22.11.2005
Kemikaalien riskeistä ei tiedetä läheskään
tarpeeksi
Aamulehti kommentoi pääkirjoituksessaan 18.11.05
Euroopan parlamentin kemikaaliäänestystä. Olen lehden
kanssa samaa mieltä, että ehdotuksen läpimeno edes
vesitetyssä muodossa on arvo sinänsä. Mutta en jaa
lehden vähättelyä niiden kemikaalien suhteen, joita on
löydetty ympäristöjärjestö WWF:n verikokeisiin
osallistuneiden ihmisten verestä.
Läheskään kaikista aineista ei pystytä osoittamaan,
ovatko verikokeissa havaitut määrät vaaraksi terveydelle
vai eivät. Mutta on muistettava, että koko uutta
kemikaalilainsäädäntöä tarvitaan juuri siksi, että
tietomme teollisten kemikaalien terveysvaikutuksista
ovat vajavaiset. Lisäksi ne teolliset kemikaalit, joita
WWF:n kokeissa etsittiin, ovat pitkäikäisiä ja
elimistöön kertyviä. Jos jonain päivänä huomataan, että
jokin niistä on terveydelle vaarallisempi kuin on
luultu, aineet saattavat pysyvät elimistössämme ja
ympäristössä vuosikymmeniä. Esimerkiksi DDT:tä löytyy
edelleen kaikkien eurooppalaisten verestä, niidenkin,
jotka ovat syntyneet kymmeniä vuosia tuon myrkyn
kieltämisen jälkeen.
Uusia tietoja tai epäilyjä kemikaalien terveysriskeistä
tulee koko ajan. Muovin pehmentimenä käytetyistä
ftalaateista väitetään usein, ettemme altistu niille
vaarallisessa määrin. Ftalaateilla saattaa kuitenkin
olla yhteys vuosikymmeniä jatkuneeseen miesten sperman
laadun heikkenemiseen. Tanskalaisen professori Tina
Jensenin mukaan miehillä, joiden spermassa on erityisen
vähän eläviä siittiöitä, ftalaattipitoisuudet virtsassa
ovat korkeampia kuin muilla. Suomalaisen professori
Jorma Toppilan mukaan raskaana olevat naisen elimistössä
eräät ftalaatit vaikuttavat poikasikiöiden kivesten
kehitykseen ja myöhempään siittiötuotantoon.
Kun olen viime kuukausina opiskellut kemikaaliasioita,
vastaani no tullut todella hämmästyttäviä asioita.
Monissa yleisesti käytetyissä parfyymeissä on aineita,
joiden tiedetään häiritsevän hormonitoimintaamme. Onko
tämä ihan oikeasti tarpeen? PFC-aineita, joista
valmistetaan teflonia ja gore-texia, pidettiin aikanaan
harmittomina. Niitä havaittiin ympäristössä ensi kertaa
1970-luvulla ja pitoisuudet ovat kasvaneet sen jälkeen,
myös Itämeressä. Niitä on löydetty kalojen ja
villieläinten sisäelimistä. Myös näiden aineiden
epäillään häiritsevän hormonitoimintaa. Ymmärrän vielä
sen, että näitä aineita käytetään teflonpannuissa tai
polkupyörien voiteluaineissa. Senkin voin vielä juuri ja
juuri käsittää, että näitä aineita on mokkakenkien
suojasuihkeissa, joskin päätin, etten enää ikinä osta
mokkakenkiä. Mutta sitä en voi käsittää, että näitä
aineita pannaan jopa shampoohon.
On siis korkea aika saada parempi selko teollisten
kemikaalien ympäristövaikutuksista ja siitä, mikä
kemikaali olisi turvallisin vaihtoehto kuhunkin
käyttötarkoitukseen. Komission ehdotus, jonka mukaan
teollisuuden tulisi toimittaa tietty perustietopaketti
kaikista kemikaaleista, joita tuotetaan tai tuodaan yli
tonni vuodessa, on mielestäni hyvin kohtuullinen.
Valitettavasti parlamentti vesitti uudistusta
kemianteollisuuden vaatimusten suuntaan. Aineet joiden
vuosimäärät ovat 1-10 tonnia, vaaditaan testattavaksi
käytännössä vain silloin, jos ne ennestään tiedetään
terveydelle haitallisiksi. Edes kaikkia
kuluttajatuotteissa käytettäviä kemikaaleja ei testata.
Euroopan parlamentti siis ampui isoja reikiä siihen
siivilään, jolla seulotaan esille vaaralliset
kemikaalit. Mutta onneksi parlamentti myös tiukensi
järjestelmää, jolla vaarallisimmiksi osoitetut aineet
poistetaan käytöstä.
Satu Hassi
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja
|
