|
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2906/05
esittäjä(t): Satu Hassi (Verts/ALE)
komissiolle
Aihe: Rekisteröidyn parisuhteen vastavuoroinen tunnustaminen
Samaa sukupuolta edustavien henkilöiden parisuhteen rekisteröintiä säädellään
EU:ssa kansallisin laein, joissa on paikoin huomattavia eroja eri
jäsenvaltioiden välillä.
Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja
oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettua
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2004/38/EY sovelletaan myös
rekisteröityihin kumppaneihin kansalaisuudesta riippumatta, jos rekisteröity
parisuhde rinnastetaan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä avioliittoon.
Direktiivillä säännellään vain liikkumisen ja oleskelun vapautta. Samaa
sukupuolta edustavien rekisteröityjen kumppaneiden liikkumisen vapaus on
osoittautunut hyvin suhteelliseksi, sillä kumppanit ovat menettäneet oikeuksia
ja etuuksia muuttaessaan jäsenvaltiosta toiseen johtuen siitä, ettei samaa
sukupuolta edustavien henkilöiden parisuhdetta tunnusteta vastavuoroisesti eri
jäsenvaltioissa.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan toisten jäsenvaltioiden lainsäädännön
tunnustaminen on kunkin asianomaisen jäsenvaltion vastuulla.
Kun samaa sukupuolta edustavien henkilöiden parisuhdetta ei tunnusteta
vastavuoroisesti, tietyssä jäsenvaltiossa rekisteröidyllä parisuhteella ei
yleensä ole oikeudellista merkitystä toisessa jäsenvaltiossa. Esimerkiksi
ranskalais-suomalainen Ranskassa rekisteröity parisuhde pitäisi rekisteröidä
uudelleen Suomessa, jotta se myös tunnustettaisiin Suomessa. Jotta näin
voitaisiin tehdä, vähintään toisen kumppaneista täytyy asua Suomessa ja olla
Suomen kansalainen, tai molempien kumppaneiden on pitänyt asua Suomessa kaksi
vuotta, ennen kuin parisuhde voidaan rekisteröidä.
Aikooko komissio valmistella toimia, joilla edistetään samaa sukupuolta
edustavien henkilöiden parisuhteen ja avioliiton vastavuoroista tunnustamista,
jotta vältytään syrjivältä ja hallinnollisesti turhalta byrokratialta, johon
asianomaiset henkilöt törmäävät?
Milloin direktiiviä 2004/38/EY on tarkoitus tarkistaa ensimmäisen kerran?
Harkitseeko komissio mitään muita direktiivejä, joilla torjutaan samaa
sukupuolta edustavien henkilöiden parisuhteen ja avioliiton oikeudellista asemaa
koskevaa syrjintää Euroopan unionissa ja sen toimielimissä?
E-2906/05FI
Franco Frattinin
komission puolesta antama vastaus
(12.9.2005)
Komissio haluaa aluksi muistuttaa, että vaikka yhteisön lainsäädännössä
säädetään avioerojen vastavuoroisesta tunnustamisesta , tällä hetkellä ei ole
olemassa yhteisön lainsäädäntöä avioliittojen tai rekisteröityjen parisuhteiden
vastavuoroisesta tunnustamisesta, olipa kyseessä sitten samaa tai eri sukupuolta
olevien henkilöiden parisuhde.
Samaa sukupuolta olevien naimattomien parien oikeudellinen asema kehittyy
jäsenvaltioissa nopeaa tahtia, mutta kansallisissa lainsäädännöissä on
huomattavia eroja. Joissakin jäsenvaltioissa on hyväksytty lainsäädäntöä samaa
sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteesta, mutta ei kaikissa. Myös erilaisten
parisuhteen muotojen oikeudelliset vaikutukset poikkeavat toisistaan. Samaa
sukupuolta olevien avioliitot ovat mahdollisia Alankomaissa, Belgiassa ja
Espanjassa. Kuten arvoisa parlamentin jäsen huomauttaa, yhteisen lähestymistavan
puute aiheuttaa samaa sukupuolta oleville pareille vaikeuksia heidän
liikkuessaan Euroopan unionin alueella.
Kysymyksellä samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen vastavuoroisesta
tunnustamisesta on luonnollisesti laajempiakin seurauksia kuin pelkästään itse
parisuhteen voimassaolo. Siihen liittyy myös oikeudellisia seurauksia
esimerkiksi perimysjärjestyksen, sosiaaliturvan ja verotuksen alalla. Näin ollen
tämän alan lainsäädäntöehdotukset on valmisteltava huolellisesti ja niistä on
järjestettävä laaja kuulemiskierros.
Ensimmäisenä toimenpiteenä komissio aikoo käsitellä kysymystä naimisissa olevien
ja naimattomien parien omistusoikeuksista. Yhteisön sääntöjen puuttuminen tältä
alalta aiheuttaa kansalaisille oikeudellista epävarmuutta ja hallinnollisia
ongelmia. Komissio on aloittanut valmistelut käynnistämällä vertailevan
tutkimuksen jäsenvaltioiden lainsäädännöistä ja aikoo esittää asiasta vihreän
kirjan joko vielä vuonna 2005 tai vuoden 2006 alussa. Vihreän kirjan myötä
aloitetaan laaja julkinen kuulemiskierros lainkäyttövaltaa, tunnustamista,
täytäntöönpanoa ja sovellettavaa lainsäädäntöä koskevista tulevista säännöistä.
Komissio toivoo parlamentin osallistuvan aktiivisesti kuulemisprosessiin.
Kumpaa sukupuolta tahansa olevien rekisteröityjen kumppanien oikeudesta
vapaaseen liikkuvuuteen säädetään Euroopan unionin kansalaisten ja heidän
perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden
alueella 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivissä 2004/38/EY . Direktiiviä sovelletaan henkilöön, jonka kanssa
unionin kansalainen on rekisteröinyt parisuhteen jonkin jäsenvaltion
lainsäädännön nojalla, jos vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä
rekisteröity parisuhde rinnastetaan avioliittoon, ja vastaanottavan jäsenvaltion
asiaa koskevassa lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti. Edellä
tarkoitettua rekisteröityä kumppania pidetään sen vuoksi perheenjäsenenä
perheenyhdistämiseen liittyvissä asioissa unionin kansalaisen muuttaessa toiseen
jäsenvaltioon.
Direktiivin 2004/38/EY 3 artiklassa säädetään edelleen, että vastaanottavan
jäsenvaltion on kansallista lainsäädäntöään noudattaen helpotettava sellaisen
kumppanin maahanpääsyä ja oleskelua, jonka kanssa unionin kansalainen on
asianmukaisesti todistetussa pysyvässä suhteessa, tämän kuitenkaan rajoittamatta
tällä mahdollisesti olevaa henkilökohtaista oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja
oleskeluun. Maahanpääsyn ja oleskelun helpottamisvelvollisuuden määritellään
samassa artiklassa tarkoittavan, että vastaanottavan jäsenvaltion on tutkittava
laajasti kyseisten henkilöiden olosuhteet, ja sen on perusteltava heidän
maahanpääsynsä tai oleskelunsa mahdollinen epääminen.
Edellä mainitut säännökset ovat uusia henkilöiden vapaata liikkuvuutta
koskevassa yhteisön säännöstössä ja ne merkitsevät parannusta sekä
rekisteröidyssä että rekisteröimättömässä parisuhteessa olevien henkilöiden
vapaan liikkuvuuden oikeuksiin näiden sukupuolesta riippumatta.
Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi 2004/38/EY osaksi kansallista
lainsäädäntöään viimeistään 30. huhtikuuta 2006. Komissio antaa parlamentille ja
neuvostolle viimeistään 30. huhtikuuta 2008 kertomuksen direktiivin
soveltamisesta sekä liittää siihen mahdollisesti tarvittavat muutosehdotukset.
|