Lobbarit saavat palkkansa siitä, että yrittävät vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon. He ovat vaikuttamisen ammattilaisia. Bryssel on Washingtonin jälkeen maailman toiseksi suurin lobbarien keskittymä. Brysselissä arvioidaan olevan 13 - 20 000 lobbaria. Lobbareita, jotka on akkreditoitu Europarlamenttiin, eli he saavat vapaasti tulla ja mennä Europarlamentin ovesta sisään, on 5000 eli noin seitsemän per meppi.

Valtaosa eli 70 % on firmojen palveluksessa. Loput edustavat esimerkiksi kansalaisjärjestöjä, kuten kuluttaja- tai ympäristöjärjestöjä, ammattiliittoja tai potilasyhdistyksiä.

Vihreä ryhmä teetti keväällä 2008 tutkija Mary Craigilla selvityksen siitä, kuinka paljon Europarlamentissa tehtiin kemianteollisuuden masinoimia muutosehdotuksia, kun käsiteltiin EU:n uutta kemikaalilakia eli REACH:ia. Tulosten mukaan jopa ympäristövaliokunnassa lähes puolet meppien nimissään jättämistä muutosehdotuksista oli joko sanasta sanaan tai tavoitteiltaan kemian teollisuuden ehdotusten mukaisia.

Europarlamentissa lobbareita on ohjannut vain yleisluontoinen käyttäytymisohje, jonka hyväksyminen on kulkuluvan ehtona. Mutta vastaavaa kirjallista ilmoitusta lobbausyrityksen asiakkaista ja rahoituksesta, joka Yhdysvalloissa vaaditaan, ei ole edellytetty. Komissio ehdotti vapaaehtoisen lobbarirekisterin perustamista. Parlamentin kannanottoa asiasta valmisteli Alexander Stubb, mutta hän siirtyi kesken asian käsittelyä Suomen ulkoministeriksi. Tärkeitä kysymyksiä tässä olivat:

- Tuleeko rekisteröitymisen olla pakollista vai riittääkö vapaaehtoisuus? Vihreät ovat vaatineet pakollista järjestelmää. Stubb esitti vapaaehtoista järjestelmää kokeiluluontoisena perustuslakivaliokunnassa, mutta valiokunnan enemmistö kannatti pakollista rekisteriä.

-Tuleeko lobbareiden toimittaa rekisteriin ilmoitus tulonlähteistään? Lobbareiden on toimitettava ilmoitus asiakkaistaan rekisteriin, tarkemmin asiasta sovitaan myöhemmin. Tärkeää on, että ilmoitus antaa riittävästi tietoa.

- Tuleeko parlamentin esittelijöiden, jotka vetävät asioiden käsittelyä parlamentissa, kirjata mietintöönsä "lobbausjalanjälki" eli se, keiden tahojen edustajia he ovat asian käsittelyn yhteydessä tavanneet, ja mitä nämä ovat ehdottaneet? Euroopan parlamentissahan itse parlamentti ei järjestä sitä, että kaikkien eri eturyhmien edustajia kuultaisiin päätöksenteossa, vaan asia on esittelijöiden sekä eri poliittisia ryhmiä edustavien neuvottelijoiden (varjoesittelijöiden) käsissä. Vihreät ovat vaatineet sitä, että eri lobbaustahojen ehdotukset kuhunkin asiaan tulisi koota parlamentin julkiseen rekisteriin.

- Ketkä kuuluvat säännöstelyn piiriin? Mielipiteet vaihtelivat: joko vain voittoa tavoittelevat yritykset ja niiden edustajat tai myös kansalaisjärjestöt. Stubb kannatti laajaa lobbarin käsitettä eli sitä, että säännöstelyn piiriin tulisivat myös järjestöt, tosin niiltä vaadittaisiin vähemmän perusteellinen ilmoitus taloudestaan. Parlamentin kanta oli, että järjestöt pitää ottaa sääntelyn piiriin, mutta niiden kohtelu on taloudellisen ilmoituksen suhteen kevyempi. Sen sijaan lakimiehille järjestettiin porsaanreikä, heidän ei tarvitse ilmoittaa asiakkaistaan, mikäli he luokittelevat toiminnan "lainopilliseksi neuvonnaksi". Tämä on paha porsaanreikä, koska merkittävä osa niistä yrityksistä, jotka tarjoavat lobbauspalveluja kenelle tahansa maksavalle asiakkaalle, ovat lakiasiaintoimistoja. Niille annettiin siis mahdollisuus luokitella lobbaustoimintansa lainopilliseksi neuvonnaksi.

- Tuleeko rekisteristä yhteinen komission kanssa? Lobbarit ovat samoja, joten yhteinen rekisteri olisi ainakin byrokratian kannalta kevyempi. Tästä ei ole ollut poliittista erimielisyyttä ja asiasta on neuvoteltu komission kanssa.

Parlamentti hyväksyi Stubbin mietinnän täysistunnossa toukukuussa 2008. Lue Satu Hassin tiedote lopputuloksesta. Komissio perusti vapaaehtoisen lobbarirekisterin, mutta siihen on tietonsa ilmoittanut vain pieni osa EU-lobbausta harjoittavista yrityksistä.