|
|
 |
 |
Tiedote, Jyväskylä 21.9.2007
Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi Jyväskylässä:
On aika myöntää Olkiluodon uusi ydinvoimala virheinvestoinniksi
MEP Satu Hassi totesi tänään Jyväskylässä energiansäästöä käsittelevässä seminaarissa että Suomessa olisi aika myöntää Olkiluodon uuden ydinvoimalan rakentamispäätös virheeksi. Hassi jatkoi, että lupaukset, joilla päätös aikoinaan ajettiin läpi, ovat järjestään osoittautuneet katteettomiksi.
– Uutta ydinvoimalaa väitettiin luotettavimmaksi ja halvimmaksi tavaksi toteuttaa Kioton velvoitteet. Tosiasiassa ydinvoimapäätös oli lähtöä uhkapeliin, jonka riskit ovat nyt realisoitumassa, sanoi Hassi.
– On jo selvää, ettei laitos ehdi vaikuttaa Suomen Kioto-päästöihin, jotka mitataan vuosien 2008–20012 keskiarvosta, Hassi selvittää.
– Koska uutta ydinvoimalaa oli perusteltu Kiotolla, sille hyväksyttiin maailmanennätysaikataulu. Jo silloin oli helppo ymmärtää silkaksi toiveajatteluksi, että maailman suurin ydinvoimala, lajissaan ensimmäinen, rakennettaisiin ennätysvauhdilla. Nyt laitoksen ennustettu valmistumisaika onkin siirtynyt ainakin kahdella vuodella, vuodesta 2009 vuoteen 2011.
– Eduskunnalle ja koko Suomen kansalle vakuutettiin aikoinaan, että uusi ydinvoimala rakennettaisiin viimeisen päälle hyvin. Voimalatyömalla paljastuneet lukemattomat laatuongelmat ja rakennusvirheet ovatkin olleet shokki. On hienoa, että Säteilyturvakeskus puuttuu havaitsemiinsa virheisiin, mutta voiko viranomaisvalvonta kokonaan paikata sitä, että pääurakoitsija ja alihankkijat koko ajan yrittävät mennä yli siitä missä aita on matalin, Hassi kysyi.
– Myös taloudellisesti Olkiluoto 3 on paljastumassa megaluokan virheeksi, Hassi jatkaa. Nyt on selvää, että suomalaiselle yhteiskunnalle olisi ollut halvempaa aloittaa ajoissa päättäväiset investoinnit kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ja energian säästöön. Ydinvoimaluvan vuoksi niitä vitkuteltiin ja nyt pää on tullut vetävän käteen. Ydinvoimala myöhästyy, vaihtoehtoisten investointien tekemiselle tulee liian kiire ja Suomi joutunee ostamaan päästöoikeuksia ulkomailta, Hassi sanoi.
– Suurten sähkönostajien järjestö Elfi Oy laski pari viikkoa sitten, että Olkiluoto 3:n myöhästyminen maksaa sähkönkäyttäjille 3 miljardia euroa.
Teknologiateollisuuden Martti Kätkän mukaan ydinvoimalan myöhästymisen takia päästöoikeuksia joudutaan hankkimaan 200 miljoonalla eurolla vuodessa.
– Silloin, kun ydinvoimapäätöstä tehtiin, ydinvoimavaihtoehdon sanottiin tulevan 10 vuodessa 200-500 miljoonaa euroa edullisemmaksi kuin energian säästöön ja uusiutuvaan energiaan perustuva vaihtoehto, Hassi selvitti.
– Olipa Olkiluodon ydinvoimalan viivästyminen oikea hinta mikä hyvänsä, on selvää, että suomalaisille sähkönkäyttäjille se tulee paljon kalliimmaksi kuin se hinnanero, jolla ydinvoimalaa aikoinaan perusteltiin, Hassi totesi.
– Julkisuudessa esitetyt arviot Arevan tappioista liikkuvat 400 ja 1000 miljoonan euron välillä, TVO ja Areva riitelevät rahasta jo avoimesti. En ihmettelisi, jos tappiot lopulta yritetään vierittää Suomen, Ranskan ja ehkä Saksankin veronmaksajille, Hassi sanoi. Onko tämä se tehtävä, joka Lipposelle annettiin, Hassi kysyi.
– Mikäli voimavarat olisi heti 200-luvun alussa suunnattu energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen, emme olisi nyt ongelmissa, Hassi sanoo. – Suomi
toteuttaisi Kioton varmemmin, halvemmalla ja kotimaisemmin. Samalla kasvattaisimme osaamistamme siinä teknologiassa, jonka vuotuiset
myyntiluvut maailmassa kasvavat kaksinumeroisin luvuin. Vuoden 2000 jälkeen maailmassa on käynnistynyt tuulivoimamegawatteja kaksi kertaa enemmän kuin ydinvoimamegawatteja.
|
|