
Tiedote 25.9.2006
Satu Hassi polkupyöräilee Strasbourgin täysistuntoon
Euroopan parlamentin Vihreät viettävät eurooppalaista liikkumisviikkoa ja autotonta
päivää polkupyöräilemällä tänä viikonloppuna Brysselistä Strasbourgiin.
Samalla Euroopan Vihreät lanseeraavat myös "Pehmeän liikkumisen" -kampanjan, jonka tavoitteena
on vauhdittaa eurooppalaista muutosta kestävämpiin liikennemuotoihin.
- Liikenne on kaikkein nopeimmin kasvava kasvihuonekaasujen tuottajasektorimme ja suurimpia syyllisiä tähän ovat erityisesti lisääntyvä henkilöautoilu ja lentomatkustus, sanoo Hassi.
- Vuosina 1990-2004 liikenteen hiilidioksidipäästöt EU:ssa kasvoivat 32 %. Liikenteen osuus EU:n hiilidioksipäästöistä kasvoi samaan aikaan 21 %:sta 28 %:iin. Tämä tekee tyhjäksi monella muulla sektorilla saavutetut päästövähennykset.
- Ilmastomuutoksen pysäyttämiseen meiltä tarvitaan nyt ennen kaikkea käyttäytymismuutos, ja liikkumistapoihimme muutos on tehtävä erityisen nopeasti, sanoo Hassi.
Matka alkoi perjantaina 22.9. Euroopan Parlamentilta Brysselistä ja vihreät saapuvat Strasbourgin parlamentille maanantaina 25.9. klo 14.00. Satu Hassi liittyi joukkoon Offenburgissa.
Matkan aikataulu löytyy osoitteesta
www.greens-efa.org/cms/default/dok/147/147620.biking_and_train_from_brussels_to_strasb@en.htm.
Soft mobility Paper osoitteesta
www.greens-efa.org/cms/topics/dokbin/147/147604.soft_mobility@en.pdf.
|