Ympäristöministeri Satu Hassi RTT:n
Rakennustuoteollisuus - muutokset ja
odotukset-seminaarissa Helsingissä:
18.10.2000
Rakennusten energiamääräykset uusiksi
osana kansallista ilmasto-ohjelmaa
Ympäristöministeri Satu Hassi kertoi, että
ympäristöministeriössä valmistellaan rakennusten
energiamääräysten kiristämistä osana kansallista
ilmasto-ohjelmaa. Uudet valmisteilla olevat
energiamääräykset tulisivat koskemaan kaikkia vuoden
2003 alusta alkaen rakennusluvan saavia
uudisrakennuksia. Rakennusten energiankulutuksen
vähentämisen keinopaketissa ovat
mm.rakentamismääräysten kiristäminen 30%
nykytasosta, matalaenergiapientalojen rakentamista
edistävät vapaaehtoiset toimet sekä
korjausrakentamisen energiansäästövaatimusten
tehostaminen ja energiakorjausavustukset.
Lisäksi ympäristöministeriössä kehitellään
yhteistyössä teollisuuden kanssa energiamerkintää,
joka kertoisi asukkaille talojen kuluttaman energian
määrän ja kannustaisi kilpailemaan
energiapihiydellä. Myös erillisten rakennusosien,
esimerkiksi ikkunan energiamerkintää kehitellään.
"Pelkästään uudisrakentamisen kautta rakennuskannan
energiataloudellisuutta ei kyetä parantamaan
riittävän nopeasti. Vanhojen rakennusten
energiankulutusta pitäisi vähentää esimerkiksi
remontoimalla rakennuksia energiataloudellisemmiksi
ja vaihtamalla lämmitystapaa. Yksi keino säästää
energiaa asunto-osakeyhtiöissä voisivat olla
asunto-osakeyhtiöiden tekemät vapaaehtoiset
energiansäästösopimukset teollisuuden mallin mukaan.
Porkkanana niiden solmimisessa tulisi olla valtion
tuki sekä energiakatselmuksille että parannuksille,
jos taloyhtiö pyrkii vähentämään energiankulutustaan
tietyllä prosenttitavoitteella. Nämä porkkanat
edellyttävät valtion tukea
energiansäästöinvestoinneille," Satu Hassi totesi.
Tehokas energiansäästäjä on VTT:n kehittämä
matalaenergiatalo. "Se vähentää rakennuksen
lämmitysenergian tarvetta 60-90%, eikä käytännössä
tule kalliimmaksi kuin ns. tavalliset rakennukset.
Jos jatkossa kaikki uudisrakennukset olisivat
matalaenergiataloja säästyisi vuosittain suuri määrä
energiaa - VTT:n arvioiden mukaan vuonna 2020 jo 7
TWh eli lähes Loviisan ydinvoimalan vuosituotannon
verran. Myös vanhojen rakennusten peruskorjauksen
yhteydessä tehtävät energiansäästötoimet säästävät
jopa kymmenen prosenttia lämpöenergiaa alle 10
vuoden takaisinmaksuajalla, " Hassi sanoi.
"Melko yleisesti näkee ja kuulee väitettävän, että
energiansäästö on johtanut rakennusten homeongelmiin
- liian tiiviissä taloissa kosteus tiivistyy ja home
viihtyy. Tosiasiassa monet selvitykset osoittavat
kosteus- ja homeongelmien syyksi suoranaiset
rakennusteknisen virheet, suuunnitteluvirheet,
väärät rakennusmateriaalit, väärät työmenetelmät ja
rakenteet. Yllättävän usein syy homeongelmiin löytyy
betonielementtirakenteen lämmöneristeen
kostumisesta.
"Mikään ei ole rumentanut Suomen rakennettua
ympäristöä enemmän kuin betonielementtien käyttö
julkisivuissa", totesi Satu Hassi. "Kun on
osoittautunut, että ns. sandwich-julkisivuelementti
on myös kosteusteknisesti hyvin ongelmallinen,
tulisi vakavasti harkita luopumista
betonielementeistä julkisivuissa kokonaan.
Esimerkiksi Ruotsissa kerrostalojen julkisivut
tehdään pääasiassa paikalla muuraamalla. Näin
saadaan paljon kauniimpia ja myös kestävämpiä
rakennuksia."
|