Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentista ja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
Tiedote 21.3.06


Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Satu Hassi:
EUROOPAN PARLAMENTTI RAOTTAA OVEA HARHAANJOHTAVALLE ELINTARVIKEMAINONNALLE


Euroopan Parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunta äänesti tänään toisessa käsittelyssä lainsäädännöstä, jolla pyritään rajoittamaan terveellisyysväitteiden harhaanjohtavaa käyttöä elintarvikkeiden markkinoinnissa.

"Olen pahoillani siitä, että parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan enemmistö haluaa vesittää komission hyvää ehdotusta", sanoi valiokunnan varapuheenjohtaja Hassi. "Valiokunnan niukan enemmistön kanta merkitsee selkokielellä sitä, että esimerkiksi maitosuklaalevyä saisi mainostaa kalkin lähteenä."

"Onneksi valiokunnassa hyväksytty vesitysmalli oli kuitenkin lievempi kuin asian ensimmäisessä käsittelyssä läpi mennyt. Nyt enemmistö sentään katsoo, että myös tiedon epäterveellisestä ominaisuudesta pitää näkyä. Suklaalevyesimerkissä tämä tarkoittaisi sitä, että ´sisältää kalkkia´-tekstin lähellä pitäisi kertoa, että tuotteessa on myös runsaasti sokeria", jatkoi Hassi.

 

"Itse pidän parhaana komission alkuperäistä esitystä, joka kokonaan kieltäisi terveellisyydellä ratsastamisen silloin, kun elintarvikkeessa on epäterveellisen paljon rasvaa, sokeria, suolaa tai alkoholia", sanoi Hassi. "Myös ministerineuvosto tukee komission esitystä ja ilokseni myös Suomen hallitus on samalla kannalla."

"Kyse on meidän kaikkien terveydestä ja lisäksi verorahoista", selvitti Hassi. "Ylipaino yleistyy huolestuttavasti. Kaikkein pahinta on se, että lasten ylipaino yleistyy. Tämä johtuu paljolti siitä, että syömme teollisten elintarvikkeiden mukana huomaamattamme runsaasti piilorasvaa ja -sokeria. Ylipainon mukana yleistyvät monet terveysongelmat, kuten kakkostyypin diabetes. Ne käyvät myös kalliiksi."
 

"Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan peräti puolella yli 45-vuotiaista suomalaismiehistä on kakkostyypin diabetes tai sen esiaste ja kolmanneksella samanikäisistä naisista. On käsittämätöntä, että vaikka tietomme piilorasvan ja sokerin vaarallisuudesta koko ajan kasvaa, konservatiivit kuuntelevat mieluiten ylikansallisia elintarvikejättejä, jotka ajattelevat vain myyntinsä edistämistä. Konservatiivienkin luulisi ymmärtävän, että ylipainoon liittyvien terveysongelmien yleistyminen tulee myös kalliiksi terveydenhuollolle ja veronmaksajille", paheksui Hassi.

"Onneksi vesittäjien enemmistö valiokunnassa oli kuitenkin äärimmäisen niukka", totesi Hassi. "Toivon, että sen taakse ei saada täysistunnossa parlamentin jäsenten absoluuttista enemmistöä, joka tarvitaan ministerineuvoston päätöksen muuttamiseen."