
Tiedote 13.6.2006
HASSI TÄYSISTUNNOSSA SEITSEMÄNNESTÄ PUITEOHJELMASTA JA EURATOMISTA
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Satu Hassi täysistunnossa seitsemännestä puiteohjelmasta ja Euratomista:
- Arvoisat kollegat, ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan esittelijänä nostan kaksi asiaa, terveyden ja energian.
- Ympäristövaliokunta haluaa nostaa terveyden osuutta kokonaisbudjetista. EU:n rahoittamassa terveystutkimuksessa tulee painottaa asioita, joita lääketeollisuus ei rahoita, kuten niin sanottujen laiminlyötyjen tautien hoidot. Näistä sairauksista kärsivät maailman köyhät, jotka eivät kiinnosta lääketehtaita. EU:n tutkimusrahoituksessa tulee painottaa tautien ennalta ehkäisyä ja ympäristön vaikutusta terveyteen. Sekään ei kiinnosta lääketeollisuutta, mutta on keskeistä terveydellemme ja hyvinvoinnillemme.
- Ympäristövaliokunta haluaa nostaa myös energian osuutta tutkimusbudjetissa. Energiarahoituksemme on vastattava ilmastositoumuksiamme. On vaara, että jäämme uusien energiatekniikoiden kehittämisessä jälkeen USA:sta ja Japanista, joiden tutkimusrahoitus niihin on moninkertainen. Energiatutkimusrahat tulee suunnata ensi sijassa niihin tekniikoihin, jotka tuottavat ilmastoa suojelevia päästövähennyksiä nopeasti, siis energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan.
- Seuraavien 10-20 vuoden aikana tullaan ratkaisemaan, kuka saa johtoaseman uusiutuvan energian maailmanmarkkinoilla, jotka kasvavat erittäin nopeasti.
- Ei ole järjen häivää siinä, että jatkamme vuosikymmenten ajan jatkunutta vinoumaa eli antaisimme ydinenergian tutkimiseen Euratomin kautta enemmän rahaa kuin muuhun energiatutkimukseen EU-rahaa yhteensä. Ympäristövaliokunta haluaa vähentää Euratomin rahoja radikaalisti ja keskittyä pelkästään ydinturvallisuuden ja ydinjätteiden käsittelyn tutkimukseen, koska fuusio ja ydinfission uudet sukupolvet tuottavat energiaa parhaassakin tapauksessa vasta monien vuosikymmenien jälkeen.
|