|
Heinäkuu 2007»
«Takaisin päiväkirjavalikkoon
Elokuu 2007
Perjantai 31.8.07
Uutisia kesältä
Aamulla oli Europarlamentin tiedotustoimiston meppikahvit toimittajille. Siellä sanailtiin aika paljon geenimuuntelusta ja GM-elintarvikkeiden merkinnästä. viisumipolitiikan uudistamisesta.
Sain Brysselissä avustajiltani ison pinon loman aikana kertyneitä uutisia. Tässä muutamia:
New Economics Foundation on laskenut, mitkä maat tuottavat tehokkaimmin onnellisuutta pienimmillä hiilidioksidipääöstöillä, ja miten “onnellisuushyötysuhde” on vuosien varrella kehittynyt. Islanti on ranking-listan paras. Ruotsi ja Norja ovat myös kärjessä, Suomi sen sijaan on yksi rikkaitten Euroopan maiden huonoimmista, yhdessä Britannian ja Luxemburgin kanssa. Eurooppa kokonaisuutena tuottaa nyt vähemmän “onnellisia elinvuosia” fossiilipolttoainetonnia kohti kuin vuonna 1961. Vuodesta 1961 hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat nousseet 70 % mutta elinajan odote vain 8 % ja ihmisten oma arvio onnellisuudestaan ei ole parantunut juuri lainkaan.
EU:n komissio ennustaa, että vuonna 2070 suurin osa EU-maista tulee kärsimään kuivuudesta, ilmastonmuutoksen takia. Komissio haluaa edistää säästävämpiä vedenkäyttömenetelmiä ja kyseenalaistaa esimerkiksi sen, onko kuivuudesta kärsivillä alueilla mieltä kasvattaa runsaasti kastelua vaativia viljelykasveja.
Kiina on kieltänyt julkaisemasta raporttia, jossa on arvioitu ympäristön saastumisen hintaa kansantaloudelle. Raporttia laati Kiinan ympäristösuunnitteluakatemia. Erityisesti paikallispomot ovat raivokkaasti vastustaneet raportin julkaisemista, he eivät halua kapuloita rattaisiin tehdas-, pato- ynnä muille projekteilleen. Vuotta 2004 koskeva aiempi julkaistu raportti arvioi, että ympäristön saastumisen seuraukset maksoivat sinä vuonna Kiinalle melkein 70 mrd dollaria ja yli 3 % kansantuotteesta. Vuotta 2005 koskeva raportti arvioi kustannukset vieläkin suuremmiksi.
Vuoden 2007 alkupuoliskolla maailmassa koettiin ennätysmäärä äärimmäisiä sääilmiöitä, kuten tulvia Aasiassa, lämpöaaltoja Euroopassa ja lumisateita Etelä-Afrikassa, näin kertoo WMO, maailman ilmatieteen järjestö.
Japanissa suunnitellaan hiilidioksidin päästökauppaa. Kuinka ollakaan, Japanin teollisuuden kattojärjestö, sikäläinen Eteläranta kymppi, vastustaa kiivaasti.
Saksa tuottaa 3 % sähköstään aurinkoenergialla. Se on aika lailla, esimerkiksi Suomi ei vieläkään ole tuota edes prosenttia sähköstään tuulivoimalla. Saksan hallitus haluaa nostaa uusiutuvan energian osuuden sähköntuotannosta nykyisestä 13 %:sta 27 %:iin vuoteen 2020. Schröderin punavihreä hallitus sääti lain uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön takuuhinnasta. Tavoitteena oli aurinkosähköpaneeli 100 000 katolle. Tämä tavoite on saavutettu kolminkertaisesti. Uusiutuvaa energiaa hyödyntävän teknologian tuotanto työllistää 250 000 saksalaista. Aurinkoenergian osuus tästä on noin 45 000, määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavien 5 vuoden aikana ja nousevan 200 000:een vuoteen 2020 mennessä. Vihreä politiikka tuottaa tulosta, vaikka vihreät eivät enää istukaan nykyisessä hallituksessa.
Saksa aikoo myös vähentää hiilidioksidipäästöjään 40 % vuoteen 2020 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Koko EU:n tavoite vuodelle 2020 on 20 %:n vähennys. Saksan keinoina ovat muun muassa energiaverot, lentojen ja laivaliikenteen sisällyttäminen päästökauppaan, autoveron porrastaminen päästöjen mukaan, päästöihin perustuvat tietullit rekoille ja rakennusten ekoremonttien tuet. Suomi, ota oppia!
Myös Kiinassa ilmastonsuojeluinvestointien määrä kasvaa lujaa. Tämän vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena saavutettiin jo sama taso kuin koko vuonna 2005. Viime vuonna näistä investoinneista 70 % kohdistui aurinkoenergiaan.
Sveitsissä on ehdotettu hiilidioksidiveroa, jolla tavoitellaan päästöjen vähentämistä 1,5 % joka vuosi. Sveitsin ympäristöministeri ehdotti, että maa pyrkisi hiilidioksidineutraaliksi kompensoimalla kaikki päästönsä, eli siis toteuttamalla muualla samansuuruiset päästövähennykset.
USA:ssa taas sikäläinen ympäristöministeriö eli EPA vitkuttelee päätöstä siitä, saako Kalifornia säätää autoille hiilidioksidipäästörajat. Viimeisten 30 vuoden aikana ministeriö on käsitellyt 50 vastaavaa osavaltioiden hakemusta eikä ole tyrmännyt niistä yhtään, mutta Kalifornian asian käsittelyä on pantattu jo kaksi vuotta.
Sama EPA on toisaalta arvioinut, että senaattorien Lieberman ja McCain ehdottama hiilidioksidipäästökauppalaki ei juurikaan hetkauttaisi USA:n kansantaloutta, vaikutus olisi vain 1,6 % kansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä eli paljon vähemmän kuin 0,1 % vuodessa.
Oxfordin yliopistossa Britanniassa laaditaan tietokonemalleja, joilla voidaan sanoa, johtuuko yksittäinen poikkeuksellinen säätila, esimerkiksi Britannian äskettäiset tulvat, ilmastonmuutoksesta. Tähän astihan tutkijat ovat sanoneet hurrikaani Katrinasta ja muista vastaavista, että yksittäistä sääilmiötä ei voida todistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi, mutta ilmastonmuutos lisää äärisäiden todennäköisyyttä. Myles Allen Oxfordin yliopistosta (joka muuten puhui heinäkuussa Europarlamentissa minun johtamassani asiantuntijakuulemisessa) kertoo, että tavoitteena on tietokonemalli, joka kertoisi, millä todennäköisyydellä esimerkiksi koettu helle, tulva tai muu vastaava, johtuu ilmastonmuutoksesta.
Citigroup on alentanut hiilivoimaloita omistavien voimayhtiöiden luokitusta USA:ssa. Hyvä!
Natural Resources Defence Council ja Electric Power Research Institute USA:ssa arvioivat, että hybridiautoilla, joiden akkuja voisi ladata myös sähköverkosta, pystyttäisiin leikkaamaan USA:n vuotuisia hiilidioksidipäästöjä noin 450 milj. tonnia. Se on melkein 9 kertaa Suomen päästöt.
Vapaaehtoisten hiilidioksidipäästövähennysten kauppa kasvaa lujaa, viime vuonna se kolminkertaistui. Osa myydyistä päästövähennyksistä on kuitenkin epämääräisiä. USA:laiset firmat ostavat 68 % näistä päästövähennyksistä. International Emission Trading Association valmistelee vapaaehtoista standardia näille päästövähennyksille. Minusta niitä pitäisi kyllä säädellä lailla. Nimimerkki ostaja haluaa olla varma, että maksaa vain kunnollisesta tavarasta. Viime aikoinahan on julkaistu useitakin raportteja, joiden mukaan jotkin vapaaehtoisia päästövähennyksiä kauppaavat firmat rahoittavat projekteja, jotka tosiasiassa hävittävät trooppisia metsiä. Tällainen pitää estää.
Reuters on julkaissut raportin, jonka mukaan Lontoossa toimivat välitysfirmat käärivät huikeita voittoja kehitysmaissa toteutettavilla CDM-päästövähennysprojekteilla. Afrikka ei ole saanut CDM-projekteista juuri mitään.
Reutersilta on tullut myös raportti, jonka mukaan eurooppalaiset sähköyhtiöt käärivät huikeita niin sanottuja windfall-voittoja päästökaupasta, melkein 30 mrd dollaria vuodessa. No, se on tiedetty ennenkin ja on yksi syy siihen, että päästökaupan sääntöjä pitää kehittää. Tärkein vika EU:n nykyisessä päästökaupassa on se, että sähköyhtiöt saavat päästöoikeudet ilmaiseksi. Ne kuitenkin rahastavat päästöoikeuksien hinnan asiakkailtaan. Päästöoikeudet pitää siis huutokaupata, ainakin sähköyhtiöille menevät.
Kreikan metsäpalot taas mutkistavat suunnitelmia ottaa metsät mukaan EU:n hiilidioksidipäästökauppaan vuoden 2012 jälkeen. No, olisi toisaalta realismia jos myös metsäpalojen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt laskettaisiin kyseisen maan päästöihin. Ehkä se kannustaisi paremmin jahtaamaan metsäpaloja sytytteleviä rikollisia.
Tuulivoima etenee. Maailman tuulivoimainvestoinnit kasvoivat viime vuonna 26 %. Worldwatch-instituutti kertoo, että viime vuonna uutta tuulivoimatehoa tuli maailmaan 15 200 megawattia. Ne korvasivat yli 7000 megawattia kivihiilivoimaa, mikä säästi hiilidioksidipäästöjä 43 milj tonnia, melkein 8 miljoonan henkilöauton verran. Kaikkiaan maailmassa oli vuodenvaihteessa yli 74 000 MW tuulivoimaa.
Worldwatch on julkaissut myös raportin biopolttoaineista. Biopolttoainebuumin aiheuttama monien viljelykasvien hinnan nousu on toisaalta ongelma, mutta toisaalta se myös hyödyttää kehitysmaiden köyhiä viljelijöitä. Monissa köyhissä maissahan kotimainen ruoan tuotanto on kärsinyt siitä, että teollisuusmaat ovat aiemmin dumpanneet niiden markkinoille ylijäämäviljaansa keinotekoisen halvalla.
Synkempi Worldwatchin uutinen kertoo, että autojen määrä maailmassa kasvaa ennätysvauhtia. Viime vuonna maailman teille tuli 67 miljoonaa uutta autoa, eli paljon enemmän kuin se automäärä, jonka päästöt uudet tuulivoimalat syrjäyttivät. Kiinan autontuotanto kasvoi 30 % ja Kiinasta tuli maailman kolmanneksi suurin autontuottaja, ohi Saksan.
EU:n komissio on julkaissut teettämänsä selvityksen televisioiden energiansäästöstä. Selvityksessä ehdotetaan telkkareille energianormeja, jotka poistaisivat eniten sähköä törsäävät laajakuvatelkkarimallit markkinoilta. Selvityksen mukaan kyseisisren teknologioiden energiatehokkuudessa on paljon parantamisen varaa. Selvitys ehdottaa suurimmaksi sallituksi valmistilan virrankulutukseksi yhtä wattia vuodesta 2010 ja puolta wattia vuodesta 2012. Yhden watin rajan saisi minun puolestani panna voimaan vaikka heti, tekniikkahan on olemassa mutta monet valmisjat siitä viis veisaavat, esimerkiksi Suomen digiboksien keskimääräinen valmiustilakulutus on törkeän suuret 15 wattia. Ei yksi digiboksi maailmaa kaada, mutta ne suunnilleen 2,4 miljoonaa boksia, jotka Suomen koteihin on pitänyt hankkia, kuluttavat 36 megawattia jos ovat yhtä aikaa valmiustilassa. Se on Vuotoksen altaan verran sähkönkulutusta ihan tyhjän takia.
WWF:n mukaan kaikissa Itämeren suojelua koskevien kansainvälisten sopimusten toimeenpano on retuperällä suunnilleen kaikissa Itämeren maissa. Ei hyvä. Parhaiten on pantu toimeen sopimukset haitallisten kemikaalien päästöjen vähentämisestä, Suomi sai tästä asiasta kiitettävän arvosanan. Sen sijaan rehevöitymisen torjunnasta ja kalakantojen hoidossa kaikki reputtivat, ja Suomi oli pahnanpohjimmainen. Olisi tosiaan korkea aika ruveta tositoimiin Suomen maataloudesta vesistöihin valuvien lannoitteiden vähentämiseksi. Muuten sinileväpuurosta meressä ei päästä ikinä eroon.
Barroso on Portugalissa sotkettu puolueensa vaalirahoitusskandaaliin. On paljastunut, että Barroson puolue sai eräältä rakennusfirmalta 233 000 euroa ennen vuoden 2002 vaaleja, joiden jälkeen Barrososta tuli pääministeri. Barroso on lähettänyt Europarlamentin puhemiehelle Hans-Gert Pötteringille kirjeen, jossa hän toteaa, etteivät viranomaiset ole syyttäneet häntä mistään ja että asiasta on ottanut vastuun puolueen pääsihteeri, joka yksin hoiti puolueen raha-asiat. No jaa. Voi olla ja voi ei, sanoo nimimerkki entinen puolueen puheenjohtaja.
Torstai 30.8.07
Ilmastohaukan seksiskandaali
Sekä Guardian että International Herald Tribune kertovat USA:n republikaanipuolueen uusimmasta skandaalisedästä. Senaattori Larry Graig on jäänyt kiinni seksuaalisesta ahdistelusta miesten vessassa. Kesäkuussa hän sattui epäonnekseen ahdistelemaan siviilipukuista poliisia.
Olen tavannut Graigin muutaman kerran. Hän oli senaatin energiavaliokunnan puheenjohtaja edellisellä kaudella ja on kivenkova ilmastonsuojelun vastustaja. Viime helmikuussa USA:n senaatissa pidetyssä parlamentaarikkojen ilmastokokouksessa hän kertoi kannustaneensa presidentti Bushia irtisanoutumaan Kiotosta. Jos Graig joutuu väistymään, en todellakaan sure pätkän vertaa. Samalla on kyllä huokaistava syvään siksi, että vastuutonta politiikkaa harjoittavat jenkkipoliitikot tippuvat palleiltaan seksiskadaalien takia eivätkä harjoittamansa politiikan vuoksi.
EU:n komissio on vastannut kysymykseeni, jossa toin esiin, että Suomessa EU-rahoilla toteutetussa siipikarjan mainoskampanjassa on esitetty katteettomia väitteitä. Komission vastauksessa vahvistetaan, että väitteet, jotka nostin esille, ovat todellakin katteettomia. Sittemmin k.o. väitteet on poistettu mainoskampanjasta ja siksi komissio ei vetänyt EU-tukea pois.
Keskiviikko 29.8.07
EU ei ehkä estäkään lakia lihan GM-merkinnästä
Brysseliin, ensi kertaa loman jälkeen. Iltalehdessä on iso juttu sienistä ja radioaktiivisesta cesiumista. Olen tosi iloinen siitä, että tämä asia nyt vihdoin saa Suomessakin julkisuutta. Juttu ei mainitse sitä, että minä viime vuonna kovistelin Säteilyturvakeskusta tiedottamaan sienten radioaktiivisuudesta selkokielisemmin. Pääasia, että tieto itse asiasta kulkee.
Keskustelin yhden ruokalainsäädäntöasiantuntijan kanssa mahdollisuudesta merkitä geenimuunnellulla rehulla tuotettu liha, mitä Suomessa ovat vaatineet ainakin MTK, pääministeri Vanhanen ja maatalousministeri Anttila. Suomessahan on väitetty, että nykyinen EU-asetus GM-ruoan merkinnästä estäisi tämän. Haastattelemani asiantuntija oli toista mieltä.
Nykyisen EU-asetuksen soveltamisala on ruoka, jonka raaka-aine on geenimuunneltu organismi, eli siis esimerkiksi GM-tomaatti, peruna tai –soija tai GM-soijasta tehty ruokaöljy tai GM-perunasta tehty perunajauho. Sen sijaan geenimuunneltujen organismien avulla, esimerkiksi GM-rehulla tuotettua ruokaa asetus ei koske. Koska asetus ei koske GM-rehulla tuotettuja eläintuotteita, niiden merkintä on näin ollen kansallisessa päätäntävallassa.
Aloin miettiä sitä, että ainakin iso osa niistä ministeriöiden virkamiehistö ja muista, jotka Suomessa ovat väittäneet EU:n estävän lain GM-rehulla tuotetun lihan merkitsemisestä, ovat itse innokkaita geenimuuntelun kannattajia ja haluaisivat GM-ruoalle ylipäänsä mahdollisimman avoimet ovet ihmisten ruokapöytään. He eivät ehkä ole aivan puolueettomia tässä asiassa. Olen nähnyt monia muitakin tapauksia, joissa EU-korttia on väärinkäytetty. Ei ole lainkaan harvinaista, että ministeriön virkamies, joka haluaa ajaa tiettyä poliittista linjaa, väittää EU-lainsäädännön pakottavan meitä siihen, vaikka tämä olisi ihan pötyä.
Tapaamani asiantuntija kertoi myös, että monessa muussakin EU-maassa keskustellaan GM-rehulla tuotetun ruoan merkitsemisestä. Saksassa valmistellaan “toisinpäistä” asetusta, eli sen ei vaadita GM-rehulla tuotettujen ruokien merkintää, vaan laaditaan kriteereitä, jotka lihan, maidon ja munien pitää täyttää, jotta ne voidaan merkitä “GMO-vapaiksi”.
Britannian liberaalidemokraattinen puolue yllättää iloisesti. Puolue on julkaissut varsin radikaalin ilmastonsuojeluohjelman. Siinä esitetään muun muassa, että 30 % sähköstä pitää tuottaa päästöttömissä voimalaitoksissa vuonna 2020 ja että fossiilibesalla ja –dieselillä toimivat autot kielletään vuoteen 2040 mennessä. Silloin autot siis kulkisivat vedyllä, sähköllä, biopolttoaineilla tai kenties jollain teknologialla, jota ei vielä tunneta. Nostan hattua! Britanniassahan on käynnissä puolueiden välinen vihreyskilpailu ilmastonsuojelussa. Tällaisen kilpailun soisin leviävän muihinkin maihin. Tosin toiminta ei ole aina aivan johdonmukaista. Europarlamentin ympäristövaliokunnan liberaaliryhmän vetäjä, brittimeppi Chris Davies esittää, että komission vuodelle 2012 esittämä raja uusien autojen hiilidioksidipäästöille tulisi voimaan vasta vuonna 2015. Kuten arvata saattaa, autoteollisuus on lobannut tässä asiassa ja lujaa.
Monissa tiedotusvälineissä on kerrottu Pohjoisen jäämeren jään ennätysmäisestä sulamisesta, mutta eilinen Guardian kertoo selvimmin. 21.8. tänä vuonna luoteisväylä on ollut sula. Tätä ei koskaan ennen ole nähty. Pohjoisen jäämeren jää on 400 000 km2 pienempi kuin syyskuussa 2005. Erotus on isompi kuin Suomen pinta-ala.
Italia on ottanut käyttöön energian säästön “valkoiset sertifikaatit”. Niillä on tähän mennessä saavutettu kaksinkertainen energiansäästö verrattuna suunniteltuun.
Komissio on lyönyt korvalle EU:n ilmastotavoitteita. Komissio on viime päivinä kiistellyt siitä, jatketaanko tämän vuoden lopulla päättyvää korkeaa tullia kiinalaisille energiansäästölampuille. Teollisuuskomissaari Verheugen on vaatinut tullin jatkamista, vaikka sille ei ole kunnon perusteita. Komissio päätti jatkaa tullia vielä yhdellä vuodella eli ensi vuoden loppuun. Tulli nostaa kiinalaisten energiansäästölamppujen hintaa 66 %:lla. Energiansäästölamppujen hinnan pitäminen keinotekoisen korkeana on täydellisesti ristiriidassa EU:n energiansäästötavoitteiden kanssa. Sitä paitsi komissio valmistelee lainsäädäntöä valaistuksen energiatehokkuuden parantamisesta.
Tiistai 28.8.07
Elintarvikevalvonta heräsi Tshernobyliin – 21 vuotta myöhässä
Evira eli elintarvikevirasto suosittelee radioaktiivisen cesiumin pitoisuuden mittaamista kaikista myytävistä sienistä paitsi kantarelleista, herkkutateista ja lampaankäävistä. Olipa ripeää! Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta on vasta 21 vuotta.
Onkohan tällä heräämisellä mitään tekemistä sen kanssa, että viime vuoden keväänä arvostelin Säteilyturvakeskusta (STUK) sen asian pimittämisestä suomalaisilta, että monien suosittujen sienten, kuten rouskujen, suppilovahveroiden ja mustien torvisienten radioaktiivisen cesiumin pitoisuudet ovat 2- ja 3-kertaiset EU:ssa sovittuun elintarvikkeiden säteilyrajaan verrattuna, ja monien rouskujen osalta vielä korkeammat. Silloinhan STUK:n pääjohtaja Laaksonen suuttui arvostelustani. Mutta viime syksynä STUK suositteli, että sienten kauppiaat mittaavat myymiensä sienten radioaktiivisuuden, ja nyt tänä syksynä asiasta on tiedotettu vielä täsmällisemmin ja näkyvämmin. Hyvä, että heräsivät, mutta pikkuisen nopeampi toiminta ei olisi ollut pahitteeksi.
Saksassa säteilyvalvojat ovat kierrelleet toreja kaikki nämä vuodet ja sienikauppias saa sakot, jos hänen myymiensä sienten radioaktiivisuus ylittää EU-rajan.
Loma on ohi. Kolme viime viikkoa on mennyt pääasiassa ikkunoita kunnostaessa talotyömaalla. Tänä aamuna läksin kuuden junalla kohti Savonlinnaa, jossa vihreä eduskuntaryhmä pitää kesäkokousta.
Eduskuntaryhmä tutustui aluksi metsämuseo Lustoon Punkaharjulla. Se oli tosi mielenkiintoinen. Luston pysäkki on hurmaavan kaunis yli sata vuotta vanha kunnostettu puinen rautatieasema. Itse museossa meitä tervehti Suomen ensimmäinen monitoimikone. Se oli aika avuttoman tuntuinen hökötys nykyisiin hirviöhärveleihin verrattuna. Museossa oli näyttely suomenhevosista metsätöissä. Tuntui nostalgiselta katsella hevosten ja rekien kuvia, olen nähnyt tätä elämää lapsuudessani 50-luvulla. Lapsuuteni kesät vietin Jämsässä Hassinjoen rannalla ja joessa oli aina alkukesästä tukinuitto.
Julkaisimme Heidi Hautalan kanssa yhteisen tiedotteen siitä, että Suomen tulisi EU:ssa vaatia geenimuunnellulla rehulla tuotetun lihan ja muiden eläintuotteiden merkintää, jotta kuluttaja tietää mitä syö. Pääministeri Vanhanen ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilahan ovat vaatineet merkintää, toivottavasti Vanhanen on sanojensa mittainen.
Savonlinnan torilla tekemässämme kättennostoäänestyksessä kaikki nostivat kätensä kun kysyimme kuka kannattaa geenimuunnellulla rehulla tuotetun lihan merkintää.
Geenimuuntelusta on viimeinkin tullut keskustelunaihe myös Suomessa. Geenimuuntelun kannattajien omituisin argumentti on se, että muunnellut geenit eivät siirrty syömästämme ruoasta meihin, syömmehän “tavallisenkin” ruoan mukana koko ajan geenejä. Se, että mutanttiruoan syöminen ei tee ihmisestä mutanttia, on argumenttina samaa tasoa kuin että ydinvoimala tekee töpseliin ihan tavallista sähköä. Molemmissa kyse on pitkäaikaisvaikutuksista, jotka saattavat olla arvaamattomia.
Sitä paitsi ihan todellisena pidetään riskiä siitä, että geenimuunnellusta ruoasta voi siirtyä geenejä suoliston bakteereihin, erityisesti tätä pidetään huolestuttavana mahdollisuutena jos antibioottiresistenttigeeni siirtyy. Noita geenejähän käytetään useissa tapauksissa muunnellun eliön merkkigeeneinä. Olen nähnyt myös väitteitä, joiden mukaan hyönteismyrkkyäkin tuottava geeni voi siirtyä “gemo”-ruoasta suolistobakteereihin. Joihinkin GM-kasveihinhan on siirretty geeni, joka saa kasvin itsensä tuottamaan hyönteismyrkkyä. Tällöin peltoa ei tarvitse ruiskuttaa hyönteismyrkyillä. Jos tuo geeni tosiaan pystyisi siirtymään suolistobakteereihin, ne voisivat ihmisen suolistossa tuottaa hyönteismyrkkyä jopa kauan sen jälkeen kun ihminen on lakannut syömästä “gemo”-ruokaa. En tiedä, onko tämä väite perusteltu. Mutta sen tiedän, että ihan “virallisestikin” on pidetty perusteltuna huolena sitä, että antibioottiresistenssigeeni hyppää suolistossa ruoasta suolistobankteereihin ja että näin saadaan aikaan antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja.
Illansuussa eduskuntaryhmä meni laivaristeilylle Saimaalle. Jyrki Kasvi huomasi yhden norpan, Juha Taskinen toisen. Minä en nähnyt kumpaakaan, mutta Juha Taskisen norpavideot olivat aivan mainioita, erityisesti veden alla kuvattu video nukkuvasta kuutista oli aivan uskomattoman hellyttävä.
Sunnuntai 26.8.07
Supo pimitti Roselholz-tietoa hallitukselta
Aamulehdessä on Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanin Jukka Kekkosen mielenkiintoinen haastattelu. Kekkosen mielestä Supon pitäisi noudattaa hallituksen vuonna 2000 tekemää avoimuuslinjausta Rosenholz-aineiston suhteen. Supo on kieltäytynyt julkistamasta aineistoa sillä perusteella, että se on saanut aineiston suomalaisia koskevat tiedot käsiinsä eri tietä kuin hallitus oletti päätöstä tehdessään. Mutta kun hallitus teki linjausta keväällä 2000, Supo ei maininnut hallitukselle, että sillä oli aineisto jo hallussaan. Tämä on aivan uskomatonta! Poliisi, jonka pitäisi tutkia ja selvittää yhteiskuntaa kohtaan suuntautuvia uhkia, viis veisaa hallituksen päätöksestä. On jo perusteltua kysyä, onko tällä tavoin toimiva Supo itse uhka suomalaiselle yhteiskunnalle.
Perjantai 24.8.07
Suomi ilmastonsuojelulistalla vasta 36. sijalla
Ilta-Sanomat kertoo, että CCPI-ilmastonsuojeluvertailussa Ruotsi oli ykkönen, Suomi numero 36. Niinpä. Ja moni suomalainen uskoo tosissaan meidän olevan ilmastonsuojelun mallimaa. Tosiasiassa monet muut maat ovat toteuttaneet lukuisia asioita, jotka eivät Suomessa ota millään mennäkseen läpi, kuten uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön syöttötariffin (takuuhinnan) ja autojen verotuksen porrastamisen päästöjen mukaan.
Tiistai 21.8.07
Sain yhdeltä intialaiselta ystävältäni viestin, että hänen iranilainen lankonsa on hirtetty, koska tämä puhui Iranin hallituksen sortopolitiikkaa vastaan. Karmeaa!
Lauantai 18.8.07
Olkiluodon uusi ydinvoimala pitäisi tunnustaa virheinvestoinniksi
Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Timo Rajala sanoo Aamulehdessä, että Olkiluodon uusi ydinvoimala voi myöhästyä vieläkin enemmän kuin kaksi vuotta.
Eiököhän olisi jo aika tunnustaa, että uuden ydinvoimalan lupapäätös oli virhe? Suunnilleen kaikki siihen liitetyt lupaukset on petetty. Laitos valmistuu liian myöhään auttaakseen Suomen Kioto-tavoitteen toteuttamista. Myöhästyminen myös maksaa maltaita, eikä pelkästään Arevalle ja TVO:lle vaan myös sähkönkäyttäjille ja koko yhteiskunnalle, koska vaihtoehtoisten päästövähennystapojen toteuttamisessa tulee kiire. Rakentaminen ei ole työllistänyt suomalaisia läheskään niin paljon kuin annettiin ymmärtää. Mutta kaikkein pahinta on, että rakentajat jäävät koko ajan kiinni vilungista. Ydinvoiman puolestapuhujat väittävät sen vain osoittavan, että turvallisuusvalvonta Suomessa toimii. Mutta voiko viranomaisvalvonta koskaan paikata sitä, jos rakennustöitä johtavalla yrityksellä on väärä asenne ja kaikki rakentajat yrittävät koko ajan mennä yli siitä mistä aita on matalin? Uusin selitys viiveeseen on se, että laitoksen konstruktio on pitänyt jälkikäteen muuttaa lentokoneen törmäyksen kestäväksi. Miten niin jälkikäteen? Tämähän oli jo siinä eduskunnan päätöksessä joka hyväksyttiin toukokuussa 2002. Kai TVO sentään on maininnut tämän asian tarjouspyynnössään? Ja kai kaikki tarjouksen tehneet firmat alunperin lupasivat että laitos kestää lentokoneen törmäyksen? En usko, että laitos muuten olisi edes saanut rakennuslupaa (eduskunnan päätöshän oli periaatepäätös, varsinainen rakennuslupa myönnettiin sen jälkeen kun STUK oli syynännyt paperit). Ajatteliko Areva että luvataan pois vaan, eihän sitä oikeasti tarvitse tehdä? Ehkä Aasiassakaan ei ole tarvinnut tehdä kaikkea, mitä luvattiin.
Tiistai 14.8.07
Miksi MTK heräsi gemoihin vasta nyt?
Moskovan-Pietarin-junan suistuminen kiskoilta eilen illalla johtui pommista. Kymmeniä ihmisiä loukkaantui. Junassa on paljon suomalaisia matkustajia. Maailman levottomuudet heijastuvat jo suoraan Suomeenkin.
Tänään uutiset kertovat, että Areva joutunee maksamaan Olkiluodon kolmosvoimalan viiveestä jopa 700 milj €.
Suomessa on noussut kohu geenimuuntelusta, kun suuret lihatalot ilmoittivat alkavansa syöttää sioille geenimuunneltua rehua. MTK vaatii tällaisen lihan merkitsemistä. Hyvä hyvä, mutta miksi vasta nyt? Silloin kun asiaa koskeva EU-asetus oli käsittelyssä, MTK ei julkisesti ottanut tähän asiaan kantaa ja omaksi vaikutelmakseni jäi, että MTK kannatti geenimuunneltujen elintarvikkeiden merkintöjä pikemminkin suppeasti kuin laajasti. Europarlamentin vihreät ovat kyllä asian joka käänteessä kannattaneet myös GM-rehulla tuotettujen eläintuotteiden merkintää geenimuunnelluksi elintarvikkeeksi.
Sunnuntai 12.8.07
Olkiluoto ei auta Kiotoa
Olkiluodon uuden ydinvoimalan työmaan ilmoitetaan viivästyvän entisestään, uusin ilmoitus on kaksi vuotta, eli laitos valmistuu 2011. Tämä tarkoittaa, että voimalaitos, joka myytiin eduskunnalle varmimpana ja halvimpana tapana toteuttaa Suomen Kioto-sitoumus, tulee valmistumaan liian myöhään vaikuttaakseen Suomen Kioto-tavoitteen toteutumiseen sitä tai tätä. Kioto-tavoitteen toteutuminenhan mitataan vuosien 2008-2012 keskiarvosta.
Torstai 9.8.07
Remonttia
Olen kunnostellut uuden talomme ikkunoita, rapsutellut ja pohjamaalannut. Valitettavasti onnistuin rikkomaan yhden ruudun vanhaa ikkunalasia. Se siitä tulee kun yrittää kiirehtiä. Ikkunoiden kunnostus täytyy ottaa ihan kokonaan kärsivällisyysharjoituksen kannalta. Vanhan maalin ja kitin rapsutus on tuskastuttavan hidasta, kitatessa ja maalatessa liikkeiden täytyy olla rauhallisia ja hallittuja, mikä on täysin normaalin olemiseni vastaista.
Sunnuntai 5.8.07
Potter loppuun
Luulin lukevani Potterin 200 viimeistä sivua yöllä, mutta oli pakko keskeyttää, kun jännitti liikaa, vaikka tiesinkin etukäteen kuinka Harryn kävi. Tänään viimein sain kirjan loppuun. Jukka onnitteli, kun suljin sen. Kirja oli niin jännittävä että olo oli kuin isommakin urakan jäljiltä, kun sain kirjan kannet kiinni.
Lauantai 4.8.07
Aasiassa noin 20 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kotoaan tulvien takia. Melkein sama määrä ihmisiä kuin Pohjoismaissa asuu yhteensä. Hurjaa.
Itse olen viettänyt aikaa hurjassa mielikuvitusmaailmassa, viimeistä Harry Potteria lukien. Eläydyn kirjaan kuin lapsi, välillä sydän hakkaa niin lujaa, että pakko välillä pitää taukoja.
Heinäkuu 2007»
«Takaisin päiväkirjavalikkoon
|