Globalisaatiosta kärsivät liian monet
Satu Hassi Mumbain sosiaalifoormumissa 19.1.2004
Satu Hassi osallistuu neljänteen Maailman Sosiaalifoorumiin eduskunnan edustajana. Hassi toimi puheenjohtajana 19. tammikuuta järjestetyssä "Globalisation and its Alternatives" -paneelissa, jonne osallistui 4000 kuulijaa.
Hassin mukaan globalisaatiosta - sellaisena kuin se nyt tapahtuu - kärsivät
liian monet. Kuitenkin ratkaisut joihinkin globaaleihin ongelmiin voivat olla
yksinkertaisia, esimerkiksi äärimmäinen köyhyys voitaisiin poistaa, jos rikkaat maat antaisivat kehitysapua vajaan prosentin kansantuotteestaan.
- Mumbaissa protestoivat ne ihmiset, jotka kärsivät pahiten globalisaation
seurauksista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten maailman köyhät, vaikka rikkaat maat ovat sen pääasiallisia aiheuttajia. Talousjärjestelmän ja ympäristön suhteen on tapahduttava muutos esimerkiksi ottamalla käyttöön ympäristöveroja ja muita talouden ohjauskeinoja. Näin ympäristön kuormitusta vähennettäisiin tekemällä ympäristöystävällisyydestä myös taloudellisesti kannattavaa, Hassi ehdotti.
Talouden globalisaatio on lisännyt ihmiskunnan yhteenlaskettua vaurautta, mutta vauraus on jäänyt vain harvojen käsiin. Ihmiskunnan rikkaimman viidenneksen tulot ovat 80 kertaa suuremmat kuin köyhimmän viidenneksen. Rikkain viidennes myös kuluttaa 80 prosenttia luonnonvaroista. Huolimatta lisääntyneestä vauraudesta noin puolet ihmisistä elää alle 2 dollarilla päivässä.
Globalisaatiokehityksessä on kiinnitettävä huomiota globaaliin vallanjakoon.
Jos valta jaettaisiin demokraattisesti väkimäärään nähden, muuttuisi tilanne
ratkaisevasti nykyisestä. Mikäli olisi olemassa 600-jäseninen maailman
parlamentti, jossa paikat olisi jaettu väestön suhteessa, Kiinalla olisi 127
paikkaa ja Intialla 100. Aasialla kaiken kaikkiaan olisi kaksi kolmesta
paikasta. Yhdysvalloilla olisi 27 paikkaa ja EU-mailla 38.
- Markkinafundamentalismi uhkaa jäädä ainoaksi mahdolliseksi kulttuuriksi
maailmassa. Se aiheuttaa kärsimystä ja protesteja, joita täällä tuodaan esiin eri puolilta maailmaa. Maailman Sosiaalifoorumin ohella tulisi tasavertaisempaa keskustelua käydä myös globaalista taloudesta, joka vaikuttaa merkittävästi siihen, miten me kukin elämme, Hassi muistutti.
|