|
|
 |
Hämeen
Sanomissa 19.2. julkaistu kolumni
Vuoden vanhat omenat
Tanskassa on alkuvuodesta kohistu kemikaalista, jonka
avulla omenat säilyvät tuoreina - tai ainakin sen
näköisinä - jopa vuoden. Tämä ihmeaine on kaasu nimeltä
1-metyylisyklopropeeni.
Ainetta markkinoidaan kauppanimellä SmartFresh. Se estää
etyleeniä vaikuttamasta hedelmässä. Hedelmät kehittävät
luonnostaan etyleeniä, joka kypsyttää ja pehmentää ne.
Joulukuussa the Times paljasti, että SmartFreshillä
kaasutetaan ainakin omenoita. Näin ne säilyvät
varastossa jopa vuoden ennen kuin ne myydään
asiakkaille. Iso brittikauppaketju Sainsbury´s on
myöntänyt käyttävänsä tätä ainetta.
Omenoiden lisäksi SmartFreshillä voidaan kaasuttaa
banaaneita, parsakaalia, kurkkuja, salaattia, meloneja,
päärynöitä, luumuja ja tomaatteja.
Olin tyrmistynyt näistä uutisista. En väitä, että tämä
"hedelmien Botox" olisi myrkky. Mutta minusta on
kuluttajien huijaamista myydä ihmisille omenoita ja
tomaatteja, jotka näyttävät tuoreilta, mutta ovat
tosiasiassa säilykkeitä. Mitä vuodessa tapahtuu
hedelmien ja vihannesten vitamiineille ja
bioflavonoideille?
SmartFreshin aktiivinen aine eli se 1-
metyylisyklopropeeni, on syyskuussa hyväksytty
käytettäväksi EU:ssa. Mutta jokaisen jäsenmaan pitää
antaa lupa tuotteen eli SmartFreshin käytölle. En tiedä,
onko Suomi myöntänyt tätä lupaa. Mutta en hämmästyisi,
jos näitä muumio-omenoita ja vihanneksia tulisi
kauppoihimme ulkomailta.
Olenkin ihmetellyt, kun kaupan tuontiomenat ovat
alkaneet säilyä omituisen pitkään. Tässä uusi syy suosia
kotimaisia omenoita aina silloin, kun niitä saa.
Kaasulla muumioidut omenat ja tomaatit ovat uusin
esimerkki siitä, miten isot ruokafirmat koko ajan
kehittävät uusia tapoja huijata meitä asiakkaita.
Toinen asia, joka liittyy siihen, miten paljon
ruokabisnes saa huijata, on tullut Euroopan parlamentin
toiseen käsittelyyn. Kyse on siitä, millaisia
elintarvikkeita saa mainostaa terveellisyydellä.
Tunnemme hyvin jugurtit, joita mainostetaan
vatsaystävällisinä maitohappobakteerien perusteella.
Tavallisessa kahden desilitran maustetussa jugurtissa on
kuitenkin 8 sokeripalan verran sokeria. On
harhaanjohtavaa väittää tönkkösokeroitua jugurttia
terveelliseksi, vaikka sen maitohappobakteerit
olisivatkin ihan oikeasti vatsaystävällisiä. Maustettu
jogurtti, jonka kyljessä komeilee isolla "0 % rasvaa",
sisältää muuten enemmän kaloreita kuin samanmerkkinen
maustamaton jogurtti, jossa on rasvaa kevytmaidon verran
eli 2,5 %.
Suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten jatkuva
lihominen johtuu paljolti siitä, että syömme niin paljon
piilosokeria ja
piilorasvaa teollisten elintarvikkeiden mukana.
Me suomalaiset syömme Euroopassa eniten
valmiselintarvikkeita. Äskettäin julkaistun tutkimuksen
mukaan puolella yli 45-vuotiaista suomalaismiehistä on
aikuisiän diabetes tai sen esiaste, ja kolmasosalla
samanikäisistä naisista. On todella korkea aika vaatia,
että elintarviketta saa mainostaa terveellisyydellä vain
silloin, kun väite on aidosti perusteltu.
Tönkkösokeroitu jugurtti ei ole ruokahuijausten
karkeimmasta päästä. Vielä pahempana pidän sitä, että
aamiaismuroja, joissa on sokeria jopa puolet,
mainostetaan "kalkkipitoisina" ja "lasten luustoa
vahvistavina, tai sitä että maitosuklaalevy kertoo
olevansa "kalkin lähde".
Euroopan kuluttajajärjestöjen tekemien
haastattelututkimusten mukaan harhaanjohtava
terveellisyysmainonta ikävä kyllä vaikuttaa
ostopäätöksiin. On vanhempia, joiden lapset eivät suostu
juomaan maitoa ja jotka uskovat maitosuklaan olevan ihan
kelpo kalkin lähde.
EU:n komissio ehdottanut lakia, jolla suitsittaisiin
harhaanjohtavaa terveellisyysmainontaa. Komissio
ehdottaa, että ruokaa ei saisi mainostaa
terveysargumentein, jos siinä on määräänsä enemmän
rasvaa, sokeria, suolaa tai alkoholia.
Valitettavasti Euroopan parlamentin enemmistö viime
kevätkesällä vesitti esitystä ratkaisevasti siten että
esimerkiksi tönkkösokeroidun jogurtin mainostaminen
vatsaystävällisenä tai rasvattomana saisi jatkua, samoin
maitosuklaan ja sokerimurojen mainostaminen kalkin
lähteinä. Ministerineuvosto oli - onneksi - samaa mieltä
kuin komissio.
Kohta näemme, tanssiiko Euroopan parlamentin enemmistö
toisellakin kierroksella jättimäisten
elintarvikefirmojen lobbarien pillin mukaan, vai
ajatteleeko s
. |
 |
 |
|
|