Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
 

 

Maaliskuu 2006

 

Perjantai 31.3.06

Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla takkuaa

TVO ilmoittaa myöhentävänsä Olkiluodon uuden ydinvoimalan maksuja, koska rakentamisen aikataulu on viivästynyt. Hmmmm. Silloin, kun eduskunta antoi luvan viidennen ydinvoimalan rakentamiselle, ja kun sen pääperustelu oli Kioton sopimus, minä ja moni muu varoitimme laskemasta Suomen päästövähennyksiä uuden ydinvoimalan varaan. Nimittäin jos sen rakentaminen viivästyy muutamalla vuodella, vuodet 2008-2012, joiden keskimääräisten päästöjen nojalla mitataan, onko Kioton sopimus toteutettu vai ei, ehtivät hurahtaa ohi. Ydinvoimalan rakentamisaikataulu onkin tehty ennätyksellisen kireäksi. Toivottavasti tämä aikataulupaine ei kuitenkaan johda hutilointiin turvallisuusasioissa.

Kuulin Anneli Jäätteenmäen ilmoittaneen, että häneltä on leikattu rintasyöpä. Voimia ja tsemppiä Annelille!

Torstai 30.3.06

Kirsikat kukkivat

Aamun ensimmäinen kokous, johon menin, käsitteli ydinaseiden leviämisen uhkaa. Siellä esitettiin hiuksianostattavia visioita siitä, mitä kaikkea terroristit nykypäivänä periaatteessa voisivat tehdä. En ryhdy referoimaan noita visioita, ettei vain kukaan innostuisi niistä.

Mutta kevät etenee. Kirsikkapuihin on tullut kukat. Pensaissa hiirenkorvat näkyvät jo kauas, puissakin hiirenkorvia on jo vähän.

Keskiviikko 29.3.06

Alkaako USA:ssa ilmastoglasnost?

Vihreässä ryhmässä käytiin pitkästä aikaa keskustelua ilmastosta. Illalla oli ryhmän järjestämä tilaisuus, jossa Dany Cohn-Bendit keskusteli islamin roolista Euroopassa Tariq Ramadanin kanssa. Tupa oli täynnä, aika paljon huivipäisiä naisia. Enpä tiennytkään ennestään, että jossain vaiheessa Dany on ollut Frankfurtin kaupungin integraatioasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän muun muassa meni yhteen kaupungin moskeijoista puhumaan siitä, että tyttöjen pitää saada käydä koulua. Tätä ei kyllä tiennyt Tariq Ramadankaan.

Financial Timesissa on ydinaseiden leviämisuhkan kannalta mielenkiintoinen kirjoitus. Siinä Venäjän entinen pääministeri Jegor Faidar kommentoi USA:n Foreign Affairs-lehdessä ilmestynyttä artikkelia, jossa esittyjen laskelmien mukaan USA:n ydinasekapasiteetti riittäisi pyyhkimään kartalta Venäjän ja Kiinan, ilman vastaiskun vaaraa. Gaidar varoittaa USA:a aliarvioimasta vastustajiaan, hän viittaa muun muassa siihen, että USA:n joukot nousivat maihin Kuubaan Sikojenlahdella vuonna 1962 siinä uskossa, että saarella ei ole Neuvostoliiton ydinaseita. Se oli väärä luulo, Kuubassa oli tuolloin 100 Neuvostoliiton taktista ydiunasetta. Gaidar sanoo, että jos joku nyt haluaisi provosoida Venäjää ja Kiinaa yhteistyöhön ydinaseteknologiassa, taitavampaa tapaa olisi ollut vaikea keksiä kuin mainittu Foreign Affairs-lehden artikkeli. "Jos kuuluisin Iranin johtoon, olisin valmis maksamaan tuollaisen artikkelin kirjoittajille muhkean palkkion", Gaidar jatkaa.

Euroopan ympäristöviraston EEA:n raportti kertoo, että liikenteen kasvu uhkaa tehdä tyhjäksi ilmastonsuojelutoimet muilla sektoreilla. Muilla sektoreilla kasvihuonekaasupäästöt ovat Euroopassa laskeneet, mutta liikenteen hiilidioksidipäästöt nousivat vuosien 1990 ja 2003 välillä 22 %. Nopeimmin kasvoivat lentoliikenteen päästöt, 96 %.

Ostin uusimman Time-lehden, jonka ilmastoartikkelia Jaqueline McGlade maanantaina kehui. Lehdessä onkin tosi iso kokonaisuus ilmastosta. Sitä lukiessa tuli tosi hyvä mieli. Vihdoinkin USA:ssa isot tiedotusvälineet myöntävät ilmastonmuutoksen tosiasiaksi. Worldwatch-instituutista saamani tiedote kertoi, että USA:ssa on tällä viikolla ollut yhdellä tv-kanavalla koko viikon ohjelmia ilmastonmuutoksesta. Timen mukaan väittely siitä, onko ilmastonmuutos totta ja onko se ihmisen aiheuttamaa, on ohi.

Ehkä USA:ssa tosiaan on alkamassa ilmastoglasnostin aika. Ilmastonmuutoksesta voi puhua leimautumatta epäilyttäväksi. Lester Brownhan sanoi muutama viikko sitten, että ilmastokeskustelun suhteen USA:n tilanne muistuttaa sitä, mitä Neuvostoliitossa oli vähän ennen neuvostovallan romahdusta. Ruohonjuuritasolla tapahtuu paljon, vaikka se ei näy pinnalle. No, nyt on alkanut näkyä pinnallakin.

Timessa on pitkä lista ilmastonmuutoksen oireita, metsäpalojen yleistyminen, monien kasvi- ja eläinlajien siirtyminen vuoristoseuduilla ylemmäs rinteitä, jäätiköiden sulaminen. Lehdessä on myös rohkaisevia esimerkkejä siitä, mitä asialle voi tehdä. Rock-yhtye Coldplay rahoittaa päästövähennysinvestointeja neutraloidakseen levyjensä myynnin aiheuttamat päästöt. Ruotsi satsaa bioenergiaan. 218 USA:n kaupungin pormestarit ovat sitoutuneet siihen, että heidän kaupunkinsa toteuttavat USA:n Kioto-sitoumuksen eli vähentävät päästöjään 7 % vuoteen 2012 mennessä, verrattuna vuoteen 1990. Kauppaketju Wal-Mart rakentaa tuulivoimaloita. Iso voimayhtiö Cinergy vaatii hintaa hiilidioksidipäästöille. Pastori Jim Ball on pannut alulle USA:n evankelisten johtajien ilmastovetoomuksen. Ja Kiinastakin on esimerkki, professori Li Cheng kehittää puhtaampia sähköntuotantovaihtoehtoja.

Tiistai 28.3.06

Vattenfall esittää maailmanlaajuista päästökauppaa - Voi että kahdehdin ruotsalaisia!

Parlamentille kävellessä linnut lauloivat, tuoksui keväältä.

Sähköpostista löytyy tyytyväisiä kommentteja siitä, että EU:n huippukokous tuki uusiutuvan energian tavoitteiden korottamista. Huippari sanoi, että tavoitteeksi "voisi harkita" uusiutuvan energian osuuden nostamista 15 %:iin vuoteen 2015 mennessä ja biopolttoaineen 8 %:iin (nykyiset tavoitteet vuoteen 2010 ovat 12 % uusiutuville ja 5,75 % biopolttoaineelle). Huippari muistutti myös, että komission mukaan EU:ssa voitaisiin taloudellisesti kannattavin keinoin säästää energiaa 20 % vuoteen 2020.

Muun muassa Euroopan tuulivoimayhdistys EWEA osittain taputti huipparin päätöksille, mutta piti kuitenkin uusiutuvan energian tavoitetta liian vaatimattomana.

Independent-lehti kirjoittaa suunnitelmasta, jolla (toivottavasti !!!) voisi olla mahdollisuuksia lopettaa parlamentin Strasbourg-sirkus. Tarjous Ranskalle olisi, että Strasbourgiin perustetaan Euroopan teknologiainstituutti. Se voitaisiin rahoittaa niillä varoilla, jotka säästyvät Strasbourg-rumban lopettamisesta. Se raha on noin 200 milj euroa vuodessa. Kannatan jyrkästi!

Olin harvinaisen mielenkiintoisessa "lobbaustilaisuudessa". Vattenfallin pääjohtaja Lars Josefsson esitteli firmassa kehiteltyä mallia globaaliksi hiilidioksidin päästökaupaksi. Mallin perusidea on se, että sovittaisiin käyrä, jota myöten globaalit päästöt alenevat. Sitten kunkin vuoden potista otettaisiin pois köyhimpien kehitysmaiden osuus. Loput maat, siis kaikki teollisuusmaat ja myös vauraammat ja isommat kehitysmaat, esimerkiksi Kiina ja Intia, olisivat mukana päästökauppajärjestelmässä, jossa maiden vuotuiset päästökiintiöt jaettaisiin ostovoimakorjatun kansantuotteen suhteessa. Köyhemmän pään maille voisi antaa jonkin verran suurennetun kiintiön, koska tyypillisesti maan vaurastuessa sen päästöt kansantuoteyksikköä kohden alenevat.

Malli on mielenkiintoinen, vaikka se selvästi on tehty rikkaan teollisuusmaan näkökulmasta. Hyvä puoli on, että se ei rajoittaisi yhdenkään maan talouskasvua suhteessa muihin maihin. Mutta se kannustaisi tuottamaan vaurautta mahdollisimman vähäisillä päästöillä.

Voi että taas kadehdin ruotsalaisia! Suomalaiset firmat vain marmattavat marmattamasta päästyään, että on se niin väärin, kun meidän päästöjämme rajoitetaan, vaikka maailman kaikki maat eivät ole päästökaupassa mukana. Ruotsalainen firma kehittää ehdotuksen siitä, millaiset globaalin päästökaupan säännöt heidän mielestään olisivat hyvät.

Lars Josefssonin mukaan esimerkiksi USA:lla ei ole tässä mallissa mitään pelättävää. Hänen mielestään yksikään poliitikko yhdessäkään maassa ei häviäisi vaaleja liittämällä maansa mukaan tällaiseen järjestelmään.

EU:n ministerineuvosto on omasta puolestaan hyväksynyt EU-ajokortin, joka korvaa 110 kansallista korttia. Se on hyvä. Siirtymäkausi on 26 vuotta, mikä on käsittämätöntä.

Hyvä uutinen: lämpöpumppukauppa Suomessa käy kuumana, se on melkein kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Tosin myydyistä lämpöpumpuista yli puolet oli ilmalämpöpumppuja, jotka eivät säästä sähköä läheskään yhtä paljon kuin maalämpöpumput. Pellettilämmitys yleistyy myös. Niin se eurokonsultti (entiseltä nimeltään markkakonsultti) toimii. Heti, kun energian hinnat nousevat, energiaa säästävät vaihtoehdot alkavat kiinnostaa. Ruotsi on edellä, siellä pellettikattiloitakin myydään viisinkertaisesti verrattuna Suomeen, maalämpöpumppuja siellä on noin 10-kertaisesti meihin verrattuna.

Financial Timesin mukaan Tony Blair tulee huomenna vaatimaan, että eniten hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien valtioiden pitää tämän vuoden loppuun mennessä asettaa selkeät tavoitteet sille, miten ilmastonmuutos saadaan kuriin. Jos nyt ymmärsin jutun oikein, hänen ideansa on, että muun muassa USA, Kiina ja Intia ilmoittaisivat, millaisiin päästövähennyksiin ne pyrkivät lähivuosikymmeninä.

Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz on pitänyt puheen energiasta ja ilmastosta. Hänen mukaansa vuoteen 2030 mennessä melkein kaikki OECD-maiden kivihiilivoimalaitokset uusitaan. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden siirtyä puhtaampaan tuotantoon. Hänen mukaansa vähähiilisempään teknologiaan siirtyminen maksaisi 40 mrd dollaria vuodessa. Se kuulostaa isolta, mutta se pitää suhteuttaa 300 mrd euron kokonaisinvestointeihin, joita energia-alalla joka tapauksessa on tehtävä. Tämän laskelman mukaan ilmastoystävällisyys nostaisi siis investointien hintaa noin 13 %.

Ospar on julkaissut raportin hiilidioksidin talteenotosta. Sen mukaan "suurin osa" EU:n merkittävimmistä CO2-päästölähteistä eli siis käytännössä isoimmista hiilivoimalaitoksista) voisi johtaa päästönsä merenpohjan alle. Tilaa riittäisi "useiksi sadoiksi vuosiksi". Raportissa sanotaan, että hiilidioksidivarastojen riskinhallintajärjestelmää pitää kehittää. No takuulla! Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on happamoittanut merivettä. Meriveden pH on 200 vuodessa laskenut 8,2:sta 8,1:een. Mallit ennustavat, että pH laskee 7,8:aan vuoteen 2100 mennessä. Ja jos päästöjä ei suitsita, se laskee 7,5:een. Näin hapanta – tai oikeastaan näin lievästi alkalista - merivesi ei ole ollut 10-20 miljoonaan vuoteen. Kalkkikuoriset eliöt kärsivät meren happamoitumisesta, niitä ovat korallien lisäksi esimerkiksi ravut, hummerit ja simpukat.

Los Angelesissa on julkaistu tutkimus, jonka mukaan ilman saasteet voivat olla osasyy noin 30 vuotta jatkuneeseen miesten siittiökatoon.

Maanantai 20.3.06

Kevätpäiväntasaus

Oli ihanaa herätä valoisaan aurinkoiseen kevätaamuun. Luin lehdestä, että kevätpäiväntasauksen hetki on tänään illansuussa.

Päivän alkuosa meni kotona kirjallisissa töissä kotona ja loppuiltapäivästä lähdin kohti Brysseliä.

Kauppalehti siteeraa Osmo Soininvaaraa: Sellutehtaiden valjastaminen tuottamaan sivutuotteena biopolttoaineita voi jälleen kerran mullistaa puunjalostusteollisuuden rakenteen.” Niinpä niin, nyt kun paperiteollisuuden muutosvastarinnan seuraukset ovat käyneet ilmeisiksi, vihreidenkin ajatukset kelpaavat siteerattaviksi.

MTK:n Esa Härmälää siteerataan useammassakin lehdessä. Hän on sanonut (Naturan valmistelusta): ”Hän [Pekka Haavisto] vei pääministeri Paavo Lipposta ja valtiovarainministeri Sauli Niinistöä kuin ruumiita reessä.”

Härmälä on ihan uskomaton. Hän oli itse yksi Suomen EU-jäsenyyssopimusta neuvotelleista virkamiehistä Esko Ahon hallituksessa, kunnes hänet valittiin MTK:n johtoon. Hän on itse yksi niistä ihmisistä, jotka olisivat voineet neuvotella Suomelle poikkeuksia EU:n Natura-lainsäädäntöön. Pääneuvottelijathan olivat ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen ja ulkoministeri Paavo Väyrynen, hänen luovuttuaan tästä tehtävästä Heikki Haavisto. Härmälä tietää aivan hyvin, että sen jälkeen kun Suomen EU-jäsenyyssopimus oli solmittu ja hyväksytty, Suomen piti panna toimeen sen mukainen EU-lainsäädäntö.

Naturan vastustus ja mustamaalaus onkin MTK:lle ollut ensi sijassa jäsenhankintakampanja, sangen menestyksekäs sellainen. He kerskuvat sillä itse ei-julkisissa tilanteissa.

 

Viikonloppu 18-19.3.06

Haislat saivat toteemipaalunsa

Mökillä luin vanhoja lehtiä. Ilahduin, kun luin keskiviikon Hesarista, että Kanadan haisla-intiaanit ovat saaneet Tukholman kansatieteellisestä museosta takaisin 134 vuotta vanhan toteemipaalun. Tunnen nämä haislat, kävin heidän luonaan elokuussa 1991 auttamassa heidän kampanjaansa Kitlopen metsän suojelemiseksi. Silloin tuon metsän hakkuuta suunnitteli firma, josta silloinen suomalainen valtionyhtiö Enso-Gutzeit omisti puolet. Nyt metsä, jota haislat pitävät pyhänä metsänään, on suojeltu. Tapasin haislojen päällikön, kun hän joulukuussa 1991 kävi Tukholmassa vaatimassa toteemipaalua takaisin. Nyt se siis toteutui, hienoa! "Toteemipaalu veistettiin metsänhenki Tsodan kunniaksi vuonna 1872 ja pystytettiin Kitlopejoen suulle kiitokseksi siitä, että haislat selvisivät kulkutaudista. 1920-luvulla paalu katosi silloisen Ruotsin konsulin myötä ja lahjoitettiin myöhemmin museoon”, kertoo Hesari.

Satoi lunta ja järven jäällä tuuli. Mamoilimme, emme lähteneet hiihtämään, vaan menimme kävelylle.

Ei ole kovinkaan keväistä. Valoa on ja teeren soidinpulputusta kuuluu, muuten tuntuu sangen talviselta.

Kun palasimme kotiin, pihalla oli aika paksulti viikonlopun aikana satanutta lunta.

Perjantai 17.3.06

Paperiteollisuus on itse keittänyt liemensä

Kiva olla kotona taas. Keittiön ikkunalla kukkii amaryllis. Panin edellisvuosien jouluamaryllisten sipulit multaan vasta tammikuussa. Tämä on jo kolmas amaryllis, joka kukkii. Kahdessa muussakin on kukkavarsi.

Tekniikka ja talous -lehdessä on harvinaisen mielenkiintoinen juttu, jonka mukaan Säteilyturvakeskus arvostelee Olkiluodon laitetoimittajaa siitä, että se on unohtanut kouluttaa voimalaitostyömaan alihankkijoille ydinvoimalan edellyttämään turvallisuuskulttuuriin. Liian huokoinen betoni onkin siis paljastunut oireeksi laajemmasta ongelmasta.

Samassa lehdessä on toinenkin mielenkiintoinen juttu paperiteollisuuden kriisistä. Ala on kauan potenut muutoshaluttomuutta. Kun asiakkaat alkoivat vaatia kloorivalkaisematonta paperia, olisi ollut tilaisuus ruveta uudistamaan prosesseja perusteellisemminkin. Muun muassa biotekniikan asiantuntijat tarjosivat apuaan. Mutta paperiteollisuus halusi tehdä niin kuin aina ennenkin, puukuitua pelkästään paperista ja kemikaalien avulla, ja halusi muuttaa vain tehtaiden kokoa aina vain suuremmaksi. Onneksi Tekesin tuella on kuitenkin kehitetty uusi selluprosessi, jonka raaka-aine on olki ja jota käyttävät pienetkin tehtaat voivat olla kannattavia. Tänä päivänä maailmassa oljesta tehdäänkin jo sellua enemmän kuin koko Suomessa tuotetaan paperimassaa.

Huokaus, muistanpa miten närkästyneesti silloinen demari kauppa- ja teollisuusministeri reagoi muutama vuosi sitten, kun ilmaisin, että mielestäni suomalainen huipputeknologia on jotain muuta kuin paperiteollisuutemme.

Nyt suomalainen paperiteollisuus räpistelee kirjaimellisesti itse keittämässään liemessä.

Onkohan se vain keski-ikäisyyden merkki, kun olen viime aikoina alkanut löytää aidosti mielenkiintoisia juttuja sekä Tekniikka ja taloudesta että Talouselämästä, jotka olen vuosikymmenien ajan kokenut äärimmäiset tylsinä ja kuivina lehtinä? Vai ovatko nämä lehdet oikeasti skarpanneet?

U-B Lindström kertoo Elonkehä-lehdessssä, että niin sanottujen vihreiden sertifikaattien ansiosta vuoden 2002 jälkeen Ruotsissa uusiutuvalla energialla tuotettu sähköenergia on kasvanut 4,5 terawattitunnin verran. Se on puolet täydellä teholla toimivan 1000 megawatin ydinvoimalan vuosituotannosta. Niinpä niin, markkinakannusteiden luominen uuden puhtaamman energiatekniikan edistämiseen puree oikeasti. Suomessa tätä vain ei haluta uskoa.


Lauantai 11.3.06

Timantteja koivuissa

Eilen aamulla, kun heräsin, pihakoivujen oksissa oli timantteja. Tosi kaunista. Joskus pari viikkoa sitten tajusin, että helmikuun nimi tulee varmaankin juuri näistä timanteista tai helmistä puiden oksilla. Katsoin etymologisesta sanakirjasta, mitä maaliskuu tarkoittaa. Sen mukaan maaliskuu on aika, jolloin maa alkaa tulla lumen alta näkyviin. Järkeenkäypää.

Tänään kävimme Pyhäjärven jäällä hiihtämässä, hiihdimme Selkäsaareen. Sinne tuli Pirkkalan puolelta aika pieni lapsi, ehkä juuri ja juuri alakouluiässä. Hän hiihti vaappuvan oloisesti, mutta tosi lujaa. Luulin, että hän Selkäsaaressa pysähtyisi lepäämään, mutta ipana lähtikin saman tien mennä viipottamaan takaisin yhtä lujaa. Ehkä siinä meni tuleva olympiahiihtäjä.
 

Perjantai 10.3.06

Lempeän humoristinen 70-lukuleffa

Talouselämä-lehdessä Anna-Liisa Lilius perää suomalaisia tekemään parempaa laatua. UPM:n irtisanomisten lisäksi hän listaa muualle tehtäviä investointeja, kuten Nokia, Elcoteq ja Perlos. "Ja mitä tekee suomalainen hädän hetkellä. Entistä parempaa? Ei siltä vaikuta. Viikon uutiset kertovat, että suomalaiset tekevät huokoista betonia ydinvoimalan pohjaksi ja ikkunoita, jotka eivät pidä vettä eivätkä tuulta. Suomalaiset laatulipsumiset ovat vähintään yhtä hälyttäviä uutisia kuin tehtaiden sulkemispäätökset." Olen samaa mieltä. Varsinkin suomalainen rakennusteollisuus on todellisessa alennustilassa. Vuosikymmeniä on tehty kammottavan rumia taloja. Mutta lisäksi vuosikausia on saatu lukea skandaaliuutisia uusista ja vastikään remontoiduista asunnoista ja toimistoista, jotka osoittautuvat homepesiksi. Nämä sekä romahtavista katot ja vuotavat ikkunat eivät ole saaneet rakennusteollisuutta ryhdistäytymään. Minä en ole vuosikausiin harkinnut asunnon ostoa muualta kuin vanhoista taloista.

Olimme illalla Tullikamarilla katsomassa "Kenen joukoissa seisot"-elokuvan ensi-illan. Leffa 70-luvun vasemmistolaisen nuorison laululiikkeestä on tehty hauskalla lempeän humoristisella otteella. Yleisö herähti nauramaan aika monta kertaa, muun muassa, kun soitinrakentaja Jyrki Pölkki kertoi, että siitä oli silloin aikoinaan vaikea keskustella, voisiko se meidän haluamamme vallankumous olla aseellinen. Se, joka ei ole kokenut 70-luvun "taistolaisliikettä", ei ehkä ymmärrä, miksi tämä nauratti. No siksi, että me teoretisoimme kyllä kovasti siitä, että vallankumous voi olla vaikka aseellinenkin. Mutta oikeasti kenellekään meistä ei tullut mieleenkään tehdä mitään sinne päinkään, oikeasti meidän toimintamuotomme olivat täysin kesyjä: opintopiirejä, lentolehtisiä, seinälehtiä, mielenosoituksia, vaalityötä, toimintaa järjestöissä, julkilausumien laatimista, ohjelmien kirjoittamista ja sen sellaista.

Monet lauluista tuntuivat kovin ajankohtaisilta, muun muassa UPM:n tuoreiden irtisanomisten takia.

Se, mikä elokuvasta puuttui, oli Vietnamin sota. Se oli yksi niistä asioista, jotka synnyttivät vasemmistolaisen nuorisoliikkeen.

Leffan jälkeen oli vielä ensi-iltakaronkka, jossa esiintyivät pispalalainen Punapappi, Jos-Agit, Kiti Neuvonen ja Agit-Prop. Punapapin johdannoksi kerrottiin, että sen perustajat olivat kerran huomanneet, että seurakuntanuorten laulut ja taistolaisnuorten laulut olivat kovin samanlaisia. Punapappi aloitti laulamalla: "Totuuden henki johda sinä meitä." Aika hyvä oivallus.



 

Torstai 9.3.06

Euroopan tuontienergiariippuvuus kasvaa huolestuttavasti

Barroso on eilen todennut esitellessään komission vihreää kirjaa energiasta, että nykymenolla Euroopan tuontienergiariippuvuus kasvaa 70 % vuoteen 2030. Seuraavien 20 vuoden aikana tarvitaan 1000 miljardia euroa energiainfrastruktuurin rakentamiseen ja uudistamiseen. Kansainvälisessä lehdistössä julkaistussa artikkelissa Solana on lisäksi todennut, että vuoteen 2030 EU:n tuontiriippuvuus öljystä voi nousta jopa 90 %:iin.

Sähköpostin satoa: ryhmä arvokonservatiiveja meppejä on eilen eli naistenpäivänä järjestänyt tilaisuuden, jossa vastustettiin ”epämääräisiä käsitteitä” kuten "reproductive rights", "reproductive health" ja "fertility regulation". Mukana oli mm Ari Vatanen. Selkokielellä tapahtuman idea näyttää olleen vastustaa naisten oikeutta aborttiin ja ylipäänsä naisten oikeutta saada syntyvyyden säännöstelyyn liittyvää tietoa ja välineitä.

Aamulla Suomen EU-edustuston aamukahvivieraana oli virolaiskomissaari Siim Kallas. Hän totesi, että 5 vuotta sitten energiaskenaariot eivät ennustaneet ollenkaan sellaista öljyn hintaa kuin nyt on, sitä eivät kyenneet ennustamaan 2 vuoden takaiset skenaariot.

Hän kertoi myös, että aluksi niitä maita, jotka julkistivat EU:n maataloustukien vastaanottajat, oli vain 2, eli Tanska ja Viro osittain. Nyt julkistajamaita on jo 11. Suomi ei ole näiden joukossa. Julkistaminen on paljastanut, että suurimpiin tuen saajiin kuuluu muun muassa Monacon prinssi Albert.

Lentokoneessa viereisellä penkillä istui tosi söpöjä lapsia, alle kouluikäisiä. Ennen koneen lähtöä he naurattivat lähistöllä istuvia huutamalla kuorossa: "Meidän isi on vauva, meidän isi on vauva!" Vähän myöhemmin toinen tytöistä sanoi: "Isi tiiäksä että mä rakastan sua."

Keskiviikko 8.3.06

Golf-virran tutkija on huolissaan

Aamupäivän aikana useampikin ihminen otti yhteyttä siitä, että Eija-Riitta Korhola oli eilen toiminut tosi oudosti niin sanotussa Århus-trilogissa. Århusin sopimus koskee ympäristötiedon julkisuutta ja kansalaisten valitusoikeutta. Korhola on parlamentin raportööri tässä asiassa. Hänen kantansa hävisi parlamentin toisessa käsittelyssä. Koska ministerineuvosto ja parlamentti ovat eri mieltä, asia on soviteltava näiden instituutioiden kesken. Sovittelussa asian raportööri on aina parlamentin pääneuvottelija. Sovittelussa hänen on edustettava parlamentin kantaa, ei omaansa. Trilogi on sovittelun ensimmäinen vaihe. Eilisessä trilogissa Korhola oli kuitenkin ajanut omaa kantaansa eikä parlamentin. Ne, jotka asiasta minulle kertoivat, eivät muistaneet vastaavaa koskaan ennen tapahtuneen. Jos Korhola ei pysty neuvottelussa perustelemaan parlamentin kantaa, luovuttakoon raportöörin tehtävän jollekulle toiselle. Hänen menettelynsä on verrattavissa siihen, että suomalainen ministeri ajaisi EU:n ministerineuvostossa tai kansainvälisissä neuvotteluissa omaa henkilökohtaista kantaansa eikä hallituksensa linjaa. Ainakaan Lipposen hallituksissa sellainen aisan yli potkiminen ei tullut kuuloonkaan.

Ministeri Enestam tarjosi lounaan Europarlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajille. Tämä oli Enestamin taholta hyvä ele, Suomen puheenjohtajakausihan alkaa heinäkuun alussa.

Osallistuin asiantuntijakuulemiseen lentoliikenteen päästöistä ja niiden rajoittamisesta. Lentokonemoottorit ovat paljon entistä polttoainepihimpiä, mutta silti lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt kasvavat noin 4 % vuodessa. Ne ovat kohta 5 % EU:n kaikista päästöistä. Ja jos tätä menoa jatketaan, lentoliikenne kuluttaa muutaman vuosikymmenen päästä EU:n koko "sallitun päästökakun", siis sen päästömäärän, jonka EU-alue saa tuottaa, jos vähennämme päästöjämme niin paljon kuin ilmastonsuojelu edellyttäisi.

Shell ja Statoil julkistivat tänään toteuttavansa maailman tähän asti suurimman hiilidioksidin talteenottoprojektin. Hiilidioksidia käytetään samalla siihen, että merenalaisen öljykentän öljystä saadaan talteen isompi osa. Samalla saadaan varastoitua hiilidioksidia 2-2,5 miljoonaa tonnia vuodessa.

Illansuussa oli minun yhdessä Norjan hallituksen kanssa järjestämä seminaari arktisesta ilmastonmuutoksesta. CNN tuli tähänkin seminaariin, haastattelemaan tieteellisiä asiantuntijoitamme. Tämä on Europarlamentissa toistaiseksi paras kansainvälinen mediamenestykseni! Minua ei todellakaan haitannut, että uutisiin pääsi asia, eikä tilaisuuksien järjestäjä.

Tohtori Olav Orheim Norjasta totesi, että ilmastontutkijat pystyvät ennustamaan lähivuosikymmenien ilmaston paremmin kuin taloustieteilijät seuraavien 20 vuoden talouskehityksen. Hän totesi, että se, mitä arktisella alueella tapahtuu 10 vuoden aikana, ennustaa globaalin muutoksen seuraaviksi 25 vuodeksi.

Orheim näytti käyriä siitä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on vaihdellut viimeisen 650 000 vuoden aikana ja miten lämpötila on muuttunut samaan aikaan. Ilmakehän nykyinen hiilidioksidipitoisuus on normaalia lämpökauden tasoa ylempänä saman verran kuin normaali lämpökauden taso on yli jääkausille tyypillisen tason. Viime syksynä Huippuvuorten pohjoispuolella oli sulaa, mitä ei ole ikinä ennen nähty.

Orheim vertasi ekosysteemeitä kameliin. Ne kestävät aika paljon. Mutta kun kamelin selkä on katkennut, sitä ei saa entiselleen ottamalla lastista pois viimeisen korren. Joskus ekosysteemin voi korjata. Mutta se on kallista eikä systeemi koskaan täysin entiselleen.

Orheim vertaso ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvattamista siihen, että käännämme maapallon termostaattia isommalle, tietämättä kunnolla, mitä kaikkea siitä seuraa.

Kuulimme myös professori Harry Brydeniä, joka tutkii Golf-virtaa, tai tarkemmin ottaen koko valtamerten virtausjärjestelmää. Golf-virta kuljettaa lämpöä miljoonan gigawatin teholla (yhtä suuren tehon tuottamiseen tarvittaisiin esimerkiksi 1000 kappaletta koko ajan toimivaa 1000 megawatin ydinvoimalaa) 26 leveysasteen pohjoispuolelle, pääasiassa lämmittämään Eurooppaa. Golf-virran ansiosta Norja on noin 10 astetta "liian lämmin", Britannia noin 5 astetta.

Hän selosti mittauksia, joista uusin kertoi, että Golf-virta oli vuonna 2004 peräti 30 % heikompi kuin vuonna 1992. Ei tiedetä, onko kyse normaalista vaihtelusta vai muutostrendistä. Nyt on tarkoitus asentaa pysyvä mittaus selvittämään Golf-virran kehitystä. Useimmat ilmastomallit ennustavat, että jos ilman hiilidioksidipitoisuus kasvaa, Golf-virran pohjoinen haara (se joka lämmittää meitä), heikkenee ja loppuu. Se voi vaikuttaa Euroopan ilmastoon tosi rajusti.

Kysyin Brydenilta, huolestuttaako tulos häntä. ”Erittäin paljon”, hän vastasi. Hän kertoi myös, että jos Golf-virta lakkaa, ihmisellä ei ole mitään keinoa palauttaa sitä entiselleen. Se voi käynnistyä uudestaan vain siten, että pitkän ajan kuluessa pohjoisten merialueiden veden suolapitoisuus pikkuhiljaa taas kasvaa.

Pekka Aikio kuvasi Fennoskandiaa "maailman tiheimmin asutuksi erämaaksi". Se on näin asuttu juuri Golf-virran ansiosta. Pekka kertoi muun muassa, että Norjassa ja Ruotsissa porotokat saavat liikkua laajemmalla alueella kuin Suomessa. Jos lumipeite on yli 60 cm paksu, poro ei kaiva jäkälää lumen alta, vaan siirtyy muualle, samoin jos lumessa tai sen alla on jäisiä kerroksia. Suomessa porotokkien sallittu liikkuma-alue on kuitenkin rajattu hyvin pieneksi. Muun muassa tämä vaikeuttaa poronhoitoa. Pekka totesi myös sen, että Pohjois-Norjan Altan 5-6000 vuotta vanhoissa kalliopiirroksissa on poroja (tai peuroja). Pekan mukaan pysyvä lumi tuli saamelaisalueelle perinteisesti syyskuussa, nyt voi mennä joulu- ja tammikuuhunkin. Perinteisesti lumi suli kesäkuun alussa. Nykyisin lumi on yleensä sulanut jo huhtikuun loppuun mennessä. Karhutkin ovat ruvenneet heräämään aiemmin.

Norjan suurlähettiläs tarjosi illallisen, jonka kunniavieraana oli Norjan uusi ympäristöministeri. Hän on naispappi. Viime vuodet hän on työskennellyt syrjäytyneiden lasten auttamiseksi. Hän oli tosi mukava ihminen. Myös seminaarin tieteelliset asiantuntijat, tohtori Orheim ja professori Bryden olivat aivan ihastuttavia persoonia. Lähdimme lähettilään residenssistä yhteisellä taksilla, koska heidän hotellinsa oli aivan lähellä asuntoani. Professori Bryden halusi varmistaa, että pääsen turvallisesti perille ja lähti saatille.


 

Tiistai 7.3.06

Angelin tytöt ihastuttivat ja CNN kuvasi

Norjalaisen ympäristöjärjestö Bellonan järjestämässä seminaarissa puhuttiin hiilidioksidin varastoinnista. Sitä pidetään yhtenä mahdollisuutena vähentää ilmaan joutuvia hiilidioksidipäästöjä. Brittigeologi Nick Riley totesi, että on öljykenttiä, joissa hiilidioksidi on säilynyt maan sisässä miljoonia vuosia. Saksassa on varastoitu maakaasua maakerrostumiin. Kukaan ei esitä että nämä varastot olisivat turvattomia. Minut ja puolalainen konservatiivimeppi Jerzy Buzek oli pyydetty kommentoimaan alustuksia. Buzek kyseenalaisti varovaisesti koko ilmastonmuutoksen, tai siis ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen osuuden, ei muuten ensimmäistä kertaa. Vaikuttaa siltä, että Buzekille ainoa todella tärkeä asia on kivihiilen käytön edistäminen.

Seminaarissa esitettiin uusi mielenkiintoinen ajatus kansainvälisistä sopimuksista. Melkein puolet ilmakehään joutuvista hiilidioksidipäästöistä päätyy mereen. Tämä happamoittaa merivettä, aivan kuten rikkidioksidipäästöt happamoittavat järviä ja jokia. On olemassa kansainvälisiä sopimuksia merten suojelusta. Hiilidioksidipäästöjen vähentämistä voisi edellyttää myös niiden nojalla.

Science-lehdessä on jälleen kerran huolestuttava ilmastouutinen. Etelänapamantereen jää sulaa myös. Pari viikkoa sittenhän Science kertoi, että Grönlannin jään sulaminen on nopeutunut. Satelliittimittauksista on selvennyt, että Antarktiksen jäätä sulaa vuosittain enemmän kuin uutta lunta sataa. Vuosien 2002 ja 2005 välillä Antarktis on menettänyt jäätä noin 150 km3 vuodessa, mikä on esimerkiksi 30 kertaa Los Angelesin vuotuinen vedenkulutus. Tutkimus on tehty Coloradon yliopistossa uudella menetelmällä, joka perustuu satelliittimittauksiin maapallon painovoimakentässä tapahtuvista hiuksenhienoista muutoksista. Ne paljastavat esimerkiksi jäätikköjen paksuuden muutokset.

Kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) on kiinnittänyt huomiota siihen, että Geologian tutkimuslaitos (GTK) myy palveluita ydinjäteyhtiö Posivalle ja antaa samaan aikaan valtiovallalle lausuntoja ydinjätteen loppusijoituksen turvallisuudesta. Asiallinen havainto, mutta KTM on herännyt aika myöhään. Tämä on sangen valaiseva esimerkki siitä, miten vaikeaa Suomen kaltaisessa pienessä maassa on löytää riippumattomia asiantuntijoita arvioimaan ydinvoiman turvallisuutta.

Britanniassa Tony Blairin ydinvoimapyrkimyksiä on kohdannut takaisku. Hallituksen asettama kestävän kehityksen asiantuntijakomitea on arvioinut ydinvoiman käyttökelpoisuuden energiantuotannossa. Komitea on nyt julkaissut arvionsa, joka on ydinvoimalle kielteinen. Komitea toteaa ydinvoimassa 5 suuren luokan ongelmaa. Ensinnäkin puuttuu pitkän ajan suunnitelma siitä, mitä tehdään käytetylle ydinpolttoaineelle. Toinen on uusien ydinvoimalaitosten hinnan epävarmuus ja riski, että kustannuksia kaatuu veronmaksajien syliin. Kolmas ongelma on vaara, että ydinvoimatien valitseminen lukitsee Britannian keskitettyyn energiantuotantoon seuraavaksi 50 vuodeksi. Neljänneksi on vaara, että uusi ydinvoimaohjelma syrjäyttää energian säästötoimet. Viidenneksi tulee terroristihyökkäysten uhka ja säteilyriski, jos alempien turvanormien maat myös innostuvat rakentamaan ydinvoimaa. Komitea toteaa, että Britannian ydinvoimatehon 2-kertaistaminen vähentäisi hiilidioksidipäästöjä vain 8 %. Toisaalta, jos uusiutuvan energian potentiaali hyödynnetään täysimääräisesti, se kattaisi 67-87 % maan sähkönkulutuksesta.

Illalla oli näyttelyn avajaiset. Ne menivät loistavasti. Peräti CNN tuli paikalle, ilmeisesti ennen kaikkea Angelien houkuttelemana. Paikalla oli satoja ihmisiä, jotka vaikuttivat tosi ihastuneilta Angeleihin. Myös Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio oli paikalla kertomassa siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa poronhoitoon. Savuporo-piparjuurijuustorullat, graavilohi ja leipäjuusto lakkasoseen kanssa tekivät hyvin kauppansa, samoin karpalo- ja mustikkamarmeladikarkit. Itse näyttely sai vuolaasti kiitosta, useampi ihminen kehui sitä yhdeksi parhaista, mitä parlamentissa on nähty.

"Mielenkiintoinen, kaunis – ja pelottava", sanoi yksi kollega. Niinpä. Vauhti, jolla Pohjoisen Jäämeren jää ja Grönlannin pintakerros ovat sulaneet runsaassa 20 vuodessa, on tosi dramaattinen. Jäämeren jääpeite on kutistunut saman verran kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteenlaskettu pinta-ala. Se osa Grönlannin jäästä, joka sulaa kesäisin pinnalta, on kasvanut Ruotsin pinta-alan verran. Nämä molemmat muutokset siis vuoden 1979 jälkeen.

Maanantai 6.3.06

Näyttely pystyyn

Pystytimme näyttelyn arktisesta ilmastonmuutoksesta. Pystytys kävi nopeasti. Näyttely näyttää hienolta, vaikka itse sanonkin. Kiinnostuneet voivat itse arvioida käymällä nettisivulla www.vulnerablearctic.net
Näyttely on parlamentin parhaalla paikalla, niin sanottua satulakahvilaa vastapäätä. Sen ohi jokainen talossa työskentelevä kävelee monta kertaa päivässä.

Luin mielenkiintoisen jutun nanotekniikasta. Pienen pienet nanohiukkaset, joilla on kiinnostavia mahdollisuuksia muun muassa lääkinnässä, voivat myös olla terveysriski. Nanohiukkasissa on metalleja, esimerkiksi kadmiumia ja seleeniä, jotka tiedetään epäterveellisiksi.

Eduskunnan ympäristövaliokunta on Brysselissä ja tapasi muun muassa täkäläisen ympäristövaliokunnan edustajia. Esittelin suomalaiskansanedustajille näyttelyni. Yksi suomalaisista kysyi "onko tuo ihan totta?" ja osoitti satelliittikuvaa Pohjoisen jäämeren jääpeitteen pienenemisestä vuoden 1979 jälkeen. Kuvat ovat NASA:n ja löytyvät sen omiltakin nettisivuilta. Kaiken kaikkiaan näyttely perustuu pääasiassa "Impacts of a warming Arctic"-tutkimukseen, joka on Arktisen neuvoston teettämä. Arktiseen neuvostoon kuuluvat kaikki Arktiksen ympärysmaat eli Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Kanada, USA ja Venäjä. Ilmastonmuutostutkimukseen on osallistunut tutkijoita kaikista näistä maista, yhteensä satoja tutkijoita. Tämän näyttelyn järjestämistä on avustanut muun muassa Norjan hallitus.

Kuulin, että ydinvoimalobbarit ovat pettyneitä komission vihreään kirjaan energiasta, joka julkistetaan virallisesti ylihuomenna. Minuahan se ei sureta.
 

Viikonloppu 4.-5.3.06

Brysselin Afrikka-museo vaikenee

Bryssel- viikonlopun lauantain pääkohde oli taidemuseo ja Brueghelin kuvat. Ennen kuin pääsimme niiden luokse, oli ravattava lukemattomia saleja, joiden seinille roikkui satoja versioita Neitsyt Mariasta ja Jeesuslapsesta sekä muista uskonnollisista aiheista. En ennen ole kiinnittänyt huomiota siihen, että Neitsyt Maria on useimmissa tauluissa aika vaalea. Sehän on selvä virhe, hänhän oli juutalainen. Hieronymos Boshin painajaiskuvat ovat aika mielenkiintoisia. Mihinkähän kansantarinoihin ja myytteihin perustuvat kaikki nuo lentävät kalat ja oliot, joilla on silmät takapuolessa, ja sen sellaiset?

Olen aina pitänyt Brueghelin, tai Brueghelien, hehän olivat isä ja poika, kuvista. Mutta ennen en ole niin selvästi tajunnut, miten raikasta ja uutta on ollut kuvata alankomaalaista arkea uskonnollisten aiheiden sijaan, tajusin sen vasta, kun olin itse saanut kurkkuani myöten täyteen saman ja edeltävien vuosisatojen uskonnollisia tauluja. On Bruegheleidenkin aiheista osa uskonnollisia, ainakin nimellisesti. Mutta esimerkiksi "Betlehemin lastenmurha" on sijoitettu taiteilijan omaan aikaan, alankomaalaiseen kaupunkimaisemaan ja talveen. En tiedä, onko tämä taiteellinen tapa saada aihe tuntumaan katsojista läheisemmältä ja tajuttavammalta. Vai voiko olla kyse siitä, että Brueghelit eivät yksinkertaisesti tienneet Betlehemin ilmaston olevan kovin toisenlainen.

Sunnuntain pääkohde oli Afrikka-museo, joka on aika kaukana Brysselin keskustasta. Museo kiinnosti minua ennen kaikkea siksi, että olen lukenut kirjan "Kuningas Leopoldin haamu", joka on karmaiseva kuvaus Belgian kuninkaan siirtomaavallasta Kongossa 1800-luvun loppupuolella. Tuona aikana noin puolet Kongon väestöstä kuoli siirtomaavallan julmuuksien seurauksena. Museossa ei kerrottu mitään julmuuksista eikä kansanmurhasta. Ainoa viittaus siihen oli taulu, jonka otsikkona oli "Kongoa sivistetään" ja jossa eurooppalainen ruoski afrikkalaista. Siirtomaavalta oli läsnä enemmän rivien välissä ja tavassa katsoa afrikkalaisia ihmisiä Afrikan eläimiin ja kasveihin rinnastettavina asioina.

 

Perjantai 3.3.06

Lappi-ruokia raahaten Brysseliin

Läksin Brysseliin jo tänään, koska heti maanantaiaamuna pitää pystyttää se arktisnäyttely. Helsinkiin minulle oli buukattu pitkä sarja erilaisia palavereita ja esiintymisiä. Muun muassa kävin eduskunnan ympäristövaliokunnassa kuultavana ilmastoasioissa.

Ennen puoltapäivää sain tekstarin, että näyttelytaulut olivat tulleet perille. Huokaisin syvään helpotuksesta.

Läksimme Jukan kanssa yhdessä, Jukkakin tulee Brysseliin viikonlopuksi. Otimme Helsingin lentokentän Stockmannilta mukaan toistakymmentä kiloa poronlihaa, graavilohta ja leipäjuustoa, koska haluan tarjota arktisnäyttelyn avajaisissa maistiaisia Euroopan napapiirin pohjoispuolisesta osasta, siis Lapista.



Torstai 2.3.06

Tytär takaisin Suomeen

Konginkankaan onnettomuudesta on nostettu syyte myös rekkayhtiö Transpointin ex-toimitusjohtajaa vastaan. Syyte nostetaan mm. 23 kuolemantuottamuksesta. Minusta tämä on oikein. Ylinopeus oli yksi onnettomuuden ratkaisevista tekijöitä. Firma oli antanut rekalle aikataulun, jota oli mahdotonta noudattaa ajamalla rajoitusten mukaisesti. Firma oli siis tosiasiassa komentanut kuskin ajamaan ylinopeutta. Jos nyt oltaisiin ihan loogisia, kaikki kuljetusfirmat, jotka määräävät kuskinsa ajamaan ylinopeutta, pitäisi asettaa syytteeseen liikenteen vaarantamisesta.

Tekniikka ja talous kirjoittaa etusivullaan: "Suomen viranomaiset joutuvat EU-pakon edessä alentamaan biopolttoaineiden verotusta. Muuten ei haitallisia päästöjä pienentäviä aineita saada bensiinin ja dieselin sekaan." Sangen valaiseva esimerkki siitä, miten suomalainen virkakoneisto väittää jotain asiaa "mahdottomaksi". Tosiasiassa on kyse vain haluttomuudesta ottaa käyttöön niitä toimia, joilla homma voitaisiin hoitaa.

Illalla tapasimme Helsingissä nuoremman tyttäreni, joka on palannut Berliinistä Suomeen. Huokaan aina hiukan helpotuksesta, kun tyttäret saapuvat kotimaahan oltuaan ulkomailla. Ei kai siinä mitään varsinaista järkeä ole, koska itsekin olen suunnilleen puolet ajasta ulkomailla.

Arktisnäyttelyn taulujen piti tulla Brysseliin tänään, mutta sain ilmoituksen, että ne tulevat vasta perjantaiaamupäivänä. Alkoi hermostuttaa, marginaalia kömmähdysten varalle jää tosi vähän.

 

Keskiviikko 1.3.06

Halosen ja Suvi-Annen päivä

Läksin presidentin virkaanastujaisiin, kun nyt kerrankin olen keskellä viikkoa Suomessa, ja kun en tiedä, pääsenkö koskaan enää Suomen naispresidentin virkaanastujaisiin. Junassa matkalla kohti Helsinkiä sanoin yhdelle tutulle Vasemmistoliiton kansanedustajalle, että minusta Suvi-Anne Siimes valmistelee lähtöä. Kaksi tuntia myöhemmin sain Yleisradion tekstariuutisen, että Suvi-Anne on ilmoittanut eroavansa.

Aamulehti kertoo, että Tampere hakee Tammerkosken miljöötä Unescon maailmanperintökohteeksi. Onpa paksua! Verkatehdas purettiin 1980-luvulla, tilalle rakennettiin rumat Ilves-hotelli ja lasikattoinen ostoskeskushirvitys. Ennen sitä Tammerkosken miljöö olikin Pohjoismaiden suurin yhtenäisenä säilynyt vanha punatiilitehdasmiljöö. Aivan äskettäin purettiin Finlaysonin värjäämö, yksi kosken varren vanhimmista rakennuksista, pitkän kädenväännön jälkeen. Ja nyt heti kehdataan esittää aluetta maailmanperintökohteeksi, onpa otsaa!

Ensi kertaa istuin presidentin virkaanastujaisissa eduskunnan lehterillä.

Puheessaan Lipponen totesi, että ennen Halosta vain kolme presidenttiä on valittu toisellekin toimikaudelle, Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto. Mielenkiintoinen havainto. Presidentti Halosen puheessa oli paljon hyviä asioita, mutta hän luki puheen jotenkin innottoman tuntuisesti, se oli ihan silkkaa paperista lukua. Jopa tapauksessa olin hyvilläni muun muassa siitä, että hän mainitsi ilmastonmuutoksen yhtenä suurista kansainvälisistä haasteistamme, samoin tarpeen nostaa Suomen kehitysavun määrää.

Päivän pääuutinen taitaa silti olla Suvi-Annen ero. Suoraan sanoen minä ihmettelin jo niinä vuosina, kun olimme molemmat Lipposen hallituksen ministereitä, miten halveksivasti hän joskus puhui omistaan, siis Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä. Silloin hän teki näin vain jos ketään toista vasemmistoliittolaista ei ollut paikalla. En koskaan ole kuullut kenenkään toisen ministerin puhuvan omasta ryhmästään samaan sävyyn. Myöhemmin hän on alkanut heittää näitä kommentteja myös julkisesti.

Edellisiä merkintöjä »