Kolumni, Hämeen Sanomat 10.10.2004

Turkin jäsenneuvottelut jatkona EU:lle rauhanprojektina

Keskiviikkona Euroopan parlamentissa tuntui historian siipien havinaa. Komission puheenjohtaja Prodi ja komissaari Verheugen julkistivat suosituksen siitä, pitäisikö EU:n aloittaa jäsenneuvottelut Turkin kanssa vai ei. Vastaus oli ehdollinen kyllä. Toisin sanoen neuvottelut aloitetaan, mutta lopputulosta ei lyödä lukkoon. Turkki otetaan aikanaan, ehkä noin 10 vuoden kuluttua, jäseneksi vain jos maa uudistaa lainsäädäntönsä ja yhteiskuntansa vastaamaan eurooppalaisia demokratia- ja ihmisoikeusnormeja.

Asia herättää ristiriitaisia tunteita niin meillä kuin muuallakin, ja myös Europarlamentissa. Suurimman ryhmän eli konservatiivien puheenjohtaja saksalainen Pöttering ilmoitti heti vastustavansa. Puolesta liputtivat sosialistit, liberaalit, vihreät, vasemmisto ja osa uusista pikkuryhmistä.

Minulle EU:ssa tärkeintä on se, että unioni on rauhanprojekti. Kun sen alkumuotoa, Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä pantiin pystyyn, tavoitteita oli tietysti monia. Yksi tärkeimmistä oli vakiinnuttaa rauha. Ajateltiin, että jos vanhat viholliset Saksa ja Ranska sidotaan toisiinsa tarpeeksi tiukin taloudellisin sitein, sota niiden välille tulee mahdottomaksi. Tämä on onnistunut niin hyvin, että tänä päivänä ajatus EU:n jäsenmaiden keskinäisestä sodasta tuntuu pähkähullulta.

Mutta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Ranskassa takuulla vihattiin itänaapuria Saksaa aivan yhtä paljon kuin Suomessa meidän omaa itänaapuriamme. Euroopan integraation alullepanijat osasivat nähdä vihan yli.

Vastaavaa kaukonäköisyyttä tänä päivänä edustaa juuri se, mitä komissio ehdottaa, jäsenneuvottelujen aloittaminen Turkin kanssa. Lopullisen päätöksen asiasta tekee huippukokous ensi joulukuussa. Toivon, että EU-maiden pääministerit ja presidentit päätyvät samalle kannalle kuin komissio.

Mutta tärkeää on myös suhtautua tiukasti pääsyvaatimuksiin. Kuten Romano Prodi sanoi, neuvottelut tulee panna jäihin heti, jos demokratiakehitys Turkissa alkaa mennä takapakkia.

Turkin jäsenyyttä vastaan on esitetty, että maa ei ole Euroopassa. No, Turkki ja sitä idempänäkin olevat Keski-Aasian maat ovat jo kauan kuuluneet Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön, eli maa on jo kauan laskettu kuuluvaksi "poliittiseen Eurooppaan". Toinen vasta-argumentti on maan valtauskonto islam. Itse pidän hyvin tärkeänä sitä, että EU edustaa vain maallista valtaa eli ei ota kantaa uskontoon, ei puolesta eikä vastaan. Jos torjuisimme Turkin jäsenyyden siksi, että maan valtauskonto on eri kuin vanhoissa jäsenmaissa, rikkoisimme EU:n omiin perussopimuksiin kirjattuja periaatteita ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kieltämisestä.

Yksi parhaista ystävättäristäni on turkkilainen kirjailija Buket Uzuner. Hän sanoo aina minulle, että Turkin kulttuuri on monisyisempi kuin useimmat eurooppalaiset ymmärtävät. Se on eurooppalaisen, välimerellisen, kaukasialaisen ja Lähi-Idän islamilaisen kulttuurin ristisiitos. Juuri tästä syystä Turkki voi kehittyä myös merkittäväksi sillanrakentajaksi EU:n ja islamilaisen maailman välillä.

Turkki on jo luopunut kuolemanrangaistuksesta rauhan aikana ja parantanut kurdien oikeuksia. Mutta on vielä matkaa siihen, että uudet lait toteutuvat kunnolla käytännössäkin, eivätkä vain paperilla. Vankiloissa kidutetaan edelleen ihmisiä ja poliisi käyttää väkivaltaisia otteita.

Jäsenneuvottelut ovat paras tapa, jolla EU voi kannustaa Turkkia jatkamaan uudistuksia, joista loppujen lopuksi hyötyvät kaikkein eniten turkkilaiset itse. Demokratia, ihmisoikeudet, naisten oikeudet, vähemmistöjen oikeudet parantavat kaikki ihmisten elämää. Mutta niiden puute myös halvaannuttaa minkä tahansa maan kehitystä, myös taloudellista.

Minä uskon, että maailma on parempi paikka sinä päivänä kun demokraattinen Turkki voi liittyä EU:n jäseneksi. Se tulee - niin toivon - olemaan kannustava esimerkki myös Lähi-Idän kansoille siitä, että demokraattisessa islamilaisessa maassa on parempi elää kuin autoritaarisessa.