|
Asetus tiettyjen Atlantin alueiden koralliriuttojen
suojelusta troolikalastukselta
Satu
laati ympäristövaliokunnan lausunnon
asetuksesta.
Ehdotus neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o
850/98 muuttamisesta syvänmeren koralliriuttojen
troolaamisen vaikutuksilta suojelemisen osalta
tietyillä Atlantin valtameren alueilla
Komissio esittää, että Azorien, Madeiran ja Kanarian
saarten ympärillä rajattaisiin alueet, joilla
kielletään troolikalastus. Näiden alueiden
merenalaisten vuorten rinteillä on syvän meren
koralliriuttoja, joita troolikalastus vahingoittaa.
Vuoteen 1985 asti, jolloin Espanja ja Portugal
liittyivät EU:hun, Kanarian, Azorien ja Madeiran
ympärillä kalastivat lähinnä paikalliset asukkaat ja
troolaus oli enimmäkseen kiellettyä. Kyseisillä
alueilla sijaitsevat syvänmeren koralliriutat
ovatkin toistaiseksi säilyneet hyvässä kunnossa.
EU-jäsenyyden ja vuonna 2002 toteutetun unionin
kalastuspolitiikan uudistuksen yhteydessä maat
menettivät oikeuden rajoittaa kalastusta
kansallisuuden perusteella. Espanjan ja Portugalin
saamat siirtymäajat kalastusoikeuksien rajoituksille
ovat nyt kuluneet loppuun. Kalastusoikeuksien
avaaminen ja erityisesti troolaus uhkaa riuttoja,
joilla meriluonnon monimuotoisuus on erityisen
suurta. Komission esitys kieltäisi troolauksen
saariryhmien ympäristössä. Esitys sallisi muut
kalastustavat.
Satu
puolsi ympäristövaliokunnalle laatimassaan
lausunnossa komission esitystä aluerajauksista
korallien suojelemiseksi. Ympäristövaliokunta
hyväksyi Satun lausunnon 16.11.2004. Lausunto
siirtyi kalastusvaliokunnalle, jonka portugalilainen
jäsen, vasemmistoryhmän meppi Sérgio Ribeiro laati
asiasta parlamentin mietinnön. Satu kävi
kalastusvaliokunnassa äänestämässä myös itse
mietinnöstä. Yllätyksekseen Satu päihitti asetuksen
pääkysymystä koskeneessa kalastusvaliokunnan
äänestyksessä valiokunnan oman esittelijän.
Komissio oli esittänyt suorakulmaisia suoja-alueita,
joilla kiellettäisiin kalastus pohjatrooleilla
syvänmeren koralliriuttojen suojelemiseksi.
Kalastusvaliokunnan esittelijä Ribeiro ehdotti, että
suoja-alueiden rajat olisivat sama kuin näiden
saarten talousaluevesirajat. Tällaiset suoja-alueet
olisivat isompia mutta ne olisivat ongelma sekä
ympäristön kannalta että juridisesti. Kaikki ne
merenalaiset vuoret, joiden rinteillä suojeltavia
koralliriuttoja on, eivät nimittäin ole
talousaluevesirajauksen sisällä. Lisäksi
kansainvälisten sopimusten mukaan tällaisten
rajausten tulee perustua luonnontieteellisiin
seikkoihin. Satu oli omassa lausuntoehdotuksessaan
asettunut samalle kannalle kuin komissio ja tuki
vain tieteellisesti perusteltavia rajauksia.
Ympäristövaliokunnan enemmistö oli samaa mieltä
asiasta, ja sille kannalle asettui nyt siis Satun
yllätykseksi myös kalastusvaliokunnan enemmistö.
Parlamentti äänesti kalastusvaliokunnan mietinnöstä
16.12. täysistunnossaan. Satu jätti
täysistuntoäänestykseen muutosehdotuksen, jolla
korostetaan tarvetta suojelutoimenpiteisiin
samankaltaisilla syvänmeren vuorilla muillakin EU:n
merialueilla. Satu korosti myös lausunnossaan
kansainvälisen yhteistyön tarvetta syvänmeren
biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi. Satun
muutosehdotus hyväksyttiin täysistunnossa.
Parlamentin mietintö asetusehdotuksesta on
luonteeltaan neuvoa-antava. Päätöksen asetuksesta
tekee ministerineuvosto.
Lue
lisää:
Lausunto
Parlamentin hyväksymä päätöslauselma:
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?PUBREF=-//EP//TEXT+TA+P6-TA-2004-0108+0+DOC+XML+V0//FI&LEVEL=3&NAV=X
Komission esitys:
http://www.europa.eu.int/eur-lex/lex/Result.do?T1=V4&T2=2004&T3=0058&RechType=RECH_naturel&Submit=Hae
WWF:
http://www.wwf.fi/ymparisto/meret_jarvet/valtameret/koralliriutat.html
|