"Ilmaiset" ateriat
Vuoden 2007 alusta alkaen olen listannut tällä nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön
jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani edistää
europarlamentissa tapahtuvan lobbauksen muuttumista avoimemmaksi.
Lobbauksella on usein huomattava vaikutus päätöksentekoon ja siksi
sille tarvitaan selkeät pelisäännöt. Lobbaus eli erilaisten eturyhmien näkökohtien saattaminen päättäjien tietoon on sinänsä tarpeellista, mutta nykytilanteessa ongelma on se, että raha ratkaisee liikaa. Teollisuus ja yritykset, joilla on varaa palkata ammattimaisia lobbaajia tapaamaan päättäjiä ja tarjota lounaita ja illallisia sanomansa säestykseksi, saavat liian usein etulyöntiaseman verrattuna esimerkiksi kuluttajajärjestöihin, ammattiliittoihin, ympäristöjärjestöihin ja terveysalan järjestöihin.
Lue lisää lobbauksesta täältä »
Vuosi 2008
16.07.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan komission puheenjohtaja Barroso
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Komissaarit Barroso, Dimas, Piebalgs ja Verheugen, ilmastopaketin raportöörit parlamentissa sekä parlamentin ympäristö- ja energiavaliokuntien johtohenkilöitä
16.07.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Merenkulkualan yrityksiä
Aihe: Kansainvälinen laivaliikenne ja sen ilmastopäästöjen rajoittaminen
Osanottajat: Meppejä
15.07.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: teollisuuden etujärjestöjä, Elinkeinoelämän keskusliitto (Suomi), BDI (Saksa), Confindustria (Italia), VNO (Alankomaat), IV (Itävalta)
Aihe: päästöoikeuksien ilmainen alkujako teollisuudelle päästökaupassa
Osanottajat: Meppejä ja teollisuuden edustajia
09.07.08 lounas Strasbourgissa
Tarjoaja: Europarlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja
Aihe: Ranskan ja Slovenian puheenjohtajuuskaudet ja EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Ilmastopaketin raportöörit sekä muita ilmastopaketin käsittelyn avainhenkilöitä Europarlamentista, Ranskan ympäristönministeri sekä muita Ranskan ja Slovenian hallituksen edustajia
08.07.08 illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: Cefic, kemianteollisuuden kattojärjestö
Aihe: Kemianteollisuuden näkemykset päästökaupasta
Osanottajat: Meppejä
04.07.08 illallinen Pariisissa
Tarjoaja: Ranskan hallitus
Aihe: EU:n ympäristö- ja energiaministerien epävirallinen kokous, EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: EU:n ympäristö- ja energiaministerit sekä Euroopan parlamentin ilmastopaketin neljä raportööriä
04.07.08 lounas Pariisissa
Tarjoaja: Ranskan hallitus
Aihe: EU:n ympäristö- ja energiaministerien epävirallinen kokous, EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: EU:n ympäristö- ja energiaministerit sekä Euroopan parlamentin ilmastopaketin neljä raportööriä
03.07.08 illallinen Pariisissa
Tarjoaja: Ranskan hallitus
Aihe: EU:n ympäristö- ja energiaministerien epävirallinen kokous, EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: EU:n ympäristö- ja energiaministerit sekä Euroopan parlamentin ilmastopaketin neljä raportööriä
03.07.08 lounas Pariisissa
Tarjoaja: Ranskan hallitus
Aihe: EU:n ympäristö- ja energiaministerien epävirallinen kokous, EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: EU:n ympäristö- ja energiaministerit sekä Euroopan parlamentin ilmastopaketin neljä raportööriä
29.06.08 illallinen Tokiossa
Tarjoaja: Globe Japan ja Japanin parlamentti
Aihe: G8-maiden ja suurimpien kehitysmaiden ilmastokeskustelut
Osanottajat: Parlamentaarikkoja G8-maista, EU:sta ja suurimmista kehitysmaista, energia- ja ilmastoasiantuntijoita ja kansainvälisten suuryrityksen edustajia
29.06.08 lounas Tokiossa

28.06.08 illallinen Tokiossa
Tarjoaja: Globe Japan ja Japanin parlamentti
Aihe: G8-maiden ja suurimpien kehitysmaiden ilmastokeskustelut
Osanottajat: Parlamentaarikkoja G8-maista, EU:sta ja suurimmista kehitysmaista, energia- ja ilmastoasiantuntijoita ja kansainvälisten suuryrityksen edustajia
28.06.08 lounas Tokiossa

27.06.08 illallinen Tokiossa
Tarjoaja: Globe Japan ja Japanin parlamentti
Aihe: G8-maiden ja suurimpien kehitysmaiden ilmastokeskustelut
Osanottajat: Parlamentaarikkoja G8-maista, EU:sta ja suurimmista kehitysmaista, energia- ja ilmastoasiantuntijoita ja kansainvälisten suuryrityksen edustajia
27.06.08 lounas Tokiossa

24.06.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentti
Aihe: uusiutuvaan energiaan siirtymisen nopeuttaminen supertehokkaiden sähkönsiirtoverkkojen avulla
Osanottajat: Meppejä
23.06.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: European Ferrous Recovery and Recycling Federation
Aihe: Raudan ja teräksen kierrätys ja uudelleenkäyttö
Osanottajat: Meppejä
11.06.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Sitra, WWF ja Wenet
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Suomalaisia meppejä ja meppien avustajia
04.06.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Teollisuuden Voima Oyj, TVO
Aihe: TVO:n omakehua
Osanottajat: Suomalaismepit
04.06.08 voileipälounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentin vihreä ryhmä
Aihe: Ilmasto-oikeudenmukaisuus eli miten maailmanlaajuisten päästövähennysten rahoitus jaetaan oikeudenmukaisesti siten että kehitysmailla on oikeus kehittyä
Osanottajat: Meppejä, ilmasto- ja energiapakettia koskevan asiantuntijakuulemisen puhujia
03.06.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentti
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti, vastuunjako
Osanottajat: Meppejä, ilmasto- ja energiapakettia koskevan asiantuntijakuulemisen puhujia
28.05.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentin vihreä ryhmä
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti ja sosiaalipolitiikka
Osanottajat: Tarja Cronberg, Tarja Parviainen, vihreitä meppejä ja avustajia
27.05.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Neste Oyj
Aihe: Biopolttoaineet
Osanottajat: Heidi Hautala, Satu Hassi ja Nesteen edustajia
22.05.08 aamiainen Strasbourgissa
Tarjoaja: ENVI:n (ympäristövaliokunnan) puheenjohtaja
Aihe: ENVI:n ajankohtaiset asiat
Osanottajat: ENVI:n puheenjohtajisto ja poliittisten ryhmien koordinaattorit
21.05.08 illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: American Chamber of Commerce
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Meppejä ja AmChamin edustajia
21.05.08 aamiainen Strasbourgissa
Tarjoaja: European Forum of Renewable Energy Sources
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti, uusiutuva energia
Osanottajat: Meppejä ja uusiutuvan energian asiantuntijoita
19.05.08 Illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: Finnair
Aihe: kasvihuonekaasujen päästökauppa ja lentoliikenne
Osanottajat: Suomalaismeppejä ja Finnairin edustajia
15.05.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentti
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti, kasvihuonekaasujen päästökauppa
Osanottajat: Meppejä, EU:n päästökauppaa koskevan asiantuntijakuulemisen puhujia
14.05.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Suomen pysyvä EU edustusto
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Satu Hassi, Nina Vaskunlahti, Tuula Varis
14.05.08 aamiainen Brysselissä
Tarjoaja: European Forum of Renewable Energy Sources
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti, uusiutuva energia
Osanottajat: Meppejä, uusiutuvan energian asiantuntijoita
07.05.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan turveteollisuus
Aihe: Direktiivi uusiutuvista energialähteistä ja turve
Osanottajat: Turvetuottajien edustajia, meppejä
06.05.08 voileipälounas Brysselissä
Tarjoaja: WWF
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Kansalaisjärjestöjen edustajia, meppejä
23.04.08 illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: MTK
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: MTK:n edustajia, suomalaismeppejä
23.04.08 lounas Strasbourgissa
Tarjoaja: Suomen edustusto Strasbourgissa
Aihe: Meppien tutustuminen edustuston uuteen henkilökuntaan
Osanottajat: Edustuston henkilökuntaa ja suomalaisia meppejä
22.04.08 illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: Metsäteollisuus ry
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Suomalaismepit
16.04.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Heinrich Böll instituutti
Aihe: Miten päästövähennykset jaetaan oikeudenmukaisesti maailman maiden välillä
Osanottajat: Kansalaisjärjestöjen edustajia
14.04.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Suomen metalliteollisuuden edustajia
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Metallinjalostajat ry:n sekä alan yritysten edustajia, suomalaismeppejä
09.04.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Tampereen kaupunki
Aihe: Tampereen nuoriso-olympialaiset
Osanottajat: Suomalaismepit
09.04.08 aamiainen Brysselissä
Tarjoaja: EU:n ministerineuvoston puheenjohtajamaa Slovenia
Aihe: EU:n ilmastopaketti
Osanottajat: Slovenian johtavia EU-virkamiehiä, ilmastopaketin esittelijöinä parlamentissa toimivat mepit
08.04.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Saksan ja Ranskan kauppakamarit, (DIHK) ja (ACFCI)
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Kauppakamarien ja yritysten edustajia, meppejä
08.04.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Suomen EU-edustusto, suurlähettiläs Eikka Kosonen
Aihe: Eduskunnan suuren valiokunnan vierailu
Osanottajat: Suomalaismepit ja eduskunnan suuren valiokunnan jäsenet
02.04.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso
Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti
Osanottajat: Komissaarit Barroso, Dimas, Piebalgs ja Verheugen sekä EU:n ilmasto- ja energiapaketin esittelijöinä parlamentissa toimivat mepit
02.04.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Health and Environment Alliance (HEAL)
Aihe: Kemikaalien vaikutus rintasyöpäriskiin
Osanottajat: Meppejä, Health and Environment Alliancen edustajia
01.04.08 lounas Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentti
Aihe: Europarlamentin ja Kazakstanin parlamentin edustajien tapaaminen
Osanottajat: EU:n ja Kazakstanin parlamentaarisen yhteistyövaliokunnan jäsenet
31.03.08 illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Euroopan parlamentti
Aihe: Europarlamentin ja Kazakstanin parlamentin edustajien tapaaminen
Osanottajat: EU:n ja Kazakstanin parlamentaarisen yhteistyövaliokunnan jäsenet
19.03.08 lounas Helsingissä
Tarjoaja: WWF
Osallistujat: Hassi ja WWF:n edustajia
Aihe: Energialobbaus
12.03.08 lounas Strasbourgissa
Tarjoaja: Slovenian ympäristöministeri Janez Podobnik
Osallistujat: Ympäristövaliokunnan koordinaattoritYmpäristövaliokunnan koordinaattorit
Aihe: Ajankohtainen ympäristölainsäädäntö
11.03.08 Illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: Energiateollisuus ry
Osallistujat: Suomalaiset mepit, suomalaisen energiateollisuuden edustajia
Aihe: EU:n energia- ja ilmastopaketti
07.03.08 Lounas Lontoossa
Tarjoaja: British Petroleum
Osallistujat: Noin 10 kansainvälisen suuryrityksen johtajaa ja noin 10 ilmastoasioissa keskeistä poliittista päättäjää eri mantereilta, ja joukko energia- ja ilmastoasiantuntijoita
Aihe: Yritysten ja lainsäätäjien G8-ilmastodialogi
06.03.08 Illallinen Lontoossa
Tarjoaja: Britannian parlamentti
Osallistujat: Noin 10 kansainvälisen suuryrityksen johtajaa ja noin 10 ilmastoasioissa keskeistä poliittista päättäjää eri mantereilta, ja joukko energia- ja ilmastoasiantuntijoita
Aihe: Yritysten ja lainsäätäjien G8-ilmastodialogi
05.03.08 Lounas Brysselissä
Tarjoaja: Suomen EU-edustusto
Osallistujat: Ympäristövaliokunnan suomalaiset jäsenet ja Suomen EU-edustuston ympäristöattasheat
Aihe: Europarlamentin ympäristövaliokunnan käsittelyssä oleva ajankohtainen lainsäädäntö
04.03.08 Aamiainen Brysselissä
Tarjoaja: Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen
Osallistujat: Tiilikainen ja Hassi
Aihe: EU:n päästökauppa ja muiden päästövähennysten vastuunjako
27.02.08 Illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Elinkeinoelämän keskusliitto
Osallistujat: Suomalaisen teollisuuden edustajia ja suomalaisia meppejä
Aihe: EU:n Energia- ja ilmastopaketti
27.02.08 Voileipälounas Brysselissä
Tarjoaja: Globe EU
Osallistujat: Meppejä, uuden energiatekniikan asiantuntijoita
Aihe: EU:n ilmastopaketti
26.02.08 Lounas Brysselissä
Tarjoaja: Ison-Britannian EU-edustusto
Osallistujat: Europarlamentin Itämeriryhmän jäseniä, EU:n jäsenmaiden hallitusten edustajia
Aihe: EU:n Itämeri-strategia
19.02.08 illallinen Strasbourgissa
Tarjoaja: European Energy Forum
Osallistujat: Meppejä, sähköyhtiöiden edustajia, energia-alan asiantuntijoita
Aihe: Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi
11.02.2008 Illallinen Brysselissä
Tarjoaja: Europarlamentin vihreä ryhmä
Osallistujat: EU-maiden vihreiden puolueiden ilmasto- ja energia-asiantuntijoita, vihreitä meppejä
Aihe: Komission ns. ilmastopaketti
23.01.2008 Aamiainen Brysselissä
Tarjoaja: Globe-verkosto (Global Organization for Balanced Environment, parlamentaarikkoverkosto)
Osallistujat: Globen johtokunnan jäsenet
Aihe: Globe-verkoston toiminta lähiaikoina
22.01.2008 Aamiainen Brysselissä
Tarjoaja: Suomen EU-edustusto
Osallistujat: Suomalaisia meppejä ja muita parlamentissa työskenteleviä suomalaisia
Aihe: Ministeri Sirkka-Liisa Anttila esitteli Suomen hallituksen näkemyksiä ajankohtaisista aiheista, erityisesti maatalouspolitiikassa
16.01.2008 Lounas Strasbourgissa
Tarjoaja: Euroopan pesuaineteollisuus
Osallistujat: meppejä, alan teollisuuden edustajia
Aihe: Komission ehdotus kemikaalien, mukaan lukien kotitalouskemikaalien uudeksi luokitus-, merkintä- ja pakkauslainsäädännöksi
|