EU:N TEHTÄVÄ UUSIA RAUHANALOITTEITA
- Turkin jäsenyysneuvottelut edistäisivät
yhteisymmärrystä Euroopan ja islamilaisten maiden
välillä.
Puhe Tampereen puoluekokouksessa
22.5.04
Hyvät ystävät, jokainen meistä on kuullut, että EU
perustettiin rauhanprojektiksi.
Vasemmistointellektuellit, jotka toisen
maailmansodan jälkeen kehittivät Euroopan
taloudellisen integraation idean, ajattelivat, että
luomalla tarpeeksi vahvat taloudelliset siteet
Saksan ja Ranskan välille tehdään sodat niiden
välillä mahdottomiksi. Tämä tavoite on onnistunut
niin hyvin, että sota EU-maiden välillä tuntuu nyt
täysin mahdottomalta ajatukselta. Kuitenkin se oli
todellisuutta vielä 60 vuotta sitten, vanhempienne
tai isovanhempiemme eläessä.
Euroopan integraation alullepanijat eivät uskoneet
vanhaa hokemaa: "Jos haluat rauhaa, valmistaudu
sotaan." Heidän valintansa oli yhteistyön ja
hyvinvoinnin rauhanstrategia.
Lähellämme on esimerkki myös toisesta valinnasta,
rauha varustautumalla sotaan-strategiasta. Tätä
linjaa edustaa sotilasliitto NATO. Tavallaan Natokin
onnistui, mutta ei yhtä hyvin kuin EU. Läntisen
sotilasliiton, erityisesti sen johtavan maan
Yhdysvaltojen aseellinen varustautuminen meni niin
pitkälle, että perässä sinnittely kävi
taloudellisesti ylivoimaiseksi vastapuolelle eli
Neuvostoliitolle. Tämä oli keskeinen syy
Neuvostoliiton romahdukseen. Mutta tämä kehitys
synnytti myös valtavan määrän köyhyyttä, kurjuutta
ja patoutunutta vihaa, joka lähti purkautumaan muun
muassa Tshetsenian sotana ja entisen Jugoslavian
alueen kansanmurhina.
Rauha yhteistyöllä-strategia on siis tuottanut
paljon parempia tuloksia kuin rauha sotaan
varustautumalla-strategia. Jälkimmäisen strategian
äärimuotona voidaan pitää ennalta ehkäisevän iskun
toimintamallia. Sen tulokset ovat kaikkein
huonoimmat ja kauheimmat. Tämä näkyy niin Israelissa
kuin Irakissakin, jossa väkivalta vain kiihtyy,
vaikka presidentti Bush jo yli vuosi sitten julisti
operaatio "kestävän vapauden" voitetuksi.
EU:n sisäinen rauha voidaan katsoa saavutetuksi.
Mutta mitä EU:n sisällä niin onnistuneesti toiminut
yhteistyön raunhanstrategia merkitsee sovellettuna
maailmaan laajemmin?
USA:n ennalta ehkäisevä isku Irakiin on luonut vihan
ja väkivallan pesäkkeen, jonka vaikutukset voivat
levitä myös meihin.
Kuvat amerikkalaissotilaista naureskelemassa
kiduttamilleen ja nöyryyttämilleen sotavangeille
tulevat olemaan Irakin sodan kuvallinen ikoni, ne
kuvat joista tämä sota muistetaan, aivan vastaavasti
kuin Vietnamin sota muistetaan kuvasta, jossa
napalmin polttama alaston tyttö juoksee pakokauhun
vallassa.
Sotavankien kidutuskuvat ovat herättäneet valtavan
raivon ei vain islamilaisissa maissa vaan kaikissa
kehitysmaissa. Uskon, että satojen miljonien
ihmisten silmissä nämä kuvat kiteyttävät juuri sen,
miten he kokevat pohjoisamerikkalaisten suhtautuvan
kehitysmaiden kansalaisiin: amerikkalaiset eivät
kunnioita heidän ihmisarvoaan, eivät pidä
kehitysmaiden kansalaisia oikeina ihmisinä, ja
niinpä eivät myöskään välitä siitä mitä köyhempien
maiden ihmisille tapahtuu. Tämän tunteen ovat
synnyttäneet monet asiat. Yksi niistä on
nykymuotoinen talouden globalisaatio, joka
rikastuttaa rikkaita entisestään, mutta toisaalta
muun muassa kuihduttaa pienimuotoista
elintarviketuotantoa ja muita paikallisille
markkinoille suuntautuneita elinkeinoja ja samalla
kurjistaa satojen miljoonien ihmisten elämää ja
kuihduttaa myös kyliä ja muita ihmisten
lähiyhteisöjä.
Tämän kaiken synnyttämä viha kohdistuu myös meihin.
Me olemme samannäköisiä kuin pohjoisamerikkalaiset
ja me edustamme samaa eurooppalaisperäistä ja
kristinuskoon perustuvaa kulttuuritraditiota.
Meidän mielestämme on tietysti epäreilua, että
Yhdysvaltojen Irak-sotaretken herättämä viha
kohdistuu myös meihin. Mutta ikävä kyllä se on
realiteetti.
Vieraillessani kehitysmaissa
kehitysyhteistyöministerinä ja myöhemminkin, olen
ollut aika hämmästynyt siitä, miten
itsestäänselvästi Eurooppa ja Yhdysvallat
samaistetaan. Jopa intialaiset yliopistonopettajat,
jotka arvostelevat "länsimaiden" tai "rikkaan
Pohjoisen" tekoja puhuvat usein nimenomaan
Yhdysvaltojen teoista, mutta eivät tunne eroja EU:n
ja USA:n politiikan välillä.
Jos viha islamilaisen maailman ja
eurooppalais-pohjoisamerikkalaisen maailman välillä
ryöstäytyy sodaksi, tuota sotaa tuskin käydään
tavoilla, joita varten Suomen armeija on hankkinut
Horneteja ja helikoptereita. Tuota sotaa tullaan
käymään kaupunkien kaduilla autopommein,
kidnappauksin ja muin terroriteoin. Tällaista
vastaan Nato ei pysty tarjoamaan minkäänlaisia
turvatakuita.
Meidän turvallisuutemme edistämisen kannalta
keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä kulkee täysin
sivuraiteilla.
Nyt pitäisi kiireesti miettiä uusia aloitteita,
joilla EU voi edistää rauhaa maailmassa samalla
strategialla, jolla se on vakiinnuttanut rauhan
omien rajojensa sisäpuolelle, eli yhteistyön ja
hyvinvoinnin rakentamisen rauhanstrategialla. EU:n
tulee myös tehdä hyvin selkeä pesäero Yhdysvaltain
politiikkaan.
1) Ensimmäisenä näistä nostaisin esiin
kansainvälisen kaupan säännöt. Niistä riippuu hyvin
paljolti, onko kehitysmailla realistiset
mahdollisuudet kehittää omaa hyvinvointiaan vai ei.
Nykyiset kaupan säännöt ovat rikkaitten ja vahvojen
sanelemat ja hyödyttävät eniten juuri heitä, siis
meitä. EU on kauppaneuvotteluissa ymmärtänyt
kehitysmaiden tarpeita ja toiveita enemmän kuin
Yhdysvallat, mutta kyse on ollut lähinnä
sävyeroista. Myös Euroopan peruslinja on ollut
itsekäs.
EU:n oma kokemus osoittaa, että kauppa ja markkinat
voivat edistää rauhaa. Mutta näin tekee vain
sellainen kauppa, joka edistää kaikkien osapuolten
hyvinvointia, ei sellainen kauppa, joka rikastuttaa
vain ennestään rikkaita. Siksi EU:n tulee tehdä
selkeä linjanmuutos kauppapolitiikassaan ja ryhtyä
tukemaan reilun kaupan pelisääntöjä koko maailmaan.
Ensimmäinen askel tässä on vapauttaa markkinamme
niille kehitysmaiden tuotteille, joita myymällä
kehitysmailla on parhaat mahdollisuudet vaurastua,
eli maataloustuotteille ja tekstiileille.
2) Toinen avaus, jonka EU voi tehdä, on aloittaa
jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa. Turkki on paras
silta Euroopan ja islamilaisen maailman välillä. Se
on myös ainoa islamilaisenemmistöinen maa, jossa
uskonto on selkeästi erotettu valtiovallasta. EU
lupasi Suomen puheenjohtajakaudella aloittaa
jäsenneuvottelut Turkin kanssa, kun uusin
laajenemiskierros on saatu päätökseen. Tuo aika on
nyt. Lupaus on pidettävä. Islamilaisten maiden ja
kristillisen kulttuuriperinnön maiden välien
kärjistymisen vuoksi EU saattaa lähivuosina tarvita
Turkkia jopa enemmän kuin he meitä.
Tällä en kuitenkaan tarkoita, että Turkki pitäisi
ottaa EU:n jäseneksi suin päin. Turkki voidaan ottaa
jäseneksi vain, kun se täyttää demokratian,
ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kriteerit. Tähän
Turkilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan. Mutta
siinä onnistuminen merkitsisi todellista ja suurta
molemminpuolista hyötyä. Demokratian,
ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteuttaminen
parantaisi ratkaisevalla tavalla Turkin kansan
elämää. Demokraattisen Turkin liittyminen EU:hun
puolestaan merkitsisi, että EU saisi sisälleen
Euroopan ja islamilaisen maailman välille
sillanrakentajan, joka tuntee molemmat puolet.
3) Kolmantena asiana nostaisin esille
ilmastopolitiikan. Myös ilmastonmuutoksessa on kyse
siitä, kuinka paljon maailman rikkaat saavat hyötyä
köyhien kustannuksella. Ilmastonmuutoksesta kärsivät
ensimmäiseksi ja pahiten maailman köyhät.
Ilmastonmuutos on jo nyt lisännyt hirmumyrskyjä ja
tulvia, joissa satojatuhansia ihmisiä on kuollut tai
menettänyt kotinsa, pääasiassa kehitysmaissa.
Eräissä osissa Afrikkaa se taas on aiheuttanut
kuivuutta ja nälkää. YK:n ympäristöohjelman UNEP:in
pääjohtaja Klaus Töpfer on todennut, että Eurooppa
ja USA vievät ilmastonmuutosta Afrikkaan ja muualle
kehitysmaihin, mutta korjaavat lähes yksin
taloudellisen hyödyn päästöjen tupruttamisesta.
Suomessa on viime kuukausina hälytty Kiina-ilmiöstä,
joka vie Suomesta ja Euroopasta työpaikat.
Todellisuudessa paljon merkittävämpi suhde
eurooppalaisten ja kiinalaisten välillä on se, että
yksi eurooppalainen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä
saman verran kuin viisi kiinalaista tai kymmenen
intialaista.
Näkyvissämme ovat vasta ilmastonmuutoksen ensi
oireet. Ilmastonmuutosta ei enää pysty täysin
pysäyttämään, mutta edelleen on mahdollista suitsia
ilmastonmuutos mittoihin, joissa se ei aiheuta koko
ihmiskunnan kannalta katastrofaalisia seurauksia.
Mutta tämä edellyttää hyvin päättäväisiä toimia,
joissa Kioton sopimuksen toteuttaminen on vasta
alku.
Viime helmikuussa julkisuuteen vuosi Pentagonin
raportti ilmastonmuutoksesta. Siinä esitettiin
äärimmäinen uhkakuva nopeasta ilmastonmuutoksesta,
jossa mm vuoteen 2020 mennessä Golf-virta kääntyy,
Brittein saarelle tulee Siperian ilmasto ja meille
Grönlannin. Pohjois-Euroopasta ihmiset pakenevat
Euroopan eteläisempiin osiin. Eurooppaan tulvii
pakolaisia myös Afrikasta ja Aasiasta, jossa
ilmastonmuutos on kuivannut pellot. Tämä uhkakuva on
tahallisesti kärjistetty äärimmilleen. Mutta
raportin johtopäätös on tärkeä: Ilmastonmuutos on
uhka Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle.
Ilmastonmuutos on uhka myös meidän
turvallisuudellemme. YK:n asetarkastajien entinen
johtaja Hans Blix on todennut ilmastonmuutoksen
olevan suurempi uhka ihmiskunnan turvallisuudelle
kuin terrorismi.
Ilmastonmuutoksen hillintä on sekä oma etumme että
ympäristövelan maksamista kehitysmaille.
Ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt koko
maapallolla pitää saada pudotettua puoleen
nykytasosta noin 50 vuodessa ja kolmasosaan noin 100
vuodessa. Mutta se ei merkitse pelkästään
kustannuksia ja uhrauksia. Kyse on
teknologiamuutoksesta, joka pitää saada tapahtumaan
tarpeeksi nopeasti. Tässä muutoksessa voittavat ne,
jotka kaukoviisaasti kirivät ajoissa kärkeen.
Suomella on hyvät mahollisuudet olla tässä joukossa.
Meillä on 460 yritystä, joiden tuotteilla voidaan
vähentää päästöjä. Uuden puhtaan energiatekniikan
maailmanmarkkinoista Suomella on nyt 5 %:n osuus.
Eduskunnassa esitettiin tänä keväänä
asiantuntija-arvio, jonka mukaan pelkästään
säilyttämällä tämä markkinaosuus kasvavilla
markkinoilla uudesta energiatekniikasta voisi ajan
mittaan tulla 50 mrd euron vientibisnes, eli samaa
luokkaa kuin paperiteollisuus nyt. Mutta tämä ei
tapahdu, jos annamme teollisuuden fossiilisiiven
sanella ilmastopolitiikan ja jarruttaa tarvittavaa
teknologiamuutosta.
EU on ollut tiennäyttäjä kansainvälisessä
ilmastopolitiikassa. Kanada, Japani ja Norja
neuvottelevat liittymisestä EU:n
hiilidioksidipäästökauppaan. 10 Yhdysvaltojen
osavaltiota ja joukko Australian osavaltioita
haluaisi myös mukaan. USA:n senaatissa on hyvässä
myötätuulessa lakialoite maan sisäisestä
hiilidioksidin päästökaupasta. Eilen Venäjän
presidentti Putin ilmoitti Venäjän aikovan
ratifioida Kioton ilmastosopimuksen.
Me vihreät haluamme sekä Suomessa että Euroopassa
olla mukana jatkamassa ja vahvistamassa tätä
eurooppalaista yhteistyön ja kestävän kehityksen
rauhanpolitiikkaa.
|
