Joulukuu 2006
Torstai 28.12.06
Kasvihuonejoulu
Joulu meni sukulaisia ja ystäviä tavatessa. Laitoin ruokaa niin paljon, että sitä on vieläkin. Teen aina jouluksi ruokaa älyttömän paljon. Sitten on ihanaa, kun ei moneen päivään tarvitse tehdä mitään.
Tulimme eilen mökille Kuhmoisiin. Järvessä on vain noin sentin paksuinen jää, jolla ei uskalla kävellä. Tänä aamuna maassa oli vähän lunta. Kävelimme lähellä olevan puron luo ja Jukka huomasi lumessa majavan jäljet. Majava oli raahannut katkomiaan oksia ja puunronkoja veteen, sen on täytynyt tapahtua tänään aamulla. Jäljistä päätellen majava on raahannut tosi paljon puuta, aika epeli! Puron suun lähellä oleva majavan on parina viime vuonna näyttänyt asumattomalta. Nyt majavat näyttävät tulleen takaisin. Jukka tunnisti lumessa myös lumikon jäljet.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä joulukuu on ollut varsinainen kasvihuonejoulukuu. Välillä on ollut hiukkasen lunta, sitten se taas on sulanut. Ei ollut jäälyhtyjä ulkoportailla tänä vuonna. Kun aattoiltana veimme kynttilän äidin haudalle, tuntui oudolta, kun hautausmaalla ei ollut lunta. Tuhansien kynttilöiden valo ei heijastunut lumesta kuten tavallisesti, vaan niitä ympäröi mustuus.
Scientific American-lehdessä on kamalin ilmastonmuutosskenaario, jonka olen toistaiseksi nähnyt. Siinä kerrotaan maapallon historian suurista sukupuuttoaalloista. Uusimpien tutkimuksien tulokset viittaavat siihen, että yksi perusteellisimmista supersukupuutoista, jolloin maapallolta hävisi melkein kaikki elämä, alkoi ilmastonmuutoksesta. Suuret tulivuorenpurkaukset syytivät ilmakehään valtavat määrät hiilidioksidia. Ilmasto lämpeni nopeasti. Meret lämpenivät myös ja meriveden kyky liuottaa itseensä happea heikkeni. Jo koulun kemian tunnilla opin, että nesteen lämmetessä sen kyky liuottaa itseensä kaasua heikkenee. Kun happi väheni meristä, meren pohjalla elävät rikkibakteerit, joille happi on myrkkyä, pääsivät lisääntymään. Ne alkoivat syytää mereen ja ilmakehään rikkikaasuja. Se tappoi suurimman osan kaikesta elämästä. Yläilmakehään kohonneet rikkikaasut tuhosivat otsonikerroksen ja maan pinnalla lisääntynyt ultraviolettisäteily tuhosi melkein kaikki loput. Kesti monia miljoonia vuosia ennen kuin elämä alkoi taas elpyä ja monimuotoistua.
Maanantai 18.12.06
Telepaattinen Verheugen
Kun läksin vähän aamuviiden jälkeen kohti lentokenttää, maassa oli ohut kerros lunta.
Viimeinen varsinainen työpäivä Euroopan parlamentissa. Ajasta aika iso osa meni kollegojen ja tuttujen tervehtimiseen ja hyvän joulun toivotuksiin. Tällä viikolla pitää vielä saada valmiiksi teollisuusvaliokunnan lausuntoluonnos liikennettä koskevasta komission valkoisesta kirjasta.
Kuulin eräältä ihmiseltä, joka viime viikolla oli REACH-tiedotustilaisuudessa, että teollisuuskomissaari Verheugenilta oli kysytty lobbauksesta. Kun tämä oli sanonut, ettei hän ainakaan ole lobbausta huomannut, koko sali alkoi nauraa. No, viime vuonnahan Verheugen sanoi monta kertaa julkisesti, että REACH-esitystä on muutettava, koska se haittaa Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Toisin sanoen Verheugen papatti itse suoraan teollisuuslobbarien väitteitä. Ne on ilmeisesti välitetty hänelle telepaattisin keinoin, jos hän ei ole teollisuuslobbareita havainnut.
Viime perjantain Guardianissa on kerrottu tutkimuksesta, jonka mukaan puiden istutus auttaa ilmastoa vain trooppisilla leveysasteilla, 20:nsien leveysasteiden välissä. Kun mennään siitä navoille päin, tummat metsät imevät niin paljon lämpöä auringon säteilystä, että kokonaisvaikutukseltaan ne enemmän lämmittävät kuin jäähdyttävät maapalloa. No, uutinen on muotoiltu hiukan hymyilyttävällä tavalla: "Puiden istutus 50 leveysasteen pohjoispuolelle, esimerkiksi Siperiaan, voi tuoda metsäpeitteen tundralle, jota normaalisti peittää lämpösäteilyä heijastava lumi. No, Helsinki on 60:nnella leveysasteella, 50:s leveysaste menee kai jossain Saksassa. 50:nnen leveysasteen pohjoispuolella on siis kyllä aika paljon muutakin kuin lumen peittämää tundraa.
Britanniassa toimiva kansalaisjärjestö varoittaa siitä, että EU:n komission suunnittelemassa muodossa lentoliikenteen päästökauppa saattaa johtaa vain ja ainoastaan siihen, että lentoyhtiöt saavat samanlaisia ansiottomia windfall-voittoja kuin sähköyhtiötkin ovat päästökaupasta saaneet. Jos päästöoikeudet jaetaan lentoyhtiöille ilmaiseksi, pahimmassa tapauksessa yhtiöt vain korottavat vastaavalla summalla lentojen hintaa, mutta eivät vähennä päästöjään. Päättäjien pitää siis olla tarkkana siitä, miten lentoliikenteen päästökauppa toteutetaan.
Uutiset komissiosta kertovat, että EU:n kauppakomissaari Mandelson vastustaa tuontiveron asettamista sellaisten maiden tuotteille, jotka eivät ole Kiotossa. Korkean tason työryhmä, jossa on mukana muun muassa komissaari Verheugen, on tukenut ajatusta. Mainiota, että tästä ajatuksesta edes keskustellaan ihan tosissaan! Euroopan parlamentti tuki tätä ajatusta päätöslauselmassaan viime vuoden tammikuussa, vihreiden ehdotuksesta.
Sunnuntai 17.12.06
Mökillä
Järveen on yöllä tullut vähän jääriitettä, ensi kertaa yli kuukauteen. Ulkokuistilla olevat vesiämpärit olivat myös hiukan jäässä. Vieno tuuli puhalsi jääriitteen pois järveltä. Aamu-uinnille mennessämme taivaalla näkyi kauniita rusottavia aamupilviä, päivällä aurinko näyttäytyi vähän. Kolmen jälkeen iltapäivällä järven yllä näkyi upea tulenpunainen iltarusko.
Lauantai 16.12.06
Lyhyitä päiviä
Aamulla pihavajamme katto oli valkoinen. Mutta maa on vielä tumma, lyhyt päivä tuntui tosi pimeältä. Läksimme mökille Kuhmoisiin tyhjentämään vesiastiat, ensi viikolla voi jo tulla pakkasta.
Perjantai 15.12.06
Radioaktiivisia sieniä
Helsingissä oli neljä eri tapaamista, pääsin illaksi kotiin Tampereelle.
Jukka kertoi mitanneensa Kuhmoisista poimimiemme sienten radioaktiivisuuden. Tuoreiden suppilovahveroiden radioaktiivisen cesiumin pitoisuus vastasi 1000 Bq/kg, eli melkein kaksi kertaa EU:n suositusraja elintarvikkeille (600 Bq/kg). Tällaisia sieniä ei saisi tuoda EU:hun esimerkiksi Venäjältä. Viime vuonna Kuhmoisista poimimiemme kuivattujen suppilovahveroiden radioaktiivisuus oli peräti 6000 Bq/kg, eli kymmenen kertaa EU-raja. Ne olivat jopa radioaktiivisempia kuin laboratorion radioaktiivinen vertailunäyte. Päätimme heittää kuivatut Kuhmoisten suppilovehverot pois. Tuoreita sieniä voi syödä muutaman kerran vuodessa, mutta vieraille emme Kuhmoisten suppiksia enää tarjoa. Jostain syystä Kuhmoisten mökkimme pihalta poimitut mustat torvisienet eivät edes kuivattuina olleet kovin radioaktiivisia. Se on hyvä uutinen, torvisienet ovat vielä herkullisempia kuin suppikset.
Onneksi Jukan perheen mökkisaarella Kotkassa suppilovehverot eivät ole radioaktiivisia, Jukka mittasi sen jo aikaisemmin. Kotka on kyllä sekin pahan Tshernobyl-laskeuman aluetta, mutta ilmeisesti sade, joka huuhtoi radioaktiivisen pilven sisältämän pölyn maahan, on alkanut vasta mantereen puolella. Rannikollahan on hyvin tavallista, että mantereella sataa, merellä ei.
Torstai 14.12.06
Saksan telkkari hämäsi
Aamulla hotellihuoneessa osun valitsemaan saksankielisen uutiskanavan. Miespuolisen uutistenlukijan tukka näyttää oudolta, samoin silmälasit. Ja ihmettelen, kun hän lukee uutisia paperiliuskoista, kuin ennen vanhaan. Uutiset kertovat "Rein-tribunaalista". Eri paikkakunnilla pitkin Rein-joen vartta on järjestetty tilaisuuksia protestiksi sitä vastaan, että Rein on niin monien myrkkyjen saastuttama. Parhaassa tilaisuudessa on 30 000 ihmistä. Ihmettelen, kun en ole kuullut näin valtavasta tapahtumasta ja mietin, onko ympäristöliike taas toden teolla heräämässä, kuin 80-luvulla ikään. Kuvassa näkyy Hollannin ympäristöministeri, jonka nimi on outo. Vasta, kun uutistenlukija siirtyy kertomaan DDR:stä pakenevista ihmisistä ja kartta näyttää pakoreitit, huomaan ruudun yläreunassa päivämäärän, 14.12.1986. Ei ihme, että tuntui niin 1980-luvulta.
Tanska on kieltämässä leluista ftalaatit kokonaan ensi vuoden huhtikuun puolivälistä alkaen. Hyvä! EU:han kielsi äskettäin pikkulasten leluista 3 ftalaattia ja toiset 3 leluista jotka voi panna suuhun. Ftalaatit ovat muovinpehmennysaineita, jotka on kauan tiedetty epäterveellisiksi ja hormonihäiritsijöiksi.
Eläinsuojelujärjestöiltä tuli kiitosviesti REACH:iin tehdyistä muutoksista, jotka vähensivät tarvittavien eläinkokeiden määrää.
Täysistunnossa ennen äänestysten alkua puhemies Borrell lausuu muistosanat Loyola de Palaciolle, edellisen komission energiakomissaarille, joka kuoli eilen syöpään. Hiljaisen hetken aikana kuuluu yksi kännykän soittoääni ja yksi tekstiviestin merkkiääni. Hiljaiset hetket ovat nykyään mahdottomia, ainakin kun paikalla on satoja ihmisiä.
Äänestimme budjetista, pitkään. Äänestyksen jälkeen ministeri Wideroos puhui ministerineuvoston edustajana, suomea. Miksi hän ei puhunut omaa äidinkieltään, ruotsia?
Laki Eurooppa-ajokortista hyväksyttiin lopullisessa käsittelyssä. Uudet Eurooppa-ajokortit tulevat voimaan vuonna 2013.
Istunto äänesti myös EU:n energiastrategiasta. Parlamentti tuki sitä, että EU asettaisi uusiutuvalle energialle sitovat tavoitteet, sen sijaan että puhuttaisiin yleisluontoisemmin "vähähiilisistä energianlähteistä", mikä ilmaisu asettaa ydinvoiman samalle viivalle uusiutuvan energian kanssa (mitä ydinvoima-ala on vimmaisesti lobannut). Istunto äänesti myös bioenergiasta ja tuki sitä, että bioenergiaa pitää käyttää ensisijaisesti siellä, missä siitä saadaan irti eniten hyötyenergiaa, eli sähkön ja lämmön tuotannossa. Liikenteen polttoaineen tuottaminen on toissijaista tähän verrattuna. Liikenteen biopolttoaineissa varsinainen tavoite on kehittää toisen sukupolven biopolttoaineet, joissa polttonestettä tehdään erilaisista eloperäisistä jätteistä. Parlamentti vaati ympäristökriteereitä ja sertifikaattijärjestelmää palmuöljylle, joka on ongelmallisin biopolttoaineiden raaka-aine, koska sen tuottamiseksi on kaadettu trooppisia sademetsiä.
Bioenergiaraporttiin hyväksyttiin myös lause, jonka mukaan turve on uusiutuvaa energiaa. Monet suomalaiset ovat tätä lobanneet, Vapon kannustamina. Mutta tällaista asiaahan ei poliittisilla päätöksillä voi ratkaista, asia kuuluu tutkijoille. Ilmastonmuutoksen tieteellinen asiantuntijapaneeli IPCC on siirtänyt turpeen pois fossiilisista polttoaineista omaksi luokakseen "turve". Mutta tämä on ihan eri asia kuin turpeen luokittelu uusiutuvaksi.
Guardianissa on monena päivänä ollut juttuja Ipswitchin kaupungissa tapahtuneesta useiden prostituoitujen murhasarjasta. Tämän päivän lehdessä haastatellaan entistä prostituoitua. Hän kertoo käyttäneensä heroiinia ja irtautuneensa sekä heroiinista että prostituutiosta yhtä aikaa. Hän kertoo joutuneensa lapsena seks hyväksikätetyksi ja hänen mukaansa kaikilla kaupungin prostituoiduilla on vastaava tausta. Lehdessä on viiden murhatun prostituoidun lyhyet elämäkerrat. Kaikki olivat huumeiden käyttäjiä ja useimmat hankkivat prostituutiolla nimenomaan rahaa huumeisiin.
Tässäpä mielenkiintoista valaistusta siihen, miten vapaaehtoinen valinta prostituutio on, toivottavasti Lyly Rajala ja muut seksin ostoa puolustelevat perehtyvät näihin elämäntarinoihin.
Guardian kertoo myös, että Britanniassa on ollut lämpötilamittausten historian lämpimin vuosi. Viime viikollahan Lontoossa riehui tornado.
Guardianin kolumneja on nautinto lukea. Nyt Timothy Garton Ash toteaa Bushin Lähi-Idän politiikasta, että "ikinä ei konliktissa niin iso maa ole saanut niin vähän aikaan niin kalliilla hinnalla ... tuloslista Afganistan, Irak, Iran, Israel, Palestiina, Libanon, Egypti: huonommin, huonommin, huonommin, huonommin, huonommin, huonommin, huonommin.
International Herald Tribunessa on uutinen siitä, että Euroopan Parlamentti hyväksyi eilen REACH:in. Kuvassa näkyy muun muassa Väyrynen.
Keskiviikko 13.12.06
REACH ja Euro 5 olivat teollisuuslobbarien riemuvoittoja
Aamulla minä ja pari muuta vihreää tapasimme ympäristökomissaarin Dimasin ja keskustelimme hänen kanssaan EU:n ilmastonsuojelusta vuoden 2012 jälkeen.
Istunnon äänestyksien isoin asia oli REACH. Poikkeuksellisesti esittelijä Sacconi sai puhua vielä ennen äänestystä, ja äänestyksen jälkeenkin. Yleensähän keskustelu on aina erikseen. Kaksi viikkoa sitten syntynyt kompromissi hyväksyttiin äänin 500 ja risat vastaan vajaa 100. Kun se oli hyväksytty, minun jättämästäni ehdotuksesta ei enää äänestetty, ikävä kyllä. Jos minun ehdotuksestani olisi äänestetty ensin, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko se saanut tarvittavan enemmistön.
Kemikaalilaki REACH:in lopputuloksessa tosi moni asia jäi epäselväksi, eli käytännössä sen varaan, miten lakia tulkitaan. Esimerkiksi syöpävaarallisia aineita saa käyttää, jos käyttö "riittävän kontrolloitua". Mutta mitä se tarkoittaa?
Istunnossa oli muitakin tärkeitä äänestyksiä. ”Televisio ilman rajoja”-direktiivistä äänestettiin tosi kauan, äänestettävien kohtien listassakin oli 14 sivua. Vihreiden mielestä kaupallisuudelle annettiin liikaa valtaa. Useimmissa äänestyksissä enemmistön muodostivat konservatiivit ja liberaalit. Vihreät vastustivat muun muassa niin sanotun product placementin sallimista ohjelmissa ja esitimme myös roskaruoan mainonnan kieltämistä lastenohjelmien yhteydessä. Niiden yhteydessähän mainostetaan käytännössä pelkästään roskaa, kuten karkkeja ja perunalastuja. Hävisimme nämä äänestykset. Erityisesti roskaruoan mainonta-asia harmittaa minua.
Tämän päivän Guardian muuten kertoo että UKssa suunnitellaan laihdutuslääkkeiden antamista jopa 12-vuotiaille ylilihaville lapsille. Kaiken huipuksi lapsille voitaisiin ruveta tekemään jopa mahalaukun pienennysleikkauksia. Mminun mielestäni lapsille pitäisi pikemminkin antaa terveellistä ruokaa eikä lihottavaa roskaa.
Guardianissa on myös Stephen Cohenin tosi rankka artikkeli Venäjästä. Hänen keskeinen teesinsä on, että Neuvostoliiton hajoaminen katkaisi väkivaltaisesti Gorbatshovin aikana käynnistyneen demokratia- ja avoimuusprosessin. Kun Neuvostoliitto lakkautettiin, demokratiasta ei juuri piitattu, ja eliitti jakoi valtion valtavan omaisuuden keskenään presidentti Jeltsinin johdolla. Siitähän muuten kerrottiin julkisestikin, että Jeltsin luopui presidenttiydestä ja samalla auttoi silloista pääministeri Putinia nousemaan presidentiksi sen jälkeen, kun tämä oli sitoutunut olemaan asettamatta Jeltsiniä ja hänen perhettään sytteeseen. Länsilehdistössä tämän tulkittiin tarkoittavan nimenomaan sitä, että Jeltsinin perheelleen laittomin keinoin haalima valtava omaisuus turvattiin. Cohen on kirjoittanut aiheesta kirjan "America and the Tragedy of Post-Communist Russia."
Äänestyksessä oli myös autojen päästönormeja koskeva Euro 5. Myös tässä asiassa vihreiden vastustamat asiat menivät valtavalla enemmistöllä, yli 500 ääntä vastaan noin 100. Läpi meni muun muassa maasturien vapauttaminen päästönormeista.
Kaikkien näiden äänestysten tulos oli varsinainen teollisuuslobbarien riemuvoitto. Kaikkiaan tämän päivän äänestysrumba kesti tunnin ja 40 minuuttia.
Sen jälkeen sain antaa aika monta haastattelua REACH:ista ja olin jopa sitä koskevassa Irlannin television keskustelussa.
Kuulin konservatiiviryhmän edustajien selittelevän REACH:iin viime hetkellä tehtyjä huononnuksia sillä, että ilman niitä uutta kemikaalilakia ei olisi saanut lainkaan. No, se oli konservatiiviryhmä itse, joka sen säätämisen olisi estänyt.
Kuulin myös, että Eija-Riitta Korhola on sanonut ”törkeäksi ja populistiseksi” toteamustani, että parlamentin konservatiivit ovat toimineet kemianteollisuuden juoksupoikina ja –tyttöinä. No, on kyllä aika helppo päätyä samaan kuin minä, jos vertaa kemianteollisuudelta tulleita muutosehdotuksia niihin ehdotuksiin, joita kymmenet konservatiiviryhmän jäsenet ovat jättäneet sanasta sanaan samanlaisina eri valiokunnissa. Myös viimeisen neuvotteluyön huononnukset, hormonihäiritsijäkemikaalien ottaminen pois tiukemmin säädeltävien aineiden listasta ja liikesalaisuudeksi määriteltävän tiedon laajennukset, noudattavat kemianteollisuuden vaatimuksia.
Konservatiivit ovat ilmeisesti niin sisäistäneet tehtäväkseen juosta aina sen teollisuuden pillin mukaan, joka kulloinkin vastustaa terveyttä ja ympäristöä suojelevia uudistuksia, että he eivät pidä sitä edes minään asiana. Toivon tosiaan, että joku tutkija joskus kaivaisi ne muutosehdotukset, joita on tullut esimerkiksi auoteollisuudelta ilmanlaatunormeihin ja autojen päästönormeihin, kemianteollisuudelta REACH:iin ja makeisteollisuudelta elintarvikemainontaa käsittelevään lainsäädäntöön, pankeilta pankkilainsäädäntöön, ja vertaisi niitä konservatiivimeppien samasta asiasta valiokunnissa jättämiin muutosehdotuksiin.
Sen jälkeen, kun kaikki haastattelut olivat ohi, juttelin vihreitä ECON-valiokunnassa avustavan asiantuntijan kanssa. Tämä kertoi pyrkivänsä olemaan paikalla, kun lobbarit tulevat puhumaan tässä valiokunnassa oleville vihreiden edustajille. Valiokunnan kokouksessa hän on havainnut, että monet mepit, erityisesti konservatiiviryhmästä mutta joskus muistakin ryhmistä, toistavat ihan sellaisenaan sen, mitä hän on kuullut lobbarien sanovan.
Ja sattuipa vielä, että Corporate Europe Observatory-järjestöltä on tänään tullut sähköposti, jossa puhutaan ydinvoimateollisuuden meppeihin kohdistamasta lobbauksesta. Viesti kertoo, että 27 meppiä on allekirjoittanut FORATOM-järjestön (European Atomic Forum) kirjoittaman aloitteen, joukossa muun muassa brittisosialisti Terry Wynn, espanjalainen konservatiivi Alejo Vidal-Quadras ja suomalainen konservatiivi Eija-Riitta Korhola.
Tiistai 12.12.06
Verheugen on ollut hämmennyksissään
Sää Strasbourgissa on suunnilleen samanlainen kuin se oli Suomessa sieltä lähtiessäni, ei ainakaan lämpimämpi.
Eilisillan tapahtumista on muuten vielä kerrottava, että satuin juttelemaan erään saksalaisen konservatiivimepin kanssa, joka ihmetteli, kun joku oli täysistunnossa väittänyt REACH:ia direktiiviksi, vaikka se on asetus. (Asetus tarkoittaa EU-slangissa lakia, joka on heti voimaantultuaan sellaisenaan voimassa kaikissa jäsenmaissa. Direktiivi taas on puitelaki, josta joka jäsenmaan on erikseen säädettävä oma kansallinen laki, jolla se pannaan toimeen.) Sanoin, että direktiivistä puhui teollisuuskomissaari Verheugen. ”Hän on siis täysin hämmennyksissään”, kommentoi saksalainen. Kysyin, mitä hän tarkoitti. Kuulin ensi kertaa, että saksalaislehdissä on muutama päivä sitten julkaistu kuvia Verheugenista alastomana rannalla yhdessä naispuolisen kabinettipäällikkönsä kanssa. Eräs saksalaislehti oli soittanut keskustelukumppanilleni ja kysynyt kommenttia tästä Verheugen-paljastuksesta. (Verheugenhan on väittänyt vääriksi huhuja seurustelustaan kabinettipäällikkönsä kanssa.) Keskustelukumppanini oli sanonut, ettei hän ole alastomien komissaarien asiantuntija, mutta kuluttajansuojaan liittyviin kysymyksiin Verheugenin toiminnasta hän voi kyllä vastata.
Sama konservatiivikollega muuten kehui, että nimissäni jätetty vaihtoehtoinen REACH-kompromissiesitys oli ”taitava veto”.
Starsbourgin parlamenttirakennuksessa on perinteisiä joulunalusmyyjäisiä, joissa myydään kehitysmaista tulevia käsityötuotteita. Ostin pari Laosissa tehtyä huivia.
Itämeriryhmässä piti keskustella Saksan puheenjohtajakauden (joka siis alkaa vuodenvaihteessa) ohjelmasta Itämeren alueen suhteen. Mutta keskustelu siirtyi käsittelemään Venäjän ongelmia. Eräs kollega kertoi, että Britannian Moskovan suurlähettiläs on jo jonkin aikaa ollut erään nuorisojärjestön häirinnän kohteena, esimerkiksi hänen tapaamisiaan tullaan keskeyttämään ja jopa hänen perheenjäseniään häiritään. Tämä sai alkunsa kun lähettiläs oli paikalla jonkin Putinin politiikkaa vastustavan kansalaisjärjestön kokouksessa. Häirinnän takana on nuorisojärjestö, jolla ei virallisesti ole mitään tekemistä Putinin kanssa, mutta Putin kylläkin silloin tällöin kutsuu järjestön johtoa luokseen teelle. No, tämän päivän Guardian kertoo myös, että Venäjä haluaa käynnistää Lontoossa omien viranomaistensa tutkimukset Lukashenkon kuoleman johdosta. Venäjä ei kylläkään anna brittiviranomaisten tehdä itsenäisesti tutkintaa Moskovassa, siellä rikostutkintaa saavat tehdä vain venäläiset poliisit, britit saavat kyllä olla läsnä joissakin kuulusteluissa.
Reuters kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan Pohjoisen Jäämeren jää hupenee ennätysvauhtia. Tätä menoa meri tulee kesäisin lainehtimaan kokonaan sulana vuoteen 2040 mennessä. Ei ole kauan siitä kun vastaavaa ennustettiin tapahtuvaksi suunnilleen vuoteen 2100 mennessä. Jään sulaminen kiihdyttää ilmaston lämpenemistä entisestään.
Täysistunnossa luovutettiin Saharov-sananvapauspalkinto Valko-Venäjän oppositiojohtajalle Aleksandr Milinkevitshille. Hän puhui muun muassa siitä, miten toisinajattelijaopiskelijoita on suljettu vankiloihin. Viime vaalien jälkeiset mielenosoitukset olivat kuitenkin niin isoja, että edes poliisi ja pidätykset eivät pystyneet estämään ihmisiä osoittamasta mieltään.
Financial Times esittää aika ivallisen oloisia kommentteja sopimuksesta, joka europarlamentin ja ministerineuvoston välillä on saavutettu Euro 5:sta, eli autojen uusista päästönormeista. Lehti kertoo, että USA:n normit ovat yli 2 kertaa tiukemmat. Ensi vuoden alusta USA:ssa astuu voimaan typen oksidien päästöraja 87 mg/km, Kaliforniassa ja 4 muussa osavaltiossa vielä tiukempi eli 40 mg/km. EU:ssa normi on 200 mg/km vuoden 2009 alusta. Vasta vuonna 2015 EU:ssa tulee voimaan päästöraja 80 mg/km. Financial Times mainitsee myös sen, että maasturit saavat vapautuksen näistäkin päästörajoista. European Voice kommentoi, että ensi vuoden alusta eurooppalaisten standardien mukaisia autoja ei saa sitten myydä USA:ssa. Onko tämä eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn edistämistä!
Aika iso osa eurooppalaisista autoista täyttää jo nyt uuden Euro 5:n mukaiset päästörajat. Kaiken huipuksi nevoteltu sopimus kieltää antamasta verohelpotusta pelkästään autoilla, jotka täyttävät ensi vuosikymmenellä voimaan tulevat tiukemmat päästörajat. Jos verohelpotus annetaan niille, se pitää antaa myös Euro 5:n mukaisille autoilla.
Nettiuutisissa on kommentteja komission suunnitelmista EUn päästövähennyksiksi vuoden 2012 jälkeen. Kaikki teollisuudenalat eivät ole innoissaan siitä, että komissio suunnittelee EU:n sitoutumista vähentämään hiilidioksidipäästöjä 30 % vuoteen 2020 mennessä, ilmaston suojelemiseksi. No, arvaahan sen että tupruttajat eivät ole tästä innoissaan. Esimerkiksi lentoyhtiöt urputtavat komission suunnitelmista ulottaa hiilidioksidin päästökauppa myös lentoliikenteeseen.
Israelin pääministeri Olmert on lipsauttanut julkisesti, että Israelilla on ydinase. Sehän nyt on ollut julkinen salaisuus jo vuosia. Mielenkiintoista nähdä, miten ydinsulkusopimuksen jäsenmaat, esimerkiksi USA, reagoivat siihen, että Olmert samalla tuli paljastaneeksi että Israel rikkoo kyseistä sopimusta.
USA:ssa taas säteilysuojaviranomaiset miettivät, pitäisikö radioaktiiviseen poloniumiin liittyviä normeja tiukentaa, etteivät terroristit saa ainetta käsiinsä esimerkiksi valmistaakseen niin sanottuja ”likaisia pommeja”, joissa räjähteenä on tavallinen räjähdysaine. Sen seassa on radioaktiivista ainetta, joka pommin räjähtäessä leviää ympäriinsä.
Illalla osallistuin Suomen puheenjohtajakauden päättäjäisillalliselle. Menin sinne pyörällä ja oli hiukan vaikea löytää oikeaa paikkaa, luulin että ”Palace Rohan” olisi ravintola, mutta se olikin museo. Illan emäntä, ministeri Lehtomäki oli pukeutunut turkiskoristeiseen pukuun. Istuin hänen pöydässään, vihreän ryhmän edustajana, Tanskan entisen pääministerin Poul Nyrup Rasmussenin vieressä. Hänen kanssaan oli tosi hauska jutella. Samassa pöydässä istuvat Strasbourgin kaupungin pormestari, EU:n ulkoasiainkomissaari Benita Ferrero-Waldner ja parlamentin puhemies Borrell innostuivat maistamaan tarjolla olevaa ruisleipää. He panivat sitä suuhun kuiviltaan. Neuvoin panemaan leivän päälle voita. He näyttivät helpottuneilta ja myönsivät, että kuiviltaan leipää olikin vähän vaikea syödä.
Maanantai 11.12.06
REACH-keskustelu täysistunnossa
Jouduin taas heräämään ennen kukonlaulua, koska lento kohti Strasbourgia lähti Tampereelta 6.25. Leuan turvotus on onneksi laskenut, mutta ei aivan kokonaan. Tunnen näyttäväni vielä vähän muotopuolelta, mutta onneksi en sentään aivan silmiinpistävän omituiselta.
Tapani mukaan luin matkalla taas muutaman kilon viime viikolla ilmestyneitä lehtiä. Viime torstain Hesarissa kaksi asiantuntijaa kirjoittaa biokaasusta ja kertoo, että Saksan maatilojen yhteydessä toimii 4000 biokaasuvoimalaa, joiden yhteenlaskettu tehontuotanto vastaa Loviisan ydinvoimalaa. Niinpä, biokaasusta saadaan bioenergiaa ympäristön kannalta edullisemmin kuin muuttamalla ruokaa biopolttoaineeksi. Lisäksi biokaasun tuottaminen karjanlannasta tuottaa ilmastohyötyä kahdellakin tavalla: kyse on uusiutuvasta energiasta ja lisäksi lanta mädäntyessään tuottaisi metaania, joka on 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin poltossa syntyvä hiilidioksidi. Kaiken muun hyvän lisäksi biokaasun valmistaminen lannasta vähentää vesistöjen rehevöitymistä. Suomessa kun on mietitty, tuetaanko biokaasuenergiaa pääsemään meilläkin alkuun vai ei, on katsottu pääasiassa vain yhtä asiaa, energian hintaa, kolminkertaista ympäristöhyötyä ei kauppa- ja teollisuusministeriössämme ole otettu laskelmiin mukaan. Tietysti biokaasua voidaan tuottaa muustakin kuin lannasta, monenlaisista biojätteistä.
International Herald Tribunen pääkirjoitus poimii viime viikolla USA:ssa julkistetusta Irak-raportista kolme suositusta, jotka selkokielellä tarkoittavat, että pitää puhua totta. Suositus numero 46 kehottaa uutta puolustusmiministeriä luomaan ilmapiirin, jossa johtavat sotilasasiantuntijat kokevat voivansa antaa puolueettomia neuvoja siviilijohtajille, presidentti mukaan lukien. Suositus 72 sanoo, että Irakin sodan kustannukset pitää ottaa mukaan vuotuiseen budjettiesitykseen, eikä siis viedä läpi erillisinä kiireisinä lisäbudjetteina. Lisäksi Bushin hallinto on muotoillut budjettiesitykset monimutkaisella tavalla, joka tekee erittäin työlääksi ottaa selville, mikä Irakin sodan todellinen hintalappu on. Suositus 79 kehottaa välittömästi muuttamaan tavan, jolla kerätään tietoja siitä mitä Irakissa tapahtuu kentällä. Nykyisin kerättävät tiedothan systemaattisesti aliarvioivat irakilaisten kuolemia.
Euroopan parlamentin täysistunnon keskustelunaihe oli kemikaalilaki, REACH. Siitä äänestetään keskiviikkona. Puheet olivat suunnilleen sellaisia kuin saattoi olettaakin. Komissaarit Verheugen ja Dimas kehuivat kaksi viikoa sitten sovittua kompromissia ministerineuvoston ja parlamentin neuvottelijoiden välillä, samoin ministeri Pekkarinen puheenjohtajamaa Suomen edustajana, ja myös kolmen suurimman ryhmän puhujat. Parlamentin REACH-raportööri Guido Sacconi vertasi monivuotista uurastustaan vuorikiipeilyyn. Usein, kun paljon vaivaa nähtyään viimein on huipulla, on niin uupunut, ettei enää tunnu paljon miltään ja huipulla voi olla sumua niin, ettei näe paljon mitään.
Vihreiden ensimmäinen puhuja, ruotsalainen Carl Sclyter vertasi Sacconin kompromissia omenaan, joka ajan myötä mätänee ja vihreiden vaihtoehtoehdotusta siemeneen, josta kasvaa hedelmiä tuottava puu. Riitta Myller sanoi mieluummin poimivansa omenan kun se on kypsä eikä odottavansa puun kasvua. Vihreiden toinen puhuja Caroline Lucas Britanniasta sanoi kompromissia isoksi ja yllättäväksi joululahjaksi Saksan kemianteollisuudelle, joka sille annetaan palkinnoksi valtavasta ja isolla rahalla tehdystä lobbauksesta. Vihreä saksalaismeppi Hiltrud Breyer sanoi, että parlamentti on vaatinut tiikeriä, mutta sai hiiren. Ruotsalaisen Junilistan-ryhmän edustaja Hélenè Goudin arvosteli parlamentin demareita siitä, että nämä lankesivat polvilleen konservatiivien ja teollisuuden edessä. Konservatiivien John Bowis sanoi, että mepeille paras joululahja on se, että ensi vuosi on ”REACH-vapaa”.
Omassa puheessani esittelin nimissäni jätettyä vihreiden esittämää vaihtoehtoista kompromissia, joka sisältää ministerineuvostossa parlamentin vaatimuksesta hyväksytyt parannukset, mutta ei viimeisenä neuvotteluyönä konservatiivien vaatimuksesta tehtyjä huononnuksia. Sanoin, että jättämäni vaihtoehtokompromissi poistaa vuorenhuipulta sen sumun, joka viime tipassa lisättiin konservatiivien vaatimuksesta ja joka estää Sacconiakin iloitsemasta täysin sydämin.
Sunnuntai 10.12.06
Sienimetsässä
Lähdimme metsään katsomaan, onko siellä sieniä. Oli, saimme oikein mukavan saaliin suppilovahveroita. On melkein joulukuun puoliväli, on alle kaksi viikkoa vuoden pimeimpään päivään eli talvipäivän seisaukseen.
Lauantai 9.12.06
Järvi tulvii
Mökillä Kuhmoisissa. Järven vesi on korkealla, rannan koivujen, kuusien ja pihlajien tyvet ovat vedessä. Vesi on noussut yli monien naapurien veneiden alapään. Veneet on loppukesästä vedetty kuiville, mutta vesi on noussut. Saa nähdä kuinka veneille käy, jos vesi on näin korkealla vielä silloin, kun järvi jäätyy.
Lyhyt päivä on tosi pimeä, kun kaikki lumi on sulanut. Ihanaa saunoa ja uida.
Perjantai 08.12.06
Naama kuin Retu Kivisellä
Aamupäivällä pidin tiedotustilaisuuden EU:n kemikaalilaista eli REACH:ista. Tilaisuuden piti alkaa Lasipalatsissa kymmeneltä, mutta eilen avustajani huomasivat, että demarikollega Riitta Myllerillä oli tiedotustilaisuus samasta asiasta puoli kymmeneltä toisessa paikassa. Myöhensin omaani puolella tunnilla, ettei menisi niin pahasti päällekkäin. Myös tämän päivän Hesarin ”politiikan kulmapöytä” oli huomannut päällekkäisyyden ja puhui "kilpailevista kemikaalimepeistä". Tilaisuuteen tuli aika monta taloustoimittajaa, vaikutti siltä, että he ennen kaikkea halusivat selkoa siitä, mistä Euroopan parlamentin neuvottelijoiden ja ministerineuvoston välillä on sovittu. Kun läksin Lasipalatsista, sinne tuli iso joukko politiikan toimittajia. Ilmeni, että he olivat tulossa tapaamaan Jorma Ollilaa.
Suoraan tiedotustilaisuudesta menin hammaslääkäriin poistattamaan oikeanpuoleiset viisaudenhampaat, jotka ovat tuntuneet häiritseviltä jo jonkin aikaa. Huolimatta lääkärin antamasta jääpussista leukani alkoi turvota oikelta puolelta niin että samaan Tampereen junaan astunut Raimo Sailas ei ollut tunnistaa minua.
Illalla leukani oli turvonnut niin paljon, että tunsin näyttäväni suunnilleen Retu Kiviseltä.
Torstai 07.12.06
Kiinan seitsemänneksi äveriäin on aurinkopaneelitehtailija
Ympäristö ja turvallisuus-seminaari jatkui, olin aamupäivän sen puheenjohtajana. Myös Wijnand van Ijssel Hollannin ulkoministeriöstä otti Darfurin esimerkiksi siitä, miten yhteiskunnalliset suhteet voivat kuumeta kiehumispisteeseen, kun ympäristö huononee ja samaan aikaan väestönkasvu pahentaa tilannetta.
Luin Guardianista ja International Herald Tribunesta Bakerin ryhmän Irak-raportista. Se on sangen suorasukainen, sanoo että tilanne Irakissa on huono ja huononemaan päin.
Scotland Yard on ilmoittanut tutkivansa Litvinenkon kuolemaa tästä edespäin murhana.
Guardian kertoo, että valtamerien lämpeneminen muuttaa planktonia. Se uhkaa aiheuttaa "nälänhädän meressä". Toisin sanoen monet eliölajit, myös monet kalat, ovat vaarassa menettää ravintonsa, erityisesti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.
International Herald Tribunen ihana kolumnisti Thomas Friedman kertoo, että Kiinan seitsemänneksi rikkain mies Shi Zhengrong, on aurinkopaneelitehtailija. Friedman sanoo: "Ympäristönsuojelijana toivon Shille menestystä. Amerikkalaisena olen huolissani siitä, että ellemme ryhdy tekemään kaikkea voitavaamme omien puhtaiden energianlähteittemme kehittämiseksi, jäämme jälkeen vihreästä teollisesta vallankumouksesta. Nyt useimmat hybridiautomme on tuotu Japanista. Kohta, jos Shi menestyy, useimmat aurinkopaneelimme tulevat Kiinasta."
Britannian valtiovarainministeriä Gordon Brownia arvostellaan uuden budjettiesityksen liian lepsuista ilmastonsuojelutoimista. Brown kuitenkin ehdottaa, että sellaiset uudet asunnot, jotka ovat lähes hiilidioksidipäästöttömiä, vapautetaan verosta 10 vuoden ajaksi. Heinäluoma, kopioi tämä! Sinähän olet luvannut ruveta vihreän energian ystäväksi.
Turkki on luvannut avata Kyprokselle sataman ja lentokentän. Se on hyvä, mutta mahtaakohan se riittää.
Iso pluspiste Nokialle, se on Greenpeacen mukaan maailman vihrein elektroniikka-alan yritys. Hienoa!
Keskiviikko 06.12.06
Itsenäisyyspäivä töissä
Tänä vuonna en mene itsenäisyyspäivän juhliin vaan olen töissä Brysselissä.
Vihreä ryhmä keskusteli siitä, millaisen oman ehdotuksen REACH:ista eli kemikaalilaista jätämme täysistunnolle. Päädyimme siihen, että jätämme kaksi erilaista vaihtoehtoa. Ruotsalaisen Carl Schlyterin ja englantilaisen Caroline Lucasin nimissä jätämme ”oikeasti vihreän” vaihtoehdon, joka on paljon parempi kuin viime viikolla parlamentin ja ministerineuvoston neuvottelijoiden välillä sovittu kompromissi. Minun nimissäni jätämme ”pelastetaan se mitä voidaan” –vaihtoehto, jonka kaikki osat ovat ministerineuvoston hyväksymiä, mutta niistä on vedetty yli viime hetken huononnukset, jotka tulivat kompromissiin konservatiiviryhmän vaatimuksesta ja jotka ovat vastoin ympäristövaliokunnan enemmistön kantaa.
Tämä ”pelastetaan se mitä voidaan” –vaihtoehto ei kaiken järjen mukaan vaarantaisi lopullisen REACH-ratkaisun syntymistä tämän vuoden puolella. Jos parlamentti hyväksyisi ehdotukseni, neuvostolla ei pitäisi olla vaikeuksia sen hyväksymisessä, koska mallin kaikki kohdat on ministerineuvostossa jo hyväksytty ja kokonaisuutena ottaen se on itse asiassa lähempänä ministerineuvoston alkuperäistä kantaa.
Kaiken järjen mukaan parlamentin enemmistön pitäisi tukea minun ehdotustani eikä Sacconin kompromissia, koska minun ehdotukseni muuttaa vaarallisten kemikaalien korvausperiaatetta siihen suuntaan, jota parlamentin enemmistö halusi viime syksynä ja jota ympäristövaliokunta tuki uudestaan tänä syksynä. Saa nähdä, miten käy. Paljon ratkaisee se, onnistunko selostamaan tämän asian kollegoille tarpeeksi selkokielisesti.
Mallini sisältää ne parannukset, jotka parlamentin ja ministerineuvoston välillä tänä syksynä hyväksyttiin kuluttajien oikeuteen saada tietoja kuluttajatuotteiden sisältämistä vaarallisista kemikaaleista, eläinkokeiden määrän minimoimiseen ja korvausvelvollisuuteen. Mallini sisältää myös sen, että hormonihäiritsijäkemikaalit on korvattava turvallisemmilla, silloin kun vaihtoehto on olemassa. Tämänhän Suomi sai viime viikolla jo hyväksyttyä ministerineuvostossa, mutta parlamentin konservatiivien painostuksen takia se vedettiin takaisin viimeisenä neuvotteluyönä.
USA:n uudeksi puolustusministeriksi ehdolla oleva Robert Gates on sanonut senaatin kuulustelussa, ettei USA ole Irakin sodassa voitolla. No siltä se tosiaan näyttää.
Iltapäivällä alkoi seminaari ympäristöstä ja turvallisuudesta. Se on pääsyy siihen, että jäin täksi illaksi Brysseliin. Iltapäivällä kokoontui neljä työryhmää, itse olin ryhmässä, jossa keskusteltiin siitä, miten voidaan ennalta havaita ympäristön tilan huononemisen kärjistyminen turvallisuusuhkaksi, siis aseellisen konfliktin uhkaksi. Keskustelussa todettiin muun muassa, että silloin, kun ympäristön huononeminen saa aikaan ihmisten köyhtymistä, tämä voi aiheuttaa levottomuutta, joka purkautuu konflikteina.
Seminaarin illallispuhuja oli Nick Mabey, joka on työskennellyt myös Tony Blairin esikunnassa, nyt hän on töissä järjestössä nimeltä E3G (Third Generation Environmentalism). Harvinaisen älykästä puhetta oli nautinto kuunnella. Mabey esitti, että ilmastonmuutoksen ensimmäiset seuraukset ovat juuri konflikteja, tyyppiä Darfur. Hänen mielestään ilmastonmuutosta pitäisi tarkastella nimenomaan turvallisuusuhkana, koska se uhkaa olemassaolomme perusasioita. Olemme valmiit sijoittamaan maanpuolustukseen isot rahat vaatimatta takeita siitä, että joku tosiaan valmistelee hyökkäystä maahan. Vastaavalla tavalla pitäisi suhtautua ilmastonsuojeluun. Ilmastonmuutokseen tosin ei ole olemassa asevaraista ratkaisua, esimerkiksi hyökkäys Kiinaan ei yhtään auttaisi painamaan sen hiilidioksidipäästöjä alas.
Kiinan näkeminen kilpailijana vaikeuttaa ratkaisun löytämistä. Kun Kiina nähdään potentiaalisena sotilaallisena kilpailijana, sitä ei haluta auttaa kehittymään.
Epäröimme, kannattaako sijoittaa rahaa sellaisen onnettomuuden estämiseen, jonka toteutumisesta emme ole aivan varmoja. Esimerkiksi terveudenhuollossa emme toimi näin. Jos on olemassa pienikin influenssapandemian riski, teemme kaiken voitavamme estääksemme pandemian ennakolta. Myös kriisinhallinnassa tarvitsemme palokuntien sijasta tulipalon ennaltaehkäisyä.
Tiistai 05.12.06
Ydinvoiman edullisuuskuplakin puhkesi
Helsingin Sanomat arvioi, että Olkiluodon ydinvoimalaitoksen viivästyminen maksaa 600 miljoonaa euroa.
Aikoinaan Lipposen II hallitukselle ministeri Mönkäreen johdolla tehdyt laskelmat, joiden perusteella ydinvoimaa väitettiin edullisimmaksi tavaksi toteuttaa Suomen Kioto-tavoitteet, arvioivat kansantaloudelliseksi eroksi vihreämmän vaihtoehdon ja ydinvoimavaihtoehdon välillä 1-3 mrd mk. Se on 200-600 miljoonaa euroa. Tuo oletettu taloudellinen etu on siis kutakuinkin syöty. Vihreämpi vaihtoehto perustui uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuden parantamiseen ja kivihiilen korvaamiseen maakaasulla.
Lensin aamuvarhain kohti Brysseliä. Auringon noustua taivaalla näkyi vielä kalpea täysikuu. Brysselin ympäristön peltojen väritilkutus näytti tosi kauniilta pilvisessä säässä. Puiden latvat paljastivat tuulen.
Suomen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 2000-2004 16,4 % mikä oli enemmän kuin yhdessäkään isossa teollisuusmaassa. USA:n päästöt nousivat tuona jaksona vain 1,3 %, kertoo Valkoisen talon tiedote.
Kun tulin toimistolle Brysseliin, näin CNN:n nettiuutisen, jossa kerrotaan siitä miten pääministeri Vanhanen, Suomen seksikkäimmäksi mieheksi nimetty, lopetti tekstiviestillä suhteen naisystävään, jonka oli tavannut Internetissä. Tämä taitaa jäädä näyttävimmäksi kansainväliseksi uutiseksi Suomen EU-puheenjohtajuudesta.
FAO:n raportti kertoo, että karjatalous tuottaa 18 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Osa tästä johtuu siitä, että karjan laitumiksi hakataan metsiä, osa taas metaanista, jota naudat ja lampaat ja muut märehtijät röyhyttelevät ilmaan melkoisia määriä.
Financial Timesin mukaan Britannian ympäristöministeri David Miliband on kuvannut kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja samaan tapaan kuin itsekin olen tehnyt. Hallitukset ovat kuin vanhanajan herrasmiehet, jotka oven edessä kumartelevat toisilleen: ”Olkaa hyvä, te ensin”, eivätkä saa mentyä ovesta sisään. Lehti viittaa siihen, että EU:n teollisuuskomissaari Verheugen on vaatinut, ettei EU sitoudu päästövähennyksiin ilman muita maita. Hän siis noudattaa ”te ensin”-logiikkaa.
Illaksi olin kutsunut Brysselin kotiini vihreitä kollegoita sekä ympäristövaliokunnan ja teollisuusvaliokunnan vihreitä avustavia asiantuntijoita. Se oli yhdistetty pikkujoulu, itsenäisyyspäivän aattojuhla ja taulun tupaantuliainen. Taulun ostin kyllä jo viime syksynä Henrika Laxilta, mutta en ole vielä ehtinyt juhlia sen saapumista kotiin. Tarjosin lappilaisia ja libanonilaisia herkkuja, ja vähän perulaistakin. Oli kivaa.
Maanantai 04.12.06
Olkiluodon uudesta ydinvoimalasta Kioto-floppi
Olkiluodon uuden ydinvoimalan rakentamisaikataulu viivästyy edelleen. Nyt aikataulu laajaa jäljessä puolitoista vuotta. Itse rakennustyöt ovat olleet käynnissä suunnilleen saman ajan, puolitoista vuotta. Nyt sanotaan, että voimala tulee olemaan kaupallisessa käytössä 2010-2011.
Tämä tarkoittaa, että uudesta ydinvoimalasta ei tule olemaan apua Kioton tavoitteen saavuttamisessa. Muistan, että eduskunnan väitellessä siitä, annetaanko uudelle ydinvoimalalle lupa, me jotka vastustimme lupaa, varoitimme juuri tästä. Jos Kioto-tavoitteen saavuttaminen pannaan käytännössä yhden kortin varaan ja rakennusaikataulu viivästyy – kuten suunnilleen kaikille maailman ydinvoimalaitoksille on käynyt – Suomi joutuu hankaluuksiin. Muistan, että esimerkiksi eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen varoitti tästä.
Toisin sanoen pääasia, jolla lupaa uudelle ydinvoimalalle perusteltiin, on nyt osoittautunut toiveajatteluksi.
Lauantain Guardian kertoo rankkasateen aiheuttamasta tulvasta ja maanvyörystä Etelä-Nepalissa, Khtebarin kylässä. Ennen vanhaan oli pieniä tulvia suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa. Mutta kaksi kaikkien aikojen pahinta tulvaa on koettu kolmen viime vuoden aikana. Sateet ovat muuttuneet ja tulevat yllättävinä aikoina. Tutkijat sanovatkin, että Nepalissa ilmaston lämpeneminen ja myös sateiden lisääntyminen kuuluu maailman nopeimpiin. Nepalissa ja Bhutanissa ainakin 44 järveä, joihin kertyy sulamisvettä jäätiköiltä, kasvavat niin nopeasti että niiden pelätään tulvivan yli äyräidensä noin kymmenessä vuodessa.
Lauantain Financial Times kertoo, että viime viikon REACH-neuvottelutulokseen pettyneimpiä ovat ympäristöjärjestöt. Myös perjantain International Herald Tribune kertoo, että REACH:iin kohdistui kaikkien aikojen kovin lobbauskampanja.
Sunnuntai 03.12.06
Mikä vuodenaika nyt on?
Aamulehdessä eräs kolumnisti kysyy, onko nyt syksy, talvi vai kevät. Hyvä kysymys.
25.11. ilmestynyt eli viime viikon New Scientist, kommentoi pääkirjoituksessaan Nairobin ilmastokokousta: ”Maailman hallitukset kulkevat unessa kohti ilmastokatastrofia. Se tuli selväksi YK:n uusimmassa ilmastokonferenssissa Kenian Nairobissa. ... Konferenssista puuttui johtajuus ... Aiemmissa ilmastokonferensseissa EU on vetänyt neuvotteluja eteenpäin, mutta siellä, Suomen puheenjohdolla, se [EU] oli eksyksissä ja vaikutti hajanaiselta".
Suomen roolia EU:n puheenjohtajana Nairobissahan on arvosteltu ankarasti. Muutama päivä sitten Kaleva-lehdessä ympäristöministeri Enestam, johon kritiikki pääasiassa kohdistuu, haukkuu puolestaan ympäristöjärjestöt. Mielestäni Enestam osoittaa tuossa haastattelussa venäläistä asennetta kansalaisjärjestöjä kohtaan. Eihän Suomen poliittiseen kulttuuriin ole aikoihin kuulunut, että kansalaisjärjestöjen edellytettäisiin olevan samaa mieltä hallituksen kanssa. Jos jonkin kehitysmaan hallitus vaatii tällaista, me sanomme heille, ettei se kuulu sivistyneen oikeusvaltion meininkiin.
Olen minäkin vuosien varrella ollut monesta asiasta eri mieltä ympäristöjärjestöjen kanssa. Kun Kioton tarkemmista säännöistä neuvoteltiin, kannatin valtioiden välistä päästökauppaa, ympäristöjärjestöt pitivät sitä pahana. Nyt en pidä järkevänä kokonaan vastustaa esimerkiksi biopolttoaineista, hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia, tai trooppisten metsien ottamista mukaan ”Kioto kakkoseen”. Monet ympäristöjärjestöt suhtautuvat näihin asioihin hyvin kielteisesti, minä asettaisin pikemminkin ympäristökriteereitä. Mutta silti arvostan ympäristöjärjestöjä.
Lauantai 02.12.06
”Tseh tseh susi”
Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokous. Tarja Cronberg esitti mielestäni erinomaisen yhteenvedon siitä, mitä on vihreä talouspolitiikka. Itse puhuin ilmastosta. Oli tosi hauskaa tavata pitkästä aikaa vihreitä aktiiveja. Tunnelma oli hyvä.
Illansuussa läksin junalla kohti Jämsää ja Kuhmoisten mökkiä. Mökillä kerroin Jukalle saaneeni viikon varrella sähköposteja eräältä kansalaiselta, joka vaikuttaa uskovan, että vihreät kuljettelevat susia autojen takaluukuissa seudulta toiselle. Hänen viestiensä perusteella hän tuntuu pitävän tätä yleisesti tunnettuna tosiasiana.
”Joo, menee vain autolla metsän laitaan ja sanoo tseh tseh susi, hyppääpäs takapaksiin”, Jukka kommentoi.
Jos sama ihminen vielä kirjoittaa minulle, ehkä kysyn, miten hän itse pyydystäisi suden elävänä autoon.
Kuhmoisissa on lämmintä ja märkää. Ei tunnu joulukuun alulta. Ihan kaikki lumi on sulanut pois. Missään ei näy jäätä. Olisimme aivan hyvin voineet jättää sisälle vesiastiat täyteen, kun viimeksi läksimme pois.
Perjantai 01.12.06
Konservatiivit saivat läpi kemikaalivesityksen
Aamulla vahvistui, että ministerineuvoston ja parlamentin välinen neuvottelutulos REACH:ista on syntynyt ja että hormonihäiritsijäkemikaaleja koskeva vesitys tehtiin ja samoin lisättiin sen kemikaaleja koskevan tiedon määrää, joka luokitellaan liikesalaisuudeksi.
Yöllä konservatiiviryhmän neuvottelijat eivät kuitenkaan silti ilmoittaneet varsinaisesti tukevansa lopputulosta. Mutta päivemmällä kuulin, että konservatiivien REACH-neuvottelijat kulkevat suu messingillä. Minun on todella vaikea eläytyä sellaisiin ihmisiin, jotka iloitsevat siitä, että ihmisten terveyden suojelua vesitetään.
Juuri hormonihäiritsijäkemikaaleistahan on tullut paljon uutta huolestuttavaa tietoa. Eräät brittiasiantuntijat ovat sitä mieltä, että iso osa rintasyövistä voi johtua elimistöön kertyneistä teollisista kemikaaleista, jotka häiritsevät hormonitoimintaa.
jatkuu...
Kajaanin tilaisuudessa, jossa käsiteltiin sitä, mitä me itse kukin voimme tehdä ilmaston pelastamiseksi, kuulin että suomalainen kuluttaa luonnonvaroja vuodessa keskimäärin 100 tonnia. Se tekee viikossa 2 tonnia ja päivässä 274 kg. Toisin sanoen aikuinen suomalainen kuluttaa päivässä luonnonvaroja suunnilleen neljä kertaa oman painonsa verran. Tilaisuudessa puhunut jäteneuvoja esitti Mauritz Nylundin oivaltavan runon, siteeraan sen tässä:
”Toivomuslista:
Omakotitalo.
Sauna.
Uima-allas.
Tenniskenttä.
Vesitaso.
Haaremi.
Hyvä kunto.
Kuolemattomuus.
Siinä kaikki.
Toistaiseksi.”
-Mauritz Nylund
Illaksi köröttelin linja-autolla Kajaanista Joensuuhun, jossa on viikonloppuna Vihreiden puoluevaltuuskunta. Matka kesti neljä tuntia, takapuoli puutui.
Marraskuu»
Lokakuu»
|