Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
 

 

Tammikuu 2006

 

Tiistai 31.1.06

USA sensuroi ilmaston tutkijoita, brittihallitus julkaisi huolestuttavan ilmastoraportin

Ympäristövaliokunnassa keskusteltiin komission esityksestä ilmanlaatustrategiaksi. Ilman saasteiden ja sairauksien välistä yhteyttä tutkineet tutkijat ovat arvostelleet esitystä ankarasti ja pitävät sitä tyrmistyttävän lepsuna. Muun muassa PM 2.5-pienhiukkasten raja-arvoksi hengitysilmassa asetetaan 25 mikrogrammaa kuutiometrissä, kun USA:ssa raja on 15 mikrogrammaa.

Valiokunnassa kuulustellaan myös Itävallan (puheenjohtajamaan)ympäristöministeriä. Hän totesi, että Itävallan kokemus on ihan se, että ympäristönsuojelu edistää ympäristöteknologian ja innovaatioiden kehitystä ja täten kilpailukykyä.

Keskisuomalaisessa Mika Horelli raportoi USA:sta, että siellä Bushin hallinto yrittää vaientaa ilmaston tutkijoita. Atlantassa on koolla suuri vuotuinen meteorologikonferenssi. Siellä kohutaan Valkoisen talon yrityksistä vaientaa yksi NASAn johtavista säätutkijoista. Kyseessä on NASAn alaisuudessa toimivan Goddard-avaruustutkimusinstituutin johtajasta James Hansenista. Sen jälkeen kun hän joulukuussa oli luennoinut Amerikan geofyysikkojen vuosikokouksessa kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmaston lämpenemisen välisestä yhteydestä, häntä kiellettiin antamasta lausuntoja tai puhumasta julkisuudessa ilman luentojen ennakkotarkastusta, tai antamasta haastatteluja ilman NASAn tiedotusvirkamiesten lupaa ja valvontaa. Hansen on kieltäytynyt alistumasta.

Hansenin tapaus ei ole ainoa, kertoo Horelli. USAn valtameri- ja ilmakehähallinnon NOAA:n tutkijoita on kielletty antamasta lausuntoja tai haastetteluja ilman etukäteislupaa ja ilman lehdistöosaston valvovien virkamiesten läsnäoloa.

Näin Bushin hallinto siis edistää vapautta. Ennen vanhaan tällaista sanottiin sensuuriksi.

Brittihallitus on toisilla linjoilla. Se on julkaissut kirjana annin tieteellisestä seminaarista, jonka mukaan ilmastonmuutoksen uhka on aiemmin arvioitua suurempi. Raportissa muun muassa todetaan, että Länsi-Antarktiksen jäätikön hajoaminen saattaa olla alkamassa. Brittiläistä antarktistutkimusta johtava professori Chris Rapley varoittaa, että jos Länsi-Antarktiksen jäätikkö hajoaa, merenpinta nousee 5 metriä. Rapley totesi että viimeisin IPCC:n raportti kuvasi Länsi-Antarktista nukkuvaksi jättiläiseksi, mutta "minusta se on nyt heräävä jättiläinen".

Raportin mukaan Grönlannin jäätikön sulaminen on todennäköistä jos lämpötila siellä nousee yli 2,7 astetta. Tämä on todennäköistä. Lämpötila lähellä napa-alueita nousee nimittäin nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Grönlannin sulaminen nostaisi merenpintaa 7 m. Aikaa kuluu tällä tietoa kauan, ehkä 1000 vuotta. Mutta se tarkoittaisi, että suurin osa maailman nykyisin suurimmista kaupungeista muuttuisi pikku hiljaa merenalaisen arkeologian kohteiksi.

Jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua alle 2 asteen, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei saisi nousta yli 400 ppm (miljoonasosaa). Nyt ollaan tasossa 380 ppm. Nykymenolla kestää vain 10 vuotta ennenkuin 400 ppm saavutetaan.

IEA (International Energy Agency) ennusti vuonna 2004, että maailman hiilidioksidipäästöt nousevat vuoteen 2002 verrattuna 63 % vuoteen 2030 mennessä. Jos näin tosiaan tapahtuu, ilmastonsuojelusta ei tule mitään. Eikä kaksi astettakaan ole mikään ihan takuuvarma turvaraja.

Sähköpostista löytyi uutinen USA:ssa valmistuneesta raportista, jonka mukaan noin puolet rintasyövistä saattaa johtua elinympäristömme kemikaaleista. Raportin takana on kaksi San Franciscossa toimivaa organisaatiota, Breast Cancer Fund ja Breast Cancer Action. Raportin sisällön tarkistivat syöpätutkijat Pitssburghin yliopistosta, Tuftin yliopistosta ja Kolumbian yliopistosta. Nykyään USAssa joka seitsemäs nainen saa elinaikanaan rintasyövän. Tämä riski on melkein kolminkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana.

Tiedotteen mielenkiintoisista pointeista yksi oli se, että ftalaatit näyttävät edistävän syöpäsolujen kasvua. Tietyt ftalaatit myös haittasivat tamoxifenin, yleisen rintasyöpälääkkeen, vaikutusta. Ftalaatteja on muun muassa useissa hajusteissa, myös pesuaineiden ja hygieniatuotteiden hajusteissa, ja lisäksi useissa pehmeissä muoveissa. Minä alan pikku hiljaa kammota näitä ftalaatteja, joiden terveyshaitoista sataa uutisia tuhkatiheään.
 

Maanantai 30.1.06

Ftalaatit vaaraksi poikavauvoille

Tanskalais-suomalainen tutkimus kertoo taas kemikaalien riskeistä. Sen mukaan ftalaatit häiritsevät poikavauvojen sukupuolikehitystä. Ftalaatteja käytetään hyvin yleisesti, mm pehmeissä muoveissa ja hajusteissa.

Tutkimuksessa mitattiin vuosien 1997 ja 2001 välillä 130 tanskalaisen ja suomalaisen naisen äidinmaidon ftalaattipitoisuus. Kolmen kuukauden ikäisten poikavauvojen sukupuolihormonit analysoitiin. Sukupuolihormonitaso, mukaan lukien testosteroni, oli alentunut niillä vauvoilla, joiden äitien rintamaidossa oli korkeat ftalaattipitoisuudet. Alentuma oli pieni mutta merkitsevä. Rintamaitonäytteiden ftalaattipitoisuudet eivät ylittäneet hyväksyttävänä pidettyjä ftalaattien päiväannoksia. Ftalaatit on äskettäin kielletty pikkulasten leluissa. Tutkijoiden mielestä jämerämmätkin rajoitukset saattaisivat olla tarpeen. Taas harmittaa, että parlamentin enemmistö halusi vesittää EU:n uutta kemikaalilainsäädäntöä!

Euroopan lehdissä on mielenkiintoisia kommentteja Hamasin voitosta. Fatahin häviön tärkein syy on laajalle levinnyt korruptio. Optimistisimmat arvioivat, että valta ja sen mukana tuleva vastuu pakottaa Hamasin hylkäämään väkivallan käytön. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä totesi, että vaalitulosta tulee kunnioittaa.

Viime vuosi oli lämpötilamittausten historian lämpimin, sanoo NASA. Lämpimimmät vuodet 1890-luvulla alkaneiden
lämpötilamittausten aikana ovat olleet 2005, 1998, 2002, 2003 ja 2004. Maapallo on 100 vuoden aikana lämmennyt 0,8 astetta, josta 0,6 astetta viimeisten 30 vuoden aikana.

Microsoftilta on tullut kirje. Se on täynnä krokotiilinkyyneleitä. Firma on nyt toiminut tosi jalosti ja uhrautuvasti kun se on julkaissut paloja lähdekoodistaan. No, firmat jotka ovat protestoineet sitä, että MS estää niitä valmistamasta MS-yhteensopivia ohjelmia, sanovat nyt että MS on vain dumpannut niille valtavat määrät dataa, jota ei voi hyödyntää ilman erillisiä ohjeita.
 

Sunnuntai 29.1.06

Halosen aika jatkuu - pakko purkaa iloa tanssiin

Viikonloppuna olimme mökillä. Saunoimme ja hiihdimme melkein 10 km sekä lauantaina että sunnuntaina kauniissa kirkkaassa auringonpaisteessa ja pikkupakkasessa. Ihanaa, kun päivät ovat valkenemaan päin! Vuoden pimein neljännes on kohta takana.

Mikään muu ei saa minua tuntemaan itseäni niin supisuomalaiseksi kuin saunominen puulämmitteisessä saunassa (johon kannetaan vesi ämpärillä), avantouinti ja murtomaahiihto.

Tulimme kotiin Tampereelle vähän ennen vaalihuoneistojen sulkeutumisaikaa. Olin kuvitellut joogaavani, mutta vaalitulos jännitti sen verran, etten pystynyt. Olen Lipposen hallituksessa ollut sekä Sauli Niinistön että Tarja Halosen työtoveri eikä minun ole tarvinnut epäröidä sekunnin miljoonasosaakaan sitä, kumpaa tuen. Siis Halosta. Kun vaalista näytti tulevan täpärä, mietin jo, miltä tuntuisi menettää se ilo, että kotimaassani on presidentti, jonka arvojen koen olevan hyvin lähellä omiani.

Kun Tarja Halonen kuusi vuotta sitten valittiin, koin että Suomessa on ensi kertaa presidentti, joka edustaa myös minua. Kekkonen, Koivisto ja Ahtisaari ovat kaikki olleet ihan kelpo presidenttejä, kukin aikakaudessaan ja lajissaan. Mutta silti en koskaan kokenut, että he ihmisinä edustaisivat myös minua.

Olin tosi iloinen, kun varmistui että Tarja on valittu toiselle kaudelle. Kun hän sanoi Helsingin työväentalon vaalivalvojaisporukalle: "Venceremos, Chilessä ja Suomessa on naispresidentti", menin kaivamaan vinyylilevyvarastoamme, joka on aika iso. Etsin chileläisen Quilapayon-yhtyeen levyä, jolla "Venceremos"-laulu on. En löytänyt sitä levyä, vaan toisen Quilapayonin 70-luvulta. Panin sen soimaan.

Oli pakko tanssia vähän aikaa levyn tahdissa. On niin mukavaa kokea kuuluvansa edes jossain asiassa suomalaisten enemmistöön.

Saulin kunniaksi on sanottava, että hän otti häviönsä erittäin elegantisti.

Mutta kyllä Tarjan vaalivalvojaisten porukka näytti minun silmissäni enemmän "koko kansalta" kuin Saulin vaalivalvojaisyleisö "työväeltä".

Torstai 26.1.06

USA kieltämässä teflonin

Worldwatch-instituutin johtokunnan kokouksessa jatkuivat äärimmäisen mielenkiintoiset keskustelut, muun muassa Kiinan kehityksestä. Tämänvuotisen Maailman tila-raportin teemahanan on Kiina ja Intia.

Maasta poistuminen ei ollut yhtään sen miellyttävämpää kuin saapuminen. Dullesin lentokentällä oli kaoottinen tungos. Jono check-in:iin oli tosi pitkä ja turvatarkastukseen vielä pitempi. Nauhoilla järjestetyn "jonolabyrintin" lisäksi turvatarkastusjono kiemurteli vielä käytävässäkin muutamaan kertaan edestakaisin ja sivulle ja takaisin, tuntui kuin olisimme mutkitelleet peräkanaa esihistoriallisessa jatulintarhassa. Jonoissa kului kaikkiaan puolitoista tuntia. Turvatarkastuksessa piti riisuutua paitasilleen ja sukkasilleen, lisäksi kaikki avaimet, kolikot, kellot, korut, kännykät ja muut metalliesineet piti vielä koota erilliseen läpinäkyvään muovipussiin.

Koneessa lukemani USA Today -lehti kertoi, että USA:n ympäristöministeriö eli EPA suosittelee teflonin valmistuksen lopettamista, tai tarkemmin sanottuna PFOA-kemikaalien, joista teflon tehdään. Ministeriö suosittelee kemian firmoille, että ne vähentävät PFOA-kemikaalien tuotantoa 95 %:lla vuoteen 2010 ja lopettavat sen kokonaan vuoteen 2015. Teflonin lisäksi noilla kemikaaleilla käsitellään esimerkiksi popcorn-pusseja, pizzapakkauksia ja kaikenlaisia likaa hylkiviä tekstiilejä, mattoja, tyynyjä, ja sen sellaisia. Eläinkokeissa on löydetty yhteys PFOA-kemikaalien sekä syövän ja kehityshäiriöiden välillä.

DuPont-kemikaalijätti on ilmoittanut noudattavansa suositusta. DuPont on äskettäin saanut rapsut siitä, että se vuosikausia salasi työntekijöiltään näiden kemikaalien terveyshaitat.

USA siis etenee vaarallisten kemikaalien käytön kieltämisessä ainakin tältä osin reippaammin kuin EU. EU:n kemikaalilainsäädännön eli REACH:in käsittelyssä opin, että PFOA-kemikaalit ovat tavattoman pysyviä ja elimistöön kertyviä. Niiden pitoisuudet Itämeressä ovat kasvaneet lujaa viime vuosikymmeninä, samoin Itämeren kaloissa. Suomen kansanterveyslaitoksen mukaan syytä huoleen ei ole. Mutta tein yksityisen päätöksen, etten enää koskaan osta mokkakenkäsuihkeita. Teflonpannutkin siirsin kaappini ja siirryin takaisin valarautapannuihin. Niillä muuten tulee oikeasti paremman makuista ruokaa.
 

Keskiviikko 25.1.06

Syynättävänä Washingtonissa

Lensin Washingtoniin Worldwatch-instituutin johtokunnan kokoukseen.

USA:an lentäminen ei todellakaan ole hauskaa. Brysselissä lähtöportilla turvavirkailijat penkoivat kaikki käsimatkatavarat ja kengät. Washingtonissa kaikista maahantulijoista otettiin sähköiset sormenjäljet ja digivalokuva, minusta myös. Virkailija teki papereihini jonkin merkinnän ja komensi minut mukaansa. Hän vei minut matkalaukkuhihnan luo ja komensi tulemaan laukkuni kanssa suuntaan, johon hän viittasi kädellään. Sitten hän häipyi mukanaan paperini, myös passini. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin. Matkalaukkuja ei alkanut kuulua. Odotimme aika kauan. Lopulta hän lähti uudestaan takavasemmalle ja palattuaan ojensi paperit minulle ja kehotti menemään tullissa tietyn naisvirkailijan luo "hän tietää tapauksesi, asia on selvitetty". Tullikaavakkeeseeni oli tussilla merkitty iso B, joka oli kruksattu yli kuulakynällä ja alle oli kirjoitettu "cleared" ja viisinumeroinen numerosarja. Kai minua siis oli epäilty jostakin. Kun sain laukkuni, en ollut aivan varma mihin minun pitäisi epäselvien jonojen mylläkässä suunnata, naispuolisia tullivirkailijoitakin näytti olevan kaksi. No, osuin oikeaan, kun pääsin valitsemani naisvirkailijan kohdalle, hän vilkaisi papereihini ja huudahti: "Oh yes, teidän tavaranne on jo tutkittu, tervetuloa!" Kukaan ei kertonut, mistä minua oli epäilty, tai mistä oli kyse.

En ehtinyt ajoissa tämänvuotisen Maailman tila-raportin esittelyseminaariin. Instituutin hallituksen illallisella kävimme todella mielenkiintoisen keskustelun USA:ssa tällä hetkellä käynnissä olevasta aatteiden taistelusta. Paikalla oli eräässä kirkkokunnassa huomattavassa asemassa oleva nainen, jonka puhuessa siitä, mistä asioista koostuu yksilön ihmisarvon tunne, aloin uudella tavalla tajuta, miten voimakkaasti uskonto on USA:ssa osa ihmisten positiivisia elämänarvoja, paljon voimakkaammin kuin Länsi-Euroopassa.
 

Keskiviikko 18.1.06

Istunto ilmaston puolesta homofobiaa vastaan

Teollisuusvaliokunta ITRE piti ylimääräisen kokouksen, jossa ympäristökomissaari Piebalgs selosti toimia maakaasun toimitusten varmuuden parantamiseksi, ja ylipäänsä energiavarmuuden parantamiseksi. Hän viittasi gallupeihin, joiden mukaan kansalaisten valtaenemmistö kannattaa EU-tason toimia energiaturvallisuuden kehittämiseksi. Uusia öljyn hintapiikkejä voi tulla koska vaan. Mitä tapahtuu, jos Venäjä tekee Bulgarialle saman kuin Ukrainalle? (Bulgarian kautta menee maakaasuputki Kreikkaan) Piebalgs korosti myös välttämättömyyttä kehittää biopolttoaineita. Tämä asia on EU:n ja jäsenmaiden omissa käsissä, mikään ulkopuolinen voima ei määrää siitä.

Luxemburgilainen vihreä meppi Claude Turmes huomautti, että maakaasun hinta on korkea siksi, että se seuraa öljyn hintaa. EU:n kuluttamasta öljystä taas valtaosa kuluu liikenteessä. Komission toimenpidepaketissa ei ole mitään liikennepolitiikasta. Ilman sitä koko paketti ei kuitenkaan ole uskottava.

Istunnon äänestys homofobian tuomitsevasta päätöslauselmasta meni hyvin. Päätöslauselmaan ei tullut suoraa viittausta Puolaan, Latviaan ja Liettuaan, mutta kyllä kaikki kuitenkin tietävät, että kyse on näissä maissa tapahtuneista asioista. Loppuäänestyksessä kokonaisuus hyväksyttiin äänin 468 puolesta, 149 vastaan ja 41 tyhjää. Parlamentti vaati komissiota aloittamaan rikkomusmenettelyn niitä jäsenmaita kohtaan, jotka eivät ole panneet toimeen syrjimättömyyttä koskevia EU-säädöksiä.

Myös ilmastoäänestys meni hyvin. Sen sijaan niin sanotussa Århus-direktiivissä parlamentin määräenemmistöä ei saatu tukemaan sitä, että ympäristöjärjestöillä olisi oikeus haastaa komissio tuomioistuimeen silloin, kun komissio on rikkonut laillisia toimivaltuuksiaan ympäristölainsäädännön soveltamisasioissa. Nyt tämä oikeus on vain parlamentilla ja jäsenmaiden hallituksilla. Toisin sanoen kynnys viedä komissio oikeuteen on hyvin korkea silloin, kun komissio on tulkinnut EU-lakeja ympäristön vahingoksi. Sen sijaan jos jokin firma katsoo komission tulkinneen EU-lakeja liian ympäristöystävällisesti ja firma katsoo tästä kärsivänsä, sillä on jo ennestään oikeus viedä komissio oikeuteen, ei tarvitse ensin puhua puolelleen joko jonkin maan hallitusta tai parlamenttia.

Komissio on muuten aivan äskettäin haastettu oikeuteen tällaisesta asiasta, haastajina sekä Euroopan parlamentti että Tanskan hallitus. Komissio on myöntänyt elektroniikkateollisuudelle poikkeuksia deca-BDE nimisen bromatun palonestoaineen käyttökiellosta yli direktiivin antamien valtuuksien. Mielestäni tällaisessa asiassa ympäristöjärjestöillä pitäisi olla oikeus haastaa komissio oikeuteen.

EU:n kestävän kehityksen strategiaa koskevassa äänestyksissä parlamentin enemmistö ei tukenut ajatusta EU:n laajuisen pullo- ja tölkkipantin aikaansaamisesta. Konservatiivit ja liberaalit äänestivät vastaan. Vasemmisto ja vihreät äänestivät puolesta.

Perustuslaista käydään keskusteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Huomaan alkavani ajatella ilkeitä ajatuksia. Euroopan parlamentissa on liian monta ihmistä, jotka haluavat nähdä itsensä EU:n perustuslain isinä. He näkevät paljon vaivaa kehittääkseen etenemistavan, jolla heidän oma beibinsä pelastuisi. Minusta on kuitenkin itsestään selvää, ettei nykyinen perustuslaillisen sopimuksen luonnos koskaan tule sellaisenaan voimaan.

Täysistunto päätti myös olla hyväksymättä viime loppuvuodesta EU-pääministerien huippukokouksessa tehtyä budjettisopimusta. Sehän kohtelee kaltoin monia keskeisiä asioita, esimerkiksi maaseudun kehittämisrahoja ja myös EU:n tutkimusrahoitusta. Rahoituspaketti ei tule voimaan ilman parlamentin hyväksyntää.

Istunto päätti myös asettaa väliaikaisen erityisvaliokunnan selvittämään väitteitä siitä, että CIA:lla olisi Euroopassa salaisia pidätyskeskuksia. Ja äänin 331-228 istunto päätti vaatia Yhdysvaltoja sulkemaan Guantanamon vankilan, jossa terrorismista epäiltyjä pidetään noudattamatta mitään oikeusnormeja.


 

Tiistai 17.1.06

"Lievä lämpeneminen vain hyvä"

Parlamentin täysistunto vaatii Venäjää lakkauttamaan maksut ylilennoistaan ja esittää, että komissio ei tekisi sopimusta Venäjän WTO-jäsenyydestä niin kauan kuin se perii näitä maksuja.

Istunto hylkäsi mietinnön EU-kansalaisuudesta. Siinä esitettiin muun muassa, että unionissa laillisesti 5 vuoden ajan oleskelleilla muiden maiden kansalaisilla tulisi olla äänioikeus kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa.

Illansuussa olin paikalla aivan kauheassa ilmastokeskustelussa. Sen järjestäjä oli italialainen Bruno Leoni -instituutti.

Ensin kuulimme madonluvut siitä, että IPCC (hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli) on aivan vinoutunut, on väärin että se on hallitusten ainoa tietolähde ilmastoasioista ja että se tekee ilmastopolitiikkaan liittyviä taloudellisia laskelmia. (Minä kysyn, kuka estää ketä tahansa, esimerkiksi OECD:tä tekemästä ilmastopolitiikkaan liittyviä talouslaskelmia. Suomessa niitä ainakin johtaa KTM ja varsinaiset tietokonemallilaskelmat ovat valtion omistaman VATT:in ja yksityisessä omistuksessa olevan ETLA:n käsissä. Enkä ole koskaan kuullut, että IPCC olisi yhdellekään hallitukselle ainoa tietolähde, ilmastoa koskevia tutkimuksiahan julkaistaan koko ajan, itsekin luen sellaisia joka viikko.) Tämän puheen pitäjä muuten jakoi artikkeliaan, jossa hän esitti Riossa vuonna 1992 pidettyä kestävän kehityksen YK-kokousta vakavaksi virheeksi, joka olisi pitänyt estää.

Sivumennen: Tämän tilaisuuden järjestäjät ja esitelmöijät olivat kovin synkkäilmeisiä. Ympäristöjärjestöjen seminaareissa on aina paljon iloisempi tunnelma, vaikka puhummekin äärimmäisen vakavista asioista.

Ehkä huikeimmat ajatuskulut esitti muuan britti, joka esitteli itsensä sosiaaliantropologiksi. Hän kyseli, mitä pahaa lämpenemisessä on. Jos maapallo 1900-luvulla lämpeni 0,7 astetta, haittasiko se mitään? Samaan aikaan taloudellinen kehityshän oli mitä suotuisinta. Eikö maapallon lämpeneminen kahdella asteella olisi pelkästään hyvä asia?
(Ikävä kyllä kenelläkään ei ole pysäytysnappia, jolla ilmastonmuutoksen voisi pysäyttää juuri siihen hetkeen jota pitää mukavimpana. Ja ilmaston tutkijoiden mukaan maapallo lämpenee paljon enemmän kuin 2 astetta, ellei päästöjä leikata rajusti.)

Italialainen teollisuuden edustaja piti ihan saman puheen kuin Suomenkin teollisuuden edustajilla on tapana: Meidän maalla on jo hyvä energiatehokkuuden taso ja alhaiset päästöt. On epäreilua, että meitä vaaditaan vähentämään päästöjä, meitä rangaistaan kahdesti.

Muuan konservatiivimeppi valitti sitä, että kansalaisjärjestöjen mukaan Kioto ei riitä. Hän ei mielestään kuitenkaan ole saanut kansalaisjärjestöiltä kunnollista vastausta siihen, mitä sitten. Tämän mepin mielestä tällainen kansalaisjärjestöjen toiminta on vastuuttomampaa kuin sään muuttaminen, jota ihmiskunta sentään on aina halunnut.

Vihreän ryhmän kokouksessa ruotsalaismeppi Carl Schlyter kertoi Tukholmassa vuoden alusta käyttöönotetusta ruuhkatullista. Ennen uudistusta media julkaisi vain kielteisiä uutisia, teknisistä ongelmista jne. Ensimmäisenä voimassaolopäivänä Tukholman keskustan liikenne oli 20 % normaalia alempi, seuraavina päivinä 16 %. Tekniikka on toiminut hyvin. Jopa liberaali lehdistö alkaa tunnustaa, että ruuhkatulli oli hyvä toimenpide.

Perustuslaista käydään keskusteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Huomaan alkavani ajatella ilkeitä ajatuksia. Euroopan parlamentissa on liian monta ihmistä, jotka haluavat nähdä itsensä EU:n perustuslain isinä. He näkevät paljon vaivaa kehittääkseen etenemistavan, jolla heidän oma beibinsä pelastuisi. Minusta on kuitenkin itsestään selvää, ettei nykyinen perustuslaillisen sopimuksen luonnos koskaan tule sellaisenaan voimaan.
 

Maanantai 16.1.06

Satamatyöläiset liikkeellä

Iltalehti on valinnut puolensa. Tämänpäiväinen numero on kuin Niinistön kampanjapäämajassa toimitettu. Lehti uhoaa, että eilinen tulos oli Haloselle ankara tappio ja että Niinistöllä on oikeasti mahdollisuus voittaa. No, eipä lehti Niinistö-sympatioitaan aiemminkaan ole erityisemmin kätkenyt.

Chilessä on valittu naispresidentti. Liberian uusi naispresidentti vannoi juuri virkavalan.

Iran on koventanut äänilajia kiistassa ydinlaitoksistaan. Se sanoi, että talouspakotteilla sitä vastaan olisi vakavia seurauksia, maa on maailman neljänneksi suurin öljyn tuottaja. Lisää syitä pyrkiä äkkiä pakoon öljyriippuvuudesta.

Satamatyöläiset ovat lähteneet liikkeelle vastustamaan satamapalveludirektiiviä, jota komissio on ehdottanut. Näyttääkin todennäköiseltä, että ehdotus kaatuu. Satamien avaamista kilpailulle ajaa suurteollisuus. Suomessa direktiiviehdotusta näyttävät vastustavan sekä maan hallitus että varustamoyhdistys ja ammattiliitot. Myös parlamentin vihreän ryhmän mielestä ehdotus on huono, se mm tosiasiassa lisäisi eikä vähentäisi byrokratiaa.

Homofobiakeskusteluissa tuli ilmi minulle uutena asiana, että Latviassa on ennestään vuodelta 1993 tavallinen laki, joka kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot. Mihin he tarvitsevat asian kieltämistä myös perustuslailla?

Istunnon vihoviimeisenä keskusteluasiana oli päätöslauselma Montrealin ilmastokokouksen tuloksista. Jos tuon keskustelun perusteella päättelisi, saisi vaikutelman että asia ei ole kovin korkealla parlamentin tärkeysjärjestyksessä. Keskustelu tästä asiasta alkoi vasta puoli yhdeltätoista eli puoli tuntia sen jälkeen, kun tulkkien olisi jo pitänyt päästä kotiin. Suurimman eli konservatiiviryhmän edustaja ei lainkaan ollut paikalla käyttämässä puheenvuoroaan. Liberaalien Chris Davies viittasi James Lovelockiin, jonka mukaan ilmastonmuutoksen saaminen kuriin on itse asiassa jo liian myöhäistä, se on jo käynnistänyt prosesseja, jotka kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä. Chris totesi, että muun muassa äsken käyty keskustelu kilpailukyvystä kauppapolitiikassa on naurettavaa, kun voimme olla todistamassa sivilisaation loppua.

Ympäristökomissaari Dimasin vastauspuheenvuoro alkoi: "Ilmastonmuutos on yksi komission painopistealueista." Olipa henkevää, jämerää ja nasevaa!
 

Sunnuntai 15.1.06

Toisella kierroksella tuen Tarjaa

Olemme olleet mökillä Kuhmoisissa. Kerrankin pääsi järven jäälle luistelemaan, lumetonta jäätä oli muutaman kilometrin verran. Luin lomamatkan aikana kertyneitä lehtiä. Niistä jäi mieleen Kekkosen haukimurekeresepti ja lisäksi se, että Suomessa lääkekulut ovat nousseet pilviin ja että leijonanosa eläkeläisistä syö yli 10tä lääkettä päivittäin. Mahtaakohan noilla lääkeasioilla olla mitään tekemistä sen viime maanantaina julkaistun uutisen kanssa, jonka mukaan suomalaiset syövät Euroopan eniten valmisruokia henkeä kohden?

Joulukuun lopulla ilmestynyt New Scientist kirjoittaa kriittisesti Montrealin kokouksen tuloksesta. Onkin totta, ettei Montrealissa sovittu mistään sen konkreettisemmasta kuin neuvottelujen jatkamisesta. Mutta tosiasiassa USA yritti estää senkin. Lehti viittaa ilmaston tutkijoihin, jotka ovat todella huolissaan siitä, millaiseksi ilmastonmuutos on muuttamassa maailmaa, jossa heidän lapsensa tulevat elämään. Nämä tutkijat sanovat, että ihmiskunnalla on korkeintaan 10 vuotta aikaa saada päästöt reippaaseen laskuun.

Tammikuun ensimmäinen New Scientist kertoo lehden ilmestyneen 50 vuotta. Vuonna 1956, kun lehti aloitti, ydinvoiman uskottiin ratkaisevan suurin piirtein kaikki maailman ongelmat. Maailman ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala oli aloittanut toimintansa Windscalessa Luoteis-Englannissa. Ydinjätteistä ja sen sellaisesta ei kannettu huolta. Jo seuraavana vuonna Windscalessa syttyi tulipalo, joka levitti radioaktiivisuutta laajalle. Paikan nimi sai niin huonon kaiun, että se ristittiin uudelleen Sellafieldiksi. Lehden pääkirjoitus lopettaa: "... jälleen kerran USA, Britannia ja muut Euroopan maat harkitsevat uusien ydinvoimalaitosten rakentamista. Ennen kuin lähdemme tälle tielle, on vastattava tärkeisiin kysymyksiin. Minne panemme 50 vuoden aikana kertyneet korkea-asteiset radioaktiiviset jätteet? Mikä on ydinvoiman todellinen hinta? Paljonko hiilidioksidipäästöjä reaktorit vähentävät, ja voisiko tämän vähennyksen saada paremmin aikaan nopeurttamalla uusiutuvien tai hiilidioksidin talteenoton kehittämistä? Vuonna 1956 ummistimme silmämme monilta ydinvoimaan liittyviltä asioilta, nyt ne on pidettävä auki."

Lehti kertoo myös siitä, että Grönlannin jäätiköille on ilmestynyt kauniita sinisiä järviä. Ne ovat hyvin syviä. Ikävä kyllä niistä näyttää valuvan vettä mannerjättikön alle, mikä nopeuttaa vauhtia, jolla jäätikkö valuu kohti merta. Tutkijat ovat huomanneet, että jään pinnan sulaminen korreloi sen nopeuden kanssa, jolla jää liukuu. On tiedetty kauan, että tämä ilmiö vaikuttaa pienten vuoristojäätiköiden liikkeisiin, mutta vasta nyt on huomattu saman ilmiön toimivan myös suurissa mannerjäätiköissä.

Presidentinvaaleissa tulee toinen kierros. Se on demokratialle hyväksi. Ja se on suurelta osin Heidin ehdokkuuden ansiota.

Toisella kierroksella tuen Tarjaa. Hän ajaa oikeudenmukaisuutta. Monet oikeistolaiset ja yritysmaailman edustajat arvostelevat häntä juuri siitä.
 

Torstai 12.1.06

Microsoft vauhdissa

Independent-lehti kertoo, että sammakkoeläinten maailmanlaajuisen vähenemisen syyksi on paljastunut ilmastonmuutos. Niiden keskuudessa leviää tappava iho sieni-infektio. Tutkijat ovat päätyneet siihen, että ilmaston lämpeneminen trooppisilla alueilla on tehnyt olosuhteet aiempaa otollisemmiksi sienille, ne ottavat jopa sammakot kasvualustakseen.

Juuri, kun Bryssel-Helsinki lennon kone oli lähdössä rullaamaan kohti kiitorataa, kuusi lentoemännän kutsuvaloa alkoi vilkkua ja piipata. Vikaa yritettiin korjata. Aina välillä näytti, että nyt asettui, mutta sitten välke ja piippaus alkoi uudestaan. Lopulta kaikki valot sammuivat. Kun ne taas syttyivät, vika oli asettunut. Hetken päästä lentoperämies kuulutti ja kertoi, että kyse oli tietokoneviasta. Sen korjaamiseksi oltiin yhteydessä Helsinkiin. Lopulta ei auttanut muu kuin sammuttaa koko kone. "Vähän liian Mocrosoft-pohjainen järjestelmä", kommentoi lentoperämies. Hän jatkoi, että kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin kaikki ohjaamiseen tarvittavat järjestelmät on käynnistetty uudestaan.

Keskiviikko 11.1.06

Ottaako parlamentti kantaa homofobiaan?

Käytävillä on kuhinaa siitä, ottaako parlamentti ensi viikolla kantaa Puolassa, Latvissa ja Liettuassa tapahtuneisiin homojen ja lesbojen oikeuksien loukkauksiin ja rajoituksiin. Latvian parlamentti määritteli joulun alla perustuslaissa avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Muutos hyväksyttiin äänin 65 puolesta, 6 vastaan, loput (100sta) tyhjää, Myöhemmin salissa luettiin ääneen vastaan äänestäjien nimet ja heille buuattiin. Tosi matalaa! Myös Liettua on tehnyt vastaavan perustuslakimuutoksen. Puolassa mm. on kielletty homojen ja lesbojen oikeuksia puolustava Pride-marssi. Oikeasti ongelma ei ole homous, vaan homofobia. Homous ja lesbous on kuulunut ihmisyyteen aina, ja tulee aina kuulumaan. Se on ominaisuus, jota ihminen ei itse valitse, sen enempää kuin silmien väriä.
 

Tiistai 10.1.06

Takaisin Brysseliin.

Takaisin Brysseliin, aamukoneella. Pääsin heti johtamaan puhetta parlamentin vihreän ryhmän ja Euroopan vihreiden puolueiden ilmastoasiantuntijoiden seminaariin, jossa keskusteltiin Kioton jälkeisestä ilmastopolitiikasta.

Viime viikon lopulla Financial Times on kirjoittanut Saksan uudesta hallituksesta. Lehti spekuloi Saksan ydinvoimalinjan (eli siis ydinvoiman alasajon) muuttamisella. Sigmar Gabriel, Saksan uusi ympäristöministeri ja demari, torjuu lehdessä nämä spekuloinnit ja sanoo, että uraani ei riitä. Gabrielin mukaan Saksan liittotasavallan geofysiikan ja luonnonvarojen instituutti arvioi uraanin riittävän vielä 20 vuodeksi, jotkut muut tahot arvioivat sen riittävän vielä 65 vuotta.

Euroopan parlamentti päätti viime syksynä haastaa komission EU-tuomioistuimeen siksi, että komissio on vastoin direktiivin antamia valtuuksia myöntänyt poikkeuksen deca-BDE-palonestoaineen käyttökiellosta elektroniikkalaitteissa. Myös Tanska on nyt päättänyt haastaa komission tästä oikeuteen. Hyvä! Myös Ruotsi suunnittelee toimia. Ruotsihan on säätänyt kansallisen kiellon deca-BDE-aineen käytölle. Norjassa on päätetty deca-BDE:n osittaisesta käyttökiellosta. Aine kuuluu bromattuihin palonestoaineisiin, joiden on todettu aiheuttavan ihmisille terveyshaittoja.

Sähköpostissa oli mielenkiintoinen vinkki. Suomi kuuluu niihin EU-maihin, jotka salaavat maataloustukien saajat ja määrät. Toimittajat Olli Ainola ja Kati Juurus ovat yrittäneet saada näitä tietoja saada. Kun eivät saaneet, he ovat valittaneet asiasta oikeuteen. Niissä maissa, joissa tuen saajat ja määrät julkistetaan, on osoittautunut, että raha menee osittain outoihin kohteisiin. Jopa Philip Morris on saanut sokerin vientitukea, koska lisää sokeria savukkeisiinsa.
 

Maanantai 8.1.06

Jätskin hinnalla puhdasta vettä maailman lapsille?

Olin Tampereen vihreiden järjestämässä tilaisuudessa, joka liittyi Heidi Hautalan vaalikampanjaan. Tamperelainen vihreä kaupunginvaltuutettu ja gynekologi Maija Kajan kertoi, että maailmassa kuolee joka päivä 20 jumbojetillistä likaisen juomaveden takia. Ja kaikkiaan likaisen juomaveden takia kuolee joka päivä enemmän ihmisiä kuin lentokoneen keksimisen jälkeen kaikkiaan on kuollut siviili-ilmailun lento-onnettomuuksissa. Raha, jolla puhdasta juomavesi järjestettäisiin puolelle niistä ihmisistä, joilta se nykyisin puuttuu, on 8 mrd €. Eurooppalaiset ostavat joka vuosi samalla summalla jäätelöä. Maija kertoi myös, että maailmassa kuolee joka vuosi 600 000 naista raskauteen ja synnytykseen liittyviin syihin. Tämä on virallinen tieto. Todennäköisesti todellinen määrä on suurempi. Itse olen joskus nähnyt tiedon, jonka mukaan vielä vuonna 1900 synnytys oli Suomessakin kuudenneksi yleisin kuolinsyy.

 

Sunnuntai 7.1.05

Paluu Tulimaasta

Palasimme kotiin lomamatkalta. Ensi kertaa 19 vuoteen olin joulun ja uuden vuoden poissa Suomesta. Jukka ja minä olimme kolmen ystävämme kanssa melkein niin kaukana Suomesta kuin mahdollista, Tulimaassa, Etelä-Amerikan eteläkärjessä. Se on niin etelässä, että vaikka on kesä, ei ollut mitenkään helteistä. Sää oli suunnilleen kuin alkukesällä Lapissa.

Uimabongausteni lista on pidennyt. Olen uinut Beaglensalmessa Isla Grande de Tierra del Fuegon etelälaidalla, ja myös Atlantin lounaiskolkassa sekä useammassakin pienessä järvessä ja joessa Tulimaassa. Melkein yhtä raikasta kuin avantotuinti Suomen talvessa. Lisäksi miesväki kalasti. Ei tärpännyt.

Olemme katselleet uskomattomia vuoristomaisemia, kävelleet Tulimaan metsissä ja vuorenrinteillä, syöneet metsissä kasvavaa punaista, hiukan puolukkaa ja karpaloa muistuttavaa chaura-nimistä marjaa, sekä puussa kasvavaa sientä, jota kutsutaan "intiaanien leiväksi", koska Tulimaan eteläosan alkuperäiset asukkaat yamanat, söivät sitä merenelävien lisäksi.

Kaikkein upeinta oli kolmen päivän purjehdusmatka Beaglensalmella, jonka aikana näimme merileijonia, albatrosseja ja pingviinejä, tarkemmin sanoen magellaninpingviinejä ja gentoo- eli papuanpingviinejä. Tätä ennen en ole tajunnutkaan, että pingviinit ovat tavallaan lintumaailman delfiineitä. Ne näyttävät maalla kömpelöiltä, mutta vedessä ne ovat tosi eteviä. Niiden siivillä ei pysty lentämään ilmassa, koska pinviinit "lentävät vedessä". Muut vesilinnut etenevät jalkojensa räpylöiden avulla, pingviinit käyttävät myös siipiä evinään. Ne pystyvät uimaan jopa 45 km tunnissa, 10 km tunnissa on aivan tavallinen matkanopeus. Näimme itse pingviineitä uimassa 80 km:n päässä niiden pesäsaarelta.

Sen tiesin ennestään, että aurinko kiertää eteläisellä pallonpuoliskolla "vastapäivään", idästä pohjoisen kautta länteen (eikä etelän kautta). Mutta ennen en ole huomannut, että kuun sirppikin menee toisin päin. Pohjoisella pallonpuoliskolla "kuu aina valehtelee", eli jos kuun vasemmalle puolelle ajattelee pystyviivan, "P" tarkoittaa kasvavaa kuuta ja "K" pienenevää. Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla "K"-kuu kasvaa ja "P"-kuu pienenee.

Varasimme majapaikan netin kautta. Meillä oli uskomattoman hyvä tuuri, saimme suunnilleen parhaan näköalan, jota koko Ushuaian (Tierra del Fuegon pääkaupunki Argentiinan puolella) hotelleista ja mökkikylistä löytyi.

Uudenvuoden aatonaattona nousimme hiihtohissillä kohti Ushuaian lähellä olevaa Glaciar Martial-jäätikköä. Kun kävelyretken päätteeksi istuimme ylhäällä olevaan kahvilaan, siellä oli lehti, jossa Kimi Räikkösen kuvalla mainostettiin jotain, olikohan se kelloa. Samana iltapäivänä satuimme avaamaan televisiosta BBC Worldin, jossa kerrottiin, että Torinon talviolympialaisten lähestyessä suomalaiset ovat mäkihypyn ennakkosuosikkeja ja vahvin nimi on Janne Ahonen, jota haastateltiin.

Myös Buenos Airesissa meillä oli hyvä tuuri, asuimme suurin piirtein suloisimmassa hotellissa, mitä olen koskaan nähnyt. Tätä edesauttoi se, että tiesimme pyytää hotellia San Telmon kaupunginosasta, jonka ennestään tiesin mukavaksi paikaksi. Tutustuimme muun muassa moneen hiukan kuluneeseen mutta upeaan jugend-kahvilaan. San Telmon "keskustorilla" Plaza Dorregolla oli joka päivä tangoesityksiä. Myös värikäs La Bocan kaupunginosa oli mielenkiintoista nähtävää. Hinnat olivat suomalaiselle halpoja. Asian kääntöpuoli on se, että kaupungilla näkyi kohtalaisesti kerjäläisiä ja iltaisin roskisdyykkarit kertyivät tonkimaan jalkakäytäville jätetyistä roskapusseista myytäväksi kelpaavaa tavaraa ja ruokaa.

Argentiinan lehdissä oli muuten useina päivinä uutisia suomalaisen Botnian sellutehdashankkeesta. Tehdas on nousemassa Argentiinan ja Uruguayn välisen rajajoen rannalle, Uruguayn puolelle. Molemmissa maissa on noussut melkoinen kansanliike tehdasta vastaan. Argentiinan puolella olevan Gualeguaychú-kaupungin vihaiset asukkaat muun muassa ovat sulkeneet teitä protestiksi.

Paluumatkan viimeisellä lento-osuudella luin International Herald Tribunea. Siinä oli Thomas Friedmanin loistava kolumni siitä, että tänä päivänä tosi patriootti kannattaa vihreitä energiaratkaisuja, uusiutuvan energian käytön lisäämistä ja energiatehokkuuden parantamista. (Minun mielestäni tulisi pikemminkin puhua energian tuottavuuden parantamisesta, kysehän on siitä, että tietystä energiamäärästä otetaan fiksummalla tekniikalla enemmän irti.)