| Parlamentin oikeisto Berlusconin sylikoirana |
|
|
|
| Blogi | |||
| 21.10.2009 14:06 | |||
|
Olen aivan äimänä. Euroopan parlamentin niukka enemmistö on asettunut Berlusconin talutusnuoraan. Täysistunto äänesti tänään Italian tiedotusvälineiden vapautta koskevasta päätöslauselmasta. Teksti, jossa ilmaistiin huoli muun muassa siitä, että Italian pääministeri omistaa ja valvoo tärkeimpiä yksityisiä ja valtion omistamia tiedotusvälineitä, kaatui täpärästi äänin 335-338, 13 tyhjää. Sen jälkeen enemmistö hyväksyi sarjassa erillisäänestyksiä sosialistien, liberaalien, vihreiden ja vasemmiston yhteisen ehdotuksen jokaisen kappaleen. Mutta kokonaisuus kuitenkin kaatui loppuäänestyksessä 3 äänen erolla, minkä jälkeen salin oikea laita puhkesi riemuitsemaan äänekkäästi. Tämä oli ratkaiseva äänestys. Päätöslauselmaa, joka mielestäni sangen maltillisin äänenpainoin olisi todennut Italian tilanteen ongelmaksi, tukivat suomalaisista Haglund, Jäätteenmäki, Takkula, Manner, Hassi, Hautala, Jaakonsaari ja Repo. Vastaan äänestivät Soini, Essayah, Itälä, Pietikäinen ja Korhola. Koska useamman ryhmän keskinäsissä neuvotteluissa sorvatut kompromissiehdotukset kaatuivat, äänestettiin vielä yksittäisten ryhmien tekemistä päätöslauselmaehdotuksista. Hölmöin niistä oli EFD-ryhmän (Soinin ryhmä) ehdotus, jossa väitettiin, että "Italian tiedonvapauden kiistämistä koskeva syytös loukkaa koko maata, sen kansalaisia, tervettä maalaisjärkeä ja miljoonia maassa eläviä henkilöitä, jotka käyttävät sananvapautta päivittäisessä arjessaan ..." EPP-ryhmä, johon Suomen kokoomusaliset ja kristillisdemokraatit kuuluvat, ehdotti myös muotoilua "katsoo, että väite siitä, että Italiassa ei kunnioiteta tiedonvälityksen vapautta, loukkaa koko Italiaa ja sen kansalaisia ..." Viimeiseksi äänestettiin liberaaliryhmän ehdotuksesta, jonka kohdalla äänet menivät tasan. Sekin siis kaatui, ja salin oikea laita repesi uudestaan riemuun. Valitettavasti kukaan ei ollut älynnyt pyytää tästä äänestyksestä nimenuutoa, joten se ei tallentunut minnekään, miten kukin tässä kohtaa äänesti. Myöhemmin illalla olin illallisella, jolla Hannu Takkula kertoi äänestäneensä tässä viimeisessä äänestyksessä tyhjää. Jos hän olisi äänestänyt oman ryhmänsä kannan mukaisesti, liberaaliryhmän päätöslauselmaehdotus olisi tullut hyväksytyksi.
|














