Päiväkirja
Helmikuu
Maanantai 28.2.05
Ruoanlaittoa junassa
Sarjassamme hullun hommia. Olen luvannut tarjota
lähimmille työtovereilleni Brysselissä
silakkaillallisen. Tulin joskus luvanneeksi, kun oli
puhetta Itämeren silakan dioksiinipitoisuudesta.
Läksin matkaan mökiltä, käymättä välillä kotona.
Mökiltä pakkasin mukaani muovipurkkeja, joihin kalat
voi pakata kuljetuksen ajaksi, ja muita
tykötarpeita. Kalat ostin Tampereen Stockmannilta
rautatieaseman vierestä. Kylmäkalleiksi ostin
pakastemarjoja. Ruoanlaitto alkoi junassa, jossa
sekoitin silakoiden graavausliemen. Lentokentän
invavessassa sortteerasin kassien sisällön ruumaan
meneviin ja muihin ja pakkasin niitä, jotta eivät
vuotaisi. Brysselin kodissa työpäivän päätteeksi
valmistin sienikeiton kuivatuista suppilovahveroista
ja muutkit ruoat niin valmiiksi kuin pystyin.
Sunnuntai
27.2.05
Timantteja koivunlatvoissa
Lauantai-iltapäivällä pääsimme mökille. On kunnon
pakkanen. Avannossa ja kaivossa oli paksu jää, ja
kun siihen tekee aukon, uutta jäätä alkaa muodostua
ripeästi. Aamuisin herätessä koivunlatvoissa sädehti
timantteja. Avantouinti tuntuu oikeasti talviselta,
taitaa olla ensi kerta tänä talvena. Sunnuntaina
hiihdimme jäällä 1,5 tuntia. Oli kaunista, mutta
viima oli aika pureva.
Perjantai 25.2.05
Vieläkin REACH-lausuntoa
Juuri ennen kuin eilen lähdin kohti lentokenttää,
kuulin, että REACH-lausuntoluonnoksen esipuhetta
pitää vieläkin lyhentää. Vielä tänä aamunakin
jouduin siis viilaamaan sitä.
Sitten jätteiden hyötykäyttöä käsittelevään
seminaariin puhumaan. Paikka on poliisikoulu
Hervannassa. Onkin eka kerta, kun käyn siellä,
vaikka olen ollut neljä vuotta sen naapuritalossa
töissä, Tampereen teknillisen yliopiston (silloisen
korkeakoulun) sähköosastolla.
Torstai
24.2.05
Varovaisuusperiaatteen väärinkäyttöä?
Euroopan kemian teollisuuden kattojärjestö CEFIC
julkaisi tiedotteen, jossa se ilmaisee
tyytymättömyytensä siihen, että "EU on päättänyt
väärinkäyttää varovaisuusperiaatetta kieltämällä
ftalaatit leluista". CEFIC valittaa, että
kemikaalien diskriminointi aiheuttaa hämmennystä
kuluttajien keskuudessa.
CEFIC:in kannanotto on reaktio parlamentin
tämänviikkoiseen päätökseen EU:n ympäristö ja
terveys-toimintasuunnitelmasta, jossa parlamentti
vaati kieltämään ftalaattien, kloorattujen
liuottimien, orgaanisten fosforiyhdisteiden,
elohopean, ja kadmiumin käytön, silloin kun
turvallisempia vaihtoehtoja on olemassa. Viime
syksynä kiellettiin ftalaattien käyttö leluissa.
Ftalaatit ovat muovinpehmennysaineita, jotka ainakin
häiritsevät hormonitoimintaa.
Parlamentti päätti lahjoittaa tsunamista kärsineille
maille pari vanhaa käytöstä poistettua laivaa. Tämä
on yksi hölmöimpiä parlamentin tekemiä päätöksiä.
Indonesia ja joku muu maa ovat jo ilmoittaneet,
etteivät tee mokomilla romiskoilla mitään, eivätkä
ota lahjaa vastaan.
Keskiviikko 23.2.05
Justshenko parlamentissa
Hotellihuoneessa vetää, samoin parlamentissa. Sataa
lunta, kaduilla tuntuu hiljaisemmalta kuin
aikaisempina aamuina. En ole varma siitä, onko lumi
vähentänyt autojen määrää vai vaimentaako lumi vain
melua.
Kuningatar Elisabeth on ilmoittanut, ettei tule
poikansa häihin. Kuinka hän viitsii? Guardian
kertoo, että brittihallituksen
laillisuusneuvonantajat ilmoittivat etukäteen, että
hyökkäys Irakiin olisi laiton. Tätä ei kuitenkaan
kerrottu brittiparlamentille ennen ratkaisevaa
äänestystä.
Parlamentti äänesti laista, jonka myötä perustetaan
EU-ajokortti. Sen jälkeen Ukrainan presidentti
Justhenko puhui täysistunnolle.
Justshenkon puhuessa ajattelin, että EU EU on
levittänyt demokratiaa Ukrainassa tukemalla maan
omaa demokratiaprosessia. Sen sijaan Euroopassa
vieraileva Bush näyttää kuvittelevan, että
demokratiaa voidaan levittää miekkalähetyksellä.
Justshenkon kasvoilla väri oli edelleen aika
tuhkanharmaa. Vieressäni istuvalla
tsekkiläissyntyisellä vihreällä saksalaismepillä
Milan Horacekilla oli kaulassaan oranssi huivi.
Justshenko totesi, että Ukrainasta on tullut
Eurooppaan uusi demokratian symboli. Kukaan ei voi
estää Ukrainan tietä kohti Eurooppaa, kyse ei ole
vain maantieteestä vaan sivilisaation valinnasta.
"Kukaan ei tule kuulemaan ihmisoikeusloukkauksista
Ukrainassa", hän julisti. Aika paljon luvattu.
Kestävän kehityksen ryhmän kokouksessa muuan
asiantuntija kertoi, että sairaalapotilaat, jotka
saavat sairaalahuoneen ikkunasta katsella puita ja
luontoa, selviävät keskimäärin kaksi päivää
lyhyemmällä hoidolla kuin muut.
Jatkan REACH-lausuntoluonnoksen viilaamista. Suurin
työ tässä vaiheessa on yrittää puristaa esipuheen
teksti sille sallittuun määrämittaan. Se versio,
johon kokosin kaikki mielestäni tarpeelliset asiat,
oli noin kolminkertainen sallittuun pituuteen
verrattuna.
Tiistai
22.2.05
Bush Brysselissä, mepit Strasbourgissa
Meppien keskuudessa vallitsee yleinen hämmennys
siitä, että Bush on Brysselissä juuri samaan aikaan,
kun Euroopan parlamentti on Strasbourgissa. Tapaus
on siinä mielessä merkittävä, että on historian
ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain presidentti
vierailee nimenomaan tapaamassa EU-instituutioita.
Guardian-lehti kertoo, että Briteissä poistetaan
markkinoilta 400 ruokavalmistetta, koska niissä on
väärennettyä chiliä, johon on lisätty syöpää
aiheuttavaa punaista kiellettyä väriainetta nimeltä
Sudan1. Eipä ainakaan kumoa käsitystäni siitä, että
sitä parempi, mitä vähemmän syö mitään tehtaassa
tehtyä ruokaa.
Tapaan Kazakstanin opposition edustajia, jotka
kertovat karkeista epädemokraattisista
väärinkäytöksistä maassa.
Illalla on lobbari-illallinen, aiheena Euroopan
sähkönhuollon varmuus. Siinä käy ilmi muun muassa,
että Euroopassa tehdyt uusien voimalaitosten
investointipäätökset ovat pääasiassa tuulivoimaa ja
maakaasua. Se on ihan oikein, ajattelen minä. Illan
isännät eivät puhu mitään "negawateista" eli
energian säästöstä.
Maanantai
21.2.05
Pimein kolmannes takana
Enää kuukausi kevätpäiväntasaukseen, vuoden
pimein kolmannes on takana, ihanaa!
Strasbourgiin, matkalla luen lehdestä, että myös
Bush on nuorena polttanut pilveä. Hän kuuluu
siis samaan klubiin kuin Bill Clinton ja Erkki
Tuomioja.
Väänsimme Hannariikan kanssa
REACH-lausuntoluonnosta ECON:ille eli
talousvaliokunnalle melkein kello 22:een. Kun
viimein pääsin hotellille, kävikin ilmi, että
sen respa oli jo kiinni. En siis päässyt sisään
koko paikkaan. Tai aulaan pääsin kun joku
asiakas tuli ulos. Aulassa jotkut toiset
hotellivieraat kertoivat, että varauksen
yhteydessä saa jonkin ihme koodin, joka sitten
pitää syöttää jonnekin ja sitten jokin kone
sylkäisee huoneen avaimen. Mutta minulla ei
ollut sitä koodia. Aika hölmö tunne seistä hoo
moilasena Strasbourgin yössä matkalaukut
kourassa pienessä pakkasessa tietämättä minne
kallistaisi päänsä yöksi. Onneksi Hannariikka
oli vielä valveilla ja sai varattua minulle
huoneen toisesta hotellista, ja jopa osasin
arvata kävelyreitin sinne.
Sunnuntai 20.2.05
Valon määrä kasvaa
Aamulla herätessä on jo niin valoisaa, ettei enää
tee mieli vain kääntää kylkeä ja nukahtaa uudestaan.
Jukka lukee NYT-liitteestä, että Suomen abit melkein
yksimielisesti vastustavat presidentti Bushia.
Menemme vielä ennen lähtöä saunaan, kello on noin 17
ja on vielä valoisaa, ihanaa!
Lauantai 19.2.05
Oras lukiolaisten suosikki
Aamulehti kertoo, että Tampereen lukiolaisten
suosikkipoliitikko on Oras Tynkkynen. HBL kertoo,
että 50-luvulla jääkarhut saivat 2-3 poikasta
vuodessa, nyt enää yhden. Naaraiden paino on
pudonnut puoleen viime vuosina. Niiden on vaikea
saalistaa, kun jäät vähenevät ilmaston lämmetessä.
Viikon lehtien selailua. Keskiviikon lehdet
kertovat, että pääministerin virka-auton puhelimen
ja autonkuljettajan puhelimen kuuntelu johtui siitä,
että kuljettajalla oli venäläissyntyinen
tyttöystävä. Uskomatonta! Ei me olla rasisteja,
eihän? No, jouduin minäkin aikoinani
kehitysyhteistyöministerinä tilanteeseen jossa
ulkoministeriön turvavastaavat, ja jopa ministeriön
hallinnollinen yksikkö yrittivät kieltää kutsumasta
ministeriön tiloihin Suomen islamilaisten
yhdyskuntien edustajia, he olivat muka
turvallisuusriski. Onneksi Erkki Tuomioja pani nämä
pojat järjestykseen. Pääministerin puhelimen
kuuntelujutussa valtioneuvoston turvapäällikkö
kertoo myös halunneensa tietää, missä ministerit
käyvät naisissa. Tietääkö hän siis, että
miesministereillä on tapana "käydä naisissa"? Jos
oli, ei se ainakaan naisministerien korviin
kantautunut, ainakaan Lipposen kakkoshallituksessa.
Myös pääministerin autonkuljettaja sanoo ajaneensa
ministereitä vuosia, muttei nähneensä sellaista, ei
ministereillä ole aikaa. Ei niin.
Kohti mökkiä, matkalla kerroin Jukalle että minua
aina huvittaa VR:n junien englanninkielinen
kuulutus, jossa sanotaan, että "other persons than
passengers not wishing to travel are requested to
exit the train". Kuulutuksessahan siis pyydetään
että junaan jäisivät vain ne matkustajat, jotka
eivät halua matkustaa. Jukka totesi, että
Pendolinoissa tämä kuulutus on ihan aiheellinen,
matkustajien, jotka haluavat matkustaa, on varminta
vaihtaa IC-junaan, se menee perillekin, toisin kuin
Pendolino.
Ensimmäistä kertaa tänä talvena mökkipihan polut
ovat jo lumisia alapihallakin, eivät siis enää
märkiä.
Perjantai
18.2.05
Voipin hypetys ja päästökauppa
Vasta tämän päivän lehdistä ymmärrän, että Turun
piispa on jo pyytänyt eroa. Iltapäivälehdet jatkavat
aiheella mässäilyä.
Tarjosin joukolle toimittajia lounaan, jolla
keskusteltiin EU:n kemikaalidirektiiviehdotuskesta.
Muuan toimittaja tuumi, että 80-luvulla
ympäristöasioista kirjoitettiin reippaammin kuin
nykyisin, hän oli todennut tämän muun muassa omien
parinkymmenen vuoden takaisten juttujensa
perusteella, joita oli kaivanut esiin.
Junassa luen Tekniikka ja talous-lehteä, siinä on
otsikko: "Voipin hypetys on ohitse". Opin, että
voippi tarkoittaa voice over ip, eli suomeksi siis
kai internetin kautta välitettyjä puheluita. Saman
lehden sisäsivuilla on otsikko: "Päästökauppa
kurittaa Euroopan terästehtaita". Teksti kertoo:
"Päästökauppa uhkaa näivettää Euroopan
terästuotannon, arvelee Rautaruukki Oy:n tutkimus-
ja kehitysjohtaja Peter Sandvik."
Se Tekniikka ja talous oli siis eilispäiväinen.
Tämän päivän Kauppalehden etusivun pääotsikko
kertoo: "Rautaruukki Euroopan teräsyhtiöiden
kärkeen. Historiansa parhaan tuloksen julkistanut
Rautaruukki kohoaa tehokkuudessaan eurooppalaisten
teräsyhtiöitten kärkijoukkoon etenkin sijoitetun
pääoman tuotolla mitattuna. ... Uutiset kiidättivät
Rautaruukin K-osakkeen lähes 11 prosentin nousuun."
Niinpä niin, markkinat näyttävät olevan tosi varmoja
siitä, että terästeollisuuden kannattavuus romahtaa
päästökaupan myötä.
Torstai 17.2.05
Laivapolttoaineita ja softapatentteja
Aamulla meinasi tulla grande töppäys. Kalenteriini
oli merkitty samaan aikaan kello yhdeksältä kaksi
eri tilaisuutta, katsoin niistä vain ensimmäistä ja
totesin että sinne ei ole pakko mennä. En huomannut
merkintää, joka tarkoitti, että vain avustajani
Hannariikan piti mennä kyseiseen tilaisuuteen. No,
aamulla kämpillä luulin, ettei ole erityisempää
kiirettä. Joogasin oikein perusteellisesti.
Avustajani Ulriikka jo hätyytteli tekstarilla.
Ihmettelin, mitä hän oikein hermoili. Tulin
toimistolle noin viittä yli yhdeksältä ja tapasin
hermostuneina vääntelehtivät Ulriikan ja Terhin,
vasta silloin tajusin että nyt on epävirallinen "trilogi"
laivapolttoaineista komission ja ministerineuvoston
kanssa. No, onneksi myös ministerineuvoston edustaja
oli myöhässä, pari minuuttia enemmän kuin minä.
Tilaisuus sinänsä oli aika hauskaa psykologista
peliä. Kohtahan aletaan ihan oikeasti vääntää kättä
parlamentin ja ministerineuvoston välillä siitä,
paljonko laivojen polttoaineiden rikkipitoisuutta
rajoitetaan.
Olin ensimmäistä kertaa BBC Worldin nauhoituksessa
parlamentin pohjakerroksissa, aiheena oli Kioto.
Vihreä ryhmä keskusteli EU:n perustuslaista, N:nnen
kerran.
Päivän hyvä uutinen on, että Euroopan parlamentin
puheenjohtajakokous päätti yksimielisesti pyytää
komissiolta uutta esitystä ns.
softapatenttidirektiivistä. Toisin sanoen vanha
esitys ei kelpaa parlamentille.
Lentokoneessa iltapäivälehdet johdattivat taas
todella tärkeiden asioiden tunnelmaan. Kuningatar
Elisabeth komentaa Charlesia ja Camillaa viettämään
erillään ainakin häitä edeltävän yön. Koko
brittikuningashuone on yhtä suurta surkuhupaisaa
seksuaalitraumaa. Turun piispa on kärähtänyt
aviollisesta uskottomuudesta. Joku vertaa tätä
doping-skandaaliin. On siinä se ero, että vieraassa
sängyssä käynti ei ole rikos, doping on.
Keskiviikko 16.2.05
Kioton sopimus voimaan
Brysselissä oli monenlaisia tapahtumia Kioton
sopimuksen voimaantulon kunniaksi. Johdin puhetta
Europarlamentin tiloissa järjestetyssä seminaarissa.
Siellä yhdysvaltalainen professori kertoi, että maan
kansalaisten enemmistö tukee Kioton sopimusta, on
tukenut jo kauan. USA:n kongressissa töissä olevat
poliittisten ryhmien ja kansanedustajien avustajat
eivät kuitenkaan tiedä sitä. Hän kertoi myös
oikeusjutuista, joita on vireillä suurimpia
hiilidioksidin päästäjiä kohtaan. Hän myös lupasi,
että seuraava presidentti suhtautuu fiksummin
ilmastopolitiikkaan. Seminaarin loputtua kävin
kysymässä, mihin tämä lupaus perustui. Hän vastasi,
että se perustuu siihen, mitä sekä republikaanien
että demokraattien todennäköisimmät seuraavat
ehdokkaat ovat asiasta puhuneet.
Tiistai
15.2.05
Jeremy Rifkin ja empatia yhteiskunnan liimana
Päivän kohokohdat olivat Jeremy Rifkinin kaksi
luentoa. Toisen hän piti vihreälle ryhmälle, siinä
hän visioi tulevasta energiataloudesta, joka
perustuu uusiutuvaan energiaan ja vetyyn. Tämä
energiatalous on myös hajautettu, joten se sopii
avoimeen demokraattiseen yhteiskuntaan paljon
paremmin kuin nykyinen keskitetty energiasysteemi.
Toisen esitelmän Rifkin piti avoimessa
yleisötilaisuudessa. Teemana oli "eurooppalainen
unelma ja amerikkalainen painajainen". Rifkin
tietysti kärjisti ja liioitteli, mutta tuntui tosi
mukavalta kuunnella, kun jenkkiproffa ylisti
eurooppalaisia oikein suut silmät täyteen,
karismaattisen maallikkosaarnaajan innolla ja
lennokkuudella.
Rifkin sanoi, että vielä 1960-luvulla amerikkalainen
unelma oli totta, siis se, että kuka tahansa saattoi
menestyä opiskelemalla ja tekemällä ahkerasti töitä,
USA oli maailman keskiluokkaisin maa. 40 vuodessa
amerikkalainen unelma on romahtanut ja kuilu
rikkaiden ja köyhien välillä on yksi maailman
suurimmista. Eurooppalainen yhteiskuntamalli voi
sopia paremmin globaalisti yhteenkytkeytyneeseen
maailmaan.
Amerikkalainen käsitys vapaudesta on sama kuin
yksilön riippumattomuus, omavaraisuus. Tähän
perustuu myös auton suuri merkitys, amerikkalaisen
yksilönvapauden symboli oli ensin cowboy, nyt auto.
Eurooppalaiset taas korostavat verkostoja ja
ihmissuhteita. Ensimmäiset Pohjois-Amerikkaan
tulleet emigrantit olivat omaksuneet Lutherin ja
Adam Smithin aikaiset eurooppalaiset ihanteet ja USA
on jämähtänyt niihin. Euroopassa taas on menty
aatteellisesti eteenpäin. USA:ssa keskitytään
yksilölliseen vaurastumiseen, Euroopassa
julkisyhteisöt keräävät enemmän veroja ja rakentavat
niillä yhteistä elämän laatua. USA:ssa puhutaan
yksilönvapaudesta, Euroopassa ihmisoikeuksista.
USA:ssa lääniä riittää. Jos yhden kaupungin
ympäristö menee pilalle, se hylätään ja rakennetaan
toinen. Euroopassa on ollut pakko oppia pitämään
ympäristöstä paremmin huolta. Amerikkalaiset puhuvat
isänmaallisuudesta, eurooppalaiset rauhasta.
Amerikkalainen identiteetti on kapeampi, se on
Amerikka ja Jumala. USA:ssa sanotaan "God bless
America", voitteko kuvitella, että joku
eurooppalainen sanoisi "God bless European Union"?
On virhe verrata yksittäisin Euroopan maita
Yhdysvaltoihin. USA:an pitää verrata koko EU:ta,
joka on nyt maailman suurin markkina-alue. Suurinta
EU-maata Saksaa pitää verrata suurimpaan osavaltioon
Kaliforniaan, ja vastaavasti Britanniaa New Yorkiin,
Ranskaa Texasiin. USA:ssa ihmiset ovat keskimäärin
28 % rikkaampia kuin eurooppalaiset, mutta rikkaus
on epätasaisemmin jakautunutta. Eurooppa johtaa
elämän laadussa. Ala- ja keskiasteen koulutus ovat
parempia, samoin terveydenhoito, lomat ovat
pidempiä. Euroopassa eletään pitempään, vaikka
siellä tupakoidaan enemmän. Euroopassa on pienempi
lapsikuolleisuus, koska USA ei tue köyhiä äitejä.
Eurooppa johtaa tuottavuudessa. 25 % maailman
vangeista on USA:ssa, siellä 2 % aikuisista miehistä
on vankilassa. USA:n talouskasvu on paljolti
velkavetoista, myös yksityiset perheet ovat
velkaantuneita, keskimääräisen perheen säästämisaste
on 0 %, Euroopassa 14 %. Myöskään maailmanmarkkinat
eivät luota USA:n talouteen, mikä näkyy dollarin ja
euron vaihtosuhteessa.
Rifkin kertoi myös, että hänen omat perheenjäsenensä
eivät juurikaan viitsi lukea hänen kirjojaan, mutta
hänen uusimpaan kirjaansa siteeraamansa EU:n
perusoikeusjulistuksen he olivat lukeneet ja pitivät
sitä kiinnostavana, jonain sellaisena mistä eivät
ikinä ennen olleet kuulleet.
Yleisöstä tietysti esitettiin Rifkinille monenlaisia
kommentteja, myös kriittisiä. Vastauksessaan Rifkin
totesi muun muassa, että hän kuulee kaikkien
eurooppalaisten puheessa tietoisuuden siitä, että
olemme haavoittuvia, ja siitä seuraavan globaalin
yhteenkuuluvuuden tunteen. Hän kuulee jokaisen
eurooppalaisen puheessa empatian, joka on
eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaalinen liima.
Tuossa vaiheessa minulle melkein nousi tippa
silmään.
Maanantai
14.2.05
Moderni inkvisitio?
Huomaan sanomalehden tv-ohjelmatiedoista, että YLE
Prisma kunnioittaa Kioton sopimuksen voimaantuloa
ohjelmalla, jossa väitetään ilmastonmuutoksen olevan
pötyä.
Hesarissa Rocco Buttiglione kirjoittaa joutuneensa
"modernin inkvisition" uhriksi kun häntä ei viime
syksynä nimetty EU:n komissaariksi. Luultavasti
hänet olisi nimetty, jos hänen vastuualueensa olisi
ollut jokin muu kuin oikeusasiat, johon kuuluu muun
muassa naisten ja vähemmistöjen oikeuksien
puolustaminen.
Sunnuntai
13.2.05
Kulttuurisuukopua
Useammassakin lehdessä kerrotaan, että eilen
Tampereella pidetyssä kirjallisuustapahtumassa
ystäväni Maire Martikainen on sanaillut
Finlandia-voittajan Helena Sinervon kanssa. Kutsuin
Mairen syömään. Ei minulla mitään Sinervon kirjaa
vastaan ole, mutta totta puhuen tykkäsin monesta
muusta kirjasta enemmän, esimerkiksi Hannu Väisäsen
Vanikan paloista, se on tosi mainio kirja. Tietysti
luen Väisäsen mehukasta kuvausta 50-luvun
lapsuudesta saman ikäpolven ihmisen silmin. Kirja
palauttaa tosi elävästi mieleen 50-luvun lapsuuden
tunnelmat, värit, hajut, maut ja ahdasmielisyyden.
Kasarmilla tuon vuosikymmenen karut piirteet
tietysti vielä korostuvat. Sinervon kirjan hyvä
puoli on että se houkuttaa lukemaan Eeva-Liisa
Mannerin omia tekstejä.
New Scientistissa iso kokonaisuus ilmastosta. Se
perustuu paljolti brittihallituksen äskettäin
järjestämään tutkijaseminaariin aiheesta mitä on
vaarallinen ilmastonmuutos. Jutussa puhutaan mm
"nukkuvista jättiläisistä", eli prosesseista joita
ilmastonmuutos voi laukaista käyntiin ja jotka
kerran alettuaan eivät pysähdy satoihin, osa
tuhansiin vuosiin, osa ei ennen seuraavaa jääkautta.
Tällainen on mm. Etelämantereen napajään ja
Grönlannin jäätikön sulaminen sekä ikiroudan ja
pohjoisten merialueiden alla olevien
metaanihydraattien kaasuuntuminen.
Ode tarjosi eilisessä kokouksessa vasureille
turvapaikkaa vihreistä. Siimes syytti vihreitä
haaskalla käymisestä. Toisin sanoen Siimes julisti
Vasemmistoliiton raadoksi.
Lauantai
12.2.05
Vihreitä hevosia puoluevaltuuskunnassa
Aamujunaan ja kohti Helsinkiä, pakkasta on
vihdoinkin yli 5 astetta.
Aamulehden mukaan eduskunta haluaa ottaa
presidentiltä vallan EU-joukkojen lähettämisessä.
Sanoin muuten etukäteen, että presidentin valtaa
ruvetaan riisumaan ja koko presidentti-instituution
tarpeellisuutta kyseenalaistamaan heti, kun maahan
saadaan ensimmäinen naispressa. Niinpä niin.
Hesarin yliössä pari ruotsalaistutkijaa kirjoittaa
rauhanturvajoukkojen mandaatista. He valittavat
sitä, että suomalaisilla rauhanturvaajilla ei ole
oikeutta estää ihmisten tappamista. Minä ihmettelen
tätä puhetta. Vuosien 1995-99 välillä, jolloin itse
istuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa,
rauhanturvalakia muutettiin juuri siten, että
suomalaisilla rauhanturvaajilla on oikeus tarttua
aseisiin muutenkin kuin itsepuolustukseksi. Heillä
on siis oikeus tarttua aseisiin siviiliväestön
suojelemiseksi tai humanitaarisen operaation (esim.
sairaskuljetuksen tai ruokakuljetuksen perillemenon)
turvaamiseksi. Mihin tämä lakimuutos on unohtunut?
Vai puristaako kenkä nyt itse asiassa siitä, että
Suomen joukoille halutaan antaa oikeus niin
sanottuun "rauhaan pakottamiseen", eli sentyyppisiin
operaatioihin kuin oli hyökkäys Kosovoon? Jos kyse
on tästä, mihin sittenkään tarvittaisiin
rauhanturvalain muutosta? Hyökkäys, joka tehdään
"rauhaan pakottamiseksi", on minun mielestäni
kuitenkin hyökkäystoimi, eikä rauhanturvatoimi.
Siihen pitää käyttää ihan normaaleita armeijan
joukkoja, eikä mitään rauhanturvajoukkoja.
Puoluevaltuuskunnassa Ode ilmoitti haluavansa jatkaa
Vihreän liiton puheenjohtajana. Syksyn
kunnallisvaalitappiosta hän sanoi: "Kaikki, mikä ei
tapa, vahvistaa." Vieressäni muuan nuoremman polven
vihreä kuiski: "Kaikki, mikä ei tapa, tekee helvetin
kipeetä."
Hauskin juttu Oden esityksessä oli seuraava. Suomen
pelloista viidennes voitaisiin panna tuottamaan
energiakasveja. Tällä turvattaisiin maatalouden
jatkuvuus ja helpotettaisiin Suomen Kioto-tavoitteen
toteuttamista. Tämä olisi itse asiassa vain paluuta
entiseen. 1950-luvulla puoli miljoonaa
peltohehtaaria tuotti polttoainetta sen ajan
maatalouskoneelle - eli hevoselle.
Heidi tiivisti hyvin Suomen hallituksen asenteen
ihan kaikkeen: Suomi on pieni pohjoinen maa, jossa
on pitkät välimatkat ja jossa tarvitaan paljon
halpaa energiaa.
Perjantai
11.2.05
Olen koko viikon istunut tietokoneen ääressä.
Kuvittelin ehtiväni tällä viikolla järjestää kodin
kirjahyllyt, joita no kolmessa kerroksessa, mutta
haaveeksi jäi, tälläkin kertaa.
Torstai 10.2.05
NASA:n rahat Mars-kaivoon
Tekniikka ja talous-lehdestä näyttää tulleen
presidentti Bushin pääarvostelija Suomessa. Jokin
aika sitten lehti kirjoitti, että Bush aikoo leikata
niitä NASA:n rahoja, joilla tutkitaan ilmastoa ja
ilmastonmuutosta, tutkimusrahat suunnataan
miehitetyn Mars-lennon valmisteluun. Nyt lehti
kertoo, että Bush haluaa leikata myös NASA:n
avaruustutkimusrahoja, nekin rahat syydetään
Mars-projektiin. Muun muassa tutkimusasema Hubble
aiotaan ottaa alas. Hubble on lähettänyt
avaruusmatkoiltaan tosi upeita kuvia vaikka mistä
avaruuden kohteista. Maan pinnalta otettuja
avaruuskuviahan vääristää ilmakehä. Hubble saa kuvia
ja niiden mukana uutta tietoa ilman tuota ilmakehän
aiheuttamaa vääristymää. Ja Hubble saa muitakin
kuvakulmia kuin niitä, joita näkyy planeetta Maasta
käsin.
Minun on vaikea kuvitella, kuka haluaisi lähteä
miehitetylle Mars-lennolle. Sehän tarkoittaisi, että
joutuisi olemaan useamman vuoden suljettuna
avaruusalukseen.
Keskiviikko 9.2.05
Komission toimimattomuussuunnitelma
EU:n komissio julkaisi tänään tiedonannon
ilmastopolitiikasta Kioto-kauden, eli vuoden 2012
jälkeen. Tänään on tasan viikko siihen, kun Kioton
sopimus tulee voimaan. Siihen nähden komission
tiedonanto on pettymys, vaikka se vastaakin
ennakkoon liikkuneita huhuja. Komissio ei esitä
mitään selkeää näkemystä siitä, millaiseen
päästövähennystahtiin maailman ja EU:n pitäisi
pystyä, jotta ilmastonmuutos saataisiin pidettyä
aisoissa. Komissio toistaa EU:n vanhan kannan, että
ilmastoa (maapallolla keskimäärin) ei saisi päästää
lämpenemään yli 2 asteella. Tämä on aivan oikea
linja, mutta se jää yhtä tyhjäksi kuin Vanhasen
hallituksen työllisyyslupaukset, jos tuota
tavoitetta ei pikapuoliin muunneta vastaaviksi
päästövähennystavoitteiksi. Europarlamentin vihreä
ryhmä julkaisi tiedotteen, jossa komission paperia
arvosteltiin kirpeästi.
Tutkijoiden viestihän on se, että reippaita
päästövähennyksiä tulisi tehdä sangen ripeästi, koko
maailmassa päästöjä pitäisi vähentää noin 50-60 %
vuoteen 2050, mistä seuraa että teollisuusmaiden
päästöjä tulisi vähentää samalla jaksolla siinä
60-80 %.
On komission paperissa hyviäkin asioita. Siinä mm.
viitataan taloudelliseen selvitykseen, jonka mukaan
EU:n päästöjen vähentäminen 1,5 %:lla vuodessa
vuosien 2012 ja 2025 välisenä aikana alentaa vuoden
2025 kansantuotetta vain puoli prosenttia verrattuna
siihen, että päästöjä ei vähennetä. Päästöjä
vähentävät investoinnit, jotka yhdelle ovat kuluja,
ovat samalla työtä, toimeentuloa ja bisnestä
joillekin toisille. Energiansäästöinvestoinnit
tuovat myös säästöä, investoinnit uusiutuvaan
energiaan pienentävät tuontienergialaskua. Komissio
toteaa myös, että EU:n 15 vanhan jäsenmaan alueella
vuotuiset subventiot fossiilienergialle ovat
4,5-kertaiset uusiutuvan energian tukiin verrattuna.
Tiistai 8.2.05
Kirjoitustöitä
Kirjoitustöitä kotona. Kun pistin nokkani ulos,
aurinko paistoi ja linnut visersivät, kuin
maaliskuussa ikään.
Sharon ja Abbas ovat tavanneet. Hienoa! Hyvä että
edes jokin asia maailmassa etenee järkevään
suuntaan. Onhan sekin sentään jotain, jos Israel ja
Palestiina ehtivät solmia rauhan ennen kuin
ilmastonmuutos pilaa maapallon.
Maanantai 7.2.05
Teilaus Kauppalehdessä
On parlamentin niin sanottu vaalipiiriviikko.
Käytännössä teen siis töitä kotoa käsin.
Kauppalehdessä Suomen laivanvarustamoyhdistyksen
toimitusjohtaja Mika Nykänen, entinen Kokoomuksen
eduskuntaryhmän työntekijä muuten, tyrmää
laivapolttoaine-ehdotukseni. Hän väittää, että
vaatimus laivapolttoaineen rikkipitoisuuden
rajoittamisesta 0,5 %:iin tulee täytenä yllätyksenä
ja on vain henkilökohtaista profiilin nostoani. Hah!
Eikö Nykänen tunne EU-päätöksentekoa sen vertaa,
että tietäisi parlamentin jo ottaneen asiaan kantaa
ensimmäisessä käsittelyssä. Ehdotukseni noudattelee
pääosin parlamentin alkuperäistä kantaa, mutta on
sitä joustavampi.
Tekniikka ja talous-lehdessä KTM:n
kansliapäällikkö Erkki Virtanen haukkuu yliopistojen
nykyisen rahoitusmallin, jossa laitokset saavat
rahaa niillä suoritettujen tutkintojen mukaan.
Virtanenkin on huomannut, että tästä aiheutuu paine
myöntää tutkintoja aikaisempaa löysemmin kriteerein.
Jo oli aika herätä. Sama lehti kirjoittaa, että
Bushin hallitus aikoo vähentää rajusti USA:n
avaruushallinnon eli NASA:n ilmastotutkimusrahoja,
rahat siirretään miehitetyn Mars-lennon
valmisteluun. Voi ei! Kun Bush ei halua uskoa
tutkijoiden viestejä siitä, että ilmastonmuutos on
kehittymässä vaaralliseksi, hän vie ilmaston
tutkijoilta rahat. Luuleeko hän, että saamme
Marsista turvapaikan, jos Maa menee pilalle?
Sunnuntai 6.2.05
Keisarikunta-leffa
Vesikeli ja harmaa sumu jatkuvat. Yöllä lumet
rojahdelleet katolta. Käymme kävelyllä, sinitaivasta
vilkkuu. Sieltä täältä puista kuuluu viserrystä.
Toiveikkaina katamme kahvin kuistille. Mutta
pilvipeite sulkeutuu ennen kuin kahvi on valmis.
Pilkkihaalarissa on silti lämmin.
Illalla kaupungissa menemme katsomaan
Keisarikunta-leffaa. Se on sympaattinen, hauskaa
salavihkaista huumoria. Näyttelijät ovat opetelleet
puhumaan yllättävän uskottavasti kotkalaista,
ainakin näin kesäkotkalaisen mielestä. Jukka huomasi
alkukuvissa Tiutisen vuoromoottorin. Hänen isänsähän
oli yksi tämän yhteysaluksen kuljettajista. Alus
tuli virattomaksi kun Tiutisen saareen, Jukan
kotisaareen, rakennettiin tie.
Lauantai 5.2.05
Vuoden pimein neljännes takana
Vesikeli. Joku päivä sitten sanottiin, että meri
Helsingin edustalla voi mennä kunnon jäähän, jos
koko helmikuun on kunnon talvisää. Ei näytä siltä.
On Runebergin päivä ja talvipäivänseisauksesta on
reilu kuusi viikkoa. Vuoden pimein neljännes on siis
takana, ihanaa! Runeberg-kirjallisuuspalkinnon sai
ruotsiksi kirjoittava venäläinen maahanmuuttaja
Zinaida Linden, sepä hauskaa! Se kirja täytyy
hankkia.
Perjantai 4.2.05
Polunpohjat edelleen märkiä
Illansuussa mökille. On pikku pakkanen, mutta
kaivon alapuolella pihapolkujen pohjat ovat edelleen
märkiä. Kaivonkin jää on niin ohut, että saan sen
rikki ilman Jukan apua.
Ihanaa taas päästä avantoon! Vasta se tekee
viikonlopusta oikeasti rentouttavan.
Torstai 3.2.05
Voitto energiansäästödirektiivissä
Ympäristövaliokunnan aamuäänestyksessä niin
sanotusta energiapalveludirektiivistä vihreät
voittivat tärkeimmät kohdat. Ympäristövaliokunta
asettui kannattamaan EU:n jäsenmaille pakollista 2,5
%:n vuotuista energiansäätötavoitetta, kun komissio
esitti 1 %. Tosin kyse on vain lausunnosta,
varsinaisen päätösehdotuksen täysistunnolle tekee
ITRE eli teollisuus, energia- ja tutkimusvaliokunta.
Lausunnon esittelijä Eija-Riitta Korhola joutui
vetämään pois keskeisimmän ehdotuksensa, koska hänen
oma ryhmänsäkään ei kannattanut sitä. Hän ehdotti
alun perin koko jutun vesittämistä täysin, siten
että EU-maat velvoitettaisiin panemaan toimeen 5 %
kannattavista energiansäästöinvestoinneista. En
edelleenkään ymmärrä, miksi 95 % kannattavista
energiansäästöinvestoinneista pitäisi jättää
toteuttamatta, eivätkä näköjään Korholan
ryhmätoveritkaan ymmärtäneet.
Verheugen tuli ympäristövaliokuntaan kuultavaksi.
Hän sanoi, että komissio ei vedä takaisin
REACH-ehdotusta, vaan komissio tekee rinnan
parlamenttikäsittelyn kanssa työtä, jotta
yhteisymmärrys REACH:ista saavutettaisiin
mahdollisimman pian. Verheugen kommentoi myös Intian
valtameren tsunamia ja sanoi, että sen kaltaiset
katastrofit pitää estää, varoitusjärjestelmä
rakennettava. Hyvä!
Lentokoneessa luin International Herald Tribunea.
Lehdessä kerrotaan, että presidentti Bush, joka pari
viikkoa sitten virkaanastujaisissaan piti
intohimoisen puheen "vapaudesta" ja on sanonut,
ettei hän katsele kansanmurhia yhtä passiivisesti
kuin Clinton Ruandan teurastusta, yrittää nyt
kiihkeästi estää YK:n turvaneuvoston päätöstä, jolla
Sudanin massamurhiin syyllistyneet pantaisiin
syytteeseen kansainvälisessä
sotarikostuomioistuimessa. Bush ei haluaisi koko
tuon kansainvälisen sotarikostuomioistuimen olevan
olemassa eikä siksi haluaisi vahvistaa sen asemaa.
Toinen uutinen kertoi, että USA:n konservatiivisissa
osavaltioissa monet biologian opettajat eivät
uskalla puhua evoluutiosta, koska pelkäävät saavansa
uskonnolliset fundamentalistit kimppuunsa. Vuonna
2001 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan 53 %
amerikkalaisista oli samaa mieltä väitteen "ihmiset
polveutuvat varhaisemmista eläinlajeista" kanssa.
Tämä oli hyvä uutinen tutkimuksen teettäneelle
kansalliselle tiedesäätiölle. Oli nimittäin eka
kerta kun jenkkien enemmistö ilmoitti olevansa tätä
mieltä.
Keskiviikko 2.2.05
Laivapolttoaineita aamulla ja illalla
Harmaata. Aamupäivä kuluu järjestämässäni
kuulemistilaisuudessa laivapolttoaineista. Paikalla
ovat konservatiivien, demarien ja liberaalien
varjoesittelijät. Liberaalien varjoesittelijä on
suomalainen Henrik Lax. Tilaisuus menee hyvin.
Esiintyä saavat niin komissio kuin
laivanvarustamojen, öljynjalostamoiden kuin
ympäristöjärjestöjenkin edustajat, ja
ympäristötekniikan asiantuntijat. Melkein kaikki
myös onnistuvat esittämään asiansa suht koht
napakasti. Minun mielestäni ympäristön ja
ympäristötyekniikan asiantuntivat osoittavat
pätevästi, että laivojen rikkidioksidipäästöt (joita
ei tähän mennessä ole lainkaan rajoitettu) ovat
liian suuri haitta terveydelle ja ympäristölle, ja
ettei komission ehdotus riitä, siis se, että
laivapolttoaineen rikkipitoisuus rajoitetaan 1,5
%:iin Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin
kanaalissa. Tekniikka, jolla savukaasut voidaan
vaihtoehtoisesti puhdistaa itse laivoilla, kehittyy
lupaavasti ja tämä on todennäköisesti halvempi
vaihtoehto kuin puhtaamman polttoaineen käyttö.
Parlamentti esitti asian ensimmäisessä käsittelyssä
laivapolttoaineen rikkipitoisuusrajan tiukentamista
siirtymäkauden jälkeen 0,5 %:iin kaikilla EU:n
merialueilla. Terveyshyödyt, jotka tästä saadaan,
ovat niin suuret, että näin kannattaa tehdä.
REACH-huhut vellovat edelleen. Myös teollisuuden
edustajien kommentit eri yhteyksissä viittaavat
siihen, että teollisuuden mielestä komissio on
luvannut panna REACH:in uusiksi.
Barroso piti tiedotustilaisuuden. Menin
kuuntelemaan mitä hän sanoo REACH:ista. Tätä:
Kemikaalidirektiiviehdotus menee sen balanssin
sydämeen, jota täytyy etsiä yhdessä. Haaste on
oikean tasapainon löytäminen. Komissio on valmis
työskentelemään parlamentin kanssa, menettämättä
näkyvistään päätavoitetta. Toisin sanoen pyöreää
löpinää, jossa EI ollut lupausta uusia esitystä
kesken kaiken.
Uusi masentava nettiuutinen ilmastonmuutoksesta.
Tähänastiset päästöt ovat jo aiheuttaneet ilmaston
lämpenemisen 1,3 asteella, vaikka siitä vasta noin
0,6 astetta on ehtinyt toteutua. Vähintään 0,7
astetta lämpenee lisää. Jääkarhut näyttävät olevaan
tuomittuja kuolemaan sukupuuttoon. Jos maapallo
lämpenee keskimäärin 3 astetta, mikä tätä menoa on
erittäin paljon mahdollista, Golf-virran
pysähtymisen todennäköisyys tällä vuosisadalla on 45
% ja vuoteen 2200 mennessä 70 %. Jos näin käy, Suomi
lakkaa olemasta, kenties jo minun lasteni
elinaikana. Taas jälleen kerran mietin, onko koko
tässä polittiikapakertamisessa mitään mieltä.
Illansuussa ympäristövaliokunta kävi ensimmäisen
keskustelun laivapolttoainemietinnöstäni. Kritiikki
ei niinkään kohdistunut ehdotukseni pääasiaan eli
siihen, että laivapolttoaineiden rikkipitoisuuden
ylärajaa tiukennetaan siirtymäkauden jälkeen
komission esittämästä 1,5 %:sta 0,5 %:iin, vaan
erääseen pienempään yksityiskohtaan.
Tiistai 1.2.05
REACH-huhut jatkuvat
Brysselissä keväinen sää. Pidin kotonani
aamiaistapaamisen suomalaistoimittajille. Tarjosin
Lapista tuomiani tuliaisia. Keskustelimme
laivapolttoaineista ja REACH:ista.
Tapasin talousvaliokunnan "varjoesittelijöiden"
kanssa komission REACH-asiantuntijoita. Myöhemmin
osallistuin tilaisuuteen, jossa kemian teollisuuden
ja ympäristöjärjestöjen edustajat vastasivat meppien
kysymyksiin REACH:ista. Teollisuus on markkinoinut
"riskiin perustuvaa REACH:ia", jolla he ajavat sitä,
että kaikkia kemikaaleja ei testattaisi, vaan
keskityttäisiin haitallisimpiin aineisiin. Jälleen
kerran kemian teollisuuden edustajilta tivattiin,
miten voidaan tietää mitkä aineet ovat
haitallisimpia, kun koko lakiuudistusta tarvitaan
juuri siksi, että kemikaalien vaikutuksista ihmisiin
ei tiedetä tarpeeksi. Teollisuuden edustajat
selittivät, että firmoilla on hallussaan
julkistamattomia testituloksia. Näiden tietojen
pohjalta firmat voivat ilmoittaa perustettavalle
EU:n kemikaalivirastolle, mitkä kemikaalit voidaan
haitattomina jättää testiruljanssin ulkopuolelle.
Aloin tajuta, että teollisuuden ehdotusten ydin on,
paitsi testattavien aineiden lukumäärän
pienentäminen noin kymmenenteen osaan, myös se, että
kemikaalien terveysvaikutuksia koskeva tieto säilyy
teollisuuden omissa käsissä. "Riskiin perustuva
REACH" tarkoittaa siis oikeasti "pukki kaalimaan
vartijana"-mallia.
Vino pino eurooppalaisia lehtiä, mm. Financial
Times, kirjoittaa, että Verheugen ja Barroso ovat
luvanneet panna REACH:in uusiksi, osana uuden
komission lähestymistapaa, joka asettaa
kilpailukyvyn ympäristön edelle. Mietin sitä, millä
perusteella ympäristönsuojelu olisi kilpailukyvyn
este? Onko siitä mitään konkreettista näyttöä? Se
kyllä tiedetään, että teollisuus aina parkuu uusien
ympäristönsuojeluvaatimusten romuttavan
kilpailukyvyn. Näin ei kuitenkaan koskaan ole
oikeasti tapahtunut. 80-luvulla väitettiin, että
happosateiden paneminen kuriin ja maapallon
otsonikerrosta tuhoavien aineiden kieltäminen
romauttavat talouden, työllisyyden ja kilpailukyvyn
ja sähkön hinta nousee pilviin. Näin ei käynyt. Nyt
samaa väitetään ilmastopolitiikasta ja REACH:ista.
Oikeasti silloin kun tuotantoa siirretään muualle,
syynä on työn hinta.
Sähköpostissa onkin uutinen ympäristöalan
brittifirmojen yhteenliittymästä EIV (Environmental
Industries Commission), joka syyttää saastuttavaa
teollisuutta perusteettoman kauhupropagandan
kylvämisestä ja brittihallitusta lankeamista tähän
ansaan. Esimerkkinä kerrotaan, että Britannian
kansallisen ilmanlaatustrategian hinta oli
todellisuudessa vain seitsemäsosa siitä, mitä
etukäteen väitettiin. Tahot, jotka väittävät, että
ympäristönsuojelu saa firmat muuttamaan maasta,
eivät ole kyenneen antamaan yhtään esimerkkiä.
|