Kolumni, Vihreä Lanka

Äidinkieli ja ihmisoikeudet

17.9.04

Monen suomalaisen mielestä omituinen kielemme on meille vain
hankaluus ja haitta. Minä olen ylpeä siitä, että olemme onnistuneet
säilyttämään kielen, jolla on Euroopassa ainakin 10000 vuoden
perinteet. Elokuun loppupuolella Tallinnassa suomalais-ugrilaisten kansojen kongressissa kuulin, että kielten monimuotoisuus hupenee
hätkähdyttävää vauhtia. Pessimistien mukaan 50-100 vuoden kuluttua  nykyisistä kielistä on jäljellä enää 10-20 prosenttia. Useimmat maailman kielet ovat pieniä. Keskivertokielen puhujia on vain 5000-6000.

Suomalaissyntyinen professori Tove Skutnabb-Kangas Roskilden
yliopistosta puhui kielenmurhista. Pahimmaksi tappajakieleksi hän
nimesi englannin. Miten vähemmistökieli murhataan? Esimerkiksi siten, että koulu toimii vain valtakielellä. Näin äidinkielestä tehdään maalaisten kieli, "keittiökieli". 1960-luvulla huomattiin, ettei Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten lapsista tullutkaan umpiruotsalaisessa koulussa kaksikielisiä, vaan puolikielisiä.
 

Tove Skutnabb-Kankaan mukaan sama pätee muuallakin. Valtakielellä  toimivassa koulussa vähemmistön lapsi ei opi kunnolla omaa kieltään eikä valtakieltäkään. Toisin kuin ehkä luulisi, vähemmistön lapset oppivat valtakielenkin paremmin, jos ensin saavat käydä koulua äidinkielellään. Se, miten monta vuotta äidinkielistä koulua lapsi on käynyt, korreloi myöhemmän opintomenestyksen kanssa erittäin voimakkaasti.
 

Äidinkielellä annettavan alkuopetuksen evääminen lapselta typistää hänen koko loppuelämänsä mahdollisuuksia. Te suomalaiset, jotka olette panneet lapsenne ranskankieliseen tarhaan tai kouluun, älkää peljästykö. "Kielikylpy" on vain hyödyksi, jos lapsen äidinkieli ei ole uhattuna.

Ikävä kyllä useimmissa kehitysmaissa koulu toimii kokonaan vanhojen siirtomaaherrojen kielellä. Jos se, mitä suomalais-ugrilaisessa kongressissa kuulin, pitää kutinsa, tällä hukataan sekä lasten että kansakuntien kehitysmahdollisuuksia.
 

Aikoinaan, kun vierailin kehitysyhteistyöministerinä Sambiassa ja
Mosambikissa, kysyin opetusministereiltä, eikö koulu kannattaisi
ainakin aloittaa lasten äidinkielillä. Sambiassa, jossa koulu toimii
englanniksi, opetusministeri hämmästyi kysymystä. Mosambikin
ministeri kertoi, että pari kokeilua on tehty, muutama alaluokka
lasten äidinkielellä. Tulokset ovat olleet ällistyttävän hyviä.
Kokeilun laajentamista ei kuitenkaan suunnitella. Siirtomaavallan
perintö näkyy ja painaa.

Kielten ja luonnon monimuotoisuudella on mielenkiintoinen yhteys.
Siellä, missä kielten kirjo on rikkain, myös luonnon monimuotoisuus
on suurinta. Kielten ja lajien lukumäärällä mitaten Eurooppa ja
Pohjois-Amerikka ovat köyhiä. Rikkaita maita ovat esimerkiksi
Indonesia, Intia, Filippiinit ja Brasilia. Alkuperäiskansojen kielten mukana katoaa arvokasta tietoa luonnosta. Alkuperäiskansoilla on nimet ja käyttötarkoitukset monille lajeille, jotka ovat vallanpitäjille tuntemattomia. Esimerkiksi suomalaiset kalatutkijat huomasivat vasta hiljan, että lohi pystyy kutemaan myös pienissä joissa. Monien Lapin pikkujokien vanhoihin saamenkielisiin nimiin sama tieto on sisältynyt iät ja ajat.

Me suomalaiset pystymme ehkä englannin, ranskan, venäjän ja kiinan puhujia paremmin ymmärtämään äidinkielen, pienenkin, merkityksen ihmiselle ja kansalle. Siksi kielellisten ihmisoikeuksien
puolustamisen tulisi olla yksi tärkeä osa Suomen kansainvälistä
politiikkaa.