Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
 

 

Lokakuu 2006

 

Tiistai 31.10.06


Kouluvierailu

Pyhäinpäiväviikolla Euroopan parlamentissa ei ole virallisia kokouksia, saan olla Suomessa. Tänään olin Helsingissä, kävin muun muassa Etelä-Tapiolan lukiossa puhumassa EU:n ympäristöpolitiikasta.

Uutiset lupasivat illaksi lumisadetta. Helsingissä se tuli vetenä, mutta kuulin että isossa osassa Etelä-Suomea lumentulo on ollut tosi runsasta, junaliikenne on vaikeuksissa muun muassa Tampereella.

Maanantai 30.10.06


Päästöjen vähentäminen paljon halvempaa kuin ilmastonmuutos

Päivän pääuutinen on Britanniassa julkaistu Maailmanpankin entisen pääekonomistin Nicholas Sternin raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talouteen. Viime viikolla brittilehdistössä, muun muassa Guardianissa, on ollut siitä ennakkotietoja.

Stern kertoo taloustieteilijän kielellä itse asiassa saman, mitä ilmastontutkijat ovat sanoneet jo monta vuotta. Ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään tulee todella kalliiksi. Päästöjen vähentäminen maksaa paljon, mutta kuitenkin erittäin paljon vähemmän kuin ryöstäytyvä ilmastonmuutos. Jos päästövähennystoimissa vetkutellaan, tämä voi johtaa maailmanlaajuiseen talouskriisiin, jota voidaan verrata 1930-luvun lamaan tai toisen maailmansodan taloudellisiin vaikutuksiin.

Sternin raportin keskeiset viestit ovat seuraavat: Ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset voidaan välttää, jos ryhdytään ripeästi päästövähennyksiin. Muutoin lmastonmuutos voi vuoteen 2050 mennessä leikata 5-20 % globaalista kansantuotteesta, ja jopa enemmän. Tämä on verrattavissa 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan vaikutuksiin. Viivyttely käy hyvin kalliiksi. Vaikutukset tuntuvat joka maassa. Torjuntatoimet maksavat, mutta niiden hinnaksi tulee noin 1 % globaalista kansantuotteesta vuoteen 2050 mennessä. Investoinnit, joilla globaalit päästöt saadaan nopeaan laskuun, on tehtävä 10-20 vuoden kuluessa. Globaaleja päästöjä on alennettava nykyisestä vähintään 25 % vuoteen 2050 ja pitemmällä aikavälillä 80 %.

Toisaalta ilmastonsuojelu luo myös miljardien eurojen vuotuisen bisneksen ja paljon uusia työpaikkoja. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen tuottaa myös suuria oheishyötyjä hengitysilman puhdistumisen vuoksi. Tekniikat, joilla päästöjä vähennetään, saadaan käyttöön antamalla päästöille hintajoko, veroilla tai päästökaupalla. Lisäksi julkisen vallan on nopeutettava innovaatioita ja teollisuusmaiden tulee tehdä, teknologiayhteistyötä kehitysmaiden kanssa. Tekniikka ei yksin riitä, lisäksi on suojeltava metsiä. Mutta ilmastonmuutosta ei enää voida pysäyttää kokonaan myös toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi tarvitaan.

Lauantai 28.10.06


Aamulla maa oli valkoinen. Lumi teki maiseman heti valoisammaksi. Myös kotona sisällä oli heti paljon valoisampaa.

Serbiassa on kansanäänestys perustuslaista, jonka keskeinen pointti on se, että Kosovo on erottamaton osa Serbiaa. Kosovon albaaneilla ei äänioikeutta. Onpa varsinainen "erottamaton osa", jonka asukkailla ei ole äänioikeutta.

Perjantai 27.10.06


Ydinvoima on taantuva ala

Tekstiviesti kertoi suru-uutisen. Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundan on kuollut. Se on todella surullista, hän oli hieno kirjailija ja merkittävä ohjaaja.

Olin Tallinnassa Viron vihreiden järjestämässä ilmasto- ja energiaseminaarissa.

Brittiläinen energiatutkija Anthony Froggatt kertoi muun muassa, että maailmassa rakennettavasta uudesta sähkövoimalatehosta vain noin 1,5 % on ydinvoimaa, noin 30 % ”uusia uusiutuvia” eli toisin sanoen muuta uusiutuvaa energiaa kuin vesivoimaa, toisin sanoen siis tuuli- ja aurinkoenergiaa sekä bioenergiaa. Ydinvoimatehon määrä on kääntymässä laskuun, koska vanhimpia voimalaitoksia poistetaan käytöstä. Ydinvoima on siis taantuva energiamuoto. Olkiluotoon rakenteilla oleva ydinvoimala ei ole kovinkaan rohkaiseva esimerkki, se näyttää ylittävän kustannusarvionsa jopa 50 %:lla. Jos maailman ydinvoimateho kaksinkertaistettaisiin, tarvittaisiin niin sanottuja nopeita eli hyötöreaktoreita. Maailmassa kiertävän plutoniumin määrä nousisi 6000 tonniin vuosittain, kun nyt plutoniumin sotilaaalliset varastot ovat nyt 150 tonnia.

Kaksi kolmasosaa EU:n sähköntuotantokapasiteetista on joka tapauksessa uusittava vuoteen 2030 mennessä. On tärkeää suunnata nämä investoinnit ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin.

Saksalaisen Freiburgin kaupungin ympäristöpäällikkö kertoi rohkaisevan esimerkin. Hänen kaupunkinsa päätti vaatia uusilta taloilta tiukempaa energiatehokkuutta kuin valtion rakennusnormit edellyttäisivät. Ensin rakennusyhtiöt ja arkkitehdit panivat kovasti hanttiin. Kaupunki ei antanut periksi. Nyt tällä tavalla alkuun pantu energiansäästön ja uusiutuvan energian osaaminen on poikinut kaupunkiin 500 miljoonan euron vuotuisen liikevaihdon, 9400 työpaikkaa ja 1500 yritystä.

Viron kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston johtaja kehotti pankkeja vaatimaan asiakkaan talossa energiakatselmusta aina, kun pankki antaa lainaa remonttiin tai uuden talon rakentamiseen. Tämä ministeriön energiaosaston johtaja puhui muuten todella eri tyyliin kuin suomalainen kollegansa.

Minun piti palata Suomeen laivalla puolen päivän jälkeen, mutta laivavuoro peruutettiin myrskyn takia. Sain paikan iltalennolta. Kun iltapimeässä tulin Tampereen lentokentälle, satoi räntää. Siitä tiesi tulleensa kotiin.

Torstai 26.10.06


Härkätaistelujen ja tupakanviljelyn tuki jatkuu.

Istunnossa oli budjettiäänestys, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Vihreät esittivät muun muassa, että härkätaisteluille ei annettaisi tukirahaa. Hävisimme. Esitimme myös tupakanviljelyn tuen lopettamista, hävisimme senkin. Esitimme myös sitä, että energiakasvien tuotannolle annetaan tukea vain edellyttäen, että energia- ja ympäristötaseet ovat positiiviset eli energiaa tulee enemmän kuin kuluu ja että myönteiset ympäristövaikutukset ylittävät kielteiset. Tämä ehdotus hyväksyttiin.

Tämän vuoden Sakarov-palkinnon voittajaksi on valittu Alexander Milinkevich, Valko-Venäjän oppositiojohtaja.

Vihreän ryhmän kalastusasiantuntija Michael Earlelta tuli sähköposti, jossa kerrotaan hänen viime viikolla Kanarialla tekemistään havainnoista, jotka viittaavat siihen, että Kanarian viranomaiset katsovat läpi sormien laitonta kalastusta. Hän ja vihreä meppi Marie-Hélène Aubert olivat nähneet satamassa Lian Run-nimisen laivan. Michael tiesi, että tämännnimisiä laivoja on monta. Epäröinnin jälkeen viranomaiset kertoivat, että kyseessä on Lian Run 21. Laivan nimen alta erottui toinen nimi, Sierra Grana. Laivan komentosillan rekisterinumero kuului IMO:n rekisterin mukaan Timanfaya-nimiselle laivalle, jonka omistaa espanjalainen firma Tredagar SA. Laivassa oli Panaman lippu. Laivan jäähdytetystä ruumasta purettiin laatikoita, joissa luki Lian Run ja erilaisia numeroita. Laiva siis kokosi kalaa erinumeroisilta Lian Run-laivoilta, kaikkiaan 12:lta, ja lisäksi 3 muulta alukselta. Paperien mukaan kala tuli Ghanan vesiltä. Ghanan kalastusvalvoja Mamayawa, joka oli ollut puhumassa vihreiden seminaarissa Kanarialla, ei tiennyt mitään Lian Run-nimisille laivoille annetuista kalastusluvista.

Jos Kanarialla syö kalaa, saattaa siis hyvinkin syödä laittomasti kalastettua sellaista.

Illansuussa palasin Frankfurtin kautta Helsinkiin. Jatkoin sieltä vielä Tallinnaan. Menin syömään ei-Schengen puolen ravintolaan lentokentällä. Halusin juoda vettä, mutta en pullovettä, koska Helsingissä pulloveden juomisessa ei ole mitään järkeä, se tuottaa vain tuiki turhaa muovipulloroskaa. Ravintolan tiskillä ei ollut kranavesihanaa. Hain kraanaveteni lähimmästä vessasta.

Kauppalehdessä on juttu komission ilmoituksesta tutkia Olkiluodon ydinvoimalahankkeelle myönnetty valtiontuki. Jutussa haastateltu ministeri Pekkarinen myöntää epäsuorasti, että Olkiluoto on saanut Ranskasta valtiontukea, 570 milj euron lainan valtiontakuiden muodossa, samoin Finnveran apulaisjohtaja Pekka Karkovirta.

Keskiviikko 25.10.06


Parlamentti vaatii Venäjää tutkimaan kunnolla Anna Politkovskajan murhan

BBC:n aamu-uutiset kertovat, että Kiinaan on rakenteilla hiilidioksidipäästötön kaupunki Shanghain lähelle.

Parlamentissa oli erityisistunto sen johdosta, että on kulunut 50 vuotta Unkarin kansannoususta. Istunnossa puhui Unkarin presidentti.

Täysistunto hyväksyi päätöslauselman Anna Politkovskajan murhan johdosta.
Siinä todetaan muun muassa, että vähän aiemmin oli murhattu Venäjän keskuspankin johtaja, joka yritti uudistaa maan pankkijärjestelmää, ja Itar-Tass uutistoimiston kaupallinen johtaja. Toimittajat ilman rajoja-järjestön mukaan Venäjä on yksi niistä maista, joissa toimittajia murhataan eniten. Murhia ei enimmäkseen ole selvitetty. Päätöslauselma vaati Venäjää tutkimaan kunnolla Politkovskajan murhan ja rankaisemaan syylliset.

Päätöslauselmassa rintasyövästä todetaan muun muassa, että tähän tautiin kuolee vuosittain 88 000 naista ja 1000 miestä. Rintasyöpä on EU:ssa 35-59-vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy. 12 % niistä naisista, joilla todetaan rintasyöpä, on toteamishetkellä alle 45. Mammografiaseulonta voi laskea 50-69-vuotiaiden naisten rintasyöpäkuolleisuutta jopa 35 % ja merkittävästi myös 40-49 vuotiaiden keskuudessa. Mutta seulonta on hyvin eritasoista eri jäsenmaissa.

Tiukin äänestys käytiin Espanjan rauhanprosessia koskevasta päätöslauselmasta. Äänestys oli varsin erikoinen. EPP eli konservatiiviryhmä esitti muotoilua, jonka pointti oli se, että baskien ETA-järjestön kanssa ei pitäisi neuvotella. Se hylättiin. EPP yritti kumota tämän päätöksen muotovirheen nojalla kumota. Kiistaa kesti noin 20 min, ja vuoron perään salin oikea puoli salia taputti ja vasen buuasi, ja sitten toisin päin. Lopulta äänestys uusittiin ja tulos oli sama. Hyväksytyksi tuli päätöslauselma, jossa tuettiin Espanjan kansankongresssin jo hyväksymää toimintalinjaa.

Parlamentti keskusteli myös Norsunluurannikon myrkkykatastrofista, myrkyllisen jätteen dumppaamisesta sinne.

WWF arvostelee, EU:n kalastusnston päätöstä Itämeren turskan kalastuskiintiöistä. WWF:n mukaan EU on nyt toistamassa virheet, jotka johtivat Pohjois-Atlantin turskakannan romahdukseen. Itämeren turskan ylikalastus muuten pahentaa myös meren rehevöitymistä.

75 % eurooppalaisista autonvalmistajista ei ole parantanut autojensa polttoainetehokkuutta luvatussa tahdissa. Parhaiten on suoriutunut Fiat. Muut jotka ovat vähentäneet autojen bensankulutusta luvatussa tahdissa, ovat Citroen, Renault, Ford, Peugeot. Huonoin on Nissan, muut peränpitäjät ovat Suzuki, Mazda, Audi, Volvo, BMW ja Volkswagen.

WWF on eilen julkistanut tuoreen raportin ekologisista jalanjäljistä. Suomalaisten ekologinen jalanjälki henkeä kohden on maailman kolmanneksi suurin, edellämme ovat vain Arabiemiraatit ja USA. Toisaalta Suomi on yksi niistä maailman maista, joiden oma biokapasiteetti riittää kattamaan jalanjälkemme. Mutta syytä omakehuun ei todellakaan ole. Muun muassa energian kulutus jatkaa kasvuaan Suomessa, ja on henkeä kohti Suomea suurempi vain neljässä muussa maassa.

Tiistai 24.10.06


Kännykän käyttö voi huononontaa sperman laatua. Komissio tutkii Olkiluodon ydinvoimalan rahoitusta.

BBC:n aamu-uutisissa Suomi mainitaan sympaattisessa valossa. BBC kertoo, että Suomen EU-puheenjohtajuussivuista on myös latinankielinen versio. Latinankielisillä nettisivuilla on enemmän tilaajia kuin ranskankielisillä. BBC kertoo myös, että Yleisradio lähettää latinankielisiä radiouutisia. Niillä on ulkomailla enemmän kuulijoita kuin suomenkielisillä uutisilla. Uutisen säestyksenä on Elvistä latinaksi karaokessa.

Strasbourgissa on selvästi syksyistä, puissa on keltaisia lehtiä, pensaissa punaisia. St Paulin kirkon ovisyvennyksen koditonta ei näy, ei ole näkynyt kertaakaan kesän jälkeen.

Guardianin mukaan 61 % briteistä haluaa maansa armeijan lähtevän Irakista tämän vuoden loppuun mennessä, riippumatta siitä miten Irakille käy ja haluaisiko USA brittien jäävän.

Guardianissa kerrotaan myös, että USA:ssa hedelmällisyysklinikoilla on havaittu miesten sperman olevan sitä huonompaa mitä enemmän mies käyttää kännykkää. Niillä, jotka käyttävät kännyä päivittäin 4 tuntia, sperman liikkuvuus on keskimäärin 30 % alempi kuin niillä, jotka eivät käytä kännyä lainkaan. Kaikki sperman laatua kuvaavat mittarit, myös elävien siittiöiden määrä, ovat sitä huonompia mitä enemmän mies käyttää kännykkää.

Jos kännykän käyttö vaikuttaa siittiöihin, luulisi sen vaikuttavan muihinkin elimistön soluihin. Kännyköiden terveysvaikutuksien tutkimisessa on mielestäni liikaa keskitytty sen seuraamiseen, aiheuttaako kännyköiden säteily syöpää. Voihan mikroaaltosäteily aiheuttaa soluissa ja elimistössä muutakin.

Istunnossa keskusteltiin rintasyövästä, tarkemmin sanottuna siitä, miten rintasyöpäpotilaita voitaisiin auttaa normaaliin työelämään. Keskustelussa todetaan muun muassa, että eri maissa rintasyövän hoito- ja seulontasysteemit ovat aivan erilaisia. Tasa-arvokomissaari Vladimir Spidla käytti ärsyttävän puheenvuoron, hän sanoi, että rintasyöpä estää normaalielämän. Omassa puheenvuorossani protestoin tätä vastaan ja sanon mielestäni olevani esimerkki siitä, että ajoissa todettu ja hoidettu rintasyöpä ei millään tavalla estä normaalia työntekoa eikä muutakaan normaalia elämää.

Istunnossa keskusteltiin myös ruotsalaisen vihreän mepin Carl Schylterin raportista, joka koskee vaarallisiksi osoittautuneiden PFOS-kemikaalien käytön kieltämistä. Noita kemikaaleja on käytetty muun muassa teflonin ja goretexin valmistamiseen sekä tekstiilien käsittelemiseen vettä ja likaa hylkiviksi. Carl on saanut ministerineuvoston kanssa neuvoltetua paljon tiukemman päätöksen kuin komissio oli esittänyt. Tässä yhteydessä hyväksytty velvollisuus korvata PFOS-kemikaalit turvallisemmilla, kun vaihtoehto on olemassa, liittyy myös REACH-kemikaalilakiesitykseen. Parlamentti on REACH:issa vaatinut aivan saman periaatteen toteuttamista eli velvollisuutta korvata vaarallisimmat kemikaalit turvallisemmilla. Ministerineuvosto ja komissio ovat REACH-käsittelyssä rypistäneet vastaan. Tänään istuntokeskusteluun osallistui myös teollisuuskomissaari Verheugen. Ja yllätys yllätys, hän argumentoi tiukan korvausvelvollisuuden puolesta, päinvastoin kuin hän on tähän asti REACH:in yhteydessä tehnyt. Verheugen sanoi muun muassa, ettei hän – nimenomaan teollisuuskomissaarina – hyväksy sitä, että vaarallisten aineiden käyttöä jatkettaisiin vain siksi, että teollisuus on investoinut niiden tuotantoon. Ihmisiä ja ympäristöä ei pidä altistaa riskeille, jotka ovat vältettävissä.

No, toivottavasti Verheugen todella toimii tänään julistamansa linjan mukaan myös REACH-käsittelyssä, tähän asti hänen linjansa on ollut tasan päinvastainen.

EU:n komissio ilmoittaa alkavansa tutkia Olkiluotoon rakenteilla olevan ydinvoimalan rahoitusta, tarkemmin sanottuna Ranskan hankkeelle antamaa antamaa vientitakuuta. Jos komissio päätyy siihen, että ydinvoimalaitoksen rakentaja Areva on saanut laitonta valtionapua, tuki on maksettava takaisin. Muussa tapauksessa komissio voi viedä asian suoraan EY-tuomioistuimeen. Pikkulinnut kertovat, että komission sisällä on asiasta käyty melkoinen vääntö. Ydinvoimamyönteiset komissaarit olisivat halunneet katsoa asiaa läpi sormien. Vihreät arvostelivat sitä, että komissio näköjään jättää tutkimatta kaksi muuta syytöstä kielletystä valtiontuesta, Ruotsin valtion antaman tuen ja Baijerin osavaltion pääosin omistaman Bayerische Landesbankin myöntämän halpakorkoisen lainan.

Britannian ulkoministeri Margaret Beckett on pitänyt Berliinissä hienon linjapuheen ilmastosta. Siinä hän totesi muun muassa, että merenpinnan nousu puolella metrillä ajaa kaksi miljoonaa ihmistä kodeistaan Niilin suistossa ja metrin nousu 25 miljoonaa ihmistä Bangladeshissa. Sateet vähenevät pahiten Saudi-Arabiassa, Iranissa ja Irakissa – joissa sadetta ei ennestäänkään ole ollenkaan liikaa. Beckett totesi, että ilmastonmuutos pahentaa kaikkia niitä jännitteitä ja ongelmia, joita maailmassa on ennestään. Tätä menoa maailma on menossa suoraa päätä ilmastokaaokseen.

Maanantai 23.10.06


Euroopan ammattiliittojen keskusjärjestö ETUC vaatii Kioton sopimuksen tiukentamista vuoden 2012 jälkeen. ETUC vaatii EU:ta alentamaan päästöjään ainakin 25 % vuoteen 2020 mennessä ja 75 % vuoteen 2050, ja sitoutumaan tähän odottamatta kansainvälisten ilmastoneuvottelujen tulosta. Reipas kannanotto! Olisipa Suomen SAK yhtä reipas. Ikävä kyllä SAK on ympäristöasioissa nykyisin aika lailla patruunoiden juoksupoika, ja sitä paitsi taantumuksellisempien patruunoiden.

Tutkimus Euroopan kaupunkien ilman laadusta kertoo, että useimmissa kaupungeissa hengitysilman puhtausnormit eivät täyty, eli saasteita on liikaa. Tutkituista kaupungeista vain kuusi selvisi puhtain paperein: Heidelberg, Göterborg, Nicosia, Saracosa, Tampere ja Turku.

22.10.06


Viikonloppu Barcelonassa

En mennyt viikonlopuksi kotiin, vaan jäin matkan varrelle Barcelonaan, jatkan sieltä maanantaina Strasbourgiin. Jukka tuli Barcelonaan Suomesta.

Oli lämmintä ja kaupunki oli tosi viehättävä. Gaudin suunnittelemat talot olivat vielä ihanampia kuin kuvissa. Vasta täällä tajusin, että itävaltalainen arkkitehti Friedensreich Hundertwasser, jonka taloista olen aina pitänyt, on ottanut vaikutteita Gaudiltaa. Gaudin taloissa on todella paljon yksityiskohtia, jotka ovat ihan samanlaisia kuin Hundertwasserilla, vapaalla kädellä vedetyt viivat, pyöreät muodot, värikkäät veistokset ja koristeet, rikotut värilliset kaakelit. Gaudin ja hänen hengenheimolaistensa villin iloinen jugend syntyi vastavetona 1800-luvun aneemiselle klassismille. Hundertwasserin työ on antiteesi teolliselle rakentamiselle, joka monistaa taloja yhtä hyvin kuin laseja ja lusikoita, ja joka palvoo suoraa viivaa ja geometrisia muotoja. Gaudi oli poliittisesti konservatiivi ja harras katolinen, Hundertwasser oli räväkkäsuinen kapinallinen.

Jukka toi mukanaan syyskuun Scientific American-lehden. Siinä on iso kokonaisuus teknisistä ratkaisuista, joilla päästöjä voidaan vähentää. Lehdessä todetaan sama, jonka olen kuullut lukemattomilta asiantuntijoilta, nopein ja halvin tapa vähentää päästöjä on parantaa energiatehokkuutta. Energianlähteiden, esimerkiksi öljyn, maakaasun ja kivihiilen, energiasta keskimäärin vain muutama kymmenen prosenttia päätyy todelliseksi hyötyenergiaksi. Autonmoottorienkin keskimääräinen todellinen hyötysuhde on vain noin 10 %, kun otetaan huomioon kaupunkiajo, lyhyet matkat ja kylmäkäynnistysten päästöt. Kun autojen hyötykuorma on noin 10 % auton painosta, tämä tarkoittaa, että auton polttoaineen energiasta vain 1 % kuluu varsinaisen hyötykuorman kuljettamiseen.

Robert H. Socolow ja Stephem W. Pacala kirjoittavat “viipaleista” wedge, joilla kullakin voitaisiin 50 vuodessa vähentää miljardin tonnin verran vuotuisia hiilipäästöjä (eli hiilidioksidipäästöinä 3,7 mrd tonnia), verrattuna business as usual-kehitykseen. Heidän mukaansa tällaisia miljardin hiilitonnin vähennyssiivuja on kaikkiaan 15. Vain yksi niistä sisältää ydinvoimaa. Mielenkiintoista kyllä, kaikissa niissä artikkeleissa, joissa puhutaan ydinvoimasta mahdollisena päästövähennyskeinona, korostetaan, että jos ydinvoiman käyttöä laajennetaan, on ratkaistava se, miten estetään ydinaseiden leviäminen, esimerkiksi Irakin tilanne korostaa tämän välttämättömyyttä.

Muutama numero Scientific Americanin juttukokonaisuudessa kiinnitti huomioni. Vuoden 2000 jälkeen maailmassa on kytketty verkkoon uutta ydinvoimatehoa 20 000 MW, pääasiassa kaukoidässä. Aurinkosähköpaneeleita on 5000 MW:n edestä, suurin osa niistä on asennettu vuosituhannen vaihteen jälkeen. Tuulivoimaa on 60 000 MW. Suurin osa siitäkin on asennettu vuoden 2000 jälkeen. Aurinko- ja tuulivoiman vuotuiset kasvuluvut ovat samaa luokkaa kuin ydinvoiman kasvuluvut olivat silloin, kun se oli voimakkaassa kasvussa. Puhe ydinvoiman ”renessanssista” tuntuu tosi oudolta, kun uutta tuulivoimalatehoa syntyy maailmaan joka vuosi moninkertainen määrä verrattuna uuteen ydinvoimatehoon. Kovin monta vuotta ei ilmeisesti mene siihenkään, kun aurinkopaneelit kirivät ydinvoiman ohi.

Torstai 19.10.06


Ankean leirin surulliset nuoret miehet

Tänään viimein pääsimme käymään leirillä, jolla laittomasti maahan tulleita säilytetään.

Jo leirin lähestyminen herätti ankeat tunnelmat. Leiri on sotilasalueella, jonka ympäristö on melkein puolen tunnin ajomatkan verran täysin vailla kasvillisuutta, vain tummaa kalliota, kiveä ja soraa, melkein kuumaisemaa.

Leirin komentaja oli ihan lupsakan oloinen hymyilevä mies. Hän kertoi, että siellä on nyt vain 37 ihmistä, vielä jokin aika sitten oli paljon enemmän. Tulijoista 80-90 % on senegalilaisia, ja muutkin lähinnä ranskankielisistä Afrikan maista, kuten Mauritaniasta ja Malista 99 % on nuoria miehiä. Tulijoiden määrä on vähenemässä. Osasyy tähän on meneillään oleva ramadan. Lähtöintoa lannistaa myös se, että laittomasti tulleita on alettu palauttaa takasin, tästä on äskettäin tehty sopimus Senegalin kanssa. Ne, joiden kotimaa tunnistetaan, palautetaan. Kansallisuuden pystyy erottamaan kielen ja murteen perusteella, tätä varten on palkattu asiantuntijoita. Muuttointoa hillitsee myös se, että Frontex-rajavalvonta on alkanut toimia.

Kuva muuttui aika lailla toiseksi, kun pääsimme juttelemaan leiriläisten kanssa. Kaikki sanoivat olevansa Guinea-Bissausta, joten he siis puhuivat portugalia. Joukossamme oli muutama, joka osasi tätä kieltä, lisäksi heistä muutama osasi ranskaa. Apean oloiset miehet kertoivat, että leiriltä oli edellispäivänä palautettu Senegaliin viisi lentokonelastillista miehiä. Joku sanoi määräksi tuhat, joku viisisataa. Tarkkaa lukumäärää leirille jääneet eivät tietystikään osanneet sanoa.

Eräs mukanamme ollut saksalainen, joka on työskennellyt Punaisen Ristin kanssa, väitti että palautettavia ei välttämättä suinkaan viedä kotimaahansa, vaan ylipäänsä Afrikkaan, viranomaiset jättävät heidät oman onnensa nojaan.

Maahantuijoiden tilanteeseen perehtyneet vihreät mepit Jean Lambert ja David Hammerstein kertoivat, että kun afrikkalainen vene tulee Kanarian rannikolle, veneessä olevilta ihmisiltä otetaan pois kaikki henkilökohtaiset tavarat, myös vaatteet. Perustelu on hygienia. Tämä on kyllä tekosyy, kyllä vaatteet ja tavarat voidaan puhdistaa syöpäläisistä ja tubibakteereista, jos halutaan. Vaatteisiin kätketyt rahat menevät mukana. David sanoi nähneensä veneen, jossa olijoilta vietiin muun muassa perhevalokuvat ja erilaisia kotikylästä kertovia esineitä. Davidin mukaan todellinen syy tähän menettelyyn on, että viranomaiset haluavat siivota tulijat mahdollisimman nopeasti pois rannalta ja turistien näkyvistä.

Kyselin, onko kukaan arvioinut merimatkalla kuolleitten määrää. Lääkärit ilman rajoja-järjestö arvioi merellä kuolleiden määräksi 3000 ihmistä, mutta kukaan ei tiedä oikeaa lukumärää. Jean arveli, että hukkuneiden määrä pysyttäisiin saamaan selville, jos haluttaisiin. Minä pohdin, johtuuko haluttomuus siitä, ettei haluta myöntää EU:n rajavalvonnan aiheuttavan ihmisuhreja.

Majoituksena toimivat sotilasteltat. Niissä oli kolmikerroksisia kangaspohjaisia kerrossänkyjä. Telttaa kohden oli 33 vuodepaikkaa. Suihkuja emme nähneet, vessoja oli kyllä. Mitään ajankulua leiriläisille ei ollut tarjolla, ei urheilumahdollisuuksia, ei telkkaria, ei lehtiä, ei edes puhelinta.

Roskikset olivat täynnä vaatteita ja pyykkisäkit täynnä huopia. Paikkoja siis siivottiin eilen pois lähetettyjen tieltä.

Iltapäivällä oli uusi keskustelutilaisuus maahanmuutosta. Yksi saksalaiskollega totesi, että olot leirillä eivät vastaa edes vankilastandardeja. Toisaalta esimerkiksi Maltalla vastaavilla leireillä olot ovat vielä paljon kauheampia. Jean Lambert vaati direktiiviä maahantulijoiden oikeuksista. Heillä tulisi olla oikeus muun muassa pitää henkilökohtaiset tavaransa. Dany totesi, että rakennamme Eurooppa-taloa, johon ei tehdä ovia. Niinpä ihmiset tulevat sisään ikkunoista. Pitäisi päättää siitä, millaista olisi laillinen maahanmuutto. Siihen voisi kuulua myös kielen opettaminen etukäteen. Ammattiliitot pitäisi ottaa mukaan suunnittelemaan järjestelmää. Laillinen muutto ruskin kokonaan lopettaa laitonta tai villiä muuttoa, mutta voisi vähentää sitä.

Espanjan maahanmuuttajien järjestön edustaja sanoi, että köyhien maiden sijasta pitäisi puhua köyhdytetyistä maista. Punaisen Ristin maahanmuuttajatyötä tunteva saksalainen totesi, että laittomat maahantulijat ovat epäoikeudenmukaisuuden lähettiläitä. Ghanalainen asiantuntija, joka kotimaassaan on kalastusministeriön palveluksessa ja jonka tehtävä on valvoa ja estää laitonta kalastusta, kertoi että hänellä oli vaikeuksia päästä sisään maahan, vaikka kaikki kutsut ja muut paprerit olivat kunnossa, häntä kuulusteltiin rajalla pitkään. Vasta, kun saksalaismeppi Michael Cramer sattui tulemaan paikalle, hän pääsi maahan. Ranskalainen Helene Flautre sanoi, että Frontex saisi mieluummin estää eurooppalaisten alusten laitonta kalastusta Afrikan rantavesillä.

Lehdet kertovat, että Olkiluodon vaikeudet jatkuvat. Reaktorin suojarakennuksen pohjan betonivalun piti alkaa elokuussa, mutta alkoi vasta nyt. Reaktorin pääkiertoputkien metalli ei vastaa laatuvaatimuksia.

Keskiviikko 18.10.06


Hornonihäiritsijäkemikaaleja epäillään rintasyöpäsyyllisiksi.

Päivän hyvä uutinen: Disney-yhtiö on päättänyt myydä brändiään tästedes vain terveellisen ruoan kylkeen. Disneyn hahmot poistuvat rasvaisten ja makeiden tuotteiden käärepapereista.

Lordi-yhtyeen kosketinsoittaja Awa on lähtenyt mukaan Greenpeacen myrkkykampanjaan. Awan verestä löytyi muovinpehmennysaineina käytettäviä ftalaatteja kaksinkertainen määrä muihin testattuihin verrattuna. Leonardo Di Capriokin on päättänyt ruveta markkinoimaan kestävää kehitystä. Hyvä!

Ja päälle päätteeksi myös Arnold Schwarzenegger haluaa Kalifornian mukaan EU:n hiilidioksidipäästökauppaa, hankkeessa mukana ovat myös ne 7 itärannikon osavaltiota, jotka ovat aloittamassa omaa päästökauppaa.

Mercedes on tällä viikolla esitellyt uuden dieselmallinsa, joka täyttää USA:n tiukat päästönormit. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan enemmistöhän äänesti aiemmin tänä syksynä, että henkilöautoja koskevat uudet tiukat päästönormit tulisivat Euroopassa voimaan vasta 2015.

Guardian kertoo, että brittiupseereista, jotka sanovat Irak-sotaoperaation haitanneen ja viivyttäneen järjestyksen saamista Afganistaniin.

Viime viikolla USA:ssa on vuodettu julkisuuteen raportti, jossa suositellaan, että USA lähtee Irakista ja jättää sotkun naapurien selvitettäväksi. Työryhmän, jonka raportista on kyse, on asettanut kongressi presidentti Bushin suostumuksella, ja sen vetäjä on entinen ulkoministeri James Baker.

REACH-kemikaalilainsäädännön neuvotteluasetelma on muuttunut vihreiden kannalta mukavalla tavalla. Nythän käydään parlamentin ja ministerineuvoston välillä vääntöä substituutiosta eli siitä, onko vaarallisimmat kemikaalit korvattava turvallisemmilla aina silloin, kun vaihtoehto on olemassa. Vihreiden ja muiden, jotka haluavat tätä, neuvotteluasetelmia parantaa se, että brittikonservatiivit ovat vaihtaneet puolta. Viime syksynä he äänestivät pakollista substituutiota vastaan, mutta nyt tänä syksynä ympäristövaliokunnan äänestyksessä he tukivat sitä. Käsky linjan muutokseen on tullut uudelta puoluejohtajalta David Cameronilta. Hänhän tekee parhaansa luodakseen puolueelle uutta modernia ja vihreää imagoa. Kemikaaliasian hän ilmeisesti ymmärsi, kun WWF aiemmin tänä vuonna vei hänet arktiselle alueelle, jossa hän jutteli tutkijoiden kanssa paitsi ilmastonmuutoksesta, myös kemikaalien vaikutuksista arktisiin eläimiin. Tämän jälkeen Cameron komensi 28 brittikonservatiivimeppia äänestämään tiukan substituution puolesta. Saksan kemianteollisuuden käsivarsi parlamentissa, Hartmut Nassauer on tämän takia haukkunut brittikollegansa lehdistötiedotteessaan. Minä puolestani nostan hattua sille, että Cameron haluaa puolueensa vihreämmän imagon olevan jotain muutakin kuin pelkkää imagopeliä ja retoriikkaa.

Saksalaiskollegat tutkivat kiinnostuneina lehtiartikkelia, jossa väitettiin että saksalainen EU-komissaari Günter Verheugen on nimittänyt naisystävänsä kabinettipäällikökseen. Nainen on ollut kabinetissa kauan, mutta viime huhtikuussa Verheugen nosti hänet kabinettinsa päälliköksi. Verheugen on naimisissa. Osaavat tätä kauniit ja rohkeat-sarjaa muutkin kuin Matti Vanhanen.

WWF on rahoittanut raportin rintasyövästä ja kemikaaleista. Sen tekijä on Andreas Kortenkamp, Lontoon yliopiston farmakologisen tiedekunnan tokskologian keskuksen johtaja. Raportissa todetaan, että alle puolet uusista rintasyöpätapauksista selittyy geeneillä ja elämäntapatekijöillä, kuten tupakoinnilla, ylipainolla ja myöhäisellä ensisynnytysiällä. Selitys rintasyövän yleistymiseen muista syistä voi löytyä hormonihäiritsijäkemikaaleista. Kortenkampin mukaan rintasyövän syyksi on syytä epäillä erityisesti useiden kemikaalien coctailvaikutusta. Jokaisella meistähän on veressämme kymmenien pysyvien, elimistöön kertyvien ja terveydelle haitallisten kemikaalien coctail. Mahdollisesti erityisen tärkeä on tuon kemikaalicoctailin vaikutus tiettyinä herkkinä kausina, kuten sikiöaikana ja puberteetti-iässä, jolloin rinnat kehittyvät. Raportti vaatii valvomaan nykyistä tiukemmin kaikkia kemikaaleja, jotka päätyvät jokapäiväisiin kulutustavaroihin.

Rintasyövän yleistymistä kuvaavista käyristä näkyy, että Suomessa tämä tauti on yleistynyt nopeammin kuin useimmissa muissa maissa. Yleisintä rintasyöpä on USAssa, Britanniassa ja Sveitsissä. Raportissa kerrotaan tutkimuksista, joiden tulokset viittaavat siihen, että jos tyttö altistuu kemikaaleille sikiöaikana, tämä lisää rintasyövän riskiä myöhempinä vuosina. Myös Hiroshiman ja Nagasakin pommien jälkeen havaittiin, että rintasyövän määrä kasvoi niiden naisten joukossa, jotka olivat pommin aikaan murrosiässä. Raportissa todetaan myös, että syöpävaarallisten kemikaalien seulonta on yleensä perustunut mutageenisuuteen. Mutta useimmat hormonihäiritsijäkemikaalit eivät ole mutageenisiä.

Espanjassa tehty tuore tutkimus viittaa siihen, että usean kemikaalin coctail vaikuttaa silloinkin, kun yksittäisten synteettisten kemikaalien pitoisuus veressä on tasolla, jota on pidetty vaarattomana. Britanniassa on äskettäin todettu, että naisilla, joiden äidit raskausaikana söivät keskenmenon ehkäisyyn dietyylistilbestroli-nimistä lääkeainetta, on kaksinkertainen rintasyöpäriski.

Iltapäivällä pääsimme matkamme varsinaiseen aiheeseen eli keskusteluun laittomasta, tai villistä, maahanmuutosta. Paikalle oli kutsuttu useita asiantuntijoita, joista osa oli Afrikan maista, jotkut edustivat maahanmuuttajien järjestöjä. Keskustelusta ei tullut paljoakaan vastauksia siihen, miten työperäistä maahanmuuttoa voisi säädellä tavalla, joka olisi inhimillinen. Eurooppaan työnhakijoiksi hyväksyttävien maahanmuuttajien valintaperustehan ei voi olla se, että lähtee vaarantamaa henkensä 12 päivää kestävällä merimatkalla Afrikan länsirannikolta Kanarian saarille.

Keskustelussa esiin tulleita näkökohtia:

Koko ihmiskunta Afrikan ulkopuolella on siirtolaisia. Afrikassa on paljon myös sisäistä muuttoliikettä maiden välillä ja maalta kaupunkeihin. Vuosittain rikkaissa maissa asuvat siirtolaiset lähettävät kotimaihinsa rahaa 167 mrd dollaria, joka on noin kolme kertaa rikkaitten maitten maksama kehitysapu. EU:n maatalous- ja kauppapolitiikka, joka dumppaa maailmanmarkkinoille keinotekoisen halpoja maataloustuotteita, tappaa Afrikan pienviljelyksiä ja aiheuttaa työttömyyttä ja sen myötä painetta siirtolaisuuteen. Esimerkiksi Kamerunissa kampanjoitiin pakastekanojen tuontia vastaan, koska se uhkasi kotimaista kananakasvatusta. Vuonna 1994 Kameruniin tuotiin pakastekanaa 60 tonnia. Sitten allekirjoitettiin kauppasopimus EU:n kanssa ja tuonti räjähti. Riisistäkin 87 % tuodaan nykyisin maahan.

Kirpeää kritiikkiä esitettiin myös eurooppalaisten isojen kalastusalusten harjoittamasta laittomasta kalastuksesta. Esimerkiksi Ghanan rannikolla eurooppalaiset alukset kalastavat vesillä, jotka on tarkoitettu kyläkalastajien käyttöön. Ryöstökalastus imuroi kalakannat tyhjiin ja ajaa kyläkalastajat ahdinkoon. Eurooppalaiset alukset heittävät takaisin mereen 5 kiloa saalista jokaista talteen otettua saaliskiloa kohden. Tämä tuhoaa rannikkovesien ekosysteemejä.

Latinalaisesta Amerikasta tulee Eurooppaan paljon enemmän siirtolaisia kuin Afrikasta. Heillä on edullisempi ihonväri eivätkä he kohtaa samanlaista vieroksuntaa kuin afrikkalaiset.

1960-85 Afrikasta Eurooppaan tulijat olivat lähinnä opiskelijoita, joiden tarkoitus oli palata takaisin kotimaihinsa. Vuosina 1985-97 talouskriisit saivat ihmiset lähtemään kotimaistaan tavoitteenaan myös jäädä sille tielleen. Vuodesta 1997 alkaen muuttoliike on voimistunut. Laittomat maahantulijat ovat pääasiassa 18-30 vuotiaita miehiä, heidän joukossaan on myös yliopistotutkinnon suorittaneita työttömiä. Lähtöön houkuttelevat myös esikuvat, kuten kuuluisat menestyneet jalkapallotähdet. Lähtöä tarkoittavia slangi-ilmaisuja on valtava määrä, esimerkiksi meno veden yli (vähän kuin aikoinaan suomalaisten muutto rapakon taa). Afrikassa länsi on eldorado, ei uskota että köyhiä valkoisia on olemassakaan. Afrikassa tapaa yliopistotutkinnon suorittaneita taksikuskeja.

Osa ongelmakimppua on tietysti myös monien Afrikan maiden oman demokratian ja sananvapauden puutteet sekä huono hallinto, mukaan lukien korruptio.

Illalla oli hauska epämuodollinen vastaanotto kaupungin ulkopuolella rannalla. Oli suunnilleen pilkkopimeää ja laavakiviympäristö näytti sangen karulta. Ajattelin, että mikään muu poliittinen ryhmä kuin vihreät ei järjestäisi illanviettoa tällaisessa paikassa.

Tiistai 17.10.06


Miljoonan vuoden lämpöennätys kohta rikki

Koko päivä meni kokoushuoneissa, paitsi lounas. Tämän päivän ryhmä piti sisäistä kokousta. Keskusteltimme ryhmän oman työn organisoinnista ja sen sellaisesta. Onneksi kerkisin aamulla uida meressä.

Uusi USA:ssa tehty tutkimus kertoo, että maapallon lämpeneminen on kiihtymässä. Planeettamme on lämmennyt keskimmäärin 0,2 oC vuosikymmenessä viimeisten 30 vuoden aikana. Nyt pallomme on lämpimämpi kuin koskaan viimeisten 12 000 vuoden aikana. Jos se lämpenee vielä asteen, miljoonan viime vuoden lämpöennätys ylittyy.

Friends of Earth on julkaissut raportin, jonka mukaan 2 asteen lämpeneminen aiheuttaisi vuoteen 2100 mennessä noin 16 000 mrd euron vuotuiset vahingot, mikä on 6-8 % tuolle ajanjaksolle arvioidusta kansantuotteesta.

Ministerineuvoston ja parlamentin neuvottelijat ovat saavuttaneet epävirallisen sovun seuraavasta tutkimusohjelmasta eli EU-slangilla FP7:sta. Vihreiden näkökulmasta tuloksessa on plussaa muun muassa se, että energiatehokkuuden parantamiseen liittyviä tutkimusprojekteja voidaan rahoittaa myös muiden otsikoiden alla, esimerkiksi tietotekniikan, materiaalintutkimuksen jne. Sepä mainiota!

Ydinjätteen käsittelylaitos Sellafield Britanniassa on saanut 740 000 €:n sakot radioaktiivisesta vuodosta, joka tapahtui viime vuonna.

Illalla, kun kuljin rannan kävelykatua hotellille, huomasin että pimeällä katukuvassa näkyi paljon enemmän mustia ihmisiä ja muslimihuiveihin kääriytyneitä naisia kuin päivällä.

Maanantai 16.10.06


Kanarialle

Päivä meni melkein kokonaan matkustamiseen. Vihreä ryhmä tekee tällä viikolla opintomatkan Kanarialle. Kuulostaa luksukselta, mutta matkan tarkoitus on tutustua Afrikasta tulevien pakolaisten tilanteeseen.

David Hammerstein, vihreä espanjalaiskollega, kertoi muun muassa, että Gran Canarian hotellien katoilla ei juurikaan ole aurinkolämpöpaneeleita käyttöveden lämmitykseen. Se on tosi outoa, ja tyhmää, täällähän jos missä ne olisivat paikallaan. Aivan sairasta, että turistien suihkuvedet lämmitetään sähköllä, joka on pääasiassa tuotettu fossiilienergialla, kun aurinko porottaa joka päivä.

Al Gore on kuulemma todennut saman kuin vihreät viime viikolla: Pohjois-Korea on uusin esimerkki siitä, että ”rauhanomaista” ydinteknologiaa ei pysty levittämään uusiin maihin pahentamatta ydinaseiden leviämisen uhkaa.

Monissa lehdissä arvostellaan, ja syystä, Ranskan lakia, joka tekee rangaistavaksi kiistää Turkissa viime vuosisadan alussa tapahtuneen armenialaisten kansanmurhan. Laki onkin tosi hölmö, eikä yhtään edistä sitä, että Turkki toteuttaisi ne demokratiaa, ihmisoikeuksia ja sananvapautta koskevat uudistukset, jotka tarvitaan ennen kuin se voidaan hyväksyä EU:n jäseneksi. Tuore nobelisti Orhan Pamuk on todennut, että Turkissa hän joutuu vankilaan, jos toteaa kansanmurhan tapahtuneen, Ranskassa jos kiistää sen. Turkin pääministeri on väittänyt myös presidentti Chiracin arvostelleen lakia. Toivottavasti tämä on totta, lakihan ei tule voimaan ilman presidentin allekirjoitusta.

Financial Times kertoo, että komissio suunnittelee uusia tiukkoja energiatehokkuusnormeja, jotka muun muassa kieltäisivät sellaiset televisiot ja DVD-soittimet, joita ei saa pois päältä. Piebalgs haluaa, että EU pystyy oikeasti toteuttamaan tavoitteen energiatehokkuuden parantamisesta 20 %:lla vuoteen 2020.

Suurin osa päivästä kului matkustamiseen. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä tekee tämänvuotisen opintomatkansa Kanarialle, tutustumaan afrikkalaisten laittomien maahanmuuttajien tilanteeseen.

Sunnuntai 15.10.06


Saaressa

Arktista. Aika kova pohjatuuli, ei tehnyt mieli istua ulkona aurinkoisinakaan hetkinä. Lauantaina satoi. Maassa on keltaisia haavanlehtiä, koivutkin ovat jo keltaisia, no on aikakin. Vesilinnut ryhmittyvät muuttopuuhiin. Löysimme metsästä suppiksia, ryöppäsin ne, koska olen tänä vuonna oppinut, että niissä on aika lailla “Tshernobyliä”. Saunominen tuntui ihanalta.

Perjantai 13.10.06


Seminaari intialaisten kanssa

Olin Vanhalla ylioppilastalolla seminaarissa, jossa suomalaiset ja intialaiset kansalaisjärjestöaktivistit keskustelivat siitä, miten Suomi-Intia yhteistyö voisi olla muutakin kuin kauppaa, ja edistää oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Puhuin ilmastonmuutoksesta ja ilmastonsuojelusta. Muutama osanottaja totesi, että ilmastonmuutos on vain yksi ilmaus nykyisen teollisen kulttuurin itsetuhoisuudesta. Muita ilmauksia siitä ovat muun muassa ydinaseet ja GMO:t.

Todellisuus voitti eduskunnan hedelmöityslakikeskustelussa, ihanaa!

Torstai 12.10.06


Irak on hirmuinen humanitaarinen katastrofi

Täysistunto hyväksyi mietinnön, jossa vaaditaan eläinsuojelusäännösten tiukentamista. Ehdotus härkätaistelujen kieltämiseksi ei kuitenkaan mennyt läpi. Sen sijaan parlamentti kannatti hyljetuotteiden tuontikieltoa sekä koira- ja kukkotappelujen lopettamista.

Guardian ja moni muukin lehti kertoo USA:laisen yliopiston (Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health) tutkimuksesta jonka mukaan Irakissa on todellisuudessa kuollut miehityksen aikana 655 000 ihmistä, eli yli 2 % väestöstä (Suomessa vastaava lukema olisi noin 100 000). Tutkimus on tehty siten, että tutkijat ovat käyneet satunnaisotannalla valituissa talolissa haastattelemassa perheitä kysymässä kuolleitten määrää. Tulos on ekstrapoloitu koko maahan. Tutkimuksen mukaan valtaosa eli noin 600 000 on kuollut väkivaltaan, 56 % heistä ammuttu. Tutkimus on julkaistu arvvaltaisessa lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Tutkimustulosten julkaisemisesta tuli tietysti heti melkoinen kohu. Bush kiistää tuloksen, hän väittää metodia virheelliseksi. Richard Horton, yksi tätä tutkimusta tehnyt asiantuntija kirjoittaa Gurdianissa. Jutun otsikko on ”Tämä hirveä onnettomuus on tappanut joka 40nnen irakilaisen”. Hän sanoo, että juuri samalla metodilla on selvitetty konfliktien aiheuttamia kuolemia muun muassa Sudanissa. Niistä saatuja tuloksia ei kukaan ole kiistänyt. Virallinen Irakin konfliktin aikana kuolleitten lukumäärä, muutamia kymmeniätuhansia, sisältää vain lehdissä julkaistut kuolemantapaukset. No, minusta on aika paksua väittää, että Irakin nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa kaikki kuolemantapaukset julkaistaisiin lehdissä.

Guardian kertoo myös, että Britanniassa häirikköpoikien erityiskoulussa oppilaitten käytös on parantunut, kun heille on syötetty omega3-öljyä. Mielenkiintoista. Joku tutkija kommentoi lehdessä, että tällä havainnolla ei ole todistusvoimaa.

Keskiviikko 11.10.06


Parlamentti kunnioitti Anna Politkovskajan muistoa

Aamulla oli Seveson myrkkyonnettomuuden 30-vuotisseminaari. Siinä käsiteltiin tuon kamalan onnettomuuden seurauksia ja sitä, mitä siitä on opittu, mm ns Seveso-direktiiviä, jolla pyritään estämään vastaavat myrkkyvuodot teollisuuslaitoksista.

Niin sanottu mini-istunto alkoi Brysselin istuntosalissa. Sen aluksi puhemies Borrell piti lyhyen muistopuheen Anna Politkovskajalle ja parlamentti nousi pitämään hiljaisen hetken kunnioittaakseen hänen muistoaan.

Istunnon ensimmäinen keskustelunaihe oli Pohjois-Korean ydinkoe. Vihreä saksalaiskollegani Rebecca Harms totesi, että tapaus on uusin osoitus siitä, että "rauhanomaisen" ydinteknologian levittäminen lisää käytännössä aina myös ydinaseiden leviämisriskiä.

Seuraava aihe oli kohta pidettävä Lahden huippukokous. Keskustelun aloitti ministeri Paula Lehtomäki puheenjohtajamaan hallituksen edustajana. Hänen puhuessaan jonkun kännykkä häiritsi mikrofonia. Puhemies keskeytti ja kehotti ministeriä varmistamaan, ettei hänen lähellään ole toimivaa kännykkää. "Nokia", huudettiin salista. "Tai Eriksson", sanoi ministeri ja sai salilta hyväksyvät naurut.

Lahden huippukokousta koskevassa keskustelussa melkein jokainen puhuja otti esille Anna Politkovskajan murhan. Yksi harvoista, joka ei maininnut, oli Eija-Riitta Korhola. Hän vaati peruuttamaan Bulgarian EU-jäsenyyssopimuksessa sen kohdan, joka edellyttää Bulgarian sulkevan neljä ydinreaktoria.

Financial Timesin nettisivu kertoo, että Norja neuvottelee liittymisestä EU:n hiilidioksidipäästökauppaan.

Guardian kertoo, että vuoristojäätiköiden sulaminen uhkaa miljoonien ihmisten juomaveden saantia. Niinpä. Uusi tutkimus osoittaa, että jäätiköiden sulaminen on selvästi kiihtynyt viime vuosina. 99,99 % maailman jäätiköistä kutistuu. Vielä 1990-luvulla Norjan ja Uuden Seelannin vuoristojäätiköt kasvoivat, koska lumisateita oli aiempaa enemmän. Kesien lämpeneminen on kääntänyt niidenkin kehityssuunnan pienenemiseksi. Myös Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen jäätiköt kasvoivat 1970-luvulle asti. Sitten ne alkoivat kutistua. Itä-Himalajan jäätikköalue on 1970-luvulta kutistunut 30 %. USA:n jäätikkökansallispuistossa oli joskus 150 jäätikköä, nyt vain 27.

Illalla olin Friends of Europe-järjestön illallisella. Yksi puhujista oli Gallup-yhtiön johtaja Jim Clifton. Hänen ennusteensa USA:n seuraavista presidentinvaaleista oli, että vastakkain tulevat olemaan McCane ja Hillary Clinton. Jos amerikkalaiset vaalipäivänä pelkäävät enemmän turvallisuutensa puolesta, McCane voittaa. Mutta jos he pelkäävät enemmän työpaikkojensa puolesta, Hillary valitaan.

Tiistai 10.10.06


Valiokunta tuki vaarallisimpien kemikaalien korvauspakkoa

Tämä aamu alkoi hyvällä uutisella. Itävallan vihreät ovat nousseet maansa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kun äskeisissä vaaleissa ulkomailla annetut äänet on laskettu, niissä oli vihreille annettuja ääniä niin paljon, että vihreät nousivat ohi äärioikeistolaisen Vapauspuolueen. Tämä Jörg Haiderin perustama puolue saattaa jopa vielä pudota parlamentista, koska on rikkonut vaalilakia. Jos näin käy, punavihreä koalitio nousee enemmistöön parlamentissa.

Ympäristövaliokunta äänesti Reach-kemikaalilainsäädännöstä. Kyseessä on asian toinen käsittely Euroopan parlamentissa. Äänestys meni vihreiden kannalta melkein niin hyvin kuin voi. Valiokunta päätti uudistaa suunnilleen kaikki ne kohdat, joissa parlamentti ensimmäisessä käsittelyssä on halunnut tiukentaa tätä esitystä terveyden ja ympäristön suojelun kannalta paremmaksi. Valitettavasti ensimmäisessä käsittelyssä hyväksyttiin myös huononnuksia. Ministerineuvosto hyväksyi niistä suurimman osan, joten niitä ei valitettavasti enää voi muuttaa. Ne parannukset, jotka tänään hyväksyttiin, liittyvät vaarallisimpien aineiden korvausvelvollisuuteen. Valiokunta tuki sitä, että vaarallisimmat aineet, esimerkiksi syöpäriskiä aiheuttavat ja elimistöön kertyvät kemikaalit, on aina korvattava haitattomammilla, jos vaihtoehto on olemassa. Valiokunta tuki myös tiukkoja toimia, joilla varmistetaan, että uusi kemikaalilainsäädäntö ei aiheuta turhia ja päällekkäitä eläinkokeita.

Valiokunta äänesti myös ydinturvallisuutta ja energian vihreää kirjaa koskevista lausunnoista. Viimemainitussa hyväksyttiin mm vaatimus, että autoille on säädettävä sitovat hiilidioksidipäästörajat.

Ruotsin uusi hallitus on ilmoittanut, ettei se muuta Ruotsin ydinvoimalinjaa. Toisin sanoen uusia ydinvoimaloita ei siellä panna vireille.

KTM on antanut Arevalle luvan tutkia uraaniesiintymää Pohjois-Karjalassa. KTM:n kaivosylitarkastaja Krister Söderholm on äskettäin saanut töitä kaivosyhtiö Scandinavian Mineralsilta, hän ja siirtyy marraskuun alusta tähän yhtiöön. Minusta tämä on kohtalainen skandaali.

Ruotsissa Forsmarkin ydinvoimalassa on lisää ongelmia.

Kemianteollisuus reagoi pettyneesti ympäristövaliokunnan Reach-äänestystulokseen. Monet journalistit povaavat, että loppuvaiheen neuvottelut parlamentin ja ministerineuvoston välillä kemikaalilainsäädännöstä tulevat olemaan vaikeita. No takuulla! International Herald Tribunen nettiuutinen kertoo Margot Wallströmin, EU:n entisen ympäristökomissaarin, sanoneen, että kemikaalilainsäädäntöön on kohdistunut kovin lobbaus, mitä hän on koskaan nähnyt.

ENDS Europe Daily-nettiuutispalsta kertoo, että Norjan hallitus haluaa panna merkittävät rahat, 103 milj euroa, uusien energiavaihtoehtojen kehittämiseen. Energiaministeri Odd Roger Enoksen sanoi, että Norja haluaa energiatekniikan kehityksen kärkeen. Olisipa Suomellakin tällaista rohkeutta ja visionäärisyyttä!

Illalla olin keskustelutilaisuudessa, jossa aiheena oli uusiutuva energia, maaseudun kehittäminen ja rakennerahastojen käyttö tähän. Rakennerahastoissa on yli 300 mrd euroa, sitä saa käyttää myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden edistämiseen. En ole ennen tajunnutkaan tätä, sehän on mainiota! Toivottavasti maakunissa ympäri Eurooppaa käytetään tätä mahdollisuutta.

Maanantai 09.10.06



Ilmastonsuojeluun on varaa

Hesarissa Jukka Mallinen kirjoittaa, että Anna Politkovskajan artikkelien lähteenä olivat usein naisverkostot. Terävä havainto.

Hélène Flautre, vihreä ranskalaismeppi, on todennut, että Anna Politkovskaja murhattiin, koska hän kertoi totuuden. Vihreä ryhmä on ehdottanut, että Euroopan parlamentti ottaisi murhaan kantaa tämän viikon täysistunnossa

Pricewatershouse Coopers on arvioinut ilmastonsuojelun hintaa. Jos globaaleja päästöjä alennetaan 0,4 % vuodessa vuoteen 2050 asti, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus saadaan pidettyä kurissa eikä maailmantalous kärsi, jos vähennykset toteutetaan investoimalla energiatehokkaampaan tekniikkaan, siirtymällä vähäpäästöisempiin energianlähteisiin ja varastoimalla hiilidioksidia. Tutkimuksessa arvioidaan, että vuonna 2050 Kiinan, Intian, Brasilian, Venäjän ja muiden kehittyvien talouksien kansantuote on 75 % isompi kuin nykyisten maailmantalouden suurimpien eli G7-maiden.

Komission asettaman ”kilpailukyvyn korkean tason ryhmän” kannanotossa esitetään Kioto-veroa sellaisille EU:hun tuleville tuontituotteille, joiden lähtömaalla ei ole Kioto-päästörajoituksia. Tämä koskisi esimerkiksi USA:n tuotteita. Parlamentin enemmistö on jo tukenut tätä vihreiden aloitteesta. Hyvä, että komissiokin reipastuu.

ENDS Europe-nettiuutispalsta on tehnyt uutisen viime torstain bioenergiaäänestyksestä teollisuusvaliokunnassa, erityisesti siitä, että valiokunta kannatti palmuöljystä tehdyn biodieselin tuontikieltoa EU:hun. Leijonanosa palmuöljystähän tuotetaan pelloilla, jotka on raivattu sademetsistä.

Norjan hallituksen asettama komitea sanoo, että Norja (jonka melkein kaikki sähkö tehdään vesivoimalla), voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 50-80 % vuoteen 2050 vaarantamatta talouskasvua. Tärkeintä on tehdä uudet investoinnit ilmastoystävällisiin ratkaisuihin.

No, WWF puolestaan arvostelee useita EU:n jäsenmaita siitä, että nämä aikovat toteuttaa leijonanosan Kioton sopimuksen mukaisista päästövähennyksistä ulkomailla, sen sijaan että vähentäisivät päästöjä kotona.

USA:n ilmavoimista eläkkeelle jäänyt everstiu Sam Gardiner on kirjoittanut raportin, jonka mukaan USA:n diplomaattinen aktiivisuus Iranin suhteen viime kuukausina enteilee sotilaallista hyökkäystä.

Maailman terveysjärjestö WHO ehdottaa transrasvojen kieltämistä. Suomessa transrasvojen terveysvaaroista ei puhu juuri kukaan.

Turkin suurlähetystöltä on tullut sähköposti, jossa avoimesti todetaan, että viimeviikkoinen ENVI:n delegaation vierailun peruutus johtui siitä, että Turkki ei halunnut ottaa vastaan kyproslaista meppiä Marios Matsakista.

Lauantai 07.10.06


Aamulehti kertoo, että Tampere kieltää rintamamiestalojen julkisivun tärvelyn, esimerkiksi ikkunanpokien vaihtamisen tummiin ja pystyn vuorilaudoituksen muuttamisen ruudulliseksi. No jo oli aikakin! Tampereen kaupunki on aivan liian kauan katsonut läpi sormien rakennetun ympäristön kulttuurihistorian tuhoamista. Olen tasan samaa mieltä arkkitehdin kanssa, joka sanoo, ettei voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat muuttaa aidon rintamamiestalon pakettitalon näköiseksi. Kadehdin ja kunnioitan Raumaa, joka jo monta kymmentä vuotta sitten ymmärsi ruveta vaalimaan vanhoja puutaloja ja neuvoa talojen asukkaita siitä, miten niiden kulttuurihistoriallisesta arvosta pidetään huolta.

Lehdet märehtivät Tanja ja Olli Saarelaa. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään erityisiä tunteita kulttuuriministeriä kohtaan, ei sen enempää puolesta kuin vastaankaan. Mutta koen, että siinä kritiikissä, jota häneen kohdistetaan, on vähintään naislisä ja luultavasti myös taviskateuslisä. Viimeksi mainittu tulee siitä, että missit luokitellaan henkisiltä kyvyiltään tavissarjaan. Periaatteessa kenestä tahansa naapurintytöstä voi tulla missi. Kun missistä tulee ministeri, aika moni ajattelee: Miksen yhtä hyvin minä? Tosiasiassahan ulkonäkö ei todista älykkyydestä ja kyvykkyydestä yhtään mitään, ei hyvään eikä huonoon suuntaan.

Jukka sanoi ymmärtävänsä Olli Saarelaa oikein hyvin. ”Kyllä minunkin aikoinaan teki mieli vetää Niinistöä turpiin”, hän sanoi, ”onneksi vain ei sattunut silloin kukaan toimittaja kysymään.”

Illansuussa uutiset kertovat, että Anna Politkovskaja on murhattu. Se on todella surullinen ja masentava uutinen. On ilmiselvää, että kyseessä on poliittinen murha. Olen tavannut tämän rohkean naisen kerran, eduskunnassa pidetyssä Tshetsenia-seminaarissa. Viimeistään nyt luulisi koko maailman ymmärtävän, että demokratia ja kansalaisoikeudet Venäjällä ovat henkitoreissa. En ryhdy veikkaamaan, kuinka lähellä Putinia murhakäskyn antaja on. Kyse voi olla myös Venäjän väkivaltakoneiston sisäisistä kiistoista. Se, selvitetäänkö murha kunnolla vai ei, on testi siitä, toimiiko Venäjällä enää minkäänlainen laillisuus.

Vanhoja sanomalehtiä selatessa huomasin, että 2.10. Hufvudstadsbladet kertoo Putinin syyttäneen Georgiaa valtioterroismista. Jos vakoilusta epäiltyjen diplomaattien karkottaminen on valtioterrorismia, mitä mahtaa olla vallanpitäjien ja armeijan kriitikon murhaaminen?

Perjantai 06.10.06


Flunssaa

Olisi pitänyt lähteä aamujunalla Helsinkiin, mutta noustuani sängystä huimasi. Tuntui vaikealta pysyä pystyssä. Päättelin, että olen saanut flunssan, jota on ollut liikkeellä Brysselissä. Vietin päivän pääasiassa sängyn pohjalla, vuoron perään nukkuen ja lueskellen.

Sain luettua läpi New Scientist-lehden kaksikin suhteellisen tuoretta numeroa, mikä on harvinaista herkkua. Toisessa niistä oli iso kokonaisuus ravinnosta ja terveydestä. Siinä kerrottiin, että transrasvojen (hydrogenoidut eli teollisesti kovetetut kasvirasvat) epäterveellisyydestä on vahvaa näyttöä. Yhdysvaltain tiedeakatemia on todennut vuonna 2002, että ainoa turvallinen transrasva-annos on nolla. Tämän vuoden alusta Yhdysvalloissa elintarvikkeisiin on merkittävä, paljonko niissä on transrasvaa.

Toinen New Scientistin numero kertoi Pohjoisen Jäämeren jään dramaattisesta sulamisesta. Olen nähnyt asiasta nettiuutisia, mutta en ole ymmärtänyt, kuinka dramaattisesti sulaminen on kiihtynyt. Aikaisemmin sulaminen on ollut luokkaa 7-8 % vuosikymmenessä. Mutta vuosien 2004 ja 2005 välillä ylivuotisesta jäästä on sulanut 14 %. Ennestään oli sattunut silmääni, että sulanut alue on Texasin kokoinen. Nyt näin, että se on noin 750 000 neliökilometria, siis yli kaksi kertaa Suomen pinta-ala.

Aamulehti kertoo EY-tuomioistuimen päättäneen, että naiselle saa maksaa pienempää palkkaa kuin miehelle, siis jos naisen työura on äitiyslomien takia lyhempi. Ei tästä voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että isyysloma pitää tehdä pakolliseksi.

Eilinen Guardian kertoo Irakin koulujen ja yliopistojen olevan romahtamassa, kun suuressa osassa maata sekä oppilaat että opettajat pakenevat väkivallan uhkaa. Monissa kouluissa ja opistoissa puolet opettajista on paennut ulkomaille. Monia yliopistonopettajia on murhattu. Islamilaiset miliisit tulevat oppilaitoksiin vaatimaan naisopiskelijoita ja –opettajia pukeutumaan kaapuun.

Viime viikon Tekniikka ja talous-lehdessä on iso juttu Millenium-palkinnon voittajasta Shuji Nakamurasta. Valkoinen led-valo, sitten kun tekniikka on kaupallistettu, mahdollistaa huimat energiansäästöt valaistuksessa. Hehkulampun kuluttamasta sähköstä korkeintaan 4 % muuttuu valoksi, pienoisloistelampulla vastaava luku on 15-25 %. Led-lamppujen hyötysuhde voi olla jopa yli 50 %. Toisin sanoen saman verran valaisevan lampun vaatima sähköenergia voi laskea jopa yhteen kymmenesosaan nykyisestä. Se puolijohdemateriaali, jota näissä nerokkaissa led-lampuissa käytetään, galliumnitridi, kelpaa myös vedyn tuottamiseen. Jos nykyisin halutaan tuottaa vetyä aurinkoenergialla, pitää ensin aurinkopaneelilla tehdä sähköä, sitten sähköllä hajottaa vettä vedyksi ja hapeksi. Galliumnitridi pystyy hajottamaan auringonvalon energialla vettä suoraan vedyksi ja hapeksi tekemättä välivaiheena sähköä. Periaatteessa suomalainenkin pientalo voisi näin tuottaa katolleen sijoitetuilla aurinkopaneeleilla vedyn, joka riittäisi vuoden energiaksi. Tekniikka vaatii tietenkin vielä kehittelyä, mutta onnistuessaan se voi todella mullistaa energiatalouden. Ja puhdistaa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten fiksu moderni tekniikka voi mahdollistaa elintason ilman että maapalloa pitää tärvellä pilalle.

Torstai 05.10.06


Guardian kertoo, että Britanniassa luomuruoan menekki kasvaa kohisten, tyyliin 30 % vuodessa. Alan uranuurtajat syyttävät supermarket-ketjuja painostuksesta jotta luomun normeja heikennettäisiin. Yksi heistä sanoo, että luomunormien poikkeusluvat ja porsaanreiät käytetään nykyisin tarkkaan hyväksi, esimerkiksi luomubroilerina myydään lintuja, joilta on katkottu nokat jotta ne eivät ahtaissa oloissa nokkisi toisiaan. Luomubroilereitakin kasvatetaan 2000 linnun ryhmissä, vaikka suositus on korkeintaan 500. Mikähän niissä enää on luomua?

Tikkurilan asemalla oli sattumusten suma. Laukun saaminen lentokentällä kesti. Tikkurilan asemalla Pendolino, johon pyrin, oli aikataulussa ja ehdin taksista vain nähdä kun juna lähti asemalta. Aseman lippuautomaatti nieli pankkikorttini ja juuttui moneksi minuutiksi sanomaan "odota hetki". Seuraavaksi ilmeni, että intercity on myöhässä. No, onneksi vain 20 min ja onneksi oli vielä ihan hyvä sää odotella. Yleensä intercityt ovat ajoissa ja pendolinot myöhässä.

Lester Brown on kirjoittanut vähemmän riemuitsevan jutun siitä, että USA:n väkiluku on noussut yli 300 miljoonan. Jutussa kerrotaan muun muassa että jokaista viittä uutta autoa kohti noin jalkapallokentän kokoinen maa-alue peitetään asvaltilla ja että autoruuhkissa seisomiseen kuluva aika on 1980-luvun alusta kolminkertaistunut. Vuonna 2003 ruuhkissa seisovat autot kuluttivat polttoainetta noin 10 miljardia litraa ja kaikkiaan ruuhkien hinnaksi tuli 63 mrd dollaria. Se on muuten moninkertainen määrä verrattuna USA:n antamaan kehitysapuun ja taitaa olla suurempi kuin maailman kaikkien rikkaitten maitten yhteensä antama kehitysapu.

Keskiviikko 04.10.06


Turkki antaa vastustajilleen vettä myllyyn

Ympäristövaliokunnan kokouksen aluksi Karlheinz Florenz kertoi koko valiokunnalle saman kuin eilen koordinaattoreille. Lisäksi hän kertoi, että oli eilen illalla soittanut Turkin lähetystöön ja sanonut, että ENVI:n delegaation kokoonpanoa ei muuteta. Tänä aamuna Turkki on perunut vierailukutsun.

Kaikki jotka käyttivät puheenvuoron asiasta, tukivat Florenzin linjaa siinä, että hän ei suostunu muuttaan delegaation kokoonpanoa.

Turkki näyttää tekevän parhaansa antaakseen vettä myllyyn vastustajilleen. Kaiken muun hyvän lisäksi Angela Merkel on juuri menossa vierailemaan Turkkiin.

Lounasaikaan kävin tiedotustilaisuudessa, jossa julkistettiin "Women and their toxic world"-kirjanen. Siinä puhutaan elinympäristössämme olevien teollisten kemikaalien vaikutuksesta terveyteemme, erityisesti naisten. Esimerkiksi monet teolliset kemikaalit ovat hormonihäiritsijöitä ja lisäävät hormoniherkkien syöpien riskiä, kuten rintasyövän ja kivessyövän. Kysyin kommenttia viime syksynä julkaistuun raporttiin, jonka mukaan peräti puolet rintasyövistä saattaisi johtua hormonihäiritsijäkemikaaleista. Yksi paikalla olevista asiantuntijoista vastasi, että 50-70 %:lle rintasyövistä ei löydy selkeää selitystä. Todennäköisesti niissä ympäristötekijöillä on rooli, mutta eri tekijöiden vaikutusta ei tunneta tarpeeksi hyvin. Varsinkaan ei tunneta yhteisvaikutusta, joka tulee siitä, että elimistöömme kertyy monien erilaisten teollisten kemikaalien coctail.

Iltapäivällä parlamentin pääsihteeri Julian Priestley kävi selvittämässä ympäristövaliokunnalle parlamentin toimintojen ympäristöauditointia. Valiokunnan jäsenet esittivät suuren määrän esimerkkejä asioista, joissa parlamentti voisi toimia ympäristöystävällisemmin. Brittimeppi Chris Davies totesi, että parlamentissa kuluu jokaisena kokouspäivänä tuhansia muovisia vesipulloja. Kraanavedessä on kuulemma liikaa makuvaihteluja. Minä totesin, että kanttiinissa saa juotavaksi suodatettua kraanavettä, jonka maussa ei ole mitään vikaa, miksei se kelpaa kokouksiin. Itseäni harmittaa eniten kesäaikainen ylenpalttinen jäähdytys, jonka takia kokoushuoneissa palelee.

Guardian kertoo, että Gordon Brown, jonka Labour-puolue on nimennyt Tony Blairin seuraajaksi, julkaisee kohta tutkimuksen, jonka mukaan ilmastonsuojelun viivyttely voi maksaa maailmantaloudelle biljoonia dollareita eli toisin sanoen tuhansia miljardeja. Tutkimuksen tekijä on Sir Nicholas Stern, entinen maailmanpankin ekonomisti. Raportin mukaan myös USA joutuu maksamaan huiman hinnan ellei ryhdy toimiin heti. Raporttia esiteltiin etukäteen maailman 20 pahimman tupruttajamaan edustajille. Tilaisuudessa sanoma oli tiivistetty siten, että maailma ei kaadu ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta sen sijaan maailma kaatuu ja talous sen mukana, jos ilmastonmuutosat ei hillitä.

Myös eilisessä Financial Timesissa puhutaan ilmastonmuutoksesta. Eläkerahastot, jotka omistavat noin puolet Lontoon pörssissä vaihdettavista osakkeista, ovat alkaneet havahtua ilmastonmuutokseen. ”Institutional Investors Group on Climate Change” on julkaissut ilmastonmuutoksesta kannanoton. Sen allekirjoittajien osakesalkku on yhteensä noin 1 500 mrd euron arvoinen ja siinä kehotetaan toisaalta ottamaan huomioon ilmastonmuutoksesta sijoitusten arvolle aiheutuvat riskit ja toisaalta toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Saksanturkkilainen vihreä meppi Cem Özdemir on arvostellut sitä, että belgialainen SWIFT on antanut USA:n tiedustelupalvelulle tietoja rajat ylittävistä pankkisiirroista. Se on selkeästi vastoin EU:n lakeja. Parlamentissa oli tänään kuuleminen asiasta.

Kotiin kävellessä anorakki tuntui inan verran viileältä ensi kertaa tänä syksynä. Kotonakin tuntui hiukan viileältä, vaikka olin jättänyt ikkunan päiväksi kiinni.

Tiistai 03.10.06


Ydinvoimala valtion rahalla?

Yöllä satoi, sadekausi näyttää alkaneen. Jostain syystä yöllä kuului myös paljon ambulanssin ääniä.

ECON:issa eli talous- ja rahapolitiikkavaliokunnassa äänestettiin EU:n energiastrategiaa koskevasta lausunnosta. Siitä tuli jonkin verran parempi kuin olisin osannut odottaakaan.

ITRE:ssä eli teollisuus-, energia- ja tutkimusvaliokunnassa äänestettiin bioenergian edistämistä koskevista toimista. Äänestys kesti yli tunnin. Kaiken kaikkiaan ITRE äänesti monta tuntia, itse olin mukana vain tuon yhden äänestyksen ajan.

Eilinen International Herald Tribune kertoo myrkkylaiva Probo Koalasta, joka dumppasi myrkkylastin Norsunluurannikolle. Laivan omistaa kreikkalainen firma, alus purehtii Panaman lipun alla, sen on liisannut sveitsiläisen firman Lontoon haarakonttori, jonka raha-asioista päätetään Hollannissa. Globalisaatiota tämäkin. Ongelmajätteen laillinen käsittely Euroopassa olisi maksanut ainakin 250 000 €. Myrkkylasti dumpattiin Norsunluurannikon pääkaupunkiin Abidjaniin, useisiin eri paikkoihin, osa suunnilleen keskelle kaupunkia. 8 ihmistä on kuollut, kymmeniä on sairaalassa ja 85 000 on hakeutunut lääkäriin, mikä on tukkinut köyhän maan terveydenhoitojärjestelmän. Saatuaan selville paljonko jätteen laillinen käsittely maksaisi Trafigura-firma (jonka voitto viime vuonna oli 28 milj $) päätti viedä sen pois maasta. Hollannin viranomaiset päästivät laivan pois vaikka tiesivät sen olevan ongelmajätelastissa. Trafigura-firma väitti informoineensa Norsunluurannikon viranomaisia siitä, että tulossa on erityiskäsittelyä vaativaa jätettä. Se palkkasi paikallisen firman nimeltä Tommy hoitamaan jätteen. Tommy lastasi mönjän säiliöautoihin, jotka yöllä tyhjensivät lastinsa ainakin 18 paikkaan. Operaatio on ihan selkeästi vastoin lakia, EU:sta ei saa viedä ongelmajätteitä kehitysmaihin. Kyseessä on siis sama laiva, jonka Viron viranomaiset äskettäin ottivat kiinni.

Ympäristövaliokunnassa keskusteltiin muun muassa komission ehdotuksista siitä, miten edistetään terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa.

Martti Purasjoki on julkaissut energiamarkkinoista ehdotusnippunsa, jossa hän esittää muun muassa kuudetta ydinvoimalaa. Hän ei edes kuvittele, että siihen heruisi yksityisten firmojen rahoja nyt kun Olkiluodon uusi ydinvoimala menee suunniteltua huonommin. Hän ehdottaa valtionyhtiön perustamista kuudetta ydinvoimalaa rakentamaan. Eipä maailmassa olekaan monta ydinvoimalaa, jotka olisi rakennettu muutoin kuin valtion subventioilla.

Worldwatch kertoo, että vuodesta 2004 vuoteen 2005 maailman ydinvoimakapasiteetin määrä kasvoi vain yhden prosentin. Maailman energiajärjestö IEA ennustaa, että ydinvoimasähkön tuotanto kääntyy laskuun noin vuonna 2015. Jotta ydinvoimakapasiteetti pysyisi nykytasolla, seuraavien 10 vuoden aikana pitäisi tilata 80 uutta ydinvoimalaa käytöstä poistuvien tilalle.

Illansuussa valiokunnan koordinaattorikokouksessa valiokunnan puheenjohtaja Karlheinz Florenz kertoi merkillisen uutisen. Valiokunnasta on kohta lähdössä delegaatio Turkkiin tutustumaan maan ympäristötilanteeseen ja siihen, miten maa uudistaa ympäristölainsäädäntöään EU-kelpoiseksi. Tällaisia vierailuja on tapana tehdä jäsenneuvotteluja käyviin maihin. Turkin suurlähetystöstä oli ilmoitettu Florenzille, että he haluavat parlamentin muuttavan delegaation kokoonpanoa. Heitä hiersi se, että liberaaliryhmän nimeämä edustaja oli kyproslainen Marios Matsakis. Florenz oli vastannut, että parlamentti nimittää itse omat delegaationsa ja sillä sipuli. Hän kysyi koordinaattoreilta, ovatko nämä samaa mieltä. Kyllä olimme.

Mihin Turkki oikein pyrkii? Euroopan parlamentissa on aika monta jäsentä, jotka haluaisivat heittää kapuloita Turkin jäsenyysneuvottelujen rattaisiin. Juuri viime viikon täysistunnossa parlamentin selvä enemmistö kuitenkin tyrmäsi heidän ehdotuksensa. Nyt Turkki itse tekee parhaansa lietsoakseen pahaa verta parlamentissa.

Maanantai 02.10.06


Borrell selitteli sotasammakkoaan

Euroopan parlamentin puhemies Borrell on selitellyt viimeviikkoista sammakkoaan, jonka mukaan pohjoismaalaiset eivät ymmärrä Euroopan Parlamentin sukkulointia Strasbourgissa rauhan symbolina, koska eivät ole kokeneet sotaa. Hän väittää tarkoittaneensa vain ruotsalaisia. Seli seli. Ruotsalaismeppi Cecilia Malström, joka pani alulle nettivetoomuksen parlamentin siirtymiseksi vain yhteen toimipaikkaan, kysyi eivätkö ruotsalaiset saisi ottaa kantaa EU-instituutioihin, koska eivät olleet sodassa. Hyvä kysymys.

Vihreät ovat menestyneet Itävallan vaaleissa. He saivat 10,5 % äänistä, ovat neljänneksi suurin puolue ja vain karvan päässä kolmanneksi suurimmasta. Lopullinen tilanne selviää vasta kun ulkomailla annetut äänet on laskettu. Niissä vihreiden osuus on perinteisesti suuri.

Tapasin ihmisiä, jotka pyrkivät herättelemään tietoisuutta siitä, että ympäristöongelmista on kehkeytymässä turvallisuusongelmia. Monin paikoin maailmaa pahenevat ympäristöongelmat vaikeuttavat myös muita yhteiskunnan ongelmia ja osaltaan edesauttavat suistumista väkivaltaan.

Brittitutkimus kertoo, että ilmastonmuutos todennäköisesti tulee aiheuttamaan laajoja metsäkatoja Euraasiassa, Itä-Kiinassa, Kanadassa ja Keski-Amerikassa.

Sunnuntai 01.10.06


Viikonloppu Brysselissä

Vietin poikkeuksellisesti viikonlopun Brysselissä vieraiden kanssa. Vieraat olivat kivoja ja minulla oli mukavaa, toivottavasti heilläkin.

 

 

 

Syyskuu »