|
TIEDOTE 15.7.10
Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian ympäristöministerit vetosivat tämän päivän Financial Timesissa, että EU tiukentaisi vuoden 2020 päästötavoitettaan 30 prosentin vähennykseen vuoden 1990 tasosta.
Suomalaiset EU-parlamentin jäsenet Satu Hassi, Anneli Jäätteenmäki ja Sirpa Pietikäinen ovat iloisia, että isot ja vaikutusvaltaiset jäsenmaat tiedostavat EU:n tähänastisten ilmastositoumusten riittämättömyyden. He kannustavat Suomea tukemaan aloitetta, jolla EU näyttäisi muille maille tietä. "Ilmastotutkijoiden mukaan maailman maiden tähän mennessä julkistamat sitoumukset eivät riitä estämään maapallon lämpenemistä yli kahdella asteella. Jos haluamme estää ilmastonmuutoksen kehittymisen vaarallisen rajuksi, päästötavoitteita tulee tiukentaa", mepit toteavat.
Kolmen maan ministerit toteavat kirjoituksessaan, että nykyisin voimassa oleva 20 prosentin päästövähennystavoite ei riittävästi kannusta yrityksiä investoimaan vähähiilisiin ratkaisuihin. Lama on vähentänyt EU:n päästöjä 11 prosentilla ja päästöoikeuden hinta on vajonnut pohjalukemiin.
Kun EU:n ilmastolakipaketista päätettiin kaksi vuotta sitten, laskettiin 20 prosentin päästövähennysten hinnaksi noin 70 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä. Tämänhetkinen hinta-arvio on 48 miljardia. 30 prosentin päästötavoitteen taas arvellaan nykyään maksavan noin 81 miljardia.
"Päästövähennystavoitteen tiukentaminen 30 prosenttiin maksaisi 11 miljardia euroa enemmän kuin EU-maat olivat kaksi vuotta sitten valmiit maksamaan ilmaston suojelusta. Tämä kuitenkin maksaisi itsensä takaisin uusina työpaikkoina ja pienempinä sopeutumiskustannuksina", Hassi tiivistää.
"Tämän vastineeksi olisi todennäköisempää, että onnistumme rajoittamaan ilmastonmuutoksen alle kahden asteen. Lisäksi hyötyisimme päästöjen vähentämisestä monin muin tavoin. Eurooppaan syntyisi satojatuhansia uusia työpaikkoja, ja ilmansaasteiden aiheuttamat sydän- ja hengityselinsairaudet vähenisivät", Pietikäinen lisää.
Tällä hetkellä päästökauppa ei riittävän jämäkästi ohjaa energiantuotantoa ja teollisuutta vähähiilisiin investointeihin, koska päästöoikeuksien alhainen hinta ei riitä tekemään puhtaista vaihtoehdoista kilpailukykyisiä vanhoihin saastuttaviin ratkaisuihin verrattuna.
"Ellemme paranna vähähiilisiin teknologioihin investoimisen kannusteita nykyisestä, vaarannamme Euroopan kilpailukyvyn. Kiina, Yhdysvallat ja Japani ovat viime aikoina voimakkaasti ohjanneet investointeja uuteen energiatekniikkaan. EU:n olisi fiksua nostaa päästövähennystavoite mahdollisimman pian 30 prosenttiin. Se antaisi yrityksille selvän signaalin, että vihreisiin teknologioihin kannattaa investoida", Jäätteenmäki toteaa.
Suurten EU-maiden julistuksessa europarlamentaarikkoja ilahdutti erityisesti Saksan mukanaolo, sillä Saksa on viime aikoina suhtautunut nihkeästi päästötavoitteen tiukentamiseen.
"Myös Suomen olisi nyt hyvä päivittää kantansa ja liittyä Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan rinnalle vaatimaan tiukempia päästövähennyksiä", Hassi sanoo.
"Tällä tavoin Suomi ottaisi linjakseen energian saannin varmistamisen, ja kestävien työpaikkojen lisäämisen ja ilmastoriskien minimoimisen, eli toisin sanoen kestävän tulevaisuuden", mepit toteavat.
Lisätiedot:
Satu Hassin erityisavustaja Marja Kaitaniemi, GSM +32 496 30 35 10
|