|
Kesäkuu 2008 »
«Takaisin päiväkirjavalikkoon
Heinäkuu 2008
Tiistai 29.7.08
Missä linnut?
Huomasin hotellin ravintolan naisten vessassa historiallisen kerrostuman. Käsipaperitelineessä lukee Nokia. Se on siis ajalta jolloin Nokia vielä valmisti pehmopaperia. Nykyajan teinit eivät ole Nokian vessapaperia ja käsipyyhkeitä eläissään nähneet.
Käväisimme Utsjoen käsityökauppa-kahvituvalla. Juttelimme kahvilanpitäjän kanssa lintutilanteesta, kerroimme että riekkoja näkyi maastossa tosi vähän. Kahvilanpitäjä kertoi myös havainneensa, että joka puolella lintuja tosi vähän. Hänkin oli nähnyt joessa kuolleita vesilinnun poikasia. Pojois-Norjassa matkailleet turistit kertovat, että sielläkin on lintuja paljon vähemmän kuin yleensä. Hän ihmetteli, miksei tästä asiasta puhuta lehdissä mitään. Jukka sanoi, että hänen mielestään mökillä Kotkan saaristossakin on näkynyt lintupoikueita vähemmän kuin normaalisti.
Inarin Kultahovissakin oli hyvää ruokaa kauniissa koskimaisemassa. Aikaisemmin olemme Lapissa aika usein saaneet matkan varrella kehnoa ruokaa. Vaikuttaa siltä, että Lapin matkailubisnes on skarpannut tässä asiassa.
Paluumatkalla ajoimme tietysti vuorotellen, mutta Jukan ajaessa lueskelin kesän aikana ilmestyneitä New Scientist-lehtiä. Yhdessä niistä referoitiin mielenkiintoisia tutkimustuloksia taloudesta. Ensimmäisessä näistä artikkeleista puhuttiin siitä, että perinteinen talousteoria epäonnistuu kerran toisensa jälkeen ennustamaan hintakuplat ja niiden jälkeen seuraavan romahduksen, viimeisimpänä esimerkkinä USA:n asuntojen hintakuplan puhkeaminen ja sen heijastukset muualle maailmaan. Perinteinen talousteoria ja sen mukainen mallintaminen lähtee makrotaloudesta ja olettaa markkinoiden toimivan rationaalisti. Mutta toinen ajattelutapa lähteekin mallintamaan taloutta alkaen yksilön käyttäytymisestä ja siitä, millaisiin valintoihin kulloinenkin tilanne yksilöitä kannustaa. Kun sitten monistetaan nämä yksilön valinnat, saadaan kuvaus markkinoiden käyttäytymisestä. Tähän perustuvat mallit kykenevät kuvaamaan hintakuplia ja niiden puhkeamista. Tällaiset mallit antavat tulokseksi myös, että liian paljon liian löysää rahaa markkinoilla on vaarallinen tilanne, se luo hintakuplia.
Tämä toi muuten mieleeni sen, miten Pekka Korpinen 80- ja 90-lukujen taitteessa ennusti Suomen silloisen asuntojen ja kiinteistöjen hintakuplan puhkeamisen. Hän oli tutustunut USA:ssa havaittuun niin sanottuun sikasykliin, sianlihan hinnannousuihin ja –laskuihin Chicagon (jos oikein muistan) markkinoilla. Ne noudattivat tiettyä matemaattista mallia. Soveltamalla samaa mallia Suomen asuntomarkkinoihin Korpinen havaitsi, että hinnat ovat kohta romahtamassa. Ja niin kävi.
Toisessa näistä New Scientistin artikkeleista kerrotaan tutkimuksesta, joka koski IMF:n eli kansainvälisen valuuttarahaston lainojen vaikutusta Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Sen on tehnyt Cambridgen yliopiston tutkijaryhmä. Tuloksen mukaan IMF:n lainoja saaneissa maissa tuberkuloosikuolleisuus nousi, vieläpä sitä voimakkaammin mitä isommat lainan maa sai IMF:ltä. IMF on nimittäin joitakin vuosikymmeniä noudattanut niin sanotun Chicagon koulukunnan (taas Chicago) oppeja, joiden mukaan valtion talous tervehtyy leikkaamalla julkista sektoria. Näin IMF on vaatinut lainojensa ehdoksi, että maat supistavat ja yksityistävät julkista palvelua, terveydenhuolto ja koulutus mukaan lukien. New Scientis toteaa, että on jo aika tajuta, että tämä talousoppi – jota minä kutsuisin markkinafundamentalismiksi – on ideologinen valinta ja käytännön elämän testi osoittaa sen tuottavan tuhoisia tuloksia.
Maanantai 28.7.08
Takaisin sivilisaatioon
Tuhkanlaskuseremonian jälkeen muut palasivat takaisin, mutta Jukka ja minä jatkoimme vaellusta. Säiden oli ennustettu kaunistuvan, mutta kattia kanssa, joka päivä satoi ainakin jonkin aikaa. Koskaan ennen meidän yhteisille vaelluksillemme ei ole sattunut näin kurjaa säätä. Kävelimme laiskasti, vain muutaman kilometrin päivämatkoja, Askasjoelle, jonka varrella yövyimme parissa paikassa.
Jorma oli tietysti mielessä monet kerrat, varsinkin Jukalla, joka on hänen kanssaan vaeltanut Pulmankijoen ja sen sivujokien maisemissa lukemattomia kertoja. Minä huomasin miettiväni monet kerrat, miltä Jormasta talvisin mahtaa tuntua, kun joki on jäässä, tuntui julmalta että hänen tuhkansa on jään alla. Tiesin että tällaiset mietteet ovat ihan irrationaaleja, mutta silti tämä ajatus vaivasi minua.
Tuuli oli maininnut moneen kertaan Askasjoen putouksista. Sanoin Jukalle, että haluan nähdä ne. Jukka ei ole koskaan vienyt minua katsomaan niitä, koska siinä kohtaa jokea ei saa kalastaa. No, sain tahtoni perille, ja kyllä olivat komeat, kannatti kävellä sinne. Totta puhuakseni nämä putoukset ovat yksi upeimmista paikoista, joita olen koskaan Suomessa nähnyt. Mutta aika hankalan matkan päässä, ei mikään varsinainen turistirysä.
Kurjan sään takia Jukka olisi lähtenyt takaisin jo sunnuntaina, mutta kinusin että jollakin minulle uudella paikalla pitää leiriytyä. Kävelimme järville, joihin Jukka tiesi istutetun rautua. Ilmatieteen laitoksen tekstiviestiennuste lupasi puolipilvistä ja illaksi kirkastuvaa. Sen sijaan illansuussa alkoi taas sataa. Jukka sai järvestä komean raudun, mutta päätimme että nyt riittää, maanantaina kävelemme autolle.
Aamulla soitin kivaksi Utsjoen hotelli Luossajohkaan ja varasin huoneen seuraavaksi yöksi. Läksimme kävelemään kohti autoa. Tänään olikin sitten reissun ensimmäinen aurinkoinen ja lämmin päivä. Kävellessä yksi riekkopari pyrähti lentoon. Riekot eivät siis ole aivan totaalisesti hävinneet, kuten Pekka alkumatkasta oli väittänyt, mutta totta on, että niitä näkyi meidänkin reissullamme poikkeuksellisen vähän.
Hotellilla pääsimme rantasaunaan. Kuten aina, vaelluksen jälkeen tuntui taivaalliselta päästä saunaan ja sieltä pulahtamaan kylmään jokeen. Olemme mielistyneet hotelli Luossajohkaan, koska olemme saaneet sieltä hyvää ruokaa. Niin saimme nytkin, vaikka kokki on kuulemma uusi.
Keskiviikko 23.7.08
Jorma pääsi Pulmankijokeen
Puolen päivän aikaan läksimme polkua pitkin jokirantaan. Aamun sade oli hellittänyt, aurinko paistoi. Marjatta ja Tuuli, Jorman elämän kaksi läheisintä ihmistä, kantoivat uurnaa yhdessä.
Paikka, se Jorman lempipaikka Pulmankijoen varressa, näytti oikein kauniilta veden kimaltaessa auringonpaisteessa ja tunturikoivikon kehystäessä jokea. Tässä kohtaa jyrkkä ranta loivenee pieneksi ulokkeeksi jokeen ja maaperä on pientä veden sileäksi hiomaa kiveä.
Rannassa lauloimme ”ystävän laulun”, sen jossa sanotaan että ”anna meren se selvittää” ja ”anna tunturin selvittää kuka viereesi jää”. Jorma vietti vapaa-aikansa mieluiten merellä ja tunturissa, ihan kuten Jukkakin. Emme me nyt ihan supermahtava kuoro olleet, mutta tarkoitus oli vilpitön.
Ystävämme Maire ei ollut päässyt mukaan, mutta halusi kuitenkin olla hengessä läsnä. Hän oli valinnut Kirsi Kunnaksen runon, jonka luin. Luin myös pätkän yhtä omaa runoani. Sitten Marjatta avasi uurnan ja alkoi kaataa tuhkaa jokeen. Tuhkaa oli yllättävän paljon, siinähän on tietysti mukana myös vainajan kanssa poltettu arkku. Tuuli huuhtoi loput tuhkasta jokeen. Raija, Marjatan serkku, heitti perään vanamon. Yhdellä ja toisellakin oli tippa silmässä.
Se oli kesän viimeinen yöttömän yön päivä. Seuraavana päivänä aurinko Utsjoella laski.
Tiistai 22.7.08
Jorma kangaskassissa
Saattojoukko, vähän toistakymmentä henkeä, lähti Pulmankijärven eteläpään läheltä maastoon puolen päivän maissa. Tenojoen varressa, Nuorgamissa ja täällä on laajalti tunturimittarin tai hallamittarin syömiä lehdettömiä tunturikoivikoita, jotka näyttävät aika ankeilta.
Sade, jota oli jatkunut melkein koko eilispäivän ja aamun, taukosi juuri sopivasti ennen kuin läksimme rinkat selässä kävelemään. Jorman uurna oli mustassa kangaskassissa, jossa luki “New Orleans”. Se kassi on Marjatan, Jorman elämänkumppanin matkamuisto. 1990-luvulla, vuosia ennen hirmumyrsky Katrinaa joukko silloisia savukoskelaisia jazzdiggareita ja Kaamosjazzin vakituisia kävijöitä matkusti New Orleansin legendaariseen jazzkaupunkiin. Nyt New Orleans ei ole entisensä. Ja porukan musikanttia, saksofonisti Jormaa, ei enää ole.
Kassia kantoivat kaikki vuorollaan. Joka kerran kun läksimme tauolta jatkamaan kävelyä, joku kysyi: “Onko Jorma mukana.” Ja joku vastasi esimerkiksi: “Jorma on Pasilla.”
Tuhkauurna painoi yllättävän paljon. Olin iloinen, ettei minun tarvinnut kantaa sitä kauaa, rinkassa ja tämän erityistilanteen takia mukaan otetuissa ylimääräisissä eväissä oli painoa ihan tarpeeksi. Suurimman osan matkaa uurnaa kantoivat nuoremmat miehet, Marjatan kahden siskon miehet sekä siskonpoika ja serkunpoika.
Matkalla Marjatan siskon mies Pekka, joka tarkkailee ja rengastaa lintuja, kertoi Lapin riekkokannan romahtaneen äkillisesti.
Mukana oli myös Jorman ex-vaimo Tuuli, jonka olin tavannut aiemmin vain Jorman hautajaisissa. Marjatta, Tuuli ja Jukka tiesivät paikan, johon olimme menossa. Pystytimme leirin jonkin matkan päähän jokirannasta, paikkaan jossa Jorma on leiriytynyt ties kuinka monesti. Marjatta kypsensi nuotiossa poronpaistin, minulla oli mukana kotona valmiiksi marinoimaani poroa. Mukana oli myös viiniä. Kaikki nämä ovat eväitä, joita ei tavallisesti maastoon rinkka selässä raahata.
Tuntui haikealta. Tuuli näytti vanhoista dioista teettämiään kuvia Jormasta juuri sillä paikalla, minne tuhka huomenna lasketaan. Noissa kuvissa Jorma oli paljon nuorempi kuin millaisena olen häntä koskaan nähnyt, minähän tutustuin Jormaan ja Marjattaan vasta vuonna 1995, jolloin Jorma oli jo yli viidenkymmenen. Näissä kuvissa hän oli kolmikymppinen ja alle.
Marjatan, Tuulin ja Jukan lisäksi moni muukin porukasta on vaeltanut Jorman kanssa, ja leiriytynyt tällä samalla paikalla hänen kanssaan. Minulle tämä paikka oli uusi. Jukka kyllä väitti, että olemme kerran käyneet tässä, mutta silloin kuulemma keitimme vain päiväkahvit, emme leiriytyneet, eli ei ihme, kun en muista.
Maanantai 21.7.08
Pohjoisimpaan Lappiin
Sunnuntai-iltana pakkasimme auton yöjunaan ja matkustimme Rovaniemelle, ja jatkoimme matkaa Utsjoen Nuorgamiin, niin pohjoiseen kuin Suomessa pääsee. Perinteisesti olemme joka kesä vaeltaneet Lapissa, mutta tällä kertaa vaellus on aivan erityinen. Jorma, yksi Jukan parhaista ystävistä ja vaellustoveri, kuoli alkuvuodesta. Jukka on vaeltanut yhdessä Jorman kanssa Lapissa kymmeniä kertoja, 1970-luvun alkupuoliskolta alkaen. Nyt ystäväjoukko vie Jorman tuhkan Pulmankijokeen, yhteen hänen lempipaikoistaan. Koko porukka yöpyy Nuorgamin mökkikylässä Tenojokivarressa ja huomenna kävelemme määränpäähän.
Lauantai 19.7.08
Porin jazzissa
Aloitimme loman matkaamalla Poriin. Emme olleet onnistuneet saamaan hotellihuonetta, mikä oli oikeastaan onni, koska veljeni vaimon sisko järjesti meille mainion majoitukseen aivan Kirjurinluodon sillan kupeeseen.
Perjantainen konsertti, jona päätähti oli Santana, oli hieno. Sääkin oli aivan upea. Ja mukana oli kivoja ihmisiä, lähinnä lappilaisia ystäviämme ja tuttaviamme. Kaikki oli siis niin ihanaa kuin olla voi.
Olimme varanneet liput lauantaiksikin. Sää oli ihan toisenlainen. Kun tulimme paikalle, satoi. Jossain vaiheessa aurinko alkoi paistaa oikein kuumasti, ja kuivasi kaiken kastuneen. Sitten alkoi taas sataa, sade yltyi oikein rankaksi, ja hetken päästä paistoi oikein lämpimästi. Tätä toistui moneen kertaan. En varmaan koskaan ole ollut ulkoilmatilaisuudessa, jossa reipas sade ja oikein lämmin auringonpaiste olisivat vuorotelleet yhtä monta kertaa.
Torstai 17.07.08
Suomeen!
Aamulla olin palaverissa, jossa ryhmä Itämeren suojelua ajavia meppejä keskusteli komission virkamiesten kanssa laivaliikenteen rikkipäästöjen vähentämisestä Itämerellä. Muuta en sitten tänään juuri ehtinytkään tehdä, paitsi pakata Suomeen lähtöä varten. Onneksi muistin, että pitää pakata myös Strasbourgiin syyskuun alussa lähtevä arkku. Minähän en tule elokuun lopulla Brysseliin, koska vihreä ryhmä pitää ”kesäyliopiston” Frankfurt an der Oderissa Saksassa.
Matkalla lukemissani lehdissä oli hauskan ristiriitaisia kommentteja EU:n ilmastopolitiikasta. International Herald Tribunen pääkirjoitus kehuu europarlamentin ympäristövaliokunnan viimeviikkoista päätöstä, jossa vaaditaan että liikenteen uusiutuvasta energiasta vähintään 20 % pitää tulla muista lähteistä kuin sellaisista, jotka kilpailevat ihmisten ruoan kanssa. Lehti kysyy, milloin USA tulee vastaavalla tavalla järkiinsä biopolttoaineiden suhteen. Washington Post taas haukkuu otsikolla "Emissions Hijacking". EU:n päättämää lentoliikenteen liittämistä päästökauppaan ja erityisesti sitä, että päästörajoitukset tulevat koskemaan kaikkia EU-alueelle saapuvia ja sieltä lähteviä lentoja lentoyhtiön kansallisuudesta riippumatta. Lehti marmattaa siitä, että tällaista päätetään aikana, jolloin öljyn hinta nousee ja uumoilee USA:n ja muiden maiden vievän EU:n kansainväliseen tuomioistuimeen. ”Se voi olla ainoa tapa estää eurokraatteja romuttamasta koko alaa."
Minua hymyilytti. Ainakin EU:n päätös lentoliikenteen päästökaupasta pakottaa vastahankaisimmatkin jenkit huomaamaan EU:n ilmastopolitiikan.
Brittilehti Guardian taas kirjoittaa USA:n tulevasta ilmastolinjasta vertailemalla presidenttiehdokkaiden Osaman ja McCanen ympäristöansioita. McCain on yksi ensimmäisistä, joka kiinnitti kongressissa huomiota ilmastonmuutokseen. Hänen päästökauppamallissaan jaettaisiin teollisuudelle päästöoikeudet ilmaiseksi. Hän vähentäisi USA:n päästöjä 65 % vuoteen 2050, kannattaa ydinvoimaa ja öljynporausta merellä. Obama, toisin kuin McCane on tullut paikalle senaatin keskeisiin ympäristöäänestyksiin vaalikampanjankin aikana. Hänen päästökauppamallissaan firmat joutuisivat ostamaan päästöoikeutensa. Hän lupaa vähentää päästöjä 80 % vuoteen 2050, asettaisi autoille asteittain tiukkenevat bensapihiysnormit, vaatisi sähköyhtiöitä tuottamaan uusiutuvilla neljänneksen sähköstään vuoteen 2025. Hänen ympäristöheikkoutenaan on etanolinen suosiminen, hänellä on yhteyksiä bioetanolibisnekseen.
International Herald Tridube taas kirjoittaa, että McCainin isoista rahankerääjistä monilla on yhteyksiä lobbausfirmoihin. Noin viidesosa niistä jotka ovat keränneet hänelle rahaa yli 500 000$, ovat töissä lobbausta harjoittavissa firmoissa. Tämä tietysti haiskahtaa siltä, että McCainin vaalikampanjarahasta isompi osa tulee isoilta firmoilta kuin Obaman.
Brittihallitus on päättänyt siirtää maan julkisen sektorin ripeällä aikataululla energiapiheihin tietokoneisiin, jotka muun muassa sammuvat oltuaan tietyn ajan käyttämättöminä. Erinomaista! Alkuviikosta julkistettiinkin raportti, jonka mukaan Britannian valtion virastot ja laitokset eivät ole vähentäneet päästöjään siten että saavuttaisivat vuodelle 2012 asetetun 12,5 %:n päästövähennystavoitteen. Voi kun Suomen valtio edes asettaisi valtion virastoille ja laitoksille päästövähennystavoitteen! Ja voi kun Suomen valtio – ja mielellään tietysti myös kunnat – päättäisivät suosia markkinoiden energiapiheimpiä laitteita, tietokoneita ja muita. Mutta kummastakaan ei Suomessa edes keskustella, me olemme niin tuudittautuneita uskomaan omaan erinomaisuuteemme.
Keskiviikko 16.07.08
Barroson illallisella
Ranskan ministereitä käy toisensa jälkeen ympäristövaliokunnassa. Eilen iltapäivällä oli terveysministeri, jota kuuntelemaan en päässyt päästökauppaneuvottelun vuoksi. Tänään aamupäivällä oli vuorossa maatalousministeri Barnier. Hän mainitsi olleensa 15 vuotta sitten ympäristöministeri.
Kysyin Barnierilta, aikooko Ranska EU-ministerineuvoston puheenjohtajamaana pitää kiinni nykyisestä EU-lainsäädännön linjasta, että ruoassa ja rehussa ei saa olla yhtään sellaisia geneettisesti muunneltuja ainesosia, joita ei ole hyväksytty markkinoille EU:ssa. Barnier ei antanut selkeää vastausta. No, vastaus sekin. Pikkulinnut ovat kertoneet, että komissiossa valmistellaan linjan muuttamista, agribisnes ajaa sitä, että EU:ssa myytävässä ruoassa ja rehussa saisi olla tiettyyn rajaan asti myös sellaisia ”gemoja”, joita täällä ei ole hyväksytty, ja että tästä ei tarvitsisi kuluttajille kertoa. Komissiossa mietitään jopa sitä, että tämä muutos tehtäisiin ilman lakien muuttamista. Minä en käsitä miten lakia voitaisiin muuttaa mitenkään muuten kuin säätämällä uusi laki.
Lounaalla käsiteltiin laivaliikenteen päästöjä. Komission edustajana puhunut Jos Delbeke sanoi arvioivansa, että vuoteen 2012 mennessä koko OECD-maailma on päästökaupassa. EU on jo, mukaan ovat päättäneet tulla esimerkiksi Kanada, Australia ja Uusi Seelanti. Japanissa on asiasta tehty periaatepäätös. Ja molemmat USA:n presidenttiehdokkaat kannattavat ”cap and trade” päästökauppalakia. Siinä ne merkittävimmät OECD-maat jo ovatkin. Delbeke arvioi myös, että Kööpenhaminassa ensi vuonna solmittava ilmastosopimus tulee sisältämään päästörajat myös kansainväliselle laiva- ja lentoliikenteelle.
Muuan laivanvarustajien edustaja valitti, että eikö se riitä, kun bunkkeriöljyn (jota valtamerilaivat polttavat) hinta on viimeisten viiden vuoden aikana noin viisinkertaistunut. Minä kerroin, että europarlamentissa on laaja poliittinen tuki sille, että meriliikenne sisällytetään EU:n päästörajoitustoimiin, joko päästökauppaan tai sitten muuhun.
Illalla olin komission puheenjohtajan Barroson illallisella. Tämä oli jo toinen Barroson illallinen, jolle oli kutsuttu ilmastopaketin raportöörit ja muita ilmastopaketin käsittelyn kannalta keskeisiä meppejä. Hämmästyin kun huomasin, että minut oli plaseerattu ”päävieraan” paikalle, Barrosoa vastapäätä. Koska ympäristö- ja teollisuusvaliokunnan puheenjohtajat eivät päässeet paikalle, minä olin valiokunnan varapuheenjohtajana parlamentin hierarkiassa korkein läsnäolija. Että sellaista. Keskustelimme osittain aika railakkaaseenkin sävyyn ilmastopaketin niin sanotusti hankalimmista kohdista.
Barroso korosti sekä alku- että loppupuheenvuorossaan sitä, että kansainvälisten ilmastoneuvottelujen tilanne on menossa hyvään suuntaan, hän uskoo vahvasti, että seuraava ilmastosopimus saadaan oikeasti aikaan Kööpenhaminassa. Merkittävä muutos on muun muassa se, että kaikki, myös USA, hyväksyvät sen että pitää asettaa päästörajoja.
Tiistai 15.07.08
Autoteollisuuden apurit liikkeellä ympäristövaliokunnassa
Ympäristövaliokunta äänesti uusien autojen tyyppihyväksyntää koskevasta direktiivistä, jossa siinäkin on kyse muun muassa autojen saastenormeista. Konservatiivien ja liberaalien muodostama enemmistö kannatti vesitettyjä ratkaisuja. Äänestyksissä oli useimmiten tämä enemmistö vastaan demareita, vihreitä ja vasemmistoa. Ikävä kyllä liberaaliryhmä nimeää melkein aina autoja koskevien direktiivien neuvottelijakseen saksalaisen Holger Krahmerin, joka näyttää ottavan ohjeensa varsin suoraan autoteollisuudelta. Hän junttaa autoteollisuuden linjaa tehokkaasti läpi yhdessä saksalaisen konservatiivin Anja Weisgerberin kanssa, joka on vielä avoimemmin autoteollisuuden äänitorvi.
Silloin kun käsiteltiin EU:n ilmanlaatudirektiiviä, Weisgerber-Krahmer parivaljakko oli myös neuvottelemassa ryhmiensä puolesta. Silloin he vastustivat ilmansaastenormien tiukentamista ja perustelivat sitä sillä, että ilmanlaatunormien tiukentamisen sijasta pitää tiukentaa saastelähteitä koskevia EU-lakeja. No, nyt oli kyse juuri siitä. Mutta nyt he eivät kannattaneetkaan saastelähteiden kuriin panemista.
Ranskan ympäristöministeri Borloo, joka on nyt EU:n ympäristöministerineuvoston puheenjohtaja, selosti valiokunnalle puheenjohtajamaan suunnitelmia. Minulle Borloo alkaa olla jo koko lailla tuttu, tämä oli neljäs tai viides kerta kun tapasin hänet.
International Herald Tribune kirjoittaa mielenkiintoisesta brittikokeilusta, joka on saanut tavallisen perheen pienentämään sähkö- ja energialaskunsa puoleen viiden vuoden kuluessa. Avainsana on eteisen seinällä oleva mittari, joka näyttää talon senhetkisen sähkönkulutuksen ja myös sen hinnan. Kun kulutus nousee tietyn rajan yli, mittari piippaa. Tämä on kasvattanut perheen sellaisille tavoille, että turhaan päällä olevia sähkölaitteita käydään sammuttamassa. Brittihallitus suunnittelee tällaisten ”älykkäiden mittarien” asentamista 46 miljoonaan kotiin.
Brittihallitus suunnittelee myös koulujen liittämistä hiilioksidin päästökauppaan. Tämä olisikin aika mainio tapa kasvattaa lapset ja nuoret tajuamaan, miten ilmastoa voi suojella omin toimin.
Iltapäivällä kokoontuivat ITRE:n eli teollisuusvaliokunnan päästökauppalausuntoa sorvaavat varjoesittelijät eli poliittisten ryhmien neuvottelijat. Keskustelimme muun muassa siitä, pitäisikö osa teollisuuden päästöoikeuksista huutokaupata, jolloin siis teollisuus joutuisi maksamaan niistä (kuten komissio ehdottaa), vai jakaa ilmaiseksi. Tässä asiassa syntyi erikoinen yhteisrintama, konservatiivien Korhola ja vasemmiston Seppänen (jotka molemmat siis ovat ryhmänsä varjoesittelijöitä) kannattavat ilmaisjakoa. Muut taas kannattavat suurin piirtein komission mallia.
Samaa teemaa käsiteltiin illallisella. Se oli energiavaltaisen teollisuuden järjestämä lobbausillallinen ilmaisten päästöoikeuksien puolesta. Isäntinä olivat Saksan, Itävallan, Italian, Puolan, Suomen ja Slovenian teollisuuden kattojärjestöt, Suomesta siis EK. Sinänsä oikein taitavat ja sujuvapuheiset lobbarit selittivät kauniisti, miten myös ilmaisjako kannustaa teollisuutta vähentämään päästöjään, jos päästöoikeuksien jakoperusteena käytetään vertailuarvoa (benchmark), joka kuvaa sitä miten tuotantotonni voidaan saada aikaan parhaalla mahdollisella tekniikalla. Tällainen malli palkitsisi niitä firmoja joiden päästöt tuotantomääriin suhteutettuina ovat pienimmät.
Minusta oli veikeää, että nyt energiavaltainen teollisuus ajaa samantapaista mallia, jota itse kuutisen vuotta sitten ehdotin Suomen hallituksen linjaksi. Komission ehdotus päästökauppadirektiiviksihän annettiin loppusyksystä 2001. Suomen teollisuus kävi raivoisaan propagandakampanjaan koko päästökauppaa vastaan väittäen, että se tuhoaa Suomen teollisuuden, koska muissa maissa samojen alojen firmoille annettaisiin päästöoikeuksia löysemmin perustein. Olin ympäristöministeri kesäkuun 2002 alkuun asti ja keskustelin asiasta useiden teollisuusjohtajien kanssa. Sanoin heille, että jos he pelkäävät epäreilua kilpailutilannetta, eikö silloin pitäisi ajaa nimenomaan sitä, että kullekin alalle luotaisiin koko EU:ta koskevat kriteerit, joiden perusteella päästöoikeudet jaettaisiin. Mutta tätä ajatusta teollisuuden edustajat vasta kauhistuivatkin. Silloisen teollisuuslobbauksen tuloksena Suomen hallitus vastusti koko päästökauppadirektiiviä sen sijaan että olisi yrittänyt vaikuttaa sen sisältöön. Jotkut teollisuuslobbarit ovat myöhemmin myöntäneet minulle, että heidän olisi silloin ollut viisasta kuunnella minua. Julkisesti he eivät tietenkään tätä myönnä.
Tällä illallisella teollisuuslobbarien mallille suitsuttivat tukeaan muun muassa itävaltalainen konservatiivi Paul Rübig ja Eija-Riitta Korhola.
Alakohtaisista (kemia, teräs, sementti) esityksistä kävi ilmi, että teollisuuslobbarien ajatus on ajaa tätä päästöoikeuksien jakomallia askeleena sellaiseen seuraavaan ilmastosopimukseen, joka perustuisi ”sektorilähestymistapaan” eli maille ei sovittaisi päästökattoja vaan vain kullekin teollisuudenalalle alakohtaisen vertailuarvot. Tällaisella mallilla päästöjen kasvuvauhtia voitaisiin toki jonkin verran hillitä, mutta laskuun päästöjä tuskin saataisiin.
Niinpä kysyin, olinko ymmärtänyt oikein isäntien ajatuksen seuraavasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta ja jos olin, miten he sitten aikovat painaa päästöt koko maapallolla alas viimeistään vuonna 2015, mikä IPCC:n mukaan on välttämätöntä, jotta ilmastonmuutos saataisiin pidettyä alle kahdessa asteessa. Terästeollisuuden puolesta puhunut mies vastasi, ettei kenelläkään Euroopassa ole käsitystä siitä, miten globaalit päästöt saataisiin laskuun.
Myöhemmin puhuin erään asiantuntijan kanssa, joka on tarkemmin analysoinut ehdotukset, jotka mm. Korhola ja Rübig ovat tehneet uusittavana olevaan päästökauppadirektiiviin ja joiden tukemiseksi tämä illallinen siis oli järjestetty. Tämä asiantuntija sanoi näiden ehdotusten tarkoittavan niin sanottua ”ex post” -vertailuarvomallia, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että aina jos tietty teollisuudenala laajentaa tuotantoaan, niin se saa lisää ilmaisia päästöoikeuksia. Tämä tietenkin räjäyttäisi koko EU:lle sovitun päästökaton taivaan tuuliin. Toinen vaihtoehto olisi vuosittain tarkistaa alakohtaisia vertailuarvoja sen mukaan miten alan tuotantovolyymi kehittyy. Mutta tämä olisi paitsi tosi hankalaa ja byrokraattista, myös johtaisi siihen että päästökauppaan kuuluvat yritykset joutuisivat elämään jatkuvassa epävarmuudessa.
Maanantai 14.07.08
Viekö Bush muuta maailmaa vai muu maailma Bushia?
Wall Street Journal ihmettelee pääkirjoituksessaan, joka on otsikoitu ”Kioton pitkät jäähyväiset” miksi ”ilmaston lämpenemisen papisto pitää pistimiään pysyvästi suunnattuna kohti presidentti Bushia”. Lehti katsoo, että äsken Japanissa pidetty G8-kokous osoittaa muun maailman kääntyneen Bushin linjoille ilmastopolitiikassa. Lehti perustelee tätä muun muassa sillä, että muutkin G8-maat katsovat myös isoja kehitysmaita kuten Kiinaa tarvittavan päästösavottaan ja että tarvitaan uutta tekniikkaa. Hoh hoijaa, vielä pari vuotta sitten Bush kiisti koko ilmastonmuutoksen olemassaolon ja intti että USA ei missään tapauksessa tule hyväksymään minkäänlaisia päästövähennystavoitteita. Useita hänen korkeita virkamiehiään on kärynnyt kongressille esitettyjen tieteellisten raporttien näpelöinnistä siten, että ilmastonmuutoksen uhkakuviin liittyviä ilmaisuja on lievennetty ja tieteellisiin epävarmuuksiin liittyviä paisuteltu. Nyt kun Bush viimein tuli mukaan päätökseen, jossa sanotaan että ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt pitää painaa puoleen vuosisadan puoliväliin mennessä, Wall Street Journal katsoo että hänen käännyttäneen muun maailman linjalleen. No, jos tällainen ajatusakrobatia auttaa amerikkalaisia konservatiiveja hyväksymään tosiasiaksi, että ilmastonmuutos on vakava uhka ja päästöt on pantava kuriin, niin olkoon menneeksi. Onhan se ihan inhimillistä, että kun joku viimein pitkän ja sinnikkään kiistämisen jälkeen tunnustaa jotain, hän saman tien väittää olleensa aina sitä mieltä.
G8-kokouksen päätöstä on kommentoitu laidasta laitaan. Monet ympäristöjärjestöt ovat pettyneitä, koska päätöksessä ei puhuttu mitään välitavoitteesta. Kukaan nykyisistä päättäjistähän ei tule enää vuonna 2050 olemaan vastaamassa siitä, onko tämä tavoite saavutettu. Vuodelle 2020 asetettavan välitavoitteen toteutumiseen voimme vaikuttaa tässä ja nyt.
Toiset taas näkevät G8-päätöksen läpimurtona. Minä kallistuisin varovaisesti optimistien kannalle. G8-kokouksen päätös ei tietenkään sisällä kaikkia niitä elementtejä, joita ”Kioto kakkoseen” tulisi kuulua, jotta ilmastonmuutos saataisiin kuriin. Mutta on se merkittävä askel oikeaan suuntaan. Tämän jälkeen isojen kehitysmaiden on vaikeampi käyttää USA:a verukkeena omalle haluttomuudelleen sitoutua päästörajoihin. Minä pidän myönteisenä signaalina myös sitä, että suurimpien kehitysmaiden johtajat heti G8-päätöksen jälkeen vaativat rikkaita teollisuusmaita vähentämään päästöjään 25-40 % vuoteen 2020 mennessä. Tulkitsen tämän vihjeeksi siitä, että jos perinteiset teollisuusmaat oikeasti tekevät tämän, kehitysmaatkin voivat hyväksyä itselleen päästörajat.
Minusta G8-kokous oli signaali bisnekselle joka maassa, että maailmassa ei kohta enää ole yhtään maata, jossa hiilidioksidipäästöjä saisi tupruttaa taivaalle rajatta ja ilmaiseksi. Japanin G8-kokous osoitti myös, että pelkästään rikkaista teollisuusmaista koostuvalla G8-klubilla ei enää ole lihaksia ratkoa maailman polttavia ongelmia. Mukaan tarvitaan ainakin Kiina ja Intia. Ne haluavatkin sitä, Japani ja USA vastustavat. Saksan liittokansleri Angela Merkel taas tukee, siitä pisteitä hänelle!
EU:n komissio aikoo jatkaa toimia, joilla suitsitaan puhelinyhtiöiden rahastusta. Ensin pantiin kuriin kotimaansa ulkopuolella olevilta ihmisiltä laskutettavat puheluhinnat. Nyt komissio ryhtyy suitsimaan tekstiviestihintoja. Se on oikein. Niiden ilmoitusten mukaan, joita saan puhelimeeni aina kun menen rajan yli, kaikki yhtiöt laskuttavat tekstiviestistä korkeimman hinnan jonka voivat.
Hesarin pääkirjoituksesta saa kerrankin iloita, lehti kirjoittaa ettei tehtyjä luonnonsuojelupäätöksiä pidä purkaa ilmaston nimissä, eli toisin sanoen että puheet Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamisesta pitää lopettaa. Oikein! Sitä paitsi ainakaan Vuotoksen allas ei edes auttaisi ilmastonsuojeluun, altaan metaanipäästöt olisivat niin suuret.
WWF on julkaissut raportin siitä, mitä ilmastonmuutos tekee Venäjän infrastruktuurille, joka ikiroudan alueella on rakennettu ikiroudan varaan. Se nyt on tosi helppo arvata, mitä ikiroudan sulaminen tekee sen varaan rakennetuille taloille, silloille, teille ja rautateille. Tällaisia vaurioita oli Siperiassa näkyvissä jo vuosituhannen vaihteessa. Ja sama koskee myös Alaskaa ja Pohjois-Kanadaa.
Torstai 10.07.08
Sarkozyn vierailu
Aamulla, kun pyöräilin parlamentille, pyörätiellä oli poliisi, joka ei päästänyt minua läpi ennen kuin näytin meppikorttini. Itse asiassa korttini oli hukkunut tällä viikolla. Onneksi olin eilen illansuussa hakenut varakortin. Poliisivartio johtui siitä, että Sarkozy tulee tänään puhumaan parlamentille.
Täysistunnon äänestysten alussa käytettiin työjärjestyspuheenvuoro, jossa valitettiin, että osa mepeistä myöhästyy äänestyksestä, koska poliisi on tukkinut kulkuväylät Sarkozyn vuoksi.
Eniten tunteita istunnossa kuohutti päätöslauselma, jossa parlamentti tuomitsi Berlusconin hallituksen suunnitelmat ottaa Italian romaneilta sormenjäljet. Parlamentti totesi, että toimenpide, joka koskisi jopa lapsia, olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa kielletty rotuun ja etniseen alkuperään perustuva syrjivä toimenpide. Tässä äänestyksessä jako oli selkeästi oikeisto vastaan muut. EU-vastainen
UEN-ryhmä teki oman lausumaehdotuksensa, jossa tuettiin Italian toimia ja suunnilleen väitettiin, että kyse on vain lasten suojelusta. EPP-ryhmä esitti äänestyksen lykkäämistä ja lopuksi äänesti koko päätöslauselmaa vastaan.
Siitä ei ole muuten kauaakaan, kun kuulin jonkun tokaisevan, että jos Italia ei olisi EU:n jäsenmaa, niin se ei täyttäisi jäsenyyden kriteereitä.
Istunto otti kantaa myös Zimbabwen tilanteeseen ja totesi, että äskettäiset vaalit eivät olleet lailliset. Parlamentti tuomitsi oppositioon kohdistuneen väkivaltakampanjan.
Guardianista luin, että USA:n EPA:sta eli sikäläisestä ympäristöministeriöstä muualle siirtynyt Jason Bennett on paljastanut varapresidentti Cheneyn tehneen kaikkensa sensuroidakseen viittaukset ilmastonmuutoksen vaikutuksesta terveyteen.
Keskiviikko 06.07.08
Kiina ja Intia vaativat teollisuusmailta enemmän
Kiina ja Intia ovat reagoineet johtavien teollisuusmaiden G8-klubin johtajien eiliseen ilmastolupaukseen vaatimalla rikkaita maita tekemään enemmän. No, suoraan sanoen niin minäkin tekisin jos olisin Kiinan tai Intian johtaja. Sen lisäksi valmistautuisin kyllä hyväksymään päästörajoitukset myös omalle maalleni.
Guardian arvioi, että eilen hyväksytty direktiivi lentoliikenteen päästökaupasta nostaa pitkien lentojen hintoja noin 40 eurolla ja menopaluulentoja Euroopassa noin 9 eurolla. Tämä ei kyllä ole mikään maailmanloppu, sanon minä, vaikka lentoyhtiöt kuinka vikisisivät.
Aamupäivällä tapasin Suomen eurooppaministerin Astrid Thorsin. Keskustelimme EU:n ilmastopaketista. Astridilla on hyvä tuntuma europarlamenttiin, hänhän on entinen meppi.
Täysistunnossa käsiteltiin muun muassa kaasun sisämarkkinalainsäädäntöä. Asian italialainen raportööri halusi puhua ennen äänestystä. Mitään oikeaa asiaa hänellä ei ollut, hän vain hehkutti, että parlamentti on kuluttajien asialla. Mies ei suostunut millään lopettamaan. Mikrofonista katkaistiin virta, mutta hän jatkoi huutamista kädet levällään. Vihreät eivät olleet kovin tyytyväisiä äänestyksen tulokseen, koska parlamentti ei tukenut kaasuverkkojen omistuksen selkeää erottamista kaasua myyvistä yhtiöistä.
Istunto hyväksyi myös asetuksen, jonka mukaan lentoyhtiöt eivät enää saa huijata asiakkaita harhaanjohtavalla hintamainonnalla. Markkinoinnissa on kerrottava koko hinta, kaikkine veroineen ja muine tietoineen.
Täysistunnossa vihreän ryhmän toinen puheenjohtaja Dany Cohn-Bendit arvosteli Sarkozyn tuoretta päätöstä osallistua Pekingin olympialaisten avajaisiin. Dany totesi, että tämä on skandaali, varsinkin kun Sarkozy ei nyt edusta pelkästään Ranskaa vaan EU:n ministerineuvoston puheenjohtajana koko EU:ta. Bush on muuten viime viikolla ilmoittanut hänkin menevänsä olympialaisten avajaisiin. Tämä ei tosiaan ole hyvä signaali ihmisoikeuksien ja Tiibetin oikeuksien kunnioittamisen kannalta. Europarlamentin puhemies Pöttering on ilmoittanut, ettei mene avajaisiin. Tässä hän noudattaa parlamentin valtaenemmistön linjaa, vaikka kuuluukin konservatiiviseen EPP-ryhmään.
Kiina on muuten varoittanut Sarkozyä tapaamasta Dalai Lamaa. Toivottavasti Sarko ei sentään tähän saneluun suostu.
Äänestysten jälkeen olin ilmastopakettia käsittelevällä lounaalla, jolle oli kutsuttu muun muassa Ranskan ympäristöministeri, ympäristökomissaari Dimas ja ilmastopaketin raportöörit. Eräs osanottaja kertoi EPP-ryhmän viimeviikkoisesta opintomatkasta Pariisiin. Mepeille oli siellä puhunut Angela Merkelin tieteellinen neuvonantaja, professori Schellenhuber. Hän oli kuulemma ”lakaissut lattiaa” niillä muutamalla ilmastoskeptikolla, joita EPP-ryhmässä vieläkin on.
Dimas totesi lounaalla, että olemme etuoikeutettuja, kun saamme tehdä töitä sellaisen asian kanssa, jolla on ihmiskunnan tulevaisuudelle suurin mahdollinen merkitys.
Portugal on ilmoittanut kumppanuusprojektista Renaultin ja Nissanin kanssa sähköautojen kehittämiseksi. Tavoitteena on sähköauto, joka voi yhdellä latauksella ajaa 200 km ja jota myydään Portugalissa vuodesta 2011 alkaen. Sähköautot muuten vaikuttavat olevan lähdössä huimaan kasvuun. Koko ajan sataa uutisia isoista satsauksista sähköautoihin, esimerkiksi uudentyyppisten, aiempaa tehokkaampien ja kevyempien akkujen kehittämiseen. Pariisin katukuvassa muuten näkyi sähköautojen latauspisteitä.
Tiistai 08.07.08
G8-maat sopivat ilmastopäästöjen puolittamisesta
Päivän pääuutinen on, että G8-maiden huippukokous Japanissa on luvannut, että ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt maailmassa alennetaan ”ainakin” puoleen vuoteen 2050 mennessä. Myös USA:n presidentti Bush oli mukana tässä päätöksessä. Minä pidän tätä päätöstä merkittävänä virstanpylväänä. Päätöksen sanamuoto olisi tietenkin voinut olla tiukempikin. Mutta minusta tämä on voimakas signaali siitä, että pian maailmassa ei ole yhtään maata, jossa kivihiilen ja öljyn poltossa syntyviä päästöjä saisi tupruttaa taivaalle ilmaiseksi ja rajatta.
Parlamentin täysistunnossa eniten tunteita kuohutti päätöslauselma, joka koski Itämeren kaasuputkea. Lopputulos noudatteli paljolti vihreiden ehdotuksia. Kaasuputkesta pitää tehdä riippumaton ympäristövaikutusarvio ja vaihtoehtoihin pitää ottaa mukaan myös maalle rakennettava putki. Jos putki rakennetaan, sen valvontaan pitää ottaa mukaan kaikki Itämeren ympärysvaltiot. Ympäristövahinkojen korvausvelvollisuus kuuluu NordStream-yhtiölle. Liberaaliryhmä eli ALDE oli tehnyt ison liudan ehdotuksia, jotka olisivat vesittäneet päätöslauselmaa. Suurimmaksi osaksi ne hylättiin. Ihmettelin, olivatkohan tämän ryhmän suomalaisjäsenet perehtyneet siihen, mitä heidän ryhmänsä äänestysnuotit oikeasti tarkoittivat.
Istunto hyväksyi myös elintarvikkeiden lisäaineita koskevan ministerineuvoston kanssa neuvotellun kompromissin. Vihreiden ehdotus siitä, että elintarvikkeissa kiellettäisiin atsovärit, ei mennyt läpi. Sen sijaan hyväksyttiin, että pakkauksessa pitää olla merkintä jos esimerkiksi limsa tai kaikki sisältää näitä väriaineita. Tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, että nämä väriaineet lisäävät lasten ylivilkkautta ja käytöshäiriöitä. Se meni läpi, että jos ennestään käytettyä ainetta halutaan käyttää elintarvikkeessa nanomuodossa, sen terveysvaikutukset on arvioitava uudestaan.
Istunto hyväksyi myös lentoliikenteen päästökauppaa koskevan direktiivin, joka sekin oli ministerineuvoston kanssa neuvoteltu lopullinen ratkaisu. Lentoliikenne liitetään EU:n hiilidioksidipäästökauppaan vuodesta 2012 alkaen. Viime viikolla, kun tämä ratkaisu hyväksyttiin parlamentin ja ministerineuvoston välisissä neuvotteluissa, Euroopan lentoyhtiöiden järjestö AEA purki tyytymättömyyttään. Tulos ei siis tainnut olla ympäristön kannalta ihan huono.
Terveydelle haitallista DecaBDE-palonestoainetta valmistava teollisuus on tällä viikolla julkaissut European Voice -lehdessä koko sivun ilmoituksen, jossa se hyökkää vihreitä vastaan. Taustalla on EU:n ekomerkin kriteereistä tänä keväänä käyty kädenvääntö. EU:n komissio ehdotti, että tekstiilit ja patjat, joissa käytetään tätä palonestoainetta, voisivat saada ekomerkin. EU:n jäsenmaat eivät hyväksyneet tätä, koska sama palonestoaine on jo kielletty elektroniikkalaitteissa, nimenomaan siksi, että se on terveydelle haitallinen. Viime kuussa kymmentä teollisuudenalaa edustavat järjestöt allekirjoittivat yhteisen julkilausuman, jossa ne väittivät, että EU:n ekomerkistä päättävät sivuuttivat tieteellisen arvion. Europarlamentin vihreät vastasivat tähän, että mikään ei olisi ekomerkin uskottavuudelle haitallisempaa kuin sen myöntäminen sellaisille tuotteille, joiden sisältämät kemikaalit on jo toisessa tuoteryhmässä kielletty. Ekomerkinhän pitää kertoa, että tuote täyttää ankarammat vaatimukset kuin vain ne, joita laki vaatii kaikilta. Tämänviikkoisessa ilmoituksessaan DecaBDE:n valmistajat kysyvät ”kun on kyse perheesi turvallisuudesta, keneen luottaisit, tiedemieheen vai vihreään aktivistiin?”.
Huh! DecaBDE:tä ei suinkaan ole todettu turvalliseksi, päinvastoin. Ja juuri siksi se on kielletty elektroniikkalaitteissa. Aine on varsin pysyvä ja se kertyy luonnon ravintoketjuissa sekä ihmisiin että eläimiin. EU-tasolla käydään koko ajan sangen mielenkiintoista taistelua siitä, kumpi painaa enemmän, ihmisten terveys vai kemianteollisuuden voitontavoittelu.
Guardian kertoo, että kaksi italialaista kaupunkia tappelee hiekkarannoista. Leccen kaupunki haluaa kaivaa hiekkaa naapurikaupungin Brindisin edustalta. Viimeksi mainittu vastustaa, eipä ihme. Leccen pormestari uhoaa että sitten haetaan hiekkaa Albaniasta. Ilmastonmuutos nostaa merenpintaa. Se, että suosittujen turistirantojen hiekat alkavat kadota aaltojen alle, on siitä yksi merkki.
Australiassa on tällä viikolla julkistettu raportit, jonka mukaan helleaallot tulevat melkein kymmenen kertaa aiempaa yleisemmiksi ja kuivuudet melkein kaksi kertaa tavallisemmiksi. Australian maatalousministeri Tony Burke sanoi, että raportti on melkein kuin katastrofiromaani.
EU:n komissio on julkaissut ehdotuksen, jonka mukaan maanteillä kulkeville rekoille voidaan asettaa tiemaksu, jolla niitä laskutetaan aiheutettujen ympäristöhaittojen perusteella.
Suomessa surkuhupaisaan maineeseen päässyt Sampo Pankki kompuroi taas. Ruotsin eläkerahastovirasto on lopettanut yhteistyönsä pankin kanssa, koska se on jättänyt lähettämättä myyntinoteerauksia, maksanut vääriä summia ja sen sellaista.
Euroopan ympäristövirasto EEA arvioi, että EU voi kattaa korkeintaan kolmasosan vuoden 2020 biopolttoainetavoitteesta ilman biopolttoaineiden tuontia. Maailmanpankki puolestaan on arvioinut, että peräti 75 % ruoan maailmanmarkkinahintojen viimeaikaisesta noususta johtuu biopolttoaineiden kasvaneesta kysynnästä. Aikaisemmin olen nähnyt arvion, jonka mukaan ruoan kysynnän kasvusta maailmassa noin puolet selittyy biopolttoaineilla.
Guardianissa on George Monbiotin aivan mainio kolumni ylikalastuksesta ja öljyn hinnasta. Muutamia poimintoja: ”Ympäri maailmaa protestoijat ovat käyneet sankarilliseen taisteluun todellisuutta vastaan. … Öljy on loppumassa ja he vaativat hallituksia tekemään asialle jotakin. … Uusimmat tähän surrealistiseen protestiin liittyjät ovat kalastajat, jotka lakkoilevat Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa ja Japanissa. … Kalastajat varoittavat, että ellei heitä auteta, tuhannet joutuvat romuttamaan veneensä ja ripustamaan verkkonsa naulaan. Tämä kauhea näkymä meidän tulee kohdata koko sydämestämme välipitämättöminä. … Espanjan kalastajien julistama lakko on vuosikausiin paras uutinen Euroopan kalakannoille. Pohjatroolaajat – jotka hävittävät merenpohjan ja kauhovat ylös massiivisen sivusaaliin – varoittavat että heidän elinkeinonsa voi romahtaa vuodessa. Hurraa sillekin! … Miksi on niin vaikeaa ratkaista tämä asia? Miksi jokainen kalastusalueiden edustaja uskoo, että hänen pitää puolustaa vaalipiirinsä oikeutta varmistaa, ettei heidän lapsilleen jää mitään perittävää?”
Illalla olin kemianteollisuuden tarjoamalla illallisella, jolla puhuttiin kauniisti siitä, miten alan tuotteet, esimerkiksi polyuretaanilämpöeristeet auttavat vähentämään energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Mutta kuten arvata saattaa, varsinainen viesti oli että kemianteollisuudelle pitää jakaa päästökaupan päästökiintiöt ilmaiseksi.
Tällaisissa tilanteissa kuulee tietysti myös parlamentin sisäisiä juoruja. Nyt kuulin EPP-ryhmän eli konservatiiviryhmän sisäisistä kiistoista EU:n ilmastopaketin käsittelyssä. Eija-Riitta Korhola oli kuulemma ryhmän keskusteluissa vakuuttanut useampaan kertaan, että hänen ehdotuksensa eivät suinkaan ole teollisuuslobbarien kynästä, hän on aivan riippumaton ja ehdotukset ovat ihan hänen omiaan.
Maanantai 07.07.08
Turvepuolueelle murskatappio valiokunnassa
Junassa, jolla matkustin kohti lentokenttää, kahvilavaunun henkilökunta kuulutti palveluistaan suomeksi ja espanjaksi. Tuntuipa hauskalta! Tästä pitää mainita espanjanopettajalleni europarlamentissa.
Strasbourgissa oli illalla ympäristövaliokunnan ylimääräinen kokous, jossa EU:n uusi terveyskomissaari Androula Vassiliou selosti äskettäin julkistettua komission ehdotusta direktiiviksi rajat ylittävistä terveyspalveluista. Siinähän on kyse siitä, että potilaat, jotka eivät kotimaassaan voi saada tarvitsemaansa lääketieteellistä hoitoa joko lainkaan tai sitten tarpeeksi ripeästi, voivat mennä muihin EU:n jäsenmaihin hoitoa saamaan, ja myös tällöin kotimaan pitää maksaa hoidosta samat tuet ja korvaukset, jotka sama potilas saisi vastaavista hoidoista kotimaassaan.
Suuremmalla mielenkiinnolla odotettiin kuitenkin valiokunnan äänestystä uusiutuvasta energiasta. Kyse oli siis EU:n uusiutuvan energian direktiivistä, jolla asetetaan jäsenmaille sitovat tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi siten, että vuonna 2020 koko EU:ssa uusiutuvan energian osuus on 20 % (kun se nyt on jonkin verran alle 10 %). Direktiivin pääkäsittelyvaliokunta on ITRE eli teollisuusvaliokunta, nyt oli kyse ympäristövaliokunnan lausunnosta.
Poliittiset ryhmät olivat onnistuneet neuvottelemaan kompromissiratkaisut useimmista keskeisistä asioista. Uusiutuvan energian kaikkein kiistanalaisimman osan eli liikenteen osalta valiokunnan kanta on seuraava:
Vuonna 2015 EU:n jäsenmaiden tulee täyttää välitavoite siten, että liikenteen energiasta 4 % on uusiutuvaa ja tästä vähintään 20 % on muuta kuin ruoasta tehtyjä biopolttoaineita. Tähän osuuteen kelpaavat siis uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö (sähköautoille) ja vety (vetyautoille) sekä niin sanotusta lignoselluloosabiomassasta ja levästä tehty biokaasua ja nestemäinen biopolttoaine. Lignoselluloosabiomassa tarkoittaa esimerkiksi olkia, puuhaketta ja ylipäänsä kuituisia kasvinosia, sellaisia jotka eivät kelpaa ruoaksi. Valiokunnan tarkoitus on siis varmistaa, että uusiutuvan energian lisääminen liikenteessä ei johda siihen, että autot vievät ruoan maailman nälkäisten köyhien suusta.
Valiokunta haluaa myös, että vuotta 2020 koskeva liikenteen uusiutuvan energian tavoite arvioidaan uudestaan vuonna 2015, siihen mennessä kertyneiden kokemusten pohjalta.
Omalla äärimmäisellä linjallaan oli suomalainen kollegani Eija-Riitta Korhola. Ne hänen ehdotuksensa, jotka olisivat muuttaneet koko direktiivin peruskivet, kaatuivat murskaenemmistöllä. Äänestyksissä tuskin kukaan nosti kättään niiden puolesta. Näitä ehdotuksia olivat ensinnäkin se, että uusiutuvan energian lisääminen muutettaisiin sitovasta velvoitteesta pelkästään ohjeelliseksi ja toiseksi se, että biomassan määritelmää muutettaisiin turvetta suosivaksi. Jälkimmäinen ehdotus oli itse asiassa muotoiltu siten, että jos se olisi hyväksytty, niin myös ruskohiili ja ehkä jopa kivihiili olisivat mahtuneet biomassan määritelmän sisään. Korhola nimittäin ehdotti (ehdotus 125), että biomassalla tarkoitetaan kaikkea "biologista ainesta, joka ei ole hajonnut tai fossiloitunut täysimääräisesti". Hänen kolmas ehdotuksensa, jonka mukaan uusiutuvan energian 10 %:n osuus liikenteessä on sitova, mikäli "kestävä turve" hyväksytään raaka-aineeksi, kumoutui kun polittisten ryhmien neuvottelema kompromissi biopolttoaineesta oli hyväksytty jo aikaisemmin.
Lisäksi ympäristövaliokunta tiukensi monin tavoin nestemäisen biopolttoaineen ja ylipäänsä biomassapohjaisen energian ympäristökriteereitä.
Sunnuntai 06.07.08
Vaihdan pankkia
Olen käynyt Sampo Pankin kanssa kirjeenvaihtoa siksi, että pankki oli keväällä omavaltaisesti alkanut lähettää luottokorttilaskuni aivan väärään osoitteeseen. Kun nettipankin kautta käymäni kirjeenvaihto tuotti vain toinen toistaan omituisempia selittelyjä, katsoin pankin nettisivuilta korkeimman pomon, jonka nimi sieltä löytyi, ja lähetin sähköpostin hänelle. Hän vastasi siirtäneensä asian eräälle toiselle. Nyt löysin kotoa eräältä pankin johtajiston jäseneltä tulleen kirjeen jossa hän pahoittelee osoitevirheen aiheuttamaa ”mielipahaa ja turhaa vaivaa”. Minä luovutan! Edes pankin johtajiston jäsen ei myönnä varsinaista pointtia, eli sitä että pankki on rikkonut pankkisalaisuutta. Vaihdan pankkia heti kun ehdin. Noin 40 vuotta kestänyt asiakassuhteeni pankkiin päättyy.
Vanhojen lehtien saldoa: Hesarissa 24.6.08 on kuva Finnjetistä, jolla on uusi nimi, odottamassa purkamista laivaromuttamon edustalla Intiassa. Kuvatekstin mukaan laiva on keväällä uudelleennimetty Kingdomiksi. Kauhistus! Europarlamentissa on juuri käsitelty EU:n komission karmaiseva tiedonanto siitä, mitä vanhojen laivojen romutus kehitysmaissa tarkoittaa. Laivoissa on suuret määrät vaarallisia kemikaaleja ja muun muassa asbestia. Laivanromut ovat ongelmajätettä, jonka dumppaaminen kehitysmaihin on kielletty Baselin sopimuksella. Muun muassa Intiassa ja Bangladeshissa laivoja puretaan aivan ala-arvoisissa oloissa, joissa työtekijöiden terveydestä ja ympäristöstä ei piitata pätkän vertaa.
Lauantai 05.07.08
Energiaministerikokous jatkuu
Aamupäivän istunto käsitteli energian huoltovarmuutta ja uusiutuvan energian direktiiviä.
Kokouspaikan kahvihuoneessa keskustelin erään ihmisen kanssa IEA:n (maailman energiajärjestö) uudesta skenaariosta, jossa esitetään keinot leikata globaalit päästöt puoleen vuoteen 2050 mennessä. Keskustelukumppanini kertoi, että IEA:lta oli itse asiassa tilattu vastaava skenaario jo pari vuotta aikaisemmin, mutta USA esti sen julkaisun. No, tänä vuonna onneksi julkaistiin.
Läksin lentokentälle todella hyvissä ajoin, koska eilen siellä oli lakko ja Finnair oli neuvonut tulemaan kentälle ainakin kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Odottavan aika venyi pitkäksi, koska loppujen lopuksi lento lähti melkein keksi tuntia myöhässä. Kotiin Pispalaan pääsin vasta puoli kolmen maissa aamulla.
Wall St Journalista luin Daimler-yhtiön toimitusjohtajan Dieter Zetschen arvion, että autojen määrä maailmassa kasvaa viisi kertaa nopeammin kuin väkiluku. Hän sanoo, että kesti 100 vuotta saada maailman teille 800 miljoonaa autoa, mutta luku ainakin kaksinkertaistuu seuraavien 30 vuoden aikana. Huh! Jos tämä pitää paikkansa, ihmiskunnalla ei ole paljon toivoa ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.
Perjantai 04.07.08
Energiaministerikokouksessa
Olin saanut väärää tietoa siitä, milloin bussi lähtee hotellilta kokouspaikalle ja seuraavaa kuljetusta odottaessa käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin kävelylle viereiseen Tuileriesin puistoon.
Ennen lounasaikaa paikalle tulivat myös energiaministerit. Ympäristö- ja energiaministerien yhdistetylle joukolle puhui IPCC:n (hallitustenvälisen ilmastopaneelin) johtaja Pachauri. Hän esitti todella hyvän napakan tiivistelmän ilmastonmuutoksesta. Hän nosti Burman äskettäisen tulvan esimerkiksi siitä, miten ilmastonmuutos pahentaa sellaisia sääkatastrofeja, joita tapahtuu muutenkin. Hän selitti että hirmumyrsky Nargisin kaltainen myrsky nostaa aina Burman edustalla olevan mannerjalustan päällä olevan veden mantereelle. Ilmastonmuutoksen johdosta merenpinta on sillä alueella noussut 17 senttiä. Tämä tarkoittaa, että mannerjalustan laajalla matalikolla oli paljon enemmän vettä kuin aikaisemmin, ja vastaavasti mantereelle tulvivan veden määrä oli paljon suurempi kuin minkä samanlainen tuuli olisi aiheuttanut joitain vuosikymmeniä aikaisemmin.
Pachauri totesi myös, että jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksen korkeintaan 2 asteeseen, niin päästöt koko maapallolla pitäisi kääntää laskuun viimeistään vuonna 2015. Aikaa on siis enää 7 vuotta. IPCC:n laskelma päästövähennysten hinnasta tiukassakin vähennyskenaariossa on silti hyvin kohtuullinen. Vuoteen 2030 mennessä nämä kustannukset tarkoittavat vain talouskasvun viivästymistä muutamalla kuukaudella. Tässä ei ole otettu huomioon päästövähennysten oheishyötyjä, kuten parempaa energian huoltovarmuutta.
Tänään kuten eilenkin ministereille tarjottu ruoka oli tosi esteettistä ja herkullista. Tällä kertaa istuimme pienissä pyöreissä lounaspöydissä, joiden keskellä oli maljassa iso jääkimpale, joka suli lounaan aikana. Näyttötaululla pyöri laskuri, joka kertoi montako tonnia EU-alue on tupruttanut hiilidioksidipäästöjä lounaamme aikana. Ennen kuin lopetimme, laskuri meni yli miljoonan tonnin.
Illallisella istuin samassa pöydässä sen komission virkamiehen kanssa, joka on valmistellut nyt voimassaolevan päästökauppadirektiivin. Kerroin hänelle, että Suomessa kerrottiin usean vuoden ajan, että päästökauppadirektiivi on Satu Hassin aikaansaannos ja että tämä ”tieto” oli ainakin kolmen vuoden ajan jonkin suomalaisen lehden otsikossa vähintään kerran viikossa.
Terhi ja Ulriikka, jotka ovat mukanani Pariisissa, olivat Pariisin kunniaksi sonnustautuneet illalliselle tosi tyylikkäiksi, en ole koskaan nähnyt heitä niin hienoina. Rupesin ottamaan heistä kuvaa illallispaikan sisäpihalla. Samassa Angelica Niebler, parlamentin teollisuusvaliokunnan puheenjohtaja ja yksi saksalaisten konservatiivien johtohahmoista, tarjoutui ottamaan kuvan meistä kaikista kolmesta.
Torstai 03.07.08
Ingrid Betancourt vapautettu
Pariisissa kun aamulla hotellihuoneessa katsoin aamu-uutisia, kaikkien kanavien pääuutinen näytti olevan Ingrid Betancourtin vapauttaminen. Se on tosi hienoa! Ja iloinen uutinen aivan Ranskan EU-puheenjohtajakauden alkajaisiksi. Varmasti erityisesti ranskalaiset vihreät meppikollegat ilahtuvat, he ovat kampanjoineet tuon ranskalais-kolumbialaisen poliitikon vapauttamiseksi hyvin aktiivisesti. Ingrid Betancourt on Global Greens -järjestön kunniapuheenjohtaja.
Guardian kertoo Nature-lehdessä julkaistusta uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan monet uhanalaiset lajit voivat kuolla sukupuuttoon paljon nopeammin kuin on ymmärretty. Uudessa tutkimuksessa on otettu huomioon naaraiden ja urosten suhde populaatiossa ja sen mukaan sukupuuttovauhti voi olla jopa 100 kertaa nopeampi kuin aiemmin on arvioitu.
Myönteisempi uutinen on PricewaterhouseCoopersin laskelma ilmastonsuojelun hinnasta. Firman mukaan globaalien päästöjen puolittaminen vuoteen 2050 maksaisi vain 3 % siitä talouskasvusta, joka tapahtuu nykyhetkestä vuosisadan puoliväliin, mikä vastaa suunnilleen yhden vuoden talouskasvua.
Bussissa matkalla hotellista kokouspaikalle istuin Espanjan ympäristöministeriön kansliapäällikön vieressä. Hän muisti minut niiltä vuosilta kun olin ministeri. Hän kertoi, että tuulivoimaa on Espanjassa jo niin paljon, että silloin kun tuuliolot ovat hyvät, 30 % Espanjan sähköstä on tuulivoimaa.
Kokouspaikalla näki, että ranskalaiset olivat kiinnittäneet erityisesti huomiota esteettisyyteen – ja tietysti myös ruokaan. Paikka oli St Cloun puistoon rakennettu iso teltta, josta oli upea näkymä yli Pariisin. Sisustuksessa oli käytetty luonnonmateriaaleja ja kirkkaita värejä. Pyöreissä pöydissä, joiden ympärillä osanottajat istuivat, oli useammanvärisiä pöytäliinoja. Yksi väreistä oli suunnilleen sama pinkki, johon naispuoliset kokousavustajat oli puettu. Miespuolisten avustajien kravatti oli samaa väriä. Kahvitilan seinällä oli kirkkaanvärisiin astioihin pantuja kasveja. Aulassa oli metallitynnyreihin istutettuja puita, kukin puu edusti yhtä jäsenmaata ja tynnyri oli maalattu kyseisen maan lipun värein. Suomen puu oli nuori kuusi. Kreikan puu oli nuori oliivi. ”Taulut” oli tehty luonnonmateriaaleista. Ministerien ruokasalin ”tauluina” oli kaksi pystypintaan tehtyä kasvi-istutusta. Kahvihuoneen pöydät ja tuolit oli tehty ruskeasta aaltopahvista, joka sekin oli tosi tyylikkään näköistä.
Estetiikkaa ja kulinaarista puolta oli siis mietitty ja sorvattu huolella ja hartaudella. Arkisten käytännön asioiden suhteen oli vähän heikompaa. Tänään perjantaina aamupäivällä naisten vessa oli muutaman tunnin pimeänä eivätkä vessat vetäneet. Mietin mielessäni, että jos Suomen EU-puheenjohtajakaudella ministerikokouksessa olisi tapahtunut moista, isännät ja emännät olisivat pyörtyneet häpeästä ja iltapäivälehdet olisivat märehtineet asiaa monta viikkoa.
Kokouksen pääisäntä on ympäristö- ja energiaministeri Borloo. Kakkosjohtajalla, Nathalie Kosciusko-Morietilla oli ällistyttävät kengät. Korot olivat ainakin 10 cm:n korkuiset ja sen lisäksi kengissä oli 1,5 cm:n korokepohjat. Komeuden kruunasivat kenkien kärjissä heiluvat isot tekokukat. Sellaisilla kengillä minä en kyllä pysyisi pystyssä, saati kävelisi.
Aamupäivällä kokoustilassa oli tosi kuuma, kun aurinko helotti sisälle koko seinän kokoisesta ikkunasta. Muuan osanottaja vitsaili, että ensimmäinen kerta kun kokouksessa olisi tarvinnut aurinkolaseja. Iltapäivällä taas tuli rankkasade ja kova tuuli, jotka panivat teltan katon koetukselle. Oli aika dramaattista, kun kangaskatto huojui ja aaltoili tuulessa ja sade ropisi välillä niin lujaa, että puheesta ei saanut selvää vaikka käytettiin mikrofoneja.
Kokouksessa keskusteltiin EU:n ilmasto- ja energiapaketin ohella myös menossa olevista kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista. Avril Doylelta, Chris Daviesilta ja minulta oli pyydetty puheenvuorot, koska Avril on parlamentissa päästökaupan esittelijä, minä päästökaupan ulkopuolisten päästövähennysten esittelijä ja Chris Davies hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin.
Saimme myös pieniä tietoiskuja ilmastonmuutoksesta. Kenialainen pienviljelijä kertoi, että maanviljely on muuttunut tosi vaikeaksi, kun sateet tulevat nykyisin milloin sattuu. Kun sateita ei pysty ennustamaan, viljelijöiden on vaikea tietää, milloin on hyvä aika kylvää. Paljon satoja onkin menetetty. Aikaisemmin Kenia ruokki itse itsensä, tänä vuonna maa voi joutua pyytämään ruoka-apua. Lämpeneminen suosii hyttysiä, malaria on levinnyt alueille, joilla sitä ei ennen ole nähty. Kahden ison kansallispuiston, muun muassa kuuluisan Serengetin läpi virtaavan joen vedenpinta on alentunut, kansallispuistoissa elävät eläimet ovat uhattuina.
Tanskan ministeri Connie Hedegaard kertoi Grönlannin jään nopeasta sulamisesta. Pelkästään viime vuonna Grönlannista suli jäätä enemmän kuin sitä on Alpeilla yhteensä.
EEA:n eli Euroopan ympäristöviraston johtaja Jacqueline McGlade sanoi Kanadasta tulevien uusimpien tietojen osoittavan, että pohjoiset isot metsät ovat muuttumassa hiilidioksidin nieluista sen lähteiksi. Toisin sanoen ne eivät enää välttämättä toimi ilman sisältämän hiilidioksidin sitojina.
Professori Hennicke Wuppertal-instituutista selosti tutkimusta, jonka mukaan EU pystyy vähentämään hiilidioksidipäästöjään 30 % siten, että 41 % vähennyksistä saadaan energiatehokkuutta parantamalla, 28 % uusiutuvalla energialla, 18 % korvaamalla kivihiiltä maakaasulla. Energiatehokkuuden parantaminen eli energiapihimpi tekniikka on halvin ja nopein mutta laiminlyödyin tapa vähentää päästöjä.
Aamupäivän kokous oli ollut avoin paikalle kutsutuille kansalaisjärjestöjen ja yritysmaailman edustajille sekä tutkijoille. Lounaskeskusteluun pääsivät paikalle vain ministerit ja mepit, ja iltapäivän kokoukseen sama porukka, kukin poliitikko kahdella asiantuntija-avustajalla vahvistettuna.
Iltapäivällä taivas meni onneksi pilveen. Jonkin ajan kuluttua alkoi sataa, sade muuttui rankaksi ja alkoi tuulla lujaa. Ministerit ja mepit istuivat kokousteltan sisälle rakennetussa sisäteltassa, jonka katto aaltoili tuulessa dramaattisesti. Välillä sade ropisi niin lujaa, ettei puheesta ollut saada selvää vaikka käytettiin mikrofoneja.
Keskiviikko 02.07.08
Ilmastonsuojelun hinta sama kuin palovakuutuksen
Toimistomme harjoittelija Aino otti selvää, paljonko maksaa 100 m2 kokoisen omakotitalon palo- ja kotivakuutus. Hinta on yhtiöstä riippuen noin 400-450 €. Jos omakotitalossa asuu 3-4 henkinen perhe, vakuutus maksaa perheenjäsentä kohden osapuilleen saman kuin EU:n komissio arvioi EU:n ilmastopaketin hinnaksi henkeä kohden.
Kuulin, että uusiutuvan energian direktiiviin on parlamentissa tullut 1600 muutosehdotusta, joista 700 koskee biopolttoaineiden kestävyyskriteereitä. Veikkaan, että iso osa muutosehdotuksista on monistettuja ja että valtaosa on suoria kopioita teollisuuslobbarien muotoilemista ehdotuksista. Kuulin myös, että saksalaisten konservatiivien oikeistosiipi ajaa ilmastopaketin käsittelyn lykkäämistä siten että asia menisi käytännössä yli eurovaalien. Eurovaalien allahan oikeistolaisimmistakin mepeistä monet hieman ujostelevat tanssia aivan avoimesti kivihiiltä polttavien firmojen pillin mukaan. Jos asian käsittely lykkääntyisi yli vaalien, vaaleissa voi viherpestä itseään ja vaalien jälkeen voikin sitten rauhassa toimia suurteollisuuden ohjeiden mukaan.
EU:n komissio on tänään ilmoittanut antavansa ”horisontaalisen” esityksen syrjinnän kieltämisestä, jolla syrjintäkielto muun muassa iän, vammaisuuden, uskonnon ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella ulotettaisiin koskemaan muutakin kuin työelämää. Vihreät olivat tästä iloisia.
Guardian kertoo, että brittien enemmistö pitää ilmastonmuutosta tärkeimpänä asiana, jonka kuntoon panemiseksi hallituksen tulee huhkia. 52 % on tätä mieltä. 44 % asettaisi etusijalle talouden. Melkein kaksi kolmasosaa kannatti ympäristöveroja ympäristöä haittaavan toiminnan vähentämiseksi.
Illalla läksin Pariisiin, jossa on torstaista lauantaihin EU:n ympäristö- ja energiaministerien kokous.
Tiistai 01.07.08
Sulaako Pohjoisnapa tänä vuonna?
Tänään jet lag tuntuikin sitten aika lujaa.
Iltapäivällä tapasin harvinaisen aggressiivisen teollisuuslobbarin. Ensin hän vaati vaatimasta päästyään teollisuudelle ilmaisia päästöoikeuksia päästökaupassa eikä millään meinannut uskoa, että kerta kaikkiaan olemme tästä asiasta eri mieltä, asia ei jankuttamisella miksikään muutu. Sen jälkeen hän alkoi paukuttaa, että kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaaminen on tosi tärkeää. Kerroin, että olen samaa mieltä ja että juuri tämän tavoitteen eteen tekee töitä tosi iso joukko ihmisiä, muun muassa minä, ja juuri siksi esimerkiksi olin viikonlopun Japanissa. Hän vain jatkoi inttämistä, kansainvälinen ilmastosopimus pitäisi ehdottomasti saada aikaan. Sanoin että kuulun niihin, jotka myös tekevät tälle asialla jotain eivätkä vain puhu, ja juuri siksi juuri tällä hetkellä olen jet lagin väsyttämä. Lobbari vain jatkoi ja jatkoi ja lopulta melkein jouduin heittämään hänet ulos.
Stressaantunutta oloa ei helpottanut se, kun sähköposteista ilmeni, että remonttityömaallemme keittiökalusteita toimittanut firma on sekoillut. Maanantaina on toimitettu kalusteet taloomme tulevien kahden pienen vuokra-asunnon keittiöihin. Johdonmukaista firman toiminnassa on ollut vain noiden kahden keittiön sekoittaminen keskenään. Olin soittanut firmaan Helsingin lentokentältä ennen Tokion lennon lähtöä ja ihmettelin, kun en ollut nähnyt lopullista listaa alakerran keittiön kalusteista. Myyjä väitti lähettäneensä sen. Tokion hotellihuoneesta käsin tutkin sähköpostini ja totesin, että en todellakaan ole saanut kalustelistaa enkä sen keittiön asennuspiirustusta. Eilen ja tänään sitten ilmeni, ettei myyjä ollut koskaan lukenut sitä lopullista tilauslistaa, jonka olin lähettänyt hänelle 15.6. ja toiseen kertaan 24.6. Hän oli toimituttanut meille vanhentuneen suunnitelman mukaiset eli osittain vääränlaiset kalusteet. Kaikkea sitä näkee. Ei Suomessa äkkipäätä arvaisi, että yli tuhannen euron kauppoja hoitavat ihmiset, jotka eivät osaa tai viitsi lukea.
Poimintoja uutisvirrasta:
Viime viikon lopulla on julkaistu tutkijoiden arvio, jonka mukaan pohjoisnapa voi sulaa jo tänä kesänä. Eräs tutkija sanoo, että mahdollisuudet ovat 50-50, Pohjoisen jäämeren jään sulaminen on tänä kesänä ollut niin vauhdikasta.
Reuters on uutisoinut Tokion Globe-kokouksemme päätöslauselman ja sen, että viesti on viety Japanin pääministeri Takeo Fukudalle. Mukavaa!
Uusi-Seelanti on päättänyt kieltää hehkulamppujen myynnin ensi vuoden lokakuusta alkaen. Hyvä! Vähän aikaisemmin Euroopan lampputeollisuus ilmoitti vähentävänsä elohopean määrää pienoisloistelampuissa eli ”energiansäästölampuissa”. Sekin on hyvä.
Intia on ilmoittanut aloittavansa Kiinan kanssa yhteistyön, jotta ilmastonmuutos Himalajalla saataisiin aisoihin. Tätä olenkin odottanut. Himalajan jäätiköiden sulaminenhan on megauhka molemmille näille maille, koska kaikki Etelä-Aasian suuret joet saavat alkunsa Himalajan jäätiköiltä.
IEA varoittaa, että öljyn kysyntä ja tarjonta eivät ole tasapainossa edes 140 dollarin barrelihinnalla. Öljyn hinta voi siis hyvinkin jatkaa nousuaan.
No, valoa on näkyvissä. YK:n ympäristöohjelma UNEP sanoo tuoreessa raportissaan, että uusiutuvasta energiasta on tullut uusi ”kultakuume”, kun investoinnit tähän alaan maailmassa nousivat viime vuonna peräti 60 %. Tämä ajatus muuten tulee esiin yhdeltä jos toiseltakin suunnalta. Muun muassa amerikkalaiset riskisijoittajat panevat nyt rahojaan uusiutuvan energian firmoihin, vastaavalla tavalla kuin joitakin vuosia sitten IT-alaan.
Kesäkuu 2008»
«Takaisin päiväkirjavalikkoon
|