Satu Hassi, Kansanedustaja

Uutta sivuilla!

perustietoa EU:sta, EU:n parlamentistaja Satun teesit »        


Satun reseptejä

Lähetä postikortti
21.12.04 

 

Satu Hassi Euroopan parlamentissa:

Romanian jäsenehtojen kanssa ei tule lepsuilla  

Euroopan parlamentti kuuli tiistaina 21.12. EU:n puheenjohtajamaan Hollannin pääministeri Balkenenden ja komission puheenjohtaja Barroson raportin viikonlopun EU-huippukokouksesta.

"Koko Euroopalle on valtavan hyvä asia, jos Turkki voi kehittyä aidoksi demokratiaksi ja ihmisoikeuksia kunnioittavaksi oikeusvaltioksi ", totesi Satu Hassi parlamentin keskustelussa. "On tärkeää, että kriteerit täyttävä Turkki voi liittyä Euroopan unioniin. Mutta yhtä tärkeää on se, että se liittyessään todella täyttää kriteerit aidosti", jatkoi Hassi.

"EU:n tulee olla johdonmukainen jäsenkriteereitä soveltaessaan. Meidän tulee olla tiukkoja myös Romanian suhteen. Emme saa katsoa Romaniassa rehottavaa korruptiota läpi sormien. Emme saa kohdella yhtä jäsenkandidaattia löysemmin kuin toista. Romaniasta ei tule luoda ennakkotapausta, että EU:n jäseneksi voi päästä vaikka oikeusvaltion kehittäminen maassa on vielä pahasti kesken."