Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
Tiedote 17.11.

Satu Hassi parlamentin REACH-äänestyksestä:

TIEDONKERUU TÄYNNÄ PORSAANREIKIÄ, MUTTA VAARALLISIMMIKSI HAVAITUT AINEET KORVATAAN TEHOKKAASTI

-Euroopan Parlamentin tämänpäiväisen kemikaalilainsäädäntöäänestyksen lopputulos oli parempi kuin miltä viime päivinä näytti, tiivistää Hassi.

Rekisteröinti, joka on kemikaalien terveys- ja ympäristövaikutuksia koskevan tiedonkeruujärjestelmän kulmakivi, on Hassin mukaan täynnä kemian teollisuuden muotoilemia porsaanreikiä, parlamentin suurimpien ryhmien tekemän kompromissin vuoksi. Esimerkiksi läheskään kaikkia kuluttajatuotteissa käytettäviä aineita ei tarvitse testata, vaan 1-10 tn/v tuotantomääräryhmässä vain ne aineet, jotka ennestään tiedetään vaarallisiksi.
- Tämä on suhteetonta, mitä kuvaa sekin, että Suomen kemianteollisuuden edustaja Hannu Vornamo eilisessä televisiokeskustelussa sanoi pitävänsä itsestään selvyytenä kaikkien kuluttajatuotteissa käytettävien aineiden testaamista. Parlamentin ympäristövaliokunnan malli olisikin vaatinut tätä, mutta juuri hyväksytty rekisteröintipaketti ei, toteaa Hassi

Myös yli 10 tn/v aineryhmän rekisteröintivaatimuksissa on Hassin mukaan aukkoja, joiden takia kaikkia syöpävaarallisia, geenimuutoksia aiheuttavia tai lisääntymiskykyä haittaavia aineita ei välttämättä saada selville.

Mutta toisaalta Hassin mielestä parlamentti hyväksyi tiukan järjestelmän, jolla aineet, joiden havaitaan kuuluvan vaarallisimpien aineiden luokkaan (syöpävaaralliset, geenimuutoksia aiheuttavat tai lisääntymiskykyä haittaavat aineet sekä pysyvät, biokertyvät ja myrkylliset aineet), poistetaan käytöstä, silloin kun turvallisempi vaihtoehto on olemassa.
- Tämä on suuri parannus nykytilanteeseen, jossa ihmisiä altistetaan vaarallisiksi tiedetyille aineille silloinkin, kun siihen ei ole mitään välttämätöntä syytä. Mitä järkeä on esimerkiksi siinä, että lakanoissa voi olla myrkyllisiksi tiedettyjä aineita, kun kerran myrkyttömiäkin lakanoita osataan valmistaa?, kysyy Hassi.

Parlamentti tiukensi myös kuluttajan oikeutta tiedonsaantiin ja myös kemikaalien jatkokäyttäjäyrityksille annettavaa tietoa.
- Arvioisin, että kansalaisten laaja mielenkiinto kemikaalilainsäädäntöön viime päivinä on vaikuttanut siihen, että lopputulos oli odotettua parempi, sanoo Hassi.

- Kokonaisuutena kemikaaliuudistus on mielestäni askel eteenpäin. Se on pahasti vesitetty verrattuna komission alkuperäiseen ehdotukseen ja parlamentin ympäristövaliokunnan malliin, mutta kuitenkin askel eteenpäin. Siksi äänestin loppuäänestyksessä uudistuksen puolesta. Reikäinen ja reissussa rähjääntynyt on kuitenkin paljon parempi kuin ei mitään, perustelee Hassi.
 

Vihreä ryhmä äänestyspäivänä 17.11.2005