Imeväiskuolleisuus ja turvallisuuden sivuraide

 

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA päätti 1990-luvulla selvittää, miksi jotkin maat näyttävät olevan muita alttiimpia luisumaan väkivallan noidankehään, sisällissotiin ja etnisiin joukkomurhiin. CIA kutsui asiantuntijaryhmän analysoimaan kehitystä 1950-luvulta 1990-luvulle, etsimään tekijöitä, jotka ovat alamäkeen liukuville valtioille yhteisiä.

 

Väkivaltaan suistuneista valtioista löytyi yksi yhteinen selvästi esiin pomppaava piirre, korkea imeväiskuolleisuus. Se ennusti parhaiten yhteiskunnan joutumista väkivallan alamäkeen.

 

Tämä on yksi niistä mielenkiintoisista tiedoista, jotka löysin Worldwatch-instituutin uudesta Maailman tila 2005 -raportista.

 

Ehkä se, kuinka suuri osa vauvoista selviää hengissä, kertoo yleisemminkin yhteiskunnan kyvystä pitää huolta heikoimmistaan. Nyt tarkoitan yhteiskunnalla muutakin kuin valtiota ja kuntia, tarkoitan siis myös perheitä, sukuja, kyläyhteisöjä, naapurustoja ja niin edelleen. Jos yhteiskunta ei pidä huolta heikoimmista jäsenistään, se ei ehkä pidä kunnolla huolta ihmisistä ylipäätään.

 

Jo aika monta vuotta turvallisuuspolitiikan asiantuntijat niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin ovat määritelleet turvallisuutemme tärkeimmiksi uhkiksi kansainvälisen terrorismin, romahtaneet valtiot, joukkotuhoaseiden leviämisen ja kansainvälisen rikollisuuden.

 

Näitä analyysejä vasten Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu tuntuu minusta täysin kummalliselta. Se, kuulummeko NATOon vai emme, ei - anteeksi nyt vain - vaikuta pätkääkään siihen, pahenevatko yllä luetellut turvallisuusuhkat vai eivät.

 

Maailman tila -raportista löytyy muutakin mielenkiintoista väestörakenteesta ja turvallisuudesta. Yksi niistä on se, että laittomiin aseellisiin joukkoihin ja terroristiryhmiin mukaan lähtevät ovat pääasiassa nuoria miehiä, joilla ei ole mahdollisuuksia kulttuurinsa odotusten mukaiseen "tosimiehen" elämään. Tämä voi johtua esimerkiksi massatyöttömyydestä tai väestönkasvun aiheuttamasta viljelymaan niukkuudesta. 1990-luvulla maat, joissa kaupunkiväestö kasvoi nopeasti, olivat kaksi kertaa muita alttiimpia luisumaan väkivaltaisiin konflikteihin.

 

Vuonna 2000 yli sadassa maassa aikuisväestöstä yli 40 prosenttia oli nuoria, 15-29-vuotiaita. Maailman työttömistä melkein puolet on nuoria, 15-24-vuotiaita, leijonanosa heistä kehitysmaissa.

 

Maan väestöpyramidin "nuorisopullistuma" on seurausta korkeasta syntyvyydestä. Sillä taas on yhteys naisen asemaan. Syntyvyys alenee siellä, missä naiset saavat koulutusta ja myös tietoa syntyvyyden säännöstelystä ja missä heillä on mahdollisuuksia itse hankkia oma toimeentulonsa.

 

Myös ympäristön huononeminen luo pohjaa konflikteille. Massamuutto kaupunkeihin voi johtua väestönkasvun ohella myös siitä, että pellot tuottavat entistä huonommin, maaperän huononemisen ja/tai kuivuuden vuoksi.

 

Viime vuonna maailmassa arvioitiin olevan 30 miljoonaa ympäristöpakolaista. Ilmastonmuutos voi lisätä ympäristöpakolaisten määrää sadoilla miljoonilla, jos laajoilta alueilta joudutaan evakkoon esimerkiksi merenpinnan nousun, vesipulan ja viljapeltojen kuivumisen takia.

 

Mitä Suomi sitten voisi tehdä maailman turvallisuuden parantamiseksi? Kaikki mitä voimme tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on myös tulevien konfliktien ennalta ehkäisyä. Kehitysapu, jolla voimme auttaa lasten ja nuorten, erityisesti tyttöjen, koulutusta, lisää niiden ihmisten määrää, joilla on mahdollisuus tyydyttävään elämään. Erikseen on mainittava työ naisten oikeuksien parantamiseksi ja syntyvyyden säännöstelyä koskevan tiedon levittäminen. Myös maailmantalouden ja kansainvälisen kaupan säätöjen muuttaminen köyhien maiden kannalta oikeudenmukaisemmiksi on aktiivista rauhan rakentamista.

 

Minusta ne, jotka väittävät presidentti Halosen vievän Suomen turvallisuuspolitiikkaa "sivuraiteelle" kun hän ei kannata Suomen liittymistä NATOon ja kun hän on mukana hankkeissa, joilla pyritään löytämään keinoja maailmanlaajuisen köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden lievittämiseen, ovat itse pahasti sivuraiteella.

 

Sivuraiteella on myös turvallisuuspolitiikan rahankäyttö. Kaikki maailman rikkaat maat, myös Suomi, käyttävät armeijoidensa ylläpitämiseen paljon enemmän rahaa kuin kehitysapuun ja ilmastonmuutoksen estämiseen yhteensä. Tämä on aivan väärin päin.