Päiväkirja 2005
Maaliskuu
Sunnuntai
13.3.05
Ihme norjalaiset
Nyt olen köhinyt, niistänyt ja levännyt oikein
olan takaa. Lauantaina katselimme dvd:ltä Markku
Lehmuskosken ja Anastasia Lapsuin
nenetsielokuvan "Jumalan morsian", satuimme
löytämään sen kaupasta.
Sunnuntaina alkoi toimia jo hajuaisti, ainakin
osittain. Huomasin sen siitä, että tunsin
keittiön pöydällä olevien tulppaanien tuoksun.
Uskaltauduin Jukan kanssa Pyhäjärven jäälle
kävelemään. Saunasaaren etelälaidan kivillä ja
kallioilla istui paljon ihmisiä syömässä eväitä,
monet olivat tehneet pieniä nuotioita.
Jukka on seurannut ampumahiihdon MM-kisoja. Hän
on ennenkin ihmetellyt sitä, miten on
mahdollista, että Norja vie melkein kaikki
kultamitalit, niin tavallisen hiihdon kuin
ampumahiihdonkin puolella.
Illalla Jukka tuli yläkertaan ja puhisi: "Tää
menee jo liian pitkälle, Tampereen
elokuvajuhlilla pääpalkinnon voitti …"
"Norjalainen?", minä ehdotin. Juuri niin.
Torstai
10.3.05
Etuajassa kotiin
Lähden kotia kohti jo aamupäivällä, jätän
torstain äänestykset väliin. Lentokentällä luen
Die Welt-lehteä. Se kirjoittaa, että Putin
kieltäytyi neuvottelemasta Mashadovin kanssa
muun muassa sillä perusteella, että tällä ei ole
todellista vaikutusvaltaa tshetseenijoukkojen
keskuudessa. Nyt kun hänet on tapettu, on toinen
ääni kellossa, Venäjän hallitus väittää
Mashadovin olleen "keskeinen hahmo."
Keskiviikko
9.3.05
Flunssa iskee
CNN:n aamu-uutiset luonnehtivat Mashadovia
pikemminkin maltilliseksi tshetseenijohtajaksi.
Tilalle uumoillaan tulevan Samil Basajevin, joka
on paljon äkkiväärempi. Putin on syyttänyt
Mashadovia terroriteoista, jotka tämä itse on
tuominnut jyrkästi, kuten Beslamin
koulukaappauksen.
Eilisaamun ohut lumi oli sulanut katuvarsilta.
Viluttaa.
Parlamentti äänestää Lissabonin toimintaohjelmaa
koskevasta päätöslauselmasta. Vihreät saavat
läpi muutaman ehdotuksen, mutta myös ihan
käsittämättömissä asioissa tulee turpiin.
Hylätyksi tulee muun muassa ehdotus, jonka
mukaan ympäristölle haitalliset subventiot tulee
poistaa. Sen minä vielä käsitän, että
parlamentissa markkinaliberaalilla ajattelulla
on paljon kannattajia, mutta miten tuohon
ajatteluun muka istuu se, että verorahoja
pitäisi jatkossakin käyttää tukiaisiin, joilla
aiheutetaan haittaa ympäristölle, esimerkiksi
hiilivoiman tukeen?
Aamupäivän mittaan käy selväksi, että flunssa on
viemässä minusta voiton. Päätän painua hotelliin
potemaan heti äänestysten jälkeen, ensi viikolla
on oltava kunnossa, koska ympäristövaliokunnassa
käsitellään laivapolttoainemietintöni ja
talousvaliokunnassa keskustellaan
reach-esityksestäni. Pyydän Annea perumaan
perjantaiksi sovitut tapaamiset Helsingissä.
Yksi porukka, jonka kanssa olin sopinut
tapaamisen, suuttuu ja ilmoittaa, että on suuri
skandaali jos en tulekaan. Hoh hoijaa!
Hotellihuoneessa vedän peiton korviin ja nukun
melkein yhtä soittoa seuraavaan aamuun asti.
Tiistai
8.3.05
Softaa ja tasa-arvoa
Koko kaupunki ja myös parlamentti ovat täynnä
kuvia kahdesta ranskalaistoimittajasta, jotka on
tammikuussa kidnapattu Irakissa. "Lehdistö on
vapauden tytär", sanotaan julisteissa.
Ranskalaiset osaavat ilmaista asioita
runollisesti.
Naisten päivän täysistunnon alkajaisiksi
puhemies Borrell piti puheen tasa-arvosta. Myös
istunnon ensimmäinen teema on tasa-arvo.
Tasa-arvoa koskevaan päätöslauselmaehdotukseen
on lisätty kohta, jossa tuomitaan Turkin
poliisin sunnuntaina naisten mielenosoitusta
kohtaan harjoittama väkivalta.
Istunnossa puhuttiin paljon naisiin
kohdistuvasta väkivallasta ja kansainvälisestä
naiskaupasta. Muutama uusien jäsenmaiden
edustaja arvosteli oikeutta aborttiin, ja
leimasi ylipäänsä puheen
"lisääntymisterveydestä" naisia halventavaksi.
Niinpä niin, naisten asema on yksi
sensitiivisimpiä alueita joissa
ultrakonservatiivi ja humaani ajattelu
kalahtavat. Tosin en minäkään pidä sanasta
"lisääntymisterveys", oikeastihan sillä
tarkoitetaan naisten oikeutta seksuaaliseen
tyydytykseen ja terveyteen. Tähän kuuluu oikeus
tietoon seksuaalisuudesta, lisääntymisestä ja
ehkäisystä sekä oikeus terveydenhoitoon
raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana. Itse
otin esille uudesta Maailman tila-raportista
löytyvät havainnot väestörakenteen
turvallisuuden yhteydestä. Näillä on yhteys myös
naisten asemaan. Korkea imeväiskuolleisuus
ennustaa sitä, että yhteiskunta on joutumassa
hunningolle. Sillä on yhteys naisten ja äitien
asemaan. Suuri työttömien ja näköalattomien
nuorten miesten määrä yhteiskunnassa on myös
riskitekijä, tällaisista yhteiskunnista
terroristiryhmät värväävät väkensä.
Väestörakenteen "nuorisopullistuma" taas on
seurausta korkeasta syntyvyydestä parikymmentä
vuotta aiemmin. Siellä taas, missä naisten asema
on hyvä, syntyvyys alenee.
Aamulehti kertoo, että suomalaisperheissä
sukupuolten tasa-arvo toteutuu parhaiten koiran
ulkoilutuksessa, se on tasa-arvoisimmin jaettu
kotityö.
Erään elintarvikealan firman lobbarit kävivät
valittamassa komission ehdotuksesta, joka
rajoittaisi sitä, minkälaisena elämän
eliksiirinä ruokia saa mainostaa ja millä
edellytyksillä. Komission ehdotus muun muassa
kieltäisi psykologisten väitteiden esittämisen
mainonnassa. Siis mainoksissa ei saisi
esimerkiksi väittää ruoan tai valmisteen tekevän
onnelliseksi, tasapainoiseksi tms. Lobbarit
sanoivat, että heidän firmansa valmistaman
juoman on aivan tieteellisissä tutkimuksissa
todettu virkistävän ja parantavan vireystilaa.
Kysyin, miten tämä vaikutus saadaan aikaan.
Tietynlaisella glukoosin ja kofeiinin
yhdistelmällä, kuului vastaus. No joo, minä
sanoin, ei se ole mikään uutinen, että sokeria
ja kofeiinia nauttimalla virkistyy joksikin
aikaa, mutta ei se nyt kyllä ole varsinaista
terveysruokaa.
Sananvalinta "glukoosi" ei muuten liene ollut
sattuma. Useimmat ihmiset eivät taida tietää,
että glukoosi on sokeria. Kerrankin eräällä
Tampereen kauppahallin lihatiskeistä kysäisin,
onko myytävänä yhtään sokeritonta makkaraa.
Myyjä näytti hämmästyneeltä, otti lähimmän
nakkipakkauksen, tutki sitä ja sanoi: "Ei tässä
ainakaan oo." Luin myyntitiskin läpi
nakkipaketin aineslistan ja olihan siinä
glukoosia, kuten suunnilleen kaikissa
makkaroissa ja lihasäilykkeissä. Sanoin siitä
myyjälle. Hän ei tiennyt glukoosin tarkoittavan
sokeria.
Iltapäivällä istuntosalissa käytiin kirpakkaa
sanailua softapatentista. Komissio ilmoitti,
että jos parlamentti hylkää direktiiviesityksen,
komissio "kunnioittaa parlamentin kantaa" eikä
tee uutta esitystä. Toisin sanoen komissio
kiristää: jos parlamentti ei hyväksy tätä
versiota, uutta ja parempaa esitystä ei koskaan
tule. Toivon, että parlamentti ei lankea tähän
kiristykseen.
Iltapäivällä oli myös seminaari naisiin
kohdistuvasta väkivallasta.
Päivän ilouutinen oli, että Euroopan
patenttitoimisto päätti olla hyväksymättä
Neem-puun patentoimista. Vihreät on käyneet
asiasta oikeutta, tarkemmin sanoen belgialainen
entinen vihreä meppi ja ministeri Magda Aelvoet.
Parlamentin vihreä ryhmä on osallistunut
asianajokuluihin. Päätöstä luonnehdittiin
voitoksi biopiratismin vastustajille.
Biopiratismilla tarkoitetaan, että suurfirmat
hankkivat kehitysmaista ilmaiseksi niissä jo
kauan tunnettujen ruoka- ja lääkekasvien
perimäainesta ja patentoivat siitä itselleen
myytävän tuotteet. Patentti hylättiin sillä
perusteella, että neem-puun käyttö on vanhaa ja
yleisesti tunnettua perinnetietoa. Päätös on
tietysti voitto myös kehitysmaille. Neem-puun
patentointia yrittänyt firma oli jenkkiläinen.
Myös intialainen Vandana Shiva on aktiivisesti
toiminut Neem-.patenttia vastaan. Intialaiset on
käyttänet neem-puuta vuosituhansia lääkkeenä,
kosmetiikassa ja eläinlääkinnässä.
Venäläiset väittävät tappaneensa tänään Aslan
Maskhadovin, Tshetshenian ainoilla kunnollisilla
vaaleilla valitun presidentin. Venäjän
hallituksen mukaan Maskhadov tapettiin
"erikoisoperaatiossa". Suomeksi sanottuna hänet
siis teloitettiin.
Maanantai
7.3.05
Softarätti parlamentin kasvoille
On enää 2 viikkoa kevätpäiväntasaukseen, ihanaa!
Valo juovuttaa. Helsingin kaduilla aurinkoisilla
seinustoilla rännien alla on vesiraidat. Myös
Tuusulantien reunoilla olevista lumipenkoista
valuu sulamisvettä. Sanon siitä
taksinkuljettajalle, hän vastasi juuri
katsoneensa samaa asiaa ja olevansa iloinen
siitä että on kevät.
Frankfurtissa on harmaata. Myös Strasbourgisissa
on alakuloinen sää.
Päivän EU-uutinen on, että ministerineuvosto on
tänään hyväksynyt softapatentin. Tämä on märkä
rätti parlamentin kasvoille, parlamentin
puheenjohtajistohan päätti pari viikkoa sitten
pyytää komissiolta uuden lakiesityksen tästä
aiheesta. Aika moni meppi on tuohduksissaan.
Sunnuntai
6.3.05
Sulamisen merkkejä
Piti lähteä mökiltä kesken kaiken, koska olin
luvannut mennä illaksi Mirja Pyykön
syöpäaiheiseen keskusteluohjelmaan. Matkan
varrella tien aurinkoisilla reunoilla näkyi jo
lumen sulamisen merkkejä vaikka on vielä
pakkanen.
Lauantai
5.3.05
Ihana hiihtää
Mökillä on talvista ja kaunista. Ensi kertaa
tänä vuonna mökillä ollessa on hyvä hiihtokeli,
aurinko paistaa, pakkanen pysyy kohtuudessa eikä
viima pure kasvoja jäällä.
alapihan poluilla jäätä, ilm lumen alla valuu
vettä maan pintaa myöten
Perjantai 4.3.05
Prisman ilmastoasiantuntijat Exxonin asialla
Vihreä Lanka kertoo, että Yleisradion Prisman
ohjelma, jossa teilattiin koko ilmastonmuutoksen
olemassaolo, tuli uusintana digikanavalla.
Digiversion lopuksi oli paneeli, jossa kävi
ilmi, että ohjelmassa haastatellut astrofyysikot
Sally Baliunas ja Willie Soon sekä
ilmastontutkija David Legates toimivat
akateemisten virkojensa ohella George C.
Marshall-instituutissa, jota rahoittaa
öljy-yhtiö Exxon Mobil.
Torstai
3.3.05
Palveludirektiivi uusiksi
Vihreä belgialaismeppi Pierre Jonckheer tuli
käytävällä vastaan ja kertoi, että EUn komissio
aikoo muuttaa palveludirektiiviesityksen, koska
se on kohdannut sekä parlamentissa että eräissä
jäsenmaissa niin ankaran vastustuksen. Ainakin
niin sanottu alkuperämaaperiaate kirjoitetaan
uudestaan. Hyvä!
Globe-ryhmän jäsenet tapasivat komission
ilmastoasiantuntijan. Tämä totesi, että maailman
keskilämpötila on noussut tähän mennessä 0,6
astetta, mutta Euroopan keskilämpötila on
noussut jo 0,9 astetta. Mantereiden lämpötila
nimittäin nousee enemmän kuin merialueiden. Hän
totesi myös, että ilmasto on jo osa EU:n
ulkopolitiikkaa, Bushin käydessä Euroopassa
esittämässä omia toiveitaan EU:n ja USA:n
välisestä yhteistyöstä, EU:n edustajat
totesivat, että ilmastonmuutoksen hillinnän
tulee myös olla yhteinen projekti. Myös Venäjän
kanssahan Kioto on kytketty muihin
ulkopolitiikan kysymyksiin. Hän kertoi myös,
että kun öljy-yhtiö BP investoi miljoona puntaa
yhtiön sisäiseen hiilidioksidin päästökauppaan,
tuloksena oli lopulta satojen miljoonien puntien
kustannussäästöt firmalle. Kiina taas on
rakentamassa seuraavien 8 vuoden aikana yli 500
hiilivoimalaitosta. USA:ssa senaattori Hagel
esittää nyt lisää rahaa ilmastopolitiikkaan.
Sama senaattori ajoi aikanaan senaatissa läpi
päätöksen, joka vaikutti ratkaisevasti siihen,
että USA on jättäytynyt Kioton ulkopuolelle.
Lentokoneessa luin lehdistä EVAn teettämästä
suomalaisten asennetutkimuksesta. Suomalaisten
asenteet ovat suunnilleen tasan päinvastaiset
kuin EVA haluaisi. Aika lähellä vihreiden
näkemyksiä, muuten.
Keskiviikko
2.3.05
Saisinko tavata yhteisölainsäädännön?
Pidimme neuvottelukokouksen laivapolttoaineista
poliittisten ryhmien varjoesittelijöiden kanssa.
Kokouksesta jäi optimistinen olo sen suhteen,
mitä valiokunnan äänestyksessä 15.3. tulee
tapahtumaan.
Osallistuin Worldwatchin pyöreän pöydän
keskusteluun. Siellä kuulin huulen
japanilaisesta opiskelijasta, joka halusi tavata
EU:n "yhteisölainsäädännön". Kun hänelle
kerrottiin, että se on vaikeaa, hän halusi
ainakin ottaa valokuvan sen edessä. Erään suuren
öljy-yhtiön edustaja ilmoitti yhtiönsä
kannattavan hiilidioksidin päästökauppaa,
pitävänsä sitä taloudellisimpana tapana vähentää
hiilidioksidipäästöjä. Eräs asiantuntija totesi,
että Saksa on onnistunut uusiutuvan energian
edistämisessä paremmin kuin Britannia. Saksa on
käyttänyt markkinoihin vaikuttavia keinoja,
Britannia subventioita. Minun oli valittaen
todettava, että Suomi on ikävä kyllä
subventiolinjalla, eikä markkinoihin
vaikuttavien uusiutuvan energian
edistämiskeinojen.
Illalla oli sitten se kuuluisa silakkaillallinen
Brysselin asunnossani. Brysselissäkin jouduin
juoksemaan sen takia ruokakaupassa ainakin kolme
kertaa, parlamentin kellarikerrokseen perustettu
pieni ruokakauppakin tuli tutuksi. Hetkittäin
kaupoissa säntäillessäni ja kokatessani jo olin
ajatellut, että tämä on täysin hullun hommaa,
mutta loppujen lopuksi illallisesta tuli tosi
hauska. Ja tulipahan testattua kämpän toimivuus
tällaisiinkin tarkoituksiin.
Tiistai
1.3.05
Imeväiskuolleisuus ja turvallisuus
Worldwatch-instituutin Maailman tila 2005 esiteltiin
Europarlamentissa. Raportin pääviesti on se, että
turvallisuusuhkia synnyttää ennen muuta
epäoikeudenmukaisuus. Todellinen "pahan akseli" on
köyhyys, ympäristön tilan huononeminen ja
tautiepidemiat. Minusta raportin mielenkiintoisin
uutinen on CIA:n selvitys yhteiskuntarakenteiden
romahtamisen taustoista. CIA analysoi useiden
valtioiden kehitystä 1950-luvulta 1990-luvulle
saadakseen selville, miksi jotkut valtiot suistuvat
sisäiseen väkivaltaan, kuten sisällissotiin tai
etnisiin joukkomurhiin. Tulosten mukaan yhteiskunnan
luisumista alamäkeen näyttää ennustavan kaikkein
selvimmin korkea imeväiskuolleisuus. Maailman
valtioiden turvallisuusbudjetit on suunnattu aivan
väärin, kun aseisiin käytetään paljon enemmän rahaa
kuin esimerkiksi kehitysapuun, tautiepidemioiden
hillitsemiseen ja ympäristönsuojeluun.
Worldwatchin johtaja Chris Flavin totesi, että
maailman öljyntuotannon huippuvuoden saattavat olla
nyt. 48 suurimmasta öljyntuottajasta 33:n tuotanto
on jo kääntynyt laskuun, 15:ssa muussa tulee pian
kääntymään. Wordlwatchin tutkija Michael Renner
totesi, että USA:n hyökkäys Irakiin on maksanut
moninkertaisesti sen rahan, joka tarvittaisiin YK:n
ns. vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen, pahimman
köyhyyden ja nälän poistamiseen sekä
peruskoulutuksen, puhtaan juomaveden ja hygieenisten
käymälöiden tarjoamisen kaikille. Kaikkiaan näiden
tavoitteiden toteuttaminen maksaisi noin 100-150 mrd
dollaria, kun maailman sotilasmenot ovat noin 1000
mrd dollaria vuodessa.
Ruotsalainen konservatiivimeppi Anders Wijkman
totesi, että 200 vuodessa ymmärryksemme
fysikaalisesta maailmasta on kasvanut uskomattomalla
tavalla. Mutta taloudelliset mallit perustuvat
edelleen pääasiassa Adam Smithin.
Illallistin Worldwatchin porukan kanssa. Maailman
tila-raportin saksankieliseen versioon artikkelin
kirjoittanut nainen tuli juttelemaan ja kertoi, että
Saksassa on havaittu syntyvyyden alenevan niillä
alueilla, joiden elinkeinot ovat pitkään saaneet
valtion subventioita. Näitä ovat maatalousalueet ja
Saksassa myös hiilikaivosalueet. Kun niiden
taantuvia elinkeinoja pidetään yllä pitkäaikaisella
valtion tuella, naiset muuttavat muualle ja myös se
osa miehistä, joka haluaa kouluttautua pidemmälle.
Jäljelle jää "peräkamarin poikia", joille ei riitä
vaimoja kotiseuduillaan.
Illallisen jälkeen jatkoin kämpillä kokkaamista
melkein puoleen yöhön.
|