Julkaistu
Kirjailija-lehdessä 4/05
Baabelin tornissa
Fingliskaa ja hämäyskieltä
Brysselin avustajistani toinen kertoi nauraneensa
ihan kippurassa Euroopan parlamentissa käytettävää
kieltä silloin, kun oli täällä uusi. Nyt hän puhuu sitä
samaa.
Täällä onkin suomalaisten keskuudessa kehittynyt
omanlaisensa fingliska. Esimerkiksi ”ammi” ei viittaa
Äiti Ammaan eikä imettämiseen, vaan sanaan amendment,
muutosesitys. Ammeja täällä tehtaillaankin tosi paljon,
esimerkiksi EU:n kemikaalilainsäädäntöesityksen
käsittelyyn täysistunnossa yli tuhat.
Raportööri eli esittelijä on valiokunnan nimeämä
edustaja, joka laatii valiokunnan päätösehdotuksen eli
tekee työn, jonka omassa eduskunnassamme tekevät
valiokuntaneuvokset. Muuta poliittiset ryhmät nimeävät
varjoesittelijän eli shadow raporteurin käymään ryhmän
puolesta neuvotteluja. Me suomalaiset puhumme sen ja sen
ryhmän ”sädousta” paljon useammin kuin varjoista saati
varjoesittelijöistä.
Euroedustajaa tarkoittava ”meppi” on suomeksi paljon
kätevämpi kuin englanniksi. Jos englanninkielisessä
keskustelussa sanon ”mep”, kukaan ei ymmärrä, paitsi
suomalaiset ja ruotsalaiset. Englanniksi pitää sanoa ”emmiipii”,
joka ei siis viittaa empimiseen, vaan lyhenteeseen MEP.
Kaikkeen tällaiseen olen jo ehtinyt tottua niin,
etten kiinnitä siihen huomiota sen enempää kuin
tummanharmaaseen miesten pukuun. Viime aikoina olen
enemmän miettinyt sitä, miten kieltä käytetään
hämäykseen.
Sillä viikolla, jolla tätä kirjoitan, täysistunto
äänesti koko viisivuotiskauden isoimmasta
ympäristöasiasta, kemikaalilainsäädännöstä. Parlamentin
enemmistö löysensi komission alkuperäistä esitystä.
Voisi sanoa, että parlamentti ampui isoja reikiä siihen
siivilään, jolla seulotaan esille käytössä olevista
kemikaaleista vaarallisimmat.
Laki on 25 vuotta vaatinut testaamaan uusien
kemikaalien terveysvaikutukset. Mutta vuonna 1981
myynnissä olleiden aineiden käyttöä on saanut jatkaa
Kemikaalilainsäädäntöehdotuksen perusidea oli, että
”vanhoista” kemikaaleista testataan ne, joita myydään
vuodessa yli tonni. Niitä on noin 30 000 ja esimerkiksi
syöpävaarallisuus on testattu vain joka kymmenennestä.
Ei ole yllättävää, että kemianteollisuuden suurfirmat
lähtivät raivokkaaseen vastakampanjaan. Mutta on jossain
määrin yllättävää, miten hyvin he siinä menestyivät.
Kielellä on siinä iso osuus.
Taitavaa konsulttitoimisto lienee valinnut
avainilmaisut. Niitä ovat esimerkiksi ”järjettömän
kallis”, ”byrokraattinen painajainen”, ”uhka
kilpailukyvylle ja työllisyydelle”, ”uhka
pienyrityksille”. Mikään asiallinen selvitys ei tue
näitä väitteitä. Esimerkiksi komission arvion mukaan
uudistuksesta saatavat terveyshyödyt ovat rahalliselta
arvoltaan vähintään kymmenkertaiset verrattuna
ruljanssin hintaan. Tase jäisi plussan puolelle, vaikka
hyödyksi laskettaisiin vain säästöt julkisen
terveydenhuollon kuluissa, tai pelkästään työpaikoilla
käytettävien kemikaalien aiheuttamien ihottumien ja
allergioiden väheneminen.
Mutta kun tiettyjä väitteitä toistetaan toistamasta
päästyä, kymmenillä ellei sadoilla teollisuuden
tarjoamilla lounailla, illallisilla ja aamiaisilla, ne
muuttuvat yleisesti tunnetuksi totuudeksi.
Kukaan teollisuuslobbari ei kuitenkaan koskaan sano
vastustavansa ehdotusta, jonka tavoite on terveyden
suojelu. Kaava on aina: ”Tuen täysin ehdotuksen
tavoitteita. … Mutta komission ehdotus on liian kallis,
byrokraattinen ja uhkaa kilpailukykyämme. Me olemme
laatineet toimivamman vaihtoehdon.”
Ennen lopullista äänestystä parlamentin suurimmat
ryhmät sopivat mallista, joka ei kata läheskään kaikkia
kuluttajatuotteissa käytettäviä kemikaaleja. Jos
kemikaalia myydään alle 10 tonnia vuodessa ja sitä
käytetään kulutustavaroissa, se pitää testata vain, jos
se tiedetään ennestään vaaralliseksi. Minusta tämä ei
ole varsinainen logiikan riemuvoitto.
Mutta täysistunnon keskustelussa kuultiin tietysti
tiuhaan adjektiivit järkevä ja tasapainoinen.
No, vaikka parlamentti ampui reikiä siihen siivilään,
jolla vaarallisimmat kemikaalit seulotaan esiin, se
onneksi toisaalta tiukensi sitä järjestelmää, jolla
vaarallisimmiksi osoittautuneet aineet poistetaan
käytöstä.
Jos ei tullut takkia, tuli sentään nafti liivi.
Ainakin enemmän kuin tuluskukkaro. |