Geenimuunneltuja kuluttajia?
Hämeen Sanomat 14.3. 2004
Yhdysvalloissa ihmiset syövät 10 % enemmän
kaloreita kuin 20 vuotta sitten. "Minne kaikki tämä
ruoka menee?", kysyi Worldwatch-instituutin johtaja
Christopher Flavin esitellessään tuoretta Maailman
tila-raporttia. "Jos matkustatte Yhdysvaltoihin,
vastaus on ilmeinen", hän jatkoi, "se päätyy
amerikkalaisten vyötärölle."
"Läski maksaa maltaita", otsikoi iltapäivälehti pari
päivää sitten ja kertoi, että ylipainon aiheuttamat
terveysongelmat maksavat Suomessa yhteiskunnalle
150-525 miljoonaa euroa vuodessa. Elopainon kasvu
lisää muun muassa monien syöpien riskiä, samoin
aikuisiän diabeteksen, joka onkin yleistymässä
räjähdysmäisesti.
Netissä on liikkeellä vetoomus, jossa vaaditaan
rajoittamaan rasvaisen ja makean roskaruoan
markkinointia lapsille. Maailman terveysjärjestön
WHO:n mukaan ylipaino alkaa olla vakava
terveysongelma kaikissa teollisuusmaissa, ja myös
kehitysmaiden vauraamman väen keskuudessa.
Yhdysvaltain elintarviketeollisuus muuten vastustaa
raivokkaasti sitä, että WHO suosittelisi sokerin
syönnin vähentämistä.
Useimmissa näkemissäni ylipainoepidemiaa koskevissa
lehtijutuissa syyttävä sormi osoittaa kohti yksilöä.
Artikkeleissa neuvotaan, millainen ruoka olisi
terveellistä eikä lihottaisi. Minä ihmettelen, miksi
puhutaan niin vähän siitä, mitä meille joka tuutista
tuputetaan.
Useimmissa tapauksissa painon pitämiseen kurissa
riittää peräti yksinkertainen sääntö: älä syö tyhjiä
kaloreita. Ikävä kyllä, se on helpommin sanottu kuin
tehty. Ei siksi etteivät vihannekset ja hedelmät,
kala ja vähärasvainen liha maistuisi hyvältä ja
täyttäisi vatsaa, vaan siksi, että on yhä vaikeampaa
löytää suuhunsa kunnollista ruokaa, jos ei valmista
kaikkia aterioita itse.
Jos joutuu liikkumaan paikasta toiseen ja ostamaan
purtavaa kahviloista, pikaruokaloista,
ravintolavaunuista, elokuvateatterien aulakioskeista
ym., tarjolla on lähinnä tyhjiä kaloreita, eli
erilaisia versioita sokerista, valkoisesta vehnästä
ja rasvasta. Löytyy karkkia, limsaa, sipsiä, pullaa,
viineriä, donitsia, pasteijaa, valkoista leipää,
makkaraa, hampurilaista, ranskanperunaa. Eipä löydy
omenaa, porkkanaa eikä ruisleipää. Salaatista puolet
saattaa olla makaronia. Gourmet-kahvilasta voi saada
kymmeniä erilaisia versioita lattesta ja
cappuccinosta, mutta ruisleipä on tuntematon käsite.
Olenpa käynyt jopa sairaalan kahvilassa, josta sai
vain karkkeja, pullaa ja valkoista vehnäleipää. Jos
liikkuva ihminen haluaa syödä terveellisesti, on
kannettava mukana omia eväitä.
Ruoan tuotantoa on vuosikymmenet kehitetty
suurtuotannon ehdoilla. Kun viljalajikkeista on
muokattu satoisampia, vitamiinien ja muiden
terveysaineiden pitoisuudet kiloa ja kaloria kohden
ovat usein alentuneet. Kaupoissa ja kahviloissa
hyllyt täyttyvät teollisuustuotteista, jotka
valmistetaan liukuhihnalla suurina sarjoina ja
säilyvät hyvin, koska eivät kelpaa mikrobeille.
Niinpä ne eivät ole terveellisiä meillekään. Kun
tarjottu ruoka etääntyy yhä kauemmas aidoista
tuoreista raaka-aineista, ratkaisuksi on kehitetty
huipputeknologiaruokaa, terveysvaikutteisiksi
kutsuttuja teollisuustuotteita.
Suurtuotannon ohjaaman kehityksen uusin vaihe ovat
geenitekniikalla muunnellut ravintokasvit, GMO:t eli
"gemot". Eräs GMO-maissilajike kestää entistä
enemmän hyönteismyrkkyjä, toinen jopa tuottaa itse
hyönteismyrkkyä. Ihmisen terveys jää tässä
ruljanssissa sivuseikaksi.
Alkavatko markkinat seuraavaksi vaatia
geenimuunneltua kuluttajaa, jonka terveys kestää
niellä kaikki se roskaruoka, jota markkinat meille
tuputtavat?
|