
Tiedote 26.9.2006
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Satu Hassi, Strasbourg
Euroopan parlamentti pani pakoputket ihmiskeuhkojen edelle
Euroopan parlamentin tämänpäiväinen täysistuntoäänestys ilmanlaatudirektiivistä merkitsi häpeällistä taipumista autoteollisuuden lobbarien tahtoon.
- Parlamentti pani autojen pakoputket ihmisten keuhkojen ja sydänten edelle, sanoo Hassi.
Parlamentin enemmistö haluaa heikentää olemassa olevaa lainsäädäntöä. Heikennyksiä perusteltiin sillä, että jäsenmaat eivät muka pysty toteuttamaan nykyistä lainsäädäntöä. Kuitenkin jäsenmaat itse ovat valmiit tiukempaan linjaan ministerineuvoston tekemässä alustavassa päätöksessä.
- WHO:n tutkimusten mukaan ilman saasteet tappavat joka vuosi ennenaikaisesti yli 350 000 eurooppalaista. Parlamentin enemmistö haluaa kuitenkin siirtää nykyisen lainsäädännön ilmansaasterajojen voimaantuloa ensi vuosikymmenen puolelle. Lisäksi parlamentin enemmistö esittää melkein kaksinkertaistaisi niiden päivien määrän, joina saasteraja-arvot saa ylittää, 35 päivästä 55:een päivään vuodessa, pahoittelee Hassi.
- Verukkeeksi heikennyksille esitettiin se, että kaukana tulevaisuudessa saasteiden vuosiraja-arvoa alennetaan 40 mikrogrammasta 30 mikrogrammaan/m3. Tämä parannus on silkka silmänkääntötemppu. Tosiasiassa jo nykyinen 50 µg/m3 päiväraja-arvo jonka saa ylittää korkeintaan 35 päivänä, tarkoittaa käytännössä vuosikeskiarvoa 30 µg/m3.
- Toinen viikunanlehti, jolla tämän päivän skandaalimaista äänestystä on perusteltu, on se, että kaikkein pienimpien pienhiukkasten raja-arvo alennetaan 20 mikrogrammaan kuutiometrissä vuodesta 2014 alkaen. Tämä on lepsumpi kuin Yhdysvalloissa voimassa oleva raja-arvo 12 µg/m3.
- Parlamentissa on väitetty, että päiväraja-arvojen ylityksillä ei olisi merkitystä terveydelle, vaan van vuosikeskiarvoilla. Tämä on pötyä. Aina kun ilman saasteiden päiväarvot nousevat korkealle, sairaaloihin tulee tavallista enemmän sydänpotilaita.
- Monissa suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa ylitetään nykyiset ilman saasteiden normit. Tämä ongelma johtuu siitä, että paikalliset päättäjät eivät ole ajoissa ryhtyneet tarpeellisiin toimiin kävelyalueiden laajentamiseksi sekä pyöräilyn ja joukkoliikenteen suosimiseksi.
- Parlamentin enemmistö antoi nyt suurkaupunkien päättäjille viestin, että paikallisia toimia ihmisten hengitysilman puhdistamiseksi saa edelleenkin lykätä melkein 10 vuotta, sanoo Hassi.
|