään parempaa huolta
ympäristöstä, ala- ja keskiasteen koulut ovat parempia,
terveydenhuolto on parempi, lapsikuolleisuus on
pienempi.
Yhdyskunnat ovat turvallisempia kuin USA:ssa, jossa
neljä prosenttia aikuisista miehistä on vankilassa.
Rifkin liioitteli ja kärjisti. Mutta hänen sanomansa
liittyy mielenkiintoisella
tavalla tutkimuksiin vaurauden ja onnellisuuden
suhteesta.
Useiden tutkimusten mukaan vaurastuminen lisää
onnellisuutta silloin, kun ollaan köyhiä. Mutta
suunnilleen Etelä-Korean nykyisen vaurauden
saavuttamisen jälkeen rikastuminen ei enää kasvata
onnellisuutta.
Elämä ei ainakaan parane, jos vaurautta kasvatetaan
tavoilla, jotka lisäävät stressiä ja vähentävät elämästä
iloa. Minusta oli aika hälyttävää kuulla tutkimuksesta,
jonka mukaan suomalaiset nauroivat 50-luvulla
keskimäärin 17 minuuttia vuorokaudessa,
nyt enää kuusi.
Kaipaisin kilpailukyvyn parantamiskeskusteluun
inhimillisempää näkökulmaa. Uskon, että luovuus on
kilpailukyvyn tärkein avain. En usko luovuuden kukkivan
silloin, kun stressi ja unilääkkeiden kulutus kasvavat
ja nauru kuihtuu. |